Päivän täky

Toimitukselta: Ajankohtaista | Kirjailija | Teema | Teos | Täky

Suojaton

Suojaton

Suojaton

12.11.2018 | Jaa täky | Teostiedot
Helmi Kekkosen romaani Suojaton (Siltala 2014) kertoo hiljaisuuden ympäröimästä Isasta ja hänen perheestään, erityisesti äidistään Hannelesta. Isan lapsuus on turvallinen, mutta sitten jotakin tapahtuu ja sanat katoavat. Hänestä tulee mykkä, kosketusta pelkäävä, ja äiti purkaa pettymystään siitä, millaiseksi elämä on toisen lapsen jälkeen muuttunut. Myöhemmin Isa pääsee kiinni elämään, saa työpaikan ja oppii puhumaan omaan tapaansa, kehollaan. "Kekkosen tyyli on taidokkuudessaan jäljittelemätön. Arkipäivän keskustelut nousevat tekstissä kirkkaina esiin, mutta muistot kääriytyvät usein kielen unenomaiseen usvaan. Se luo tekstiin kihelmöivän jännityksen", kuvaa Alli Kantola teoksen tyyliä Kiiltomato-lehden arvostelussa. "Hän vihasi sitä miten helpottavalta ajatus luovuttamisesta tuntui, häpesi sitä miten paljon kaipasi elämää ennen Isaa, miten paljon vertasi tyttöä Kaihin joka oli aina nukkunut hyvin, joka vain Isan takia seisoi makuuhuoneen ovella keskellä yötä, silmät sikkuralla ja hiukset pörrössä, hämmentyneenä uudesta ihmisestä joka täytti koko asunnon."

Varjoteatteri

Varjoteatteri

Varjoteatteri

8.11.2018 | Jaa täky | Teostiedot
Virolaiskirjailija Viivi Luikin (s. 6.11.1946) romaani Varjoteatteri (Tammi 2011, suom. Anja Salokannel) kuvaa matkaa pienestä, syrjäisestä maasta Roomaan, vanhan kulttuurin keskelle. Viron tarina nousee esiin Rooman heijastuksissa. Vaelluksen välietappeihin kuuluvat Berliini, Helsinki ja New York Alpit puolestaan edustavat suurta kulttuurista rajaa. Romaanin sisältämissä tarinoissa on jännittäviä käänteitä ja ne pohtivat elämän suuria kysymyksiä. "Varjoteatterin Roomassa ajatus ajan syklisyydestä – ikuisesta toistosta – ja historian ihmeellisyydestä yhdistyvät arkiseen ja banaaliin. Virolainen kokee jatkuvaa alemmuuskompleksia suuren Rooman ja roomalaisten edessä, mutta samalla Luik katsoo kaupunkia ulkopuolisen tarkalla katseella", kirjoittaa Anna Ovaska Kiiltomato-lehden arvostelussa. Luik sai teoksesta Viron valtion kulttuuripalkinnon. "Minulla oli Roomassa alusta loppuun tunne, että olen kasvanut siellä. En missään mystisessä vanhassa Roomassa, en missään esoteerisessa sumussa, vaan tavallisessa viisi-kuusikymmenluvun Roomassa. Ikään kuin olisin elänyt yhtä aikaa Virossa Viljandimaan kuusikoiden ja koivikoiden keskellä ja samalla myös Roomassa."

Alkutuuli

Alkutuuli

Alkutuuli

5.11.2018 | Jaa täky | Teostiedot
Tällä viikolla julkistetaan Finlandia-palkintojen ehdokkaat. Toistaiseksi ainoa kaksi kertaa Finlandialla palkittu kirjailija on Bo Carpelan (19262011). Ensimmäisen palkinnoista hän sai 25 vuotta sitten romaanillaan Urwind, joka julkaistiin suomeksi nimellä Alkutuuli (Otava 1993, suom. Kyllikki Härkäpää). Teoksessa minäkertoja, antikvariaatin pitäjä Daniel Urwind kirjoittaa kertomusta, kuin päiväkirjaa, vaimolleen Amerikkaan. Miehen muistot sekoittuvat nykyhetkeen, ne heräävät paikoista ja esineistä. Daniel kirjoittaa vaimolleen, mutta muotoilee myös omaelämäkertaa itselleen, ja tuuli metaforana edustaa hänen kokemaansa muutosta. "Siinä on kylläkin viittauksia esseeromaanin suuntaan, eurooppalaisiin mestareihin Brochiin, Hesseen, Musiliin. Mutta tämä on osin harhautusta, sillä Alkutuuli on ennen muuta runollinen romaani, kertomus taiteesta ja elämästä", kirjoitettiin teoksesta Helsingin Sanomissa 28.10.1993. "Mietiskelen mielessäni, millä kaikilla tavoin Urwindin voi tulkita. Se voi olla maailmankaikkeuden alkuperäinen alkutuuli, se joka puhaltaa ei-mistään ei-mihinkään ja sinkoaa tähtiä sieluksi sanottuun myrskykeskukseen. Sillä on oma tuuliruusunsa, se on metamorfoosien näkymätön merkki, se on taipuneissa puissa ja lumihämyssä ulkona."

Kulkurit

Kulkurit

Kulkurit

2.11.2018 | Jaa täky | Teostiedot
Yhdysvaltoihin asettunut kiinalaiskirjailija Yiyun Li (s. 4.11.1972) on kerännyt maailmalla monia arvostettuja palkintoja. Hänen romaaninsa Kulkurit (Tammi 2013, suom. Seppo Loponen) sijoittuu Maon aloittaman kulttuurivallankumouksen jälkeiseen Kiinaan vuonna 1979. Nuori nainen, Shan, teloitetaan vastavallankumouksellisesta toiminnasta hänen istuttuaan vuosia vankilassa. Vanhemmat ovat joutuneet vaikenemaan lapsestaan ja häpeämään jo pitkään, mutta kumouksellinen Kai saa sytytettyä kylässä vastarinnan, johon liittyy myös Shanin äiti. "Yiyun Li ei julista. Kirjan ääni on rauhallinen. Kertoja tietää tarinansa raakuuden, mutta hänelle tarina ei ole poikkeus, ääri, uskomatonta. Se on totta ja tavallista", kirjoitti Reetta Räty teoksesta Helsingin Sanomien arvostelussa. "Kai kuvitteli lähetysstudion ulkopuolista maailmaa: tumman hiilisavun tupruilua katonharjoilta lyijynharmaalle aamutaivaalle, varpusten pyrähtelyä katolta toiselle, siivet pölyssä ja sirkutus isänmaallisiin säveliin hukkuen, ja niiden kattojen alla asuvia ihmisiä, jotka olivat tottuneet tähän musiikkirituaaliin ja sen jälkeiseen uutislähetykseen. He eivät luultavasti kuulisi ohjelmasta sanaakaan."

Harjunpää ja pyromaani

Harjunpää ja pyromaani

Harjunpää ja pyromaani

29.10.2018 | Jaa täky | Teostiedot
Poliisiromaaneja kirjoittanut Matti Yrjänä Joensuu (31.10.1948 – 4.12.2011) oli kirjailija, jota luettiin laajalti genrerajoista riippumatta. Hänen kolmannessa romaanissaan Harjunpää ja pyromaani (Otava 1978) palattiin jo esikoisteoksessa esitellyn ylikonstaapeli Timo Harjunpään pariin. Kirjassa tutkitaan outoa tulipalojen sarjaa Helsingin laitamilla. Harjunpää saa siirron palojaokseen, ja tutkinta kokee erilaisia vaiheita, toisaalla taas rikoksen tekijä odottaa ja pelkää. "Ammatin ja yksityiselämän, turtumuksen ja osanoton jännitteet kannattavat tätä romaania, joka herättää huomiota myös muilla ansioillaan, ennen muuta ympäristökuvauksensa elävyydellä ja sillä myötätunnolla, jota Joensuu tällä kertaa kykenee kokemaan myös poliisin vastapuolta, niin sanottua rikollista kohtaan", kirjoitti Risto Hannula teoksesta Arvostelevassa kirjaluettelossa. "Laatikko oli sangen tavallinen tulitikkulaatikko – tuhansista, ehkä kymmenistätuhansista samanlaisista oli sinäkin päivänä rapisteltu tikkuja esiin, raapaistu, sytytetty liesiä, savukkeita, imaistu kunnon hehku piipunpesään tai tiukattu sinisenä pureva liekki hitsipillin nenään. Yksi poikkeava piirre tuohon Sampo-rasiaan liittyi; se oli pyromaanin taskussa."

Erään katoamisen anatomia

Erään katoamisen anatomia

Erään katoamisen anatomia

25.10.2018 | Jaa täky | Teostiedot
Libyalaissyntyisen Hisham Matarin romaani Erään katoamisen anatomia (WSOY 2013, suom. Minna Kumpulainen) nivoo nuoren pojan ristiriitaiset tunteet osaksi arabimaan poliittista tilannetta. Nuri on elänyt vuosia kahdestaan isänsä kanssa, kun heidän elämäänsä astuu nainen, Mona. Nuri huomaa jääneensä perheessä kolmanneksi pyöräksi, ja samalla hän toivoo voivansa jäädä Monan kanssa kahden. Lopulta näin tapahtuu, kun isä katoaa. Arvoitusta ratkottaessa myös Nurin elämän perustukset murenevat. "Isä on pojalle esikuvallinen hahmo, jonka toiveita hän noudattaa ja jonka hän antaa ohjata toimintaansa. Kadonneen paino vetää häntä mukanaan kaupungista toiseen. Nuri kouluttautuu tämän toiveiden mukaisesti ja matkustaa sitten tämän jalanjäljissä ympäri Eurooppaa", kuvaa Pasi Salminen Kiiltomato-lehden arvostelussa. "En kertonut hänelle mitään näistä, mutta se ei johtunut siitä, ettenkö olisi osannut asetella sanojani tai halunnut uskoutua hänelle, vaan siitä, että juuri sillä hetkellä, istuessani hänen vierellään ihastumiseni huumassa, tunsin olevani haavoittumaton."

Naistenpyörä

Naistenpyörä

Naistenpyörä

22.10.2018 | Jaa täky | Teostiedot
Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon ehdokkaat julkistetaan tällä viikolla. Aiemmin J. H. Erkon palkintona tunnetun esikoiskirjapalkinnon nimi vaihdettiin 90-luvun puolivälissä, ja ensimmäisen uudelleen nimetyn palkinnon sai Sari Mikkonen novellikokoelmallaan Naistenpyörä (WSOY 1995). Viisitoista novellia tarkastelevat arkisissa tapahtumissaan erillisyyden tunnetta ja hyväksytyksi tulemisen tarvetta. Teemoissa näkyvät myös muuttoliike maaseudulta kaupunkeihin ja yksinäisyyden kokemus. Palkintolautakunta totesi teoksen olevan hieno näyttö suomalaisen kirjallisuuden suuren perinteen uudistamisesta. "Mikkonen kuvaa rakkautta ja suhteita tarkasti, mielellään rujoutta seuraten ja groteskiin sävyttäen", kirjoitti Pekka Tarkka HS:n kritiikissään. "Tiedustelin sitten, oliko veljellä ollut jotain hanketta koulun lomassa, kerta oli saanut rahat kokoon. Veli ryhtyi kertomaan kiinalaisista ravintoloista ja ylisti kanansiipiä hunajavalkosipulikastikkeen kanssa, soittamalla sai kaikkea kotiin ja heillä oli sitä paitsi ollut isäntäperheelle viemisiksi kotimaista kahvia ja ruisleipä, jonka äiti oli tehnyt." (Novellista "Hinta")

Rihata

Rihata

Rihata

19.10.2018 | Jaa täky | Teostiedot
Guadeloupelainen, ranskaksi kirjoittava Maryse Condé sai vaihtoehdoksi Nobelin kirjallisuuspalkinnolle perustetun Nya Akademienin palkinnon. Ainoa häneltä suomennettu teos on romaani Rihata (Art House 1989, suom. Annikki Suni). Teos kuvaa siirtomaavallasta vapautuneen Afrikan uutta, kuohuvaa todellisuutta. Antillilainen Marie-Hélène päätyy avioliittoon syrjäiseen kaupunkiin, perinteen otteeseen ja lapsilauman keskelle, ja hän haaveilee paremmasta elämästä. Kaupunkiin ilmestyy aviomiehen veli, ministeri, ja toivo herää. "Rihatassa yhdistyy monta kerronnallista lankaa. Siinä kerrotaan niin muukalaisuudesta, rakkaudesta kuin politiikastakin. Lisäksi Condé kuvaa veljesten välistä vaikeaa suhdetta, lasten ja vanhempien välisiä ristiriitoja sekä sukupolvien välisiä eroja ja taikauskon törmäystä moderniin elämään", kirjoittaa Omppu Martin teoksesta Reader, why did I marry him? -blogissa. "Rihata sijaitsi niemellä virran laiskan mutkan keskellä. Siitä syystä maaperä ei kuivanakaan kautena ollut paljas ja tomuava niin kuin maan muissa osissa. Talven kosteus tuntui viipyilevän vankoissa heinissä, mangonlehvästössä ja korallipuissa joihin pian tulisi palkoja."

Valkoinen kaupunki

Valkoinen kaupunki

Valkoinen kaupunki

15.10.2018 | Jaa täky | Teostiedot
Jorma Ojaharju (16.10.1938 – 8.2.2011) tuli tunnetuksi kotikaupunkinsa Vaasan historiaa kuvaavasta romaanitrilogiasta, jonka ensimmäinen osa on Valkoinen kaupunki (Tammi 1976). Teos sijoittuu Suomen itsenäistymisen ja sisällissodan aikaan. Laajan henkilögallerian kertomuksista muodostuu hiljaisten ja vaiettujen ääni, joka kertoo etujen ja näkemysten ristiriidoista. Monet "vitivalkoisessa kaupungissa" joutuivat vankilaan, toiset jään alle, ja verenvuodatukselta ei vältytty. "Valkoinen kaupunki on ennen muuta kollektiiviromaani kansalaissodan ja sen ympärysvuosien Vaasasta, ja sellaisena se välittää oikeantuntuisen ja uusiakin näkökulmia avaavan ajankuvan", luonnehdittiin Risto Hannulan arviossa Arvostelevassa kirjaluettelossa. "Miikka meni etsimään piippua ja sen löydettyään palasi takaisin entiseen asentoonsa. Hän alkoi miettiä tulevia töitä. Niitä onneksi riitti. Ja höyläämisestä, liimaamisesta ja naulaamisesta mietteet etenivät yleisempään menoon. Ja menihän se, maailma. Joskus liiankin voimallisesti, vähempikin olisi riittänyt. Joka puolella marssivat rautahattuiset miehet ja kanuunat jyrisivät."

Flanderin tie

Flanderin tie

Flanderin tie

12.10.2018 | Jaa täky | Teostiedot
Ranskalaisen Nobel-kirjailija Claude Simonin (10.10.1913 – 6.7.2005) tuotantoa on kuvattu haastavaksi, mutta kärsivälliselle lukijalle hyvin palkitsevaksi. Romaani Flanderin tie (Tammi 1963, suom. Pentti Holappa ja Olli-Matti Ronimus) sijoittuu monen muun Simonin teoksen tavoin toiseen maailmansotaan, ja teos kuvaa kertojan matkaa Pariisista Belgiaan kulkevalla vanhalla tiellä. Kerronta täyttyy yksityiskohdista, jotka ratsumiehen silmä erottaa tiellä ja joita aivot täydentävät kuumeisilla näyillä ja muistoilla. "Simonin kielessä Georgesin mielteet syöksähtelevät lakkaamatta ja yllättäen paperille saaden kielellisen asunsa hengästyttävän pitkissä, sykäyksittäin etenevissä lauseperiodeissa, jotka säilyttävät intensiivisyytensä lukemattomista sisäkkäisistä sulkulauseistakin huolimatta", kuvasi teoksessa käytettyä kieltä Tuukka Kangasluoma HS:n arviossa 16.5.1965. "– – siis ääniä, jotka epätodellisina ja ruikuttaen huusivat jotain (varoituksia) ja jotka tavoittivat minut tuon kevätpäivän sokaisevan ja himmeän valon lävitse (kuin itse valo olisi ollut likaista, kuin näkymätön ilma olisi ollut kyllästetty sodan löyhkäävällä tomuisella kuonalla kuin samea likavesi) – –"

Ilmeetön mies

Ilmeetön mies

Ilmeetön mies

8.10.2018 | Jaa täky | Teostiedot
Anu Holopaisen romaani Ilmeetön mies (Karisto 2010) on monitasoinen kertomus tunteista, niiden purkamisesta ja menneisyyden pakenemisesta. Sairaalassa siivoojana työskentelevä nelikymppinen Irma kiinnostuu naapurin yksinäisestä miehestä, joka ei näytä juttelevan kenenkään kanssa. Irma hankkiutuu toistuvasti miehen asuntoon ja vuodattaa tälle itseään hämmentäviä asioita niin menneisyydestä kuin nykyisyydestäkin, vaikka mies ei koskaan vastaa kysymyksiin. "Tapahtumat ovat enimmäkseen täysin reaalisia, arkimaailmasta, siivousta, ruoanlaittoa, kynsien lakkausta. Silloin tällöin kuitenkin nousee esille jotain sellaista, mikä ei sovi konsensustodellisuuteen, vaan jää selittämättömäksi", kirjoittaa Merja Leppälahti romaanista Kiiltomadon arvostelussa. "Nainen unohti bussista myöhästymisen aiheuttaman huolensa hetkeksi törmättyään naapuriin. Hän jäi katsomaan miehen perään, ihmeissään avoimen tylystä käytöksestä, mutta ei silti kovin yllättyneenä, koska epäkohteliaisuus ei ole mitenkään poikkeuksellinen ilmiö."

Paulan tähden

Paulan tähden

Paulan tähden

5.10.2018 | Jaa täky | Teostiedot
Magda Szabón (5.10.1917 – 19.11.2007) romaani Paulan tähden (WSOY 1967, suom. Otto Aho) on ilmestymisaikansa Unkariin sijoittuva kolmiodraama. Yhtenä kylmänä joulukuun päivänä tapahtuva kertomus latautuu täyteen jännitystä, kun edetään kohti iltaa ja perinteikkäitä siantappajaispitoja. Vihamielisten sukujen ja yhteiskuntaluokkien erot tulevat näkyviksi, ja elämänvalheet paljastuvat. "Vaimo Paula on vanhan unkarilaisen maanomistajamentaliteetin jäänne, piinkova ja heikompiaan armotta hyväkseen käyttävä entisen yläluokan jäsen, joka syvästi halveksii palvovaa aviomiestään, käsityöläisluokasta noussutta opettajaa, jonka kanssa aikoinaan on solminut pakkoavioliiton toisen miehen lasta odottaessaan", kuvasi Kerttu Manninen teoksen asetelmaa Arvostelevassa kirjaluettelossa. "Aina hän oli tuntenut, että jotakin oli vinossa, että Paulalle kuuluisi enemmän, jotakin kauniimpaa, häikäisevämpää, mutta hän oli ajatellut, että silti tähänkin täytyy tyytyä, rakastaahan isä Paulaa niin suuresti, ei äidillä voi olla valittamista, kun isä hankkii kaikkea. Oho, eipä hän tiennyt totuutta."

Lokakuun päivä

Lokakuun päivä

Lokakuun päivä

1.10.2018 | Jaa täky | Teostiedot
Olli Sinivaaran runokokoelma Lokakuun päivä (Teos 2012) keskittyy valoon ja erityisesti luontoon, jossa kieli ja havainto liikkuvat. Teoksen luontorunot ovat pintaa syvemmälle katsottaessa hyvin monitasoisia. Havainnot ja aistimukset tarjoavat runsaita, värikkäitä kuvia. Välillä ollaan kaupungissa, on myös metroja, junia, asvalttia ja autoja. "Kokoelman mainittavimpiin ansioihin lukeutuu se, että Sinivaaran säkeestä voi nauttia sekä pelkkänä kauniiksi hiotun kielen tanssina, että havaitsemisen ehtoja tutkiskelevana syvällisempänä taiteena", kuvaa kokoelman ominaisuuksia Miikka Laihinen Turun Sanomien arviossaan. "Syksynsyvänsininen / taivas mäen päällä, latvojen läpi / ihan käsillä, kasvoilla, / ihon valkenevilla oksilla, / jotka kurottavat, kurottavat. / Mäki ja puisto ja taivas / ovat sama paikka / kahdessa eri kaupungissa, / sama kirkas päivä / kahtena eri päivänä, / sellaisina joiden välissä ei ole yötä."

Tiikerin vaimo

Tiikerin vaimo

Tiikerin vaimo

28.9.2018 | Jaa täky | Teostiedot
Téa Obreht (s. 30.9.1985) syntyi Belgradissa, mutta muutti silloisesta Jugoslaviasta jo seitsenvuotiaana ja asettui myöhemmin Yhdysvaltoihin. Hänen esikoisromaaninsa Tiikerin vaimo (WSOY 2012, suom. Irmeli Ruuska) kertoo myyteistä ja myös ihmisistä tarinoiden takana. Nuori Natalia saa kuulla isoisänsä kuolleen, ja tapahtuman oudot aukkopaikat vievät hänet syrjäisen kylän todellisuuteen, joka on kuin tarua. Tarinat sadan vuoden ajalta yhdistyvät toisiaan täydentäen. "Romaanin perusjännite rakentuu järjen ja magian välille. Lääkärin käytännöllinen työ ja kansanuskomukset käyvät vastakkain. Kertojaminä on lääkäri, samoin tarinoiden keskipiste: isoisä. Ja tarinat ovat maagista realismia", kirjoitti Risto Niemi-Pynttäri teoksesta Maailmankirjat-sivuston arviossa. Obreht sai kirjasta Orange-palkinnon (nykyinen Women's Prize for Fiction). "Isoisä ei puhu koskaan tiikerin vaimosta nimeltä. Isoisän käsi on ympärilläni, ja jalkani ovat kaiteella, ja hän saattaa sanoa: 'Tunsin kerran tytön, joka rakasti tiikereitä niin, että oli itsekin muuttua tiikeriksi.' Koska olen pieni ja koska olen perinyt rakkauteni tiikereihin isoisältä, luulen että hän puhuu minusta, kertoo minulle satua, johon voin kuvitella itseni – ja niin minä vuosikausia kuvittelenkin."

Rakkautta

Rakkautta

Rakkautta

24.9.2018 | Jaa täky | Teostiedot
Maria Jotunin (1880–1943) kuolemasta tulee 30.9. kuluneeksi 75 vuotta. Hänen toinen novellikokoelmansa Rakkautta (Yrjö Weilin 1907) herätti sekä positiivista huomiota kirjallisten ansioidensa osalta että paheksuntaa "siveettömänä" pidetyn sisällön takia. Jotuni kuvaa teksteissä naisen asemaa erilaisissa tilanteissa, joissa yleensä ovat läsnä avioliittoa ja sen muodostamista koskevat ristiriidat. Novelleissa tuodaan esiin myös naisen intohimoja ja haluja tavalla, jota pidettiin kirjan ilmestymisen aikaan sopimattomana – yleisen näkemyksen mukaan tällaiset tunteet olisi pitänyt tukahduttaa. "Nainen on Rakkautta-kokoelmassa nousemassa tasavahvaksi miehen rinnalle, mutta joutuu edelleen alistumaan yhteiskunnan ja yhteisön moraalinäkemyksiin ja siinä samalla pettymään rakkaudessa", todetaan Nannan kirjakimara -blogissa. "Kävi miten kävi, ajattelin siinä itsekseni, hyvin hullusti ei tässä käy. Mieheen kyllä ajan pitkään tottuu. Parasta aina tehdä aikanansa, mitä tehtävä on. Ja kun tämä on varakas ja tasainen. Siinä siltä puolelta ei ole mitään, ja muista puolista minä kyllä suoriudun. Ei niin, ettei minusta olisi ollut köyhän miehen vaimoksi." (Kokoelman niminovellista)

Rakastumisia

Rakastumisia

Rakastumisia

21.9.2018 | Jaa täky | Teostiedot
Javier Marías (s. 20.9.1951) on Espanjan tunnetuimpia nykykirjailijoita. Hänen romaaninsa Rakastumisia (Otava 2012, suom. Tarja Härkönen) kertoo tarkkanäköisestä Maríasta, joka on seurannut kantakahvilassaan pariskuntaa – heidän onnellisuutensa nostaa myös Marían omaa mielialaa. Sitten tapahtuu traaginen käänne: parkkitalossa on tapettu mies, ja María saa selville, että kyse on pariskunnan miehestä. Tutustuessaan leskeksi jääneeseen Luisaan María tapaa myös kuolleen aviomiehen parhaan ystävän, ja rakastuu. Mutta pian hän huomaa ystävän olevan rakastunut leskeen... "Kirja on itsetutkiskelua ja samalla muiden ihmisten rakkauden katselua. Nelisataasivuisen romaanin keskiössä vilahtelevat monet teemat pakkomielteistä kuolemaan. Kertomus soljuu loppuaan kohti useaan suuntaan silmuja matkallaan heitellen", kuvaa Seija Vilén Kiiltomato-lehden arviossa. Javier Marías palkittiin romaanista Premio Nacional de Narrativalla. "Toivoin heille niin sanoakseni kaikkea mahdollista hyvää, niin kuin romaanin tai elokuvan henkilöille, joiden puolta lukija tai katsoja alkaa pitää heti kättelyssä, vaikka hyvin tietää että heille tapahtuu jotain pahaa, että jokin saa heidän elämänsä raiteiltaan, tai muuten ei olisi kirjaa tai elokuvaa."

Mies ja hänen omatuntonsa

Mies ja hänen omatuntonsa

Mies ja hänen omatuntonsa

17.9.2018 | Jaa täky | Teostiedot
Jarl Hemmerin (18.9.1893 – 6.12.1944) romaani Mies ja hänen omatuntonsa (Otava 1931, suom. Eino Palola, runot Toivo Lyy) nousi suuren pohjoismaisen romaanipalkinnon voittajaksi ja jäi tekijänsä tunnetuimmaksi teokseksi. Romaani kuvaa erityisesti Suomen sisällissodan jälkitilannetta ja Suomenlinnan vankileiriä, jonne koeteltu "syntinen pappi" Johan Samuel Bro päätyy apupapiksi. Kertomuksessa sukelletaan syviin eettisiin pohdintoihin, ihmisen syyllisyyteen ja vastuuseen. Anders Österling kirjoitti Svenska Dagbladetissa teoksesta (suomennos Helsingin Sanomien 11.12.1931): "Suuren paraatin innostuksen ja riemun kuvaaminen voi olla kiitollista ja suhteellisen helppoa – – mutta sensijaan on paljon epäkiitollisempaa ja vaikeampaa loihtia esiin kaamea helvetintunnelma, joka Suomenlinnassa vallitsi seuraavina kuukausina. Hemmer on kuitenkin suoriutunut tästä, ja hänen kuvauksensa henkii syvää sisäistä myötätuntoa." Teoksesta tehtiin myös elokuva vuonna 1957. "Bro seisoi kukkulalla, joka oli jäännös jostakin vanhasta linnakkeesta, ja katseli avuttomasti ympärilleen tuota tuhansien ihmisten sekasortoa. Kaikkialla loppuunriutuneita ruumiita, useat omissa ryysyissään, muutamilla yllään venäläiset sotilastakit, joita intendentuuri oli löytänyt jostakin varastosta. Mitä hän saattoi tehdä heidän hyväkseen?"

Tänä yönä nukut levottomasti

Tänä yönä nukut levottomasti

Tänä yönä nukut levottomasti

14.9.2018 | Jaa täky | Teostiedot
Michael Butoria (14.9.1926 – 24.8.2016) on pidetty yhtenä ranskalaisen "uuden romaanin" merkittävimmistä tekijöistä, vaikka hän itse pitkään vastustikin kuulumistaan kyseiseen ryhmään. Romaani Tänä yönä nukut levottomasti (Otava 1967, suom. Leena Pasanen) on Butorin tunnetuin teos. Siinä kuvataan päähenkilöä hänen junamatkallaan Pariisista Roomaan. Kerrontaratkaisu romaanissa on omintakeinen, sillä kertoja puhuttelee koko ajan "sinää". Arvostelevassa kirjaluettelossakin kehuttiin: "Monitahoinen ja teknillisesti valmis teos, jossa kokeellisuus ei ole vaikeaselkoista eikä hämärää. Myös Rooma-Pariisi matkahavaintojen linjalla oivallista työtä." Butor sai romaanista Renaudot-palkinnon 1957. "Täältähän sinä lähdit, juuri tästä vaununosastosta; tuossa on tuo harmaatukkainen mies syventyneenä karkeaan mustaan kluuttiin sidotun kirjan lukemiseen, hän, joka istui sinua vastapäätä punakkaihoisen, äärimmäisen siististi puetun naapurinsa vieressä, jolla on pienet, saaliinhimoiset kalan silmät; tuossa istuu tuo pappi ikkunan vieressä ja koettaa jälleen turhaan keskittyä rukouskirjaansa."

Murtuneista luista

Murtuneista luista

Murtuneista luista

11.9.2018 | Jaa täky | Teostiedot
Kristiina Wallinin runokokoelma Murtuneista luista (Tammi 2007) tutkii tarkasti ihmistä, kielen ja valinnan mahdollisuuksia, tunteita ja kokemuksia. Ollaan laboratoriossa, psykiatrisessa sairaalassa, lasipallon ja mehiläispesän sisällä. Runojen tyyli on surrealistinen, totutusta ja tavanomaisesta ollaan kaukana. Myös kahden naisen historiaa tarkastellaan Ebba Lucia Guldfotille ja Marina Ciglarille omistettujen runojen myötä. "Orgaanisen ja epäorgaanisen yhdistyminen kielessä tallentaa muistoja ja kohtaamisia, esineitä ja verisiteitä. Kuoleman haikeus ja menetyksen sisältä kirkastuvat mahdollisuudet sanoittavat vuosiluvut ja tutkimuslaboratorion steriilin tilan", kirjoitti Annukka Peura teoksesta Kiiltomato-verkkolehden arviossa. Kokoelma oli Runeberg- ja Einari Vuorela -palkintojen ehdokkaana. "Sinä kesänä hiukseni kihartuivat ja tulin allergiseksi pähkinöille. Metamorfoosien ketju alkoi vasta myöhemmin. Lokakuussa en enää tunnistanut itseäni siitä ihmismassasta, joka heijastui tavaratalon peilistä. Varmuus siitä, että kotoa lähtiessäni jalkani olivat lyhyet ja vahvareitiset, ei lohduttanut. Milloin tahansa selkärankani taipuisi mutkalle, milloin tahansa lihani säikeissä räjähtäisi."

Liikkumaton tanssi

Liikkumaton tanssi

Liikkumaton tanssi

7.9.2018 | Jaa täky | Teostiedot
Perulainen Manuel Scorza (7.9.1928 – 27.11.1983) oli latinalaisamerikkalaisen kirjallisuuden suuria nimiä. Hän toi tuotannossaan näkyville mm. imperialismin tuhoisat vaikutukset Andien intiaaniväestön elämään. Romaani Liikkumaton tanssi (Gummerus 1985, suom. Jyrki Lappi-Seppälä) sijoittuu Pariisiin ja Perun aarniometsiin. Kirjassa kuvataan kahta miestä, kirjailija Santiagoa ja hänen romaanihenkilöään Nicolas'ta, joiden roolit välillä sekoittuvat. Kumpikin joutuu valitsemaan vallankumouksen ja rakkauden välillä. "Kerronta on väkevää, aistimusvoimaista, sademetsän muurahaiset melkein tuntee ihollaan. Syventyvää lukemista vaativa hyvä romaani", totesi Arvostelevan kirjaluettelon aikalaisarvio. Kirjan oli tarkoitus olla trilogian ensimmäinen osa, mutta Scorza kuoli lento-onnettomuudessa Madridissa 55-vuotiaana. "Ilmenevätkö tunteemme maailmankaikkeuden suuressa järjestelmässä Suurelle Matemaatikolle, joka huvittelee uskottelemalla että olemme enemmän kuin pelkkiä harhoja, paljaita symboleita joiden kohtalona on seurata vääjäämättä spiraalimme ennaltamäärättyä suuntaa, häikäisevän mutkatonta yhtälöä?"

Sivut