Päivän täky

Toimitukselta: Ajankohtaista | Kirjailija | Teema | Teos | Täky

Pirstaleita

Pirstaleita

25.10.2019 | Jaa täky | Teostiedot
Ghanalainen Armah Ayi Kwei (s. 28.10.1939) on kuvannut "uuden Afrikan" idealismin tappiota romaanissaan Pirstaleita (Tammi 1973, suom. Seppo Loponen). Länsimaissa koulutuksen saaneet opiskelijat joutuvat kotiin palatessaan huomaamaan, että suku on pettynyt, kun palaajalla on pääomana vain koulutuksensa eikä ylellisiä etuuksia, joita muiden toteuttaman mallin mukaisesti on odotettu. Kyyninen materialismi tuhoaa perinteiden jatkuvuuden. "Sekä tyyliltään että sanomaltaan ansiokas romaani", kehui Arvostelevan kirjaluettelon Kerttu Manninen. Suomentaja Seppo Loponen sai kirjan käännöksestä valtionpalkinnon. "Olisi luullut olevan helppoa typistää häiritsevät unelmat oman minänsä kokoisiksi, käyskennellä rauhassa täällä auringossa ja kookospalmujen varjossa kun epätoivo uhkasi, ja katsoa meren liikkeiden värisyttämää valoa. Täällä tapahtui myös rauhan sanoman toteutumiseen viittaavia asioita, kunhan vain saisi sisäisen kuohunnan jotenkin tyyntymään."

Satakielien syksy

Satakielien syksy

21.10.2019 | Jaa täky | Teostiedot
Annikki Kariniemen (24.7.1913 – 22.10.1984) elämäntarina on noussut uudelleen esille Rosa Liksomin romaanin Everstinna ja siitä tehdyn näytelmän ansiosta. Kariniemi oli hyvin tuottelias kirjailija, jonka teosten ytimessä on Lapin luonto. Kertomuskokoelmassa Satakielien syksy (Otava 1981) vanha lapinäiji pohtii tarinoissaan nykyistä ja entistä elämänmenoa, ympäristön ja ihmisen kunnioittamista. "Luonto uumenineen ja vanha kulttuuri syvyyksineen yhdistyvät näissä tarinoissa, Suuret voimat, rakkaus ja kuolema elämän mahtimäärääjinä, ovat taustalla silloinkin, kun otetaan kantaa – –", kuvasi Terttu Tupala Arvostelevan kirjaluettelon aikalaisarviossa. "Päivä on jo kallistumassa iltapäivää kohti, paiste on yhtä kuumana kuin keskikesällä ja ensimmäiset ruskanlehdet ovat hullunkeltaisina kuin niissä olisi elävä tuli. Savu nousee nuotiosta ihan kankisuorana ilmaan – se Aabelin uhrisavu, muistaa Marketta, on silmät sirrillään kuin nukahtamassa, kun jotakin tapahtuu."

Suuri putous

Suuri putous

18.10.2019 | Jaa täky | Teostiedot
Itävaltalainen Peter Handke saa Nobelin kirjallisuuspalkinnon 2019. Hänen romaaninsa Suuri putous (Lurra Editions 2013, suom. Arja Rinnekangas) on kuvaus toimettoman näyttelijän päivästä. Näyttelijä kulkee metropolin halki ja kohtaa asunnottomia, juoksijoita, pariskuntia, papin, poliisin. Hän etsii aitoja tuntemuksia ja pohtii väkivallan syitä. "Suuri putous on kuin moderni jousikvartetto. Riitasointuisia fragmentteja, joita on vaikea hahmottaa kokonaisuudeksi. Romaanin kieli on sinänsä normaaliproosaa, mutta tapahtumat ja tunnelma ovat surrealistisia", kuvaa Jari Lybeck romaania Turun Sanomien arvostelussa. Peter Handke on ollut hyvin kiistelty tekijä vuosien ajan, erityisesti sen jälkeen kun hän puhui Slobodan Miloševićin hautajaisissa. "Hänellä, joka ei elänyt, ei edes joutoaikanaan, jatkuvasti, päivin ja öin ongelman kanssa – esittämisen kauniin, samaistuvan, vapauttavan, onnelliseksi tekevän, piinaavan ongelman kanssa – ei ollut hänen mielestään oikeutta kutsua itseään näyttelijäksi, sana, joka merkitsi hänelle jotakin muuta kuin suuremmalle osalle ihmisiä."

Soutaja

Soutaja

14.10.2019 | Jaa täky | Teostiedot
Tekisikö mieli soutamaan syksyiselle merelle? Ilkka Pitkäsen (s. 14.10.1949) romaanissa Soutaja (Otava 1987) vankilasta päässyt mies kyllästyy tuttuihin ympyröihinsä. Ratkaisu on veneen anastaminen ja kolmen kuukauden päämäärätön soutelu Suomenlahdella, kunnes syysmyrskyt ja talven tulo pakottavat maihin. Onko elämässä vielä luvassa parempaa, jota kannattaa odottaa? "Hän etsii kiihkeästi viestejä ihmisistä, rakentaa heitä kirjeiden, päiväkirjojen, sanomalehtileikkeiden ja iltapuhdeturinoiden pohjalta. Nämä ihmisten palaset eivät ole omavaloisia, vaan merkityksensä ne saavat suhteessa Soutajan vapaudenkaipuuseen – –", kuvaillaan minäkertojaa Arvostelevan kirjaluettelon aikalaisarviossa. Pitkänen sai romaanista Kalevi Jäntin palkinnon. "Yritin muistella, satoiko nyt neljättä vai viidettä vuorokautta peräkkäin. Päivisin en vedentulosta niinkään välittänyt, minulla alkoi olla jo hyvät varusteet niin että oikeastaan vain nautin soutelemisesta harmaalla ja hiljaisella, autiolla merellä."

Alku ja muut ajat

Alku ja muut ajat

11.10.2019 | Jaa täky | Teostiedot
Puolalainen Olga Tokarczuk saa vuoden 2018 Nobelin kirjallisuuspalkinnon. Hänen romaaninsa Alku ja muut ajat (Otava 2007, suom. Tapani Kärkkäinen) on mystinen kertomus, joka kietoutuu pienen Alku-kylän ympärille. Syntyvien ja kuolevien ihmisten elämä riippuu luonnosta, joka kiertää kehää, myös aika on syklinen. Silmänräpäykset ja vuosikymmenet kuluvat rinnakkain. "Teoksessa on rehevää rumuutta ja kauneutta, mysteerejä, mielikuvituksellista näkemystä ja ahdistavia konkreettisia tapahtumia – –", kuvaa Sinikka Vuola arvostelussaan Kiiltomato-verkkolehdessä. Alku ja muut ajat oli Tokarczukin läpimurtoteos suuremman yleisön tietoisuuteen. "Hänellä oli vaaleat hiukset ja vaalea iho, jolle aurinkokaan ei mahtanut mitään. Hän katsoi kaikkia, jopa pappia, hävyttömästi aina suoraan silmiin. Hänen silmänsä olivat vihreät ja toinen karsasti hieman. Miehet, jotka ottivat Tähkän pensaikossa, tunsivat olonsa jälkikäteen hieman oudoksi."

Kylmäverisesti

Kylmäverisesti

3.10.2019 | Jaa täky | Teostiedot
Amerikkalaiskirjailija Truman Capote (30.9.1924 – 25.8.1984) käy läpi vuonna 1959 tapahtuneen hirvittävän murhateon taustoja klassikkoteoksessaan Kylmäverisesti (Tammi 1966, suom. Tauno Tainio). Capote haastatteli kuuden vuoden ajan kaikkia asianosaisia ja pelkisti valtavan aineistonsa dokumenttiromaaniksi. Mukana haastatteluja tekemässä oli hänen lapsuudenystävänsä, kirjailija Harper Lee. "Hän keskittyy rikoksen psykologiseen taustaan ja näin kirjasta tulee enemmän kuin tavanmukainen rikosreportaasi, enemmän kuin pelkkä dokumentti", kuvattiin teosta Arvostelevan kirjaluettelon aikalaisarviossa. "Näillä kahdella nuorella miehellä oli varsin vähän yhteistä, mutta he eivät huomanneet sitä, sillä heillä oli koko joukko yhteisiä pinnallisia ominaisuuksia. Molemmat olivat esimerkiksi turhantarkkoja, pitivät suurta huolta siisteydestään ja kynsiensä kunnosta."

Perikato

Perikato

30.9.2019 | Jaa täky | Teostiedot
Suomenruotsalaisen Ulrika Nielsenin runoteos Perikato (Poesia 2017, suom. Marko Niemi) on dystooppinen kokonaisuus, jossa etsitään kadonnutta elämänhalua, rakkautta, läsnäoloa. Menestyjä kaipaa alas pilvenpiirtäjästä, yllättävää kauneutta löytyy hylätyistä raunioista, mutta mikä on seuraava iso juttu, ja mitä pitäisi tehdä sanalle ihminen? "Runoutena Perikato asettuu toki väistämättä jollain tavalla reuna-alueelle, ehkä ajan syrjälle", kirjoittaa Riikka Simpura teoksesta Maailmankirjat-sivuston arviossa. Nielsen sai teoksesta Svenska Ylen palkinnon. Teoksen suomentaja, Poesian perustajajäseniin kuulunut Marko Niemi, menehtyi yllättäen aiemmin tässä kuussa. "En osaa kilpailla, hän sanoi. / Siitä siinä on kyse, on aina ollut. / En osaa. / Se ei onnistu. / Heti kun alan kilpailla annan periksi. / Luovutan, hän sanoi. / Annan elävän murtautua esiin. / Suoraan tahdottomuuteni lävitse. / Voisi sanoa: minä tuhouduin. / Voisi sanoa: minä lakkasin."

Kotiinpaluun tapoja

Kotiinpaluun tapoja

27.9.2019 | Jaa täky | Teostiedot
Chileläisen Alejandro Zambran pienoisromaani Kotiinpaluun tapoja (Fabriikki 2017, suom. Laura Vesanto) kuvaa Pinochetin diktatuurin jättämää traumaa. Kertomuksen lähtökohta on vuoden 1985 maanjäristys, jonka jälkeen yhdeksänvuotias poika tutustuu 12-vuotiaaseen Claudiaan. Teoksen toisessa aikatasossa he kohtaavat aikuisina, ja pojasta on tullut kirjailija. Taustalla vaikuttaa lasten asema sivustakatsojina heidän vanhempiensa valitessa puoliaan, mukana on myös kirjan kirjoittamista käsittelevä metafiktiivinen taso. "Lapsuudessa tapahtunut mystinen katoaminen ja yhtä salaperäinen paluu nousevat Zambran pienoisromaanin toistuvaksi ja hallitsevaksi metaforaksi – –", kirjoittaa Jouko Grönholm Turun Sanomien arvostelussa. "Siinä oli jotain kaunista, sillä mitäpä me noina aikoina olisimme olleet ellemme sivuhenkilöitä, kaikki me sadat lapset, vaeltaessamme kaupungin halki farkkulaukkuja olalla tasapainotellen. Naapurit kokeilivat laukkujemme painoa ja saimme kuulla aina saman vitsin: Kiviäkö sinä täällä kannat?"

Zaida

Zaida

23.9.2019 | Jaa täky | Teostiedot
Miten selvitä ihanteiden ja todellisuuden ristiriidasta? Marjaana Aumaston Zaida-romaanissa (Tammi 2004) päähenkilö kasvaa ulkopuolisesta tarkkailijasta kohti osallisuutta. Zaida on syntynyt onnellisten kaupunkiin, mutta keskelle diktatuuria. Monien sattumien kautta hän päätyy häiriintyneiden ja hylättyjen lasten hoitolaitokseen, jossa kehitysvammainen serkku Amon on sijoitettuna. "Romaanin ihmiskäsitys on ylihistoriallinen: pohjimmiltaan ihmisessä on aina jotakin samaa, muuttumatonta. Vietit vaikuttavat korkealentoistenkin pyrkimysten taustalla vahvoina", kuvaa Paula Rönni Kiiltomato-lehden arvostelussa. Teoksen dystooppisessa maailmassa on yhteyksiä entisen Neuvostoliiton yhteiskuntarakenteisiin. "Myös televisio on lasinen käytävä, Zaida ajattelee. Elämä on täynnä käytäviä ja tunneleita. Jos talon alla olisi tunneli, hän kaivautuisi sinne. Hän voisi ottaa Amonin mukaan. Tämän kuuma iho ja läähättävä hengitys pitäisivät heidät lämpimänä. Kun ilta pimenisi, he tulisivat pois eikä kukaan huomaisi mitään."

Maanpäällisiä unelmia

Maanpäällisiä unelmia

20.9.2019 | Jaa täky | Teostiedot
Miten yhteiskunta Islannissa kehittyi 1900-luvun alkupuolella? Tätä kuvaa omalla tavallaan Einar Már Guðmundssonin (s. 18.9.1954) romaani Maanpäällisiä unelmia (Like 2004, suom. Tuula Tuuva). Sukutarina kertoo köyhän kansanosan elämästä, ja todelliseen historiaan punoutuvat vanhat, myyttiset kertomukset. Tapahtumien ja ympäristön kuvaus avaa usein runomaisia näkymiä. "Köyhyyden lisäksi keskeinen teema on taistelu islantilaisten sieluista uskonnon ja politiikan temmellyksessä", kuvataan teosta Anun ihmeelliset matkat -blogissa. Maanpäällisiä unelmia on Guðmundssonin aiemman romaanin Jalanjäljet taivaalla itsenäinen jatko-osa. "Mutta aurinko paistoi ja välkkyi talojen ikkunoissa. Korpit olivat siksi hilpeitä kuin lapset, ja hilpeät korpit auringonpaisteessa tietävät pitkää ikää vanhan eteläislantilaisen viisauden mukaan."

Irti

Irti

16.9.2019 | Jaa täky | Teostiedot
Sari Vuoriston esikoisteos, novellikokoelma Irti (Gummerus 1998) kertoo lähdöistä, irrottautumisista ja irti pääsemisistä. Teoksen neljässätoista novellissa pienillä eleillä ja siirtymillä on tärkeä sijansa. "Vuoriston ihmisten tyydyttämättömyydessä eivät korostu päämäärät, vaatimukset tai omalle elämälle asetetut tehokkuusvaatimukset. Muutosvaiheisiin sijoittuu puntarointia, josta seuraavat valinnat sattuvat arjen laskoksiin, jopa lukijalle kerrottujen kohtausten väleihin", kirjoitti Putte Wilhelmsson arvostelussaan Helsingin Sanomissa. Vuoristo sai kokoelmalla myös ehdokkuudet HS:n kirjallisuuspalkinnon ja Runeberg-palkinnon saajaksi. "Sinä revit käärepaperista suklaalevyn etkä pysähdy syömään, jaloittelemme huoltoasemalle ja takaisin, pölyistä tietä. Puut ovat kellastuneet kuivaan kohmeloonsa, puhuvat lehdillään käpristynyttä kieltä maailmasta, joka on menossa. Väärennetty vuodenaika ympäröi meidät, vielä sen pitäisi olla tuore ja vihreä." (Novellista "Silminnäkijä")

Sata Szymborskaa

Sata Szymborskaa

13.9.2019 | Jaa täky | Teostiedot
Syksy on, ja arki vie mukanaan? Puolalaisrunoilija Wisława Szymborskan (1923–2012) tuotannossa arjesta nousee tapahtumia, jotka järkyttävät runojen minän maailmankuvaa. Valikoima Sata Szymborskaa (Like 2003, suom. Martti Puukko ja Jarkko Laine) kattaa hänen tuotantonsa eri aikakaudet. "Szymborskaa kiinnostavia teemoja on muun muassa maailman käsinkosketeltava runsaus ja samalla sen käsittämättömyys. Maailma on ikään kuin potentiaalisesti meille 'annettu', mutta samalla saavuttamaton", kirjoittaa Tapani Kärkkäinen runoilijasta Minun Puolani -sivustollaan. Szymborska sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon 1996. "tilastollinen pääni, / kuluttaa osuutensa kaapelia ja terästä / kaikessa rauhassa ja globaalisti; // häpeää tuntematta, kuten mikä tahansa, / epätoivoon vaipumatta, vaihdettavissa olevana; // ikään kuin minulla ei olisi koskaan / ollutkaan omaani ja erityistäni;" (runosta "Valokuva väkijoukosta")

Tappajan näköinen mies

Tappajan näköinen mies

9.9.2019 | Jaa täky | Teostiedot
Matti Rönkä (tänään 60 vuotta) aloitti kirjallisen uransa dekkarilla, josta alkoi myös moniosaiseksi kasvanut sarja. Tappajan näköinen mies (Gummerus 2002) esittelee Viktor Kärpän, paluumuuttajan Sortavalasta. Kärppä järjestelee asioita rahasta, ja hänen omat asiansa tuntuvat olevan hyvällä mallilla, kunnes kadonneen naisen etsintä sekoittaa elämän. "Ahtaimman moraalisen ja juridisen tulkinnan mukaan Viktor Kärppä on epäilemättä rikollinen ja vieläpä ammattimies. Mutta Rönkä uittaa Kärpän henkilökuvaan muistumia kovaksikeitetyn dekkarin yksinäisistä yksityisetsivistä ja eritoten lajityypin pastisseista", kuvasi Tommi Aitio HS:n arvostelussa. Tappajan näköinen mies tunnetaan myös tv-sarjana. "Jokin mennyt yllätti, tunki keskittymiseni läpi ja pisteli mielen täyteen teräviä aistimuksia. Laatokan saaren polun männynneulaset, harmaa rantahiekka, tytön paljaat jalat – kaikki oli tuoretta ja tarkkaa, aivan kuin ne olisi äkisti sulatettu tunteiden ja aistimusten pakastimesta."

Menetyksen perintö

Menetyksen perintö

5.9.2019 | Jaa täky | Teostiedot
Intialaiskirjailija Kiran Desain (s. 3.9.1971) romaani Menetyksen perintö (Otava 2007, suom. Kristiina Drews) on kertomus kolonialismista ja identiteetistä. Katkeroitunut tuomari viettää eläkepäiviään Himalajalla kokin ja koiran seurassa, kunnes elämää järisyttää ovelle yllättäen ilmestyvä tyttärentytär Sai. Kokin poika puolestaan etsii onneaan New Yorkissa. Nepalin kansallismielisten kapina saa aikaan lopullisen kaaoksen. "Köyhyys vaikuttaa paitsi yksityisten ihmisten myös valtioiden välisiin suhteisiin, ja nämä suhteet muokkaavat ihmisten identiteettiä ja asenteita suhteessa toisiinsa", toteaa Pasi Salminen Kiiltomato-lehden arvostelussa. Desai palkittiin romaanista Booker-palkinnolla. "Seuraavana päivänä tuomari lähetti kokin poliisiasemalle, vaikka tämä yritti väittää vastaan – kokki nimittäin aavisti, saman aikojen saatossa kertyneen perimätiedon pohjalta joka oli ohjannut häntä rukoilemaan tunkeilijoilta armoa, että ajatus ei ollut viisas."

Reviiri

Reviiri

2.9.2019 | Jaa täky | Teostiedot
Syyskesällä ehtii vielä mökille. Marko Karin esikoisromaani Reviiri (Otava 1990) on kuvaus neljän nuoren mökkireissulta, jonka tunnelma muuttuu pahaenteiseksi. Ikävät sattumukset seuraavat toisiaan, ja pelko alkaa vallata ajatuksia. Kirjailijan käyttämä kieli avaa lukijan mieleen yksityiskohtaisia maisemia. "Reviiri on tihenevätunnelmainen pienoisromaani, joka taidokkaasti pienin liikahduksin kuljettaa syvenevien varjojen maailmaansa, pimeyden ytimeen", kirjoitti Tero Liukkonen Helsingin Sanomien arvostelussa. Kari sai teoksesta J. H. Erkon esikoiskirjapalkinnon. "Juha rämpii valkoisen järven rantaa lähes tyhjä ginipullo kädessään. Hän kuulee suuren äänettömyyden yölinnun huutojen yli, näkee vaalean yön kaartuvan kuplana maan reunasta reunaan, näkee sen mitä sattuu katsomaan eikä tiedä, mitä on häntä itseään tarkkailevien silmien takana."

Meren yli, kiven sisään

Meren yli, kiven sisään

19.8.2019 | Jaa täky | Teostiedot
Tapio Koivukari on kirjailijana tuonut näkyviin erityisesti Rauman seudun saariston ja Islannin elämää ja historiaa. Romaanissaan Meren yli, kiven sisään (Johnny Kniga 2007) Koivukari kirjoittaa tositapahtumiin perustuen kalastajasta, joka kuljetti veneessään inkeriläisiä Selkämeren yli Ruotsiin 1940-luvulla. Murre elää erityisesti teoksen kerronnan rytmissä ja poljennossa. Huumoriakin on. "Saaristolaisympäristöön sijoittuvassa kertomuksessa Tapio Koivukari kuvaa suurella lämmöllä ja humanismilla ankeissa oloissa raatavia hyvää tahtovia ihmisiä. Hänen sankareitaan ovat pieneläjät – ihmiset, jotka elävät politiikan ja historian suurten myllerrysten keskellä kuitenkin moraalinsa ja ihmisyytensä säilyttäen", kuvataan Yle Elävän arkiston artikkelissa. "Minulla oli jo pieni aaninki siitä, mitä oli tekeillä, mutten käynyt sitä peräämään tai toista turhanpäiten ahdistamaan. Ja siitä miten hän puheli lapsilleen, kehotti näitä vielä vähän jaksamaan, arvelin hänet hyvinkin inkeriläiseksi, siinä oli tuo sama siloinen pehmeys ja samoja sanoja kuin siirtokarjalaisilla. Meidänkin kartanolla olivat miet ja siet kaikuneet jo keväästä asti."

Vieremä

Vieremä

15.8.2019 | Jaa täky | Teostiedot
Fäärinkielistä kirjallisuutta on suomennettu hyvin vähän. Ainoita käännöksiä on Heðin Brún (17.8.1901 – 18.5.1987) novellien valikoima Vieremä (Sahlgren 1989, suom. Sirkku Koivu). Novelleissa karun luonnon keskellä eläminen vaikuttaa voimakkaasti ihmisiinkin. Luontokuvaukset ovat vahvoja yksityiskohtaisuudessaan, ja kertomuksissa näkyy saarten asukkaiden perspektiivi maailmaan. "Elämä Färsaarilla on kamppailua ankaria ulkoisia olosuhteita vastaan. Meri vaatii uhrinsa, tuntureiden jyrkänteet omansa. On saaria, joilla ei vuosisatoihin ole yksikään isäntä kuollut rauhallisesti omassa vuoteessaan", kirjoitti Lars Huldén teoksen esipuheessa. "Vyöry ehkä musertaa ne kivet, joilla me tavallisesti lepäsimme ja sen kiven, jonka jäkälään olimme leikanneet nimemme ja sen nurmen syvennyksen, jossa olimme paistatelleet päivää. Silloin me mykistymme. Ajatus pysähtyy ja tunturi aukenee, ja me näemme sen sisällä vuorenjättiläisiä piirtelemässä taikariimujaan."

Valaistu manner

Valaistu manner

12.8.2019 | Jaa täky | Teostiedot
Unesta ja siihen liittyvistä ongelmista puhutaan nykyisin paljon. Tiina Kailan (nyk. Krohn) romaanissa Valaistu manner (WSOY 1996) teatterin puvustaja Maija harjoittaa kykyään olla tietoisesti unessa. Hän näkee niin sanottuja Lucid-unia, ja lopulta rajat valveen ja uneen välillä hämärtyvät, yhteydet todellisuuteen katkeilevat. "Mitä tahansa voi tapahtua seuraavalla sivulla. Kertojat, unet ja unennäkijät vaihtuvat odottamatta. Heinkilöt toilailevat, eivät osaa päättää, peruuttavat päätöksiään, toistavat samoja liikkeitä", kuvasi Maria Säntti romaania Helsingin Sanomien arvostelussa. "Silloin, juuri silloin silmäni rävähtivät ammolleen. Totuus koko määrättömässä typeryydessään oli äkkiä valjennut minulle: Nämä etäiset muistot, nämä hiipuvat välähdykset, nämä unohduksen sokeudesta nousseet kuvat, järvet ja lentoalukset, ne olivat edellisen yön unta, eivät viime yötä vanhempia kokemuksia, eivätkä viime yötä kaukaisempia tapahtumia."

Jaksollinen järjestelmä

Jaksollinen järjestelmä

9.8.2019 | Jaa täky | Teostiedot
Italialaiskirjailija Primo Levin syntymästä tuli 31.7. kuluneeksi 100 vuotta. Vuonna 1987 kuollut Levi muistetaan erityisesti Auschwitzin keskitysleirille sijoittuvista teoksistaan. Omaelämäkerrallinen kertomuskokoelma Jaksollinen järjestelmä (WSOY 1988, suom. Aira Buffa) sisältää 21 alkuaineen mukaan nimettyä tarinaa. Humanismin, huumorin ja ironian siivittämät kertomukset puhuvat niin originelleista juutalaisista esivanhemmista, kemistin koulu- ja opiskeluvuosista kuin ajasta keskitysleirillä. "Jaksollinen järjestelmä on sukutarina, – – yksilöllinen kehityskertomus, romaani maailman laajenemisesta ja todellisuuden havaitsemisesta sekä kirjailijantyön ehdoista, romaani yhden kansakunnan moninkertaisesta sotkeutumisesta fasismin verkkoihin ja vielä ainakin romaani yksilöllisestä vastarinnasta ja hengissä selviytymisestä toisen maailmansodan myrskyissä", kirjoitti Tuukka Kangasluoma HS:n arviossa. "Tarvitaan eriävää mielipidettä, erilaisuutta, suolaa ja pippuria – fasismi ei tahdo niitä, se kieltää ne ja sen tähden minä en ole fasisti; se tahtoo että kaikki olisivat samanlaisia enkä minä ole samanlainen."

Joku on nukkunut vuoteessani

Joku on nukkunut vuoteessani

5.8.2019 | Jaa täky | Teostiedot
Kristiina Lähde kuvaa romaanissaan Joku on nukkunut vuoteessani (Teos 2012) yhdessäolon ja yksinäisyyden kipeitä puolia. Rosa herää aamulla ja huomaa, että hänen vieressään nukkuu vieras mies, joka lisäksi vaikuttaa asettuneen sujuvasti taloksi. Rosa yrittää löytää apua niin lääkäriltä kuin poliisilta, mutta häntä ei oteta vakavasti. Samaan aikaan toisaalla Laura ihmettelee miehensä katoamista. "Joku on nukkunut vuoteessani alkaa vakavahenkisenä teoksena parisuhteen vaikeudesta, mutta muuttuu melko pian mustankepeäksi huumoriksi samasta aiheesta", kirjoittaa Mari Viertola Turun Sanomien arvostelussa. "Rosa mietti, mikä adjektiivi parhaiten kuvaisi miestä. Mikään ei tuntunut sellaiseen sopivalta. Hän päätyi siihen, että mies oli räikeän vastakohta. Hänen teki mieli tiuskaista, että jos hän osaisi kertoa miehestä lisää, ei kai tämä silloin olisi vieras. Hän nielaisi kuitenkin ärtymyksensä ennen kuin se ehti sanoiksi."

Sivut