Sielujen saari

Johanna Holmströmin (s. 1981) romaani Sielujen saari (Otava 2017, suom. Jaana Nikula) sijoittuu Seilin sairaalasaarelle. Entisessä leprasaaressa toimi 1900-luvun alkupuolella naisten mielisairaala, joka oli eristyksissä ja kaukana kaikesta. Romaani on jaettu kolmeen osaan, joista ensimmäisessä keskitytään lapsenmurhasta tuomitun ja masennuksesta kärsivän Kristiinan tarinaan. Toisessa osassa kerrotaan hyväosaista taustaansa vastaan kapinoivasta Ellistä ja kolmannessa heidän hoitajastaan Sigridistä. Tuija Takala kirjoittaa blogissaan Tuijata: ”Sielujen saari sisältää syvää inhimillisyyttä. Pidän siitä, ettei synkkyyksillä revitellä, vaikka ihmiskohtaloissa kaikki, mikä johtaa Seiliin, on traagista.”

”Sigrid pukee hänet, sitoo kangaskaistaleen päähän ja kietoo viltin harteille, ja sitten hän taluttaa Ellin päivähuoneeseen odottamaan, että huone saadaan siivotuksi. Päivähuoneessa on hiljaista ja autiota, valot on sammutettu, tuntuu yksinäiseltä ja aavemaiselta, kun on tottunut potilaiden mekastukseen ja elämöintiin. Nyt kaikki ovat huoneessaan odottamassa illallista, mikä on Sigridistä hyvä. Potilaat on autettu sänkyyn tai he istuvat kirjoituspöytänsä ääressä ruutukuvioisissa huoneissaan, lepäävät ja rauhoittuvat, odottavat että saavat syödä kyllikseen ja käydä sitten tyytyväisinä nukkumaan. Se on mutkatonta. Se on järjestettyä elämää. Mutta siinä istuu Elli kaikessa arvaamattomuudessaan muistuttamassa Sigridiä siitä, ettei kaikki ehkä olekaan niin yksinkertaista. Ehkä ei sittenkään niin rauhallista ja mutkatonta.”