Vieraat

Helmi Kekkosen (s. 1982) neljäs teos Vieraat (Siltala 2016) on kesäiseen Helsinkiin sijoittuva yhdenpäivänromaani. Romaani rakentuu päähenkilö Senjan järjestämien kutsujen ympärille. Senja on kolmikymppinen nainen, joka on juhliin saapuneiden vieraiden tavoin elämänsä risteyskohdassa. Senjan ja vieraiden tarinat kerrotaan eri näkökulmista episodimaisina jaksoina, joissa kuljetaan menneisyyden ja nykyhetken välillä. Keskeisinä teemoina ovat lapset, vanhemmuus, äitiys sekä vanhempien ja lasten väliset vaikeat suhteet. Mervi Kantokorpi kirjoittaa Helsingin Sanomien arviossaan: ”Vieraat on tyylikkäästi toteutettu romaani kaikkein arvokkaimmiksi kokemistamme tunteista ja mielikuvista ja niiden tuhoutumisesta."

”Aurinko iskeytyy huoneen valkoisille seinille. Senja makaa leveällä vuoteella pelkät alusvaatteet yllään ja lukee kirjoja. Ei yhtä vaan monta, sivun sieltä lauseen täältä. Hän antaa sanojen virrata sisään ja ulos, kellua sisällään tiheinä niin kuin hautova kuumuus ulkona, miten se peittääkin kaiken alleen, kaupungin, kadut ja puistot, öisinkin jatkaa hehkumistaan.
Senja ei muista toista tällaista kesää. Lomakin on jatkunut jo yli kuukauden. Näitä hitaita, kuumia, loputtomia päiviä kun jatkuvasti pitäisi hengittää syvään, tavata ystäviä ja pyöräillä öisin kaduilla. Kokea se kaikki, muistaa se kaikki, olla onnellinen ja jotenkin enemmän elossa, alati liikkeessä.”