Bouvard ja Pécuchet

Ranskalaisen Gustave Flaubertin (1821-1880) syntymästä tuli juuri kuluneeksi 200 vuotta. Hän oli Ranskassa kehittyneen realistisen kirjallisuuden merkittävimpiä pioneereja, jonka teoksissa viileät havainnot ympäröivästä todellisuudesta olivat esteettisenä lähtökohtana. Hänen parhaita teoksiaan on osittain kesken jäänyt romaani Bouvard ja Pécuchet (Desura 2003, suom. Antti Nylén), joka ilmestyi ensimmäisen kerran vasta Flaubertin kuoleman jälkeen. Hän oli ideoinut ja työstänyt teosta vuosikausia, ja hänen oli tarkoitus kirjoittaa sille myös jatko-osa. Romaanin päähenkilöinä on kaksi eriskummallista miestä, jotka vetäytyvät Normandian maaseudulle tutkimaan eri tieteenalojen saavutuksia. Heistä tulee nopeasti mm. maanviljelyn, lääketieteen, geologian, filosofian, kirjallisuuden, jne. erikoisasiantuntijoita, mutta kyllästyvät kaikkeen yhtä nopeasti. Flaubert halusi romaanissaan tutkia ihmisten typeryyden eri muotoja, mutta myös kielen ja kirjallisuuden kykyä kuvata todellisuutta. Romaania alettiin arvostaa vasta 1950-luvulla, mistä lähtien sitä on pidetty modernistisen kokeilevan romaanin edelläkävijänä.

”He lukivat ensiksi Walter Scottia.
He hämmästyivät kuin olisivat löytäneet uuden maailman.
Menneiden aikojen ihmiset, jotka olivat ennen olleet heille vain utuisia hahmoja tai nimiä, muuttuivat eläviksi olennoiksi, kuninkaiksi, prinsseiksi, noidiksi, palvelijoiksi, riistanvartijoiksi, munkeiksi, mustalaisiksi, kauppiaiksi ja sotilaiksi, jotka tekivät päätöksiä, taistelivat, matkustivat, kävivät kauppaa, söivät ja joivat, lauloivat ja rukoilivat – linnojen asehuoneissa, majatalojen mustuneilla penkeillä, kaupunkien mutkittelevilla kujilla, myyntikojujen ovikatosten alla, luostarien sisäpihoilla. Taiteellisesti sommitellut maisemat ympäröivät kohtauksia kuin teatterilavasteet. Ritari laukkaa pitkin rantasärkkiä. Raikas tuulenvire tuoksuu väriherneniityllä, vene lipuu kuunvalossa järvenselällä, haarniskat kimaltelevat auringossa, sadepisarat tippuvat lehtimajojen ylle. Vaikka he eivät tunteneet malleja, he pitivät näitä kuvauksia todenkaltaisina, ja illuusio oli täydellinen. Näin kului talvi.”