Mitä lukisin seuraavaksi? Kirjastojen Kirjasampo.fi auttaa sinua löytämään kiinnostavat kirjailijat, kirjat ja lukukokemukset.

Päivän täky

Toimitukselta: Ajankohtaista | Kirjailija | Teema | Teos | Täky

Matala maa

Matala maa

Matala maa

17.8.2018 | Jaa täky | Teostiedot
Romaniansaksalainen kirjailija Herta Müller täyttää tänään 65 vuotta. Nobelilla vuonna 2009 palkitun Müllerin ensimmäinen proosateos Matala maa (Tammi 1989, suom. Raija Jänicke) koostuu pitkästä niminovellista ja 14 lyhyestä kertomuksesta. Lähes kaikissa teksteissä maailmaa katsotaan lapsen näkökulmasta, ja aistimusvoimaisista havainnoista muodostuu painostava, joskus ahdistavakin tunnelma. Tarinat sijoittuvat Romanian saksankieliselle alueelle, reaalisosialismin ja kollektiivitilojen aikaan. "Lapsen näkökulmasta havainnoitu perheen ja suvun elämä on monivivahteista. Lapsi näkee tarkasti ja selittää asiat itselleen parhain päin, vaikka painaakin muistiinsa alkuperästään, suvustaan ja menneisyyden tapahtumista kuulemansa ilkeät kommentit", kuvataan Otto Lappalaisen Kiiltomato-arviossa. "Siellä täällä murenevat kirjoitukset seinistä. Kirjaimet ja numerot tipahtelevat vuodenaikoihin jotka istuvat aidoilla kuin luisevat tikat ja nokkivat naisten talousaskareet tyhjiin. Naiset ovat päivät pitkät yksin ja sotkeutuvat hameittensa hämäriin laskoksiin. He kulkevat talojensa seinistä sisään ja ulos, ja heidän selkänsä takana ovet nojaavat kirahtaen huonetta vasten."

Omenatarha

Omenatarha

Omenatarha

14.8.2018 | Jaa täky | Teostiedot
Syksy lähestyy, ja omenat kypsyvät poimittaviksi. Juhani Syrjän romaani Omenatarha (Gummerus 1987) kuvaa kahta nuorta perhettä, jotka muuttavat yhteiseen taloon metsän keskelle. On tarkoitus palata luontoon, pois nopeutuvan kehityksen keskeltä. Kokonainen vuosi eletään vailla mukavuuksia ja noudatetaan omaa vaihtoehtoista elämäntapaa, kunnes idylli särkyy. Romaani on vihreä, hyvin eroottinen ja kehykseltään traaginen. "Omenatarha on varsin erikoinen, ristiriitainen ja rakenteellisesti kiinnostava teos. Se jättää jälkeensä hämmennyksen, joka on hyvän kirjan tunnusmerkki. Sen kieli on avointa, liiankin avointa meidän aikaamme", kirjoitti Kai Ekholm teoksesta Arvostelevassa kirjaluettelossa. Romaani oli ilmestymisvuonnaan Finlandia-ehdokkaana. "Talo tuli näkyville taas. Omenapuut olivat varistaneet kaikki kukkansa, mutta äkkiä ilma oli täynnä pääskysiä. Kymmenittäin niitä pöllähti talon ja navetan räystäiden alta, kuin kärpäsiä kesäisestä lehmänläjästä. Ihastuneina, lähes säikähtäneinä katselimme kiihkeästi lenteleviä lintuja."

Aarteemme kallis

Aarteemme kallis

Aarteemme kallis

10.8.2018 | Jaa täky | Teostiedot
Norjalaiskirjailija Linn Ullmannin (s. 9.8.1966) romaani Aarteemme kallis (WSOY 2012, suom. Tarja Teva) tutkii perheen salaisuuksia ja kipupisteitä. 75-vuotias Jenny juo itsensä humalaan ensimmäistä kertaa kahteenkymmeneen vuoteen, kuin kostoksi syntymäpäiväjuhlista joita ei halunnut. Juhlat on järjestänyt hänen suorittamiseen ja päättämiseen tottunut tyttärensä Siri, jonka aviomies on inspiraationsa menettänyt kirjailija Jon. Heidän Alma-tyttärensä lapsenvahti Mille katoaa ja löytyy myöhemmin haudattuna. "Ullmann suosii elokuvanomaista fragmentaarisuutta. Hän kahmii mukaansa monia aineksia muistihäiriöisestä vanhuksesta oirehtivaan murrosikäiseen. Kaikki kipuilevat omassa maailmassaan, ja kommunikaatiota on vaikeaa saada aikaan", kirjoitti Eija Komu Keskisuomalaisen kritiikissä. Linn Ullmann tunnetaan myös ohjaaja Ingmar Bergmanin ja näyttelijä Liv Ullmanin tyttärenä. "Siristä tuntui yhä useammin, että hänen täytyi keskittyä pitääkseen itsensä koossa – niinkö sitä sanottiin? Pitää itsensä koossa? Olla yhtä. Yhtä ruumista, yhtä ääntä, yhtä suuta, yksiä aakkosia, yhtä punaista lankaa, ja olla hajoamatta, menemättä kappaleiksi, sikin sokin."

Jumala on muuttanut kaupunkiin

Jumala on muuttanut kaupunkiin

Jumala on muuttanut kaupunkiin

7.8.2018 | Jaa täky | Teostiedot
Petja Lähteen romaani Jumala on muuttanut kaupunkiin (WSOY 2015) kertoo kahdeksan ihmisen suulla elämästä pienessä kylässä elokuisena päivänä. Taustalla soivat suomalaisen musiikin säkeet. Unohdetun maaseudun unohdetut ihmiset, niin aikuiset kuin lapsetkin koettavat löytää tarkoitusta, onnea. Monella on tukahdutettuja toiveita ja salaisuuksia, jotka on pidettävä sisällä, ja alkoholia kuluu. Elämä tuntuu pysähtyneeltä, mutta mitä kohti on suunnattava seuraavaksi? "Lähde tekee hyviä tulkintoja maaseudun merkityksestä nykyaikana, ja hiljainen kylä voi olla samanaikaisesti vankila ja taivas. Ulkonäkö saattaa aluksi hämätä, mutta jos altistuu riittävästi maalaiselämän vaikutuksille, totuus paljastuu aikanaan", kirjoitti Mari Viertola romaanista Turun Sanomien arvostelussa. "Elokuun aamu tuoksuu mustikalta ja savulta. Sytytän toisen. Vastarannan koivikko härnää aurinkoa. Pilvet käyvät kohti Jyväskylää. Menkööt. Viekööt sateen ja harmauden. Siellä minulla on vain myytävä asunto ja muistot, jotka kelpaa unohtaa."

Katsokaa minua

Katsokaa minua

Katsokaa minua

20.7.2018 | Jaa täky | Teostiedot
Brittikirjailija Anita Brooknerin (16.7.1928 – 10.3.2016) romaaneissa kuvataan vähäeleisesti ihmisten tasaista elämänmenoa horjuttavia muutoksia ja ristiriitoja. Katsokaa minua (Otava 1991, suom. Juhani Lindholm) kertoo lääketieteellisen laitoksen käsikirjastossa työskentelevästä Frances Hintonista, jonka elämä koostuu turvallisista rutiineista. Äkkiä tapahtuu jotakin yllättävää, kun vauhdikas ja elämäniloa pursuava aviopari Nick ja Alix tempaavat Francesin mukaansa maailmaan, johon kuuluu ravintoloita, hauskanpitoa, huolettomuutta. Ilo on kuitenkin vain väliaikaista. "Lukija huomaa heti, että Nick ja varsinkin Alix ovat julmia. He pitävät Francesia ystävänään sen aikaa, kun hänestä on heille huvia. Osittain Frances tiedostaa tilanteen, mutta on kuitenkin hurmaantunut. Hän jättää jopa kirjoittamisen", kuvataan teoksen tapahtumia Tarukirja-blogissa. "Teräväkielisyyttäni lukuunottamatta minulla on vain vähän pahoja tapoja. En ole uskonnollinen, mutta eräitä käyttäytymissääntöjä pidän silti melko lailla pyhinä. Minulla on aika voimakkaat tunteet, ja minä ajattelen. Ellen pidä varaani minusta tulee vanhemmiten varsinainen äkäpussi."

Yksinvaltias

Yksinvaltias

Yksinvaltias

16.7.2018 | Jaa täky | Teostiedot
Tatu Vaaskiven (19.7.1912 – 21.9.1942) historiallinen romaani Yksinvaltias (WSOY 1941) kertoo Rooman valtakunnan vakavamielisestä ja vetäytyvästä keisari Tiberiuksesta. Vaaskivi oli valinnut käsiteltäväkseen vuosina 14–37 jaa. hallinneen Tiberiuksen, koska tämän elämä oli alusta loppuun dramaattinen ja kirjallisesti mielenkiintoinen. Sodan aikana teostaan kirjoittanut Vaaskivi asetti rinnakkain kirjoittamishetken ja kuvaamansa historiallisen aikakauden tapahtumia. Tiberius vertautui diktaattorina erityisesti Staliniin. "Yksinvaltias oli menestys, sota-aikana molemmista teoksista julkaistiin useita painoksia. Teos sai myös ensimmäisen Kalevi Jäntin palkinnon. Menestykseen vaikutti varmasti myös Vaaskiven suvereeni ja kaikkia aisteja hemmotteleva kirjoitustyyli", kirjoittaa teoksesta Jukka Pennanen. Yksinvaltias on vapaasti luettavissa e-kirjana, jonka saa ladattua laitteelleen mm. Kirjasammon teostietosivulta. "Mitä enemmän tuotiin, sitä suurempi oli saaliinhimo, ja mitä ahnaammaksi Rooma kasvoi, sitä enemmän se kukisti, alisti, nöyryytti maan piiriä. Se pusersi alusmaistaan kultaa kuin mehua sitruunoista."

Englantilainen potilas

Englantilainen potilas

Englantilainen potilas

13.7.2018 | Jaa täky | Teostiedot
Michael Ondaatje sai jaetun Booker-palkinnon 1992 romaanistaan Englantilainen potilas (Otava 1993, suom. Juhani Lindholm). Taannoin Ondaatjen teos palkittiin uudelleen, kun se valittiin Booker-palkinnon 50-vuotisen historian kunniaksi jaetun Golden Man Bookerin saajaksi. Romaani sijoittuu toisen maailmansodan aikaan. Sodan viime hetkillä Saharan autiomaahan putoaa lentokone, ja putoamisesta hädin tuskin selvinnyt, palanut ja kasvoton mies päätyy kanadalaisen sairaanhoitaja Hanan hoiviin. Kun sairaala tyhjennetään, Hana ja kuolemaa tekevä "englantilainen potilas" jäävät. Heidän seuraansa liittyy kaksi muutakin, ja joukko alkaa vähitellen kertoa toisilleen tarinoitaan. "Ondaatje ei kuvaa menneisyyttä kronologisesti, mutta nykyisyys taas etenee muistelmien lomassa lineaarisesti, jonkinlaisena virtaavana jatkumona. Ratkaisu toimii hyvin, koska se viittaa symbolisella tasolla elämään, jonka sota on pommittanut riekaleiksi, sellaisiksi palasiksi, joista ei saa enää mitään kokonaista aikaan", kuvasi Jukka Petäjä syksyllä 1993 HS:n arviossa. "Kun matkasin heidän kanssaan tietämättä missä olin, tarvitsin vain jonkin pienen harjanteen nimen, tiedon jostakin paikallisesta tavasta, jonkin pienen solun tämän historiallisen eläimen olemuksesta, ja heti maailmankartta loksahti taas paikoilleen."

Salpalinja

Salpalinja

Salpalinja

9.7.2018 | Jaa täky | Teostiedot
Paula Hahtolan romaanissa Salpalinja (Atena 2009) kolme ihmistä kertoo oman näkökulmansa heinäkuisen viikon tapahtumista. On vuosi 1951, ja kaksitoistavuotias Inge lähtee äitinsä Helmin kanssa vierailulle papan luokse. Helmi haluaa allekirjoituksen isyyden tunnustamispaperiin, jotta saisi vihdoin itselleen ja tyttärelleen virallisen aseman. Kun aikuiset käyvät läpi synkkiä salaisuuksiaan, Inge keskittyy omiin asioihinsa, kuten uuteen uimapukuun ja sitruunasoodaan. Painolastia siirtyy sukupolvelta toiselle. "Hahtolan henkilöt ovat kiehtovalla tavalla ei-kenenkään-maalla: vaihdokkaita, jotka havittelevat säätykiertoa ja tittelin tai juridisen aseman tuomaa olemassaolon oikeutusta. Kirjailija havainnoi ihmissuhteita kauppatavarana, hyväksynnän ja statuksen hakua tarkkanäköisesti kuin Maria Jotuni konsanaan", kuvasi Jani Saxell Kiiltomato-lehdessä. Hahtola voitti romaaninsa käsikirjoituksella Atenan ja Parnasson suuren proosakilpailun. "Heidän äänensä kuuluivat pukuhuoneeseen, mutta sanat eivät kuuluneet ja välillä he olivat hiljaa. Istahdin saunan kynnykselle ja halusin kotiin, mutta meillä oli vielä monta päivää. En minäkään täällä haluaisi asua."

Flamingon viimeinen lento

Flamingon viimeinen lento

Flamingon viimeinen lento

6.7.2018 | Jaa täky | Teostiedot
Mosambikilaisen Mia Couton (s. 5.7.1955) teoksissa yliluonnollinen kietoutuu arkipäivään. Hänen romaaninsa Flamingon viimeinen lento (Like 2001, suom. Sanna Pernu) kertoo kylästä, jossa YK-sotilaat alkavat räjähdellä kappaleiksi niin, että heistä jää jäljelle vain sukuelimiä... Mysteeriä selvittämään saapuva tutkija kohtaa kylässä värikkään henkilögallerian ja erikoislaatuisen todellisuuden. Couton käyttämä kieli vilisee uudissanoja ja sanamuunnoksia. "Varsinainen elämänfilosofian keskus ja muisti on tarinaa kertovan kyläläisen isä, Tizangarasta aikoinaan lähtenyt toisinajattelija. Hänen sekä kylän poppamiehen puheissa kiteytyvät siirtomaavallan aikaisen idealismin ja sittemmin seuranneen todellisuuden välinen ristiriita", kirjoitti Johanna Rossi Kiiltomato-verkkolehdessä. "Illansuussa flamingot lentelivät halki taivaan. Äiti katseli ääneti niiden kulkua. Hän ei lausunut sanaakaan ennen kuin pitkät linnut olivat kadonneet näkyvistä. Minäkään en voinut liikahtaa. Tuona hetkenä kaikki oli pyhää."

Jokainen vuodenaika

Jokainen vuodenaika

Jokainen vuodenaika

2.7.2018 | Jaa täky | Teostiedot
Tyyne Saastamoinen (7.7.1924 – 7.12.1998) oli runoilija, prosaisti, kääntäjä ja toimittaja. Hän asui vuodesta 1960 eteenpäin Ranskassa. Saastamoinen siirtyi kokeilevasta proosasta proosarunon pariin kokoelmassaan Jokainen vuodenaika (Otava 1963). Teoksen runoja pidettiin "epäsovinnaisina", eivätkä aikalaiskriitikot osanneet suhtautua Saastamoisen omintakeiseen tyyliin. Kokoelman runot kuvaavat sisäistä kaaosta ja pelkoja, vieraantuneisuuden ja toiseuden tunteita. "Etenkin tuntuisi luontevalta puhua 'momentaanirunoudesta', sillä Saastamoisen ilmaisu on erittäin voimakkaasti hetkeen sidottua. Kirjoittamisen akti paistaa tekstin lävitse selvästi ja tuottaa lukuelämyksen, jossa jokainen viivyttely tai pysähdys tuntuu runoa kohtaan tehdyltä rikokselta", luki kokoelmaa Matti Paavilainen Helsingin Sanomissa. Saastamoinen sai teoksesta valtion kirjallisuuspalkinnon. "Aamusi hidas herääminen on alkanut silmissäni. Kiirehdit näkemään päivän, soudat raskaasti ruumiini veneessä, kun aurinko on korkeimmillaan, olen katseesi suunta, minun on herättävä ja pidettävä silmiä auki. Haluaisin nukkua vielä, en lainkaan haluaisi ajatella, että jalat on pantava kenkiin. Mihin sinä veit jalkasi ja kenkäsi jotka yöllä olivat vuoteen vieressä haukottelemassa pitkää unta."

Ihoon kirjoitettu

Ihoon kirjoitettu

Ihoon kirjoitettu

28.6.2018 | Jaa täky | Teostiedot
Englantilaiskirjailija Jeanette Wintersonin romaani Ihoon kirjoitettu (Otava 1993, suom. Raija Mattila) ylistää intohimoa ja kapinoi säädyllisyyttä sekä rituaaleja vastaan. Päähenkilö-minäkertojan sukupuoli jää lopulta arvoitukseksi; monet ovat tulkinneet hahmon naiseksi, mutta varma ei voi olla. Päähenkilön historiaan jää aukkoja täydennettäväksi, kun hän kertaa vanhoja rakkauksiaan. Voimakkaan ja fyysisen rakkauskuvauksen ohella kirjaan tulee myös luopumisen, sairastumisen ja surun teemoja. Romaanin aistillinen kerronta ammentaa mm. neste- ja eläinsymboliikasta. "Ihoon kirjoitetussa kertoja rakastuu punatukkaiseen, sairastuvaan Louiseen. Se on tuttu, kaunis tarina intohimosta ja uhrautumisesta, jonka sivujuonteina on ihastuttavia kohtauksia eurooppalaisesta urbaanista arjesta ja muotokuvia eksentrisistä briteistä", kirjoitti Suvi Ahola teoksesta HS:n arviossa. "Me makaamme vuoteellamme vuokrahuoneessa ja minä syötän sinulle luumuja jotka ovat mustelman värisiä. Luonto on antelias mutta oikukas. Yhtenä vuonna se antaa meidän kärsiä nälkää, toisena se tappaa meidät rakkaudella. Sinä vuonna oksat repeilivät painosta, tänä vuonna ne suhisevat tuulessa. Kypsiä luumuja ei ole vielä elokuussa."

Ennen päivänlaskua ei voi

Ennen päivänlaskua ei voi

Ennen päivänlaskua ei voi

25.6.2018 | Jaa täky | Teostiedot
Kirjailija Johanna Sinisalo täytti juhannuksen aikana pyöreitä vuosia, onnittelut! Hänen esikoisromaaninsa Ennen päivänlaskua ei voi (Tammi 2000) sopii hyvin myös pride-viikon ensimmäiseksi täkykirjaksi. Teoksen päähenkilönä on valokuvaaja Mikael, jota kutsutaan myös Enkeliksi. Hän kohtaa kotinsa takapihalla peikon ja ottaa sen hoiviinsa. Samalla kun selvittelee eri tietolähteistä peikon elämää ja esimerkiksi ruokailutottumuksia, Mikael tasapainoilee miessuhteidensa keskellä. Teoksen kerrontaan yhdistellään osittain kuvitteellisia katkelmia erilaisista luontokirjoista ja artikkeleista. "Nimensä peikko on saanut Yrjö Kokon Pessi ja Illusia -teoksen hyväntahtoiselta kyynikolta. Kaimaansa verrattuna Sinisalon Pessi on kuitenkin alkukantaisen rujo", kirjoitti Maria Autio Kiiltomato-lehden arviossa. Sinisalon romaani oli ensimmäinen spekulatiivisen fiktion edustajaksi luokiteltava teos, joka sai Finlandia-palkinnon. Teos on käännetty useille eri kielille. "Yhtäkkiä sen käpälä ojentuu. Pitkät notkeat sormet ja hurjat kynnet lähestyvät, ja melkein tempaisen käteni pois mutta en tee sitä, en tee sitä, ja sen sormet kietoutuvat hetkeksi ranteeni ympärille, kuuma kapea käpälä koskettaa, ohikiitävän hetken, ja minun silmiini nousevat kyyneleet."

Kesäkirja

Kesäkirja

Kesäkirja

11.6.2018 | Jaa täky | Teostiedot
Tove Janssonin Kesäkirja (WSOY 1973, suom. Kristiina Kivivuori) on suomalaisen saaristolaiskesän kuvauksena ajaton klassikko. Teoksessa kerrotaan Sophia-tytön, hänen isänsä ja isoäitinsä kesänvietosta Suomenlahden saarella. Kertomuksen ytimessä on Sophian ja isoäidin mutkaton, avoimen rehellinen suhde – isoäiti osallistuu lapsen leikkeihin omalla viisaalla tavallaan. Jansson saa vähäeleisellä kerronnalla sanotuksi paljon, ja kirja on myös hauska. "Ihailen Tove Janssonin lämpöä ja vilpittömyyttä, joiden nojalla hän tunteella, mutta tunteilematta, kuvaa iäkkään isoäidin ja yksinäisen lapsenlapsen elämän yhteisyyttä, perusymmärtämystä, joka heidän välillään vallitsee ärtyneinä ja kurjinakin päivinä, saati molempien ollessa aurinkoisimmillaan", kuvasi Kerttu Manninen Arvostelevan kirjaluettelon aikalaisarviossa. "Meri kiilsi kuin öljy ja oli niin hailakanvärinen, että sitä tuskin siniseksi tajusi. Isoäiti istui keskellä venettä violetin värisen päivänvarjon alla, hän inhosi violettia, mutta muutakaan ei ollut saatavissa ja olihan se sitä paitsi kaunis väri ja yhtä vaalea kuin merikin. Päivänvarjo sai näyttämään siltä kuin he olisivat olleet pahimmanlaisia kesävieraita, mutta eivät he olleet."

Harhaileva tähti

Harhaileva tähti

Harhaileva tähti

7.6.2018 | Jaa täky | Teostiedot
Ranskalaisen Nobel-kirjailija J. M. G. Le Clézion romaani Harhaileva tähti (Otava 2000, suom. Annikki Suni) käsittelee aihetta, joka viime aikoina on ollut taas näkyvillä. Kertomuksessa Ranskan juutalainen Esther tapaa matkalla kibbutsiin ikäisensä palestiinalaistytön, Nezman, joka puolestaan on matkalla pakolaisleirille. Esther on joutunut piilottelemaan toisen maailmansodan aikana äitinsä kanssa sekä italialaisilta että natseilta, mutta heidän päästyään Israeliin joutuvat palestiinalaiset pois tieltä. Pakolaisuuden kokemukset seuraavat toisiaan ja rinnastuvat. "Harhailevan tähden vaikuttavin kohta on vanhan palestiinalaisnaisen kertoma tarina paratiisin menettämisestä. Vihan takia paratiisista tuli vedetön autiomaa. Tarina kuvaa symbolisesti israelilaisten ja palestiinalaisten ratkaisematonta suhdetta", kirjoitti Otto Lappalainen Kiiltomato-lehden arviossaan. "Lapsista useimmat olivat kesän alussa kuin villi-ihmisiä: kasvot, kädet ja jalat auringon paahtamat, tukassa ruohonkorsia, vaatteet rikki ja multaisia. Esther oli mielissään kun pääsi joka aamu mukaan kirjavaan joukkoon, jossa oli tyttöjä ja poikia, juutalaisia ja kylän lapsia, kaikki meluisia ja kurjissa vaatteissa – sellainen oli opettaja Seligmanin luokka."

Risteilijät

Risteilijät

Risteilijät

4.6.2018 | Jaa täky | Teostiedot
Kesän lomat ja mahdolliset matkat lähestyvät taas. Veronica Pimenoffin romaani Risteilijät (Tammi 1995), alaotsikoltaan "jäätäviä keskusteluja ja peliä koneiden kanssa", kuvaa risteilyä nimettömällä merellä, kyynisten matkustajien älyllisiä mittelöitä ja kohtaamattomuutta. Dialogivetoisen kerronnan alla kulkee selittämätön aavistus uhkaavasta tuhosta. "Risteilijät on aito 1990-luvun romaani teemoinaan elämän mekanisoituminen, jäätyminen ja rajallisuus. – – Matkalle on lähdetty unelman vuoksi, mutta päädytäänkin koekammioon, joka räikeällä tavalla paljastaa ihmisen ahdingon. Yksi ja toinen tuntee nahoissaan: tämä matka ei pääty hyvin – ja pakenee henkiseen happinaamariinsa", kuvasi Kaija Valkonen Helsingin Sanomien arviossaan. Pimenoff oli romaanilla Finlandia-palkinnon ehdokkaana. "Julia istui hiljaa. Miksi ihmeessä hänen pitäisi vaivata päätään tällaisella. Sietämätön matka. Hytissä oli painostavaa ja salongissa innostuivat tällaiseen keskusteluun.   – Avaruuteen on yksi ja toinen projisoinut omia mietteitään, kun on riittänyt tuntematonta myllerrystilaa. Markiisi de Sade halusi tempaista auringon taivaalta ja polttaa koko maailman."

Maailman pysyvyys

Maailman pysyvyys

Maailman pysyvyys

1.6.2018 | Jaa täky | Teostiedot
Viro viettää tänä vuonna satavuotisjuhliaan, ja myös virolainen runoilija ja lastenkirjailija Ellen Niit (13.7.1928 – 30.5.2016) ehti kokea elämässään monenlaisia vaiheita miehitysajasta ja kyydityksistä aatteellisesti kahlittuun aikaan, ideologisiin paineisiin ja lopulta kotimaansa vapautumiseen. Suomennosvalikoimassa Maailman pysyvyys (WSOY 1994, suom. Eila Kivikk'aho, Kirsi Kunnas, Aila Meriluoto, Brita Polttila, Anja Salokannel ja kirjan toimittaja Pirkko Huurto) julkaistiin Niitin runoja koko hänen tuotantonsa ajalta. Runojen henkinen tausta on luonto- ja kristinuskon yhdistelmässä, myös yhteiskuntakritiikkiä niistä voi lukea. "Tulos on joka tapauksessa syvästi hengittävä, notkea ja huoliteltu. Antologiana se on riemastuttavan rikas kokemus – tavallaan kuuden suomalaisen naislyyrikon käännöksissä saa uutta tuntumaa kunkin omaan runoilijanlaatuun", kirjoitti Suvi Ahola Helsingin Sanomien arviossaan. "Talo ei ole mitään. / Huone pelkkää tyhjää. / Muuta on koti. // Kodit kasvavat kodeiksi / aikaa myöten. / Kun pihanurmen ratamonlehdet / tai asfalttipihan arat / kulottuneet korret / ovat tarttuneet sydämesi syrjään, / kun sydän on juurtunut / ruokamultaan kivien ja asfaltin lävitse, / kun sydän on juurtunut / pohjaveteen saakka, / silloin olet kotona."

Abiturientti

Abiturientti

Abiturientti

28.5.2018 | Jaa täky | Teostiedot
Harri Sirola (28.5.1958 – 16.8.2001) ilmestyi kirjalliselle kentälle näkyvästi esikoisromaanillaan Abiturientti (WSOY 1980). Teos kohahdutti ilmestymisensä aikaan lukiolaisen kapinoinnin kuvauksena, johon sisältyvät lukuisat seksuaaliset kokeilut päähenkilön valloittaessa koulutovereitaan toisensa jälkeen. Lääkärivanhempien poika Ville opiskelee ns. eliittilukiossa ja kokee paineita menestyä, päästä hyvään jatko-opiskelupaikkaan, mutta samalla hän halveksuu pyrkyreiden maailmaa. Aikalaiskritiikit eivät olleet romaanista innoissaan: "Minäkertojan kuljettama tarina jättää sivuhenkilöt kutakuinkin oman onnensa nojaan. Romaani on sivumäärältään laaja ja jää löysäksi", kirjoitti Pertti Lassila HS:n arviossa. Vuonna 2015 Kirjainten virrassa -blogissa luettiin lempeämmin: "Herkullisia ajatusrakennelmia, kun mielialat päähenkilöllä heittelehtivät ja hän yritti oikeuttaa itselleen milloin minkäkin halun ja teon. Kypsymättömyys on kuvattu kirjassa hienosti." Sirola sai romaanista Kalevi Jäntin palkinnon 1981. "Kai Miller oli jonkinlainen idolini, minä olin määritellyt hänet haista paska -linjan suureksi humanistiksi, hänen laillaan minä vihasin neitsyitä ja perhetyttöjä vaikka minulle se ei hitto soikoon ollut niin yksinkertaista, niin harmitonta; minä sain omantunnontuskia turhanpäiväisestä naimisesta, kai se Jonnasta johtui."

Vaeltajat

Vaeltajat

Vaeltajat

25.5.2018 | Jaa täky | Teostiedot
Puolalainen Olga Tokarczuk (s. 1962) sai Kansainvälisen Booker-palkinnon teoksestaan, joka ilmestyi suomeksi nimellä Vaeltajat (Otava 2012, suom. Tapani Kärkkäinen). Lyhyistä episodeista rakentuva romaani kertoo nykyajan juurettomien tarinoita, joita kirjassa yhdistävät lentokenttien matkapsykologien luennot matkustamisen filosofiasta, irrottautumisesta ja lähtemisestä. Psykologinakin työskennelleen Tokarczukin tuotannossa keskeisiä ovat myytit, ruumiillisuus ja metafyysiset kysymykset olemassaolosta ja maailmasta. Erkki Kanerva kirjoitti Turun Sanomien arviossa: "Vaeltajien vahvuus perustuu asioiden kääntämiseen tavanomaisuuden ja arkisuuden toiselle puolelle. Matkustajat ovat pyhiinvaeltajia, vaikka he kulkisivat metrossa ja silloinkin vain viranomaisia pakoon." Suomentaja Tapani Kärkkäinen sai käännöksestään Mikael Agricola -palkinnon 2013. "Minulla on kuitenkin toisenlainen aikanäkemys. Matkalaisten aika on monta aikaa yhdessä, oikea kunnon moninaisuus. Se on saarten aikaa, järjestyksen saaristoja kaaoksen valtameressä, aikaa jota asemakellot tuottavat, joka paikassa erilaista, aikaa joka perustuu sopimukseen, pituuspiireihin; siksi älköön kukaan ottako sitä turhan vakavasti."

Liika viisas

Liika viisas

Liika viisas

21.5.2018 | Jaa täky | Teostiedot
21.5. tulee kuluneeksi sata vuotta Algot Untolan (1868–1918) kuolemasta. Untola oli varsinkin elämänsä viimeisinä vuosina erittäin tuottelias kirjailija ja toimittaja, joka kirjoitti tunnetuimmat teoksensa kirjailijanimillä Irmari Rantamala ja Maiju Lassila. Hän kuoli pian sisällissodan päättymisen jälkeen epäselvissä olosuhteissa matkalla teloituspaikalle. Maiju Lassilan nimellä julkaistu romaani Liika viisas (Karisto 1915) on viisaan ja hullun määritelmillä leikittelevä satiiri. Sakari Kolistaja tulee "viisaudentuntoon" kuunneltuaan pastori Pöndisen saarnoja, joissa julistetaan maallisen viisauden olevan perkeleestä. Pastori antaa Sakarille saarnaluvan, mutta kauhistuu, kun Sakari toteaa (mielestään kohteliaisuudella) ettei pastori ole liialla viisaudella pilattu. Päivi Kannisto kuvasi Kirjatohtori-blogissaan: "Ihmisten ponnistelut oman viisautensa todistelemiseksi asetetaan koomiseen valoon, samalle viivalle hullujen tempausten kanssa. Hullun ja viisaan määritelmät ovat lopultakin vain yhteiskunnallisia sopimuksia." Liika viisasta on esitetty myös näytelmänä, ja teos on luettavissa vapaasti e-kirjana mm. Klassikkokirjastosta. "Niin siis oli ratkennut ihmiskunnan tärkein ja kipein kysymys, viisauskysymys. Se joka pahensi, s.o.: viisaus, oli Sanan mukaan leikattu pois ja heitetty pois tyköä ja päähän oli sen tuhatvuotisten humujen ja melun jälkeen jäänyt rauha ja hyvä olo kuten pahnaan, josta meluava ja alati nälkäänsä vinkuva porsas oli lopultakin pellolle potkittu."

Merkki ja muita novelleja

Merkki ja muita novelleja

Merkki ja muita novelleja

14.5.2018 | Jaa täky | Teostiedot
Tuuve Aron novellikokoelma Merkki ja muita novelleja (WSOY 2006) sisältää ihmisiä tilanteissa, jotka ovat hätkähdyttäviä, yllättäviä ja monin tavoin merkityksellisiä. Absurdit ja ajoittain humoristiset tarinat kuvaavat todellisuutta viistolla tavalla. Päältä katsoen huvittavien tilanteidenkin alta on usein luettavissa vakavampia sävyjä. ”Yhdistävänä tekijänä novelleissa voi nähdä ihmisten jämähtämisen surkeisiin elämäntilanteisiin sekä teeskentelyn muiden ja jopa itsensä edessä. Kulissit halutaan pitää pystyssä eikä pystytä pyytämään tai vastaanottamaan apua, vaikka siten asiat muuttuisivat ehkä paremmiksi", kirjoitti Siina Korhonen Kiiltomato-verkkolehden arvostelussaan. Tuuve Aro sai tästä novellikokoelmasta Kalevi Jäntin palkinnon. "Se oli ihana loma. Kun suljin silmät, saatoin yhä tuntea levän tuoksun, ja iholla meren kosteuden. Eero oli istunut iltaisin kanssani parvekkeella, aurinko oli valunut edessämme verenpunaisena, olimme juoneet viiniä ja puhuneet."

Sivut