Dostojevski, F. M.
Kuvatiedoston lataaminen
Elämäkertatietoa
Dostojevski oli moskovalaisen lääkärin poika. Koulutuksensa hän sai kotonaan ja yksityisessä koulussa. Pian äitinsä kuoleman jälkeen vuonna 1837 Dostojevski lähetettiin Pietariin armeijan insinöörikouluun, josta hän valmistui 1843. Seuraavana vuonna hän kuitenkin erosi armeijan palveluksesta aloittaakseen uransa kirjailijana.
Dostojevskin esikoisteos Köyhää väkeä oli sensaatio Pietarissa kesällä 1845. Sen seurauksena ujosta ja hiljaisesta miehestä tuli hetkessä kirjallisten salonkien suosikki. Hän yritti elättää itsensä kirjoittamalla, mutta 1840-luvun lopun Pietarissa se osoittautui lähes mahdottomaksi. Tämän lisäksi Dostojevskia vaivanneet epileptiset kohtaukset vaikeuttivat hänen kirjoitustyötään.
Kirjallisista salongeista Dostojevski siirtyi radikaalimpaan seuraan. Hän alkoi käydä anarkistien ja utopistien perjantai-istunnoissa pohtimassa yhteiskunnallisia kysymyksiä. Talvella 1849 Dostojevski pidätettiin yhdessä kolmenkymmenen muun nuoren radikaalin kanssa ja heitä pidettiin Pietari-Paavalin linnoituksen eristysselleissä kahdeksan kuukautta. Kuulusteluissa ei ilmennyt mitään vakavampaa, mutta siitä huolimatta heille julistettiin teloitustuomio. Hieman myöhemmin tuomio paljastui kuitenkin vain pelotteluksi, mutta nuo kuoleman kokemisen hetket jäivät pysyvästi Dostojevskin mieleen. Rangaistuksena oli karkoitus Siperiaan, jossa hän joutui elämään neljä vuotta epäinhimillisissä oloissa. Muihin vankeihin ja rikollisiin tutustuminen sai Dostojevskin näkemään entistä selvemmin yhteiskunnallisen vallan rakenteet. Dostojevskin mielipiteet jyrkkenivät aikaa myöten. Hänen vanhavenäläisen tradition ihailu sai sovinistisia sekä juutalaisvastaisia piirteitä ja ortodoksinen usko sai hänet väheksymään niin luterilaisuutta kuin katolisuuttakin.
Vuotta 1864 Dostojevski kutsui elämänsä kauheimmaksi. Sen aikana hänen Maria-vaimonsa ja Mihail-veljensä kuolivat. Hän eli surun vallassa, kykenemättä kirjoittamaan ja velat kasvoivat hallitsemattomiksi. Tämän surun keskellä Dostojevski kirjoitti kuitenkin merkittävän teoksen Kellariloukko (1864), jossa ensimmäistä kertaa esiintyy antisankari. Päähenkilö on entinen virkamies, jonka ylpeyttä on loukattu ja joka sen myötä kokee kaikki ihmiset vastustajikseen. Tästä syystä hän on vetäytynyt omiin oloihinsa asustamaan kellarinloukkoon.
1860-luvun alkupuolella Dostojevski oli paennut suruaan ja velkojaan ulkomaille, mutta oli sortunut uhkapeliin ja menettänyt loputkin rahansa. Rahattomana hän kirjoitti suuren venäläisen aikakauslehden päätoimittajalle ja pyysi ennakkoa uutta romaani-ideaansa vastaan. Romaani kertoisi nuoresta ylioppilaasta, nihilististä, joka testaa ideaansa murhaamalla vanhan eukon. Idea meni läpi, ja Dostojevskille tuli kiire. Kirjoitustyönsä avuksi hän palkkasi itselleen puhtaaksikirjoittajan, nuoren Anna-nimisen naisen. Pian he menivät naimisiin ja tämä kirjoittajapari onnistui 1860-luvun lopulla tuottamaan mestarilliset romaanit Rikos ja rangaistus (1866) sekä Idiootti (1869).
Dostojevskin viimeistä, keskeneräistä Karamazovin veljeksiä (1880) pidetään hänen suurimpana teoksenaan. Se lähtee liikkeelle isänmurhasta ja keskittyy sen selvittämiseen. Vanha tilanomistaja elää hillittömien halujensa vallassa. Hänellä on kolme poikaa, jotka vihaavat isäänsä eri tavoin. Neljäs, raiskauksen myötä alkunsa saanut äpäräveli, Smerdjakov vihaa paremman osan saaneita veljiään. Isäänsä hän ei vihaa yhtä paljon, mutta kuitenkin tappaa tämän saadakseen pienen rahasumman.
Dostojevskin vaikutus romaanin traditioon on suuri: häntä on pidetty esimerkiksi psykologisen realismin edustajana, eksistentiaalisen romaanin esikuvana, ja lopulta polyfonisen romaanin kehittäjänä. Useissa kirjallisuushistorioissa Dostojevski on liitetty realistisen romaanin kauteen, vaikka tyylillisesti hän on varsin etäällä realistisesta estetiikasta. Realistiseen maailmankuvaan kuuluu ehdottomasti metafyysisten kysymysten pois sulkeminen. Dostojevskin romaanit taas suuntautuvat tuonpuoleiseen, transsendentaaliin tasoon, realistisen romaanin rajojen ulkopuolelle. Hänen romaaneilleen on luonteenomaista pyhyyden kohtaaminen ja läsnäolo, keskellä maallistunutta ja todellista elämää.
Dostojevskin teoksia pidettiin myös liian rönsyävinä. Realistien mukaan hän ei pystynyt hallitsemaan valtavaa aineistoaan. On väitetty, että hän ei hionut tekstejään valmiiksi, koska hän julkaisi niitä jatkokertomuksena veljensä kanssa omistamassa aikakauslehdessä. Dostojevski itse katsoi että teosten ”draamallinen periaate” piti ne koossa. Hän kirjoitti henkilöhahmoilleen yhteentörmäyksiä, jotka huipentuivat aina yhden jakson päättävään katastrofiin. Tämä sopi jatkokertomukseen, ja samalla romaanit rakentuivat luku luvulta.
Vasta myöhemmin, Mihail Bahtinin myötä kehittyi romaaniteoria, joka teki oikeutta Dostojevskin kerronnan rönsyävyydelle. Bahtinin mukaan Dostojevski loi uuden moniäänisen, polyfonisen romaanin, jonka myötä hänen merkityksensä romaanin historiassa on huomattava. Dostojevskin tuotantoa hallitsee neljä suurta romaania. Aikajärjestyksessä ne ovat: Rikos ja rangaistus (1866), Idiootti (1869), Riivaajat (1872), ja Karamazovin veljekset (1879-80).
Lähteet/lisätietoa:
Esitelmässä käytetty Risto Niemi-Pynttärin tekstiä
Kansojen kirjallisuus osa 9
Otavan kirjallisuustieto toim. Rantala, Turtia
Bull, Francis: Maailmankirjallisuuden historia
(Jyväskylän yliopisto)
Dostojevskin esikoisteos Köyhää väkeä oli sensaatio Pietarissa kesällä 1845. Sen seurauksena ujosta ja hiljaisesta miehestä tuli hetkessä kirjallisten salonkien suosikki. Hän yritti elättää itsensä kirjoittamalla, mutta 1840-luvun lopun Pietarissa se osoittautui lähes mahdottomaksi. Tämän lisäksi Dostojevskia vaivanneet epileptiset kohtaukset vaikeuttivat hänen kirjoitustyötään.
Kirjallisista salongeista Dostojevski siirtyi radikaalimpaan seuraan. Hän alkoi käydä anarkistien ja utopistien perjantai-istunnoissa pohtimassa yhteiskunnallisia kysymyksiä. Talvella 1849 Dostojevski pidätettiin yhdessä kolmenkymmenen muun nuoren radikaalin kanssa ja heitä pidettiin Pietari-Paavalin linnoituksen eristysselleissä kahdeksan kuukautta. Kuulusteluissa ei ilmennyt mitään vakavampaa, mutta siitä huolimatta heille julistettiin teloitustuomio. Hieman myöhemmin tuomio paljastui kuitenkin vain pelotteluksi, mutta nuo kuoleman kokemisen hetket jäivät pysyvästi Dostojevskin mieleen. Rangaistuksena oli karkoitus Siperiaan, jossa hän joutui elämään neljä vuotta epäinhimillisissä oloissa. Muihin vankeihin ja rikollisiin tutustuminen sai Dostojevskin näkemään entistä selvemmin yhteiskunnallisen vallan rakenteet. Dostojevskin mielipiteet jyrkkenivät aikaa myöten. Hänen vanhavenäläisen tradition ihailu sai sovinistisia sekä juutalaisvastaisia piirteitä ja ortodoksinen usko sai hänet väheksymään niin luterilaisuutta kuin katolisuuttakin.
Vuotta 1864 Dostojevski kutsui elämänsä kauheimmaksi. Sen aikana hänen Maria-vaimonsa ja Mihail-veljensä kuolivat. Hän eli surun vallassa, kykenemättä kirjoittamaan ja velat kasvoivat hallitsemattomiksi. Tämän surun keskellä Dostojevski kirjoitti kuitenkin merkittävän teoksen Kellariloukko (1864), jossa ensimmäistä kertaa esiintyy antisankari. Päähenkilö on entinen virkamies, jonka ylpeyttä on loukattu ja joka sen myötä kokee kaikki ihmiset vastustajikseen. Tästä syystä hän on vetäytynyt omiin oloihinsa asustamaan kellarinloukkoon.
1860-luvun alkupuolella Dostojevski oli paennut suruaan ja velkojaan ulkomaille, mutta oli sortunut uhkapeliin ja menettänyt loputkin rahansa. Rahattomana hän kirjoitti suuren venäläisen aikakauslehden päätoimittajalle ja pyysi ennakkoa uutta romaani-ideaansa vastaan. Romaani kertoisi nuoresta ylioppilaasta, nihilististä, joka testaa ideaansa murhaamalla vanhan eukon. Idea meni läpi, ja Dostojevskille tuli kiire. Kirjoitustyönsä avuksi hän palkkasi itselleen puhtaaksikirjoittajan, nuoren Anna-nimisen naisen. Pian he menivät naimisiin ja tämä kirjoittajapari onnistui 1860-luvun lopulla tuottamaan mestarilliset romaanit Rikos ja rangaistus (1866) sekä Idiootti (1869).
Dostojevskin viimeistä, keskeneräistä Karamazovin veljeksiä (1880) pidetään hänen suurimpana teoksenaan. Se lähtee liikkeelle isänmurhasta ja keskittyy sen selvittämiseen. Vanha tilanomistaja elää hillittömien halujensa vallassa. Hänellä on kolme poikaa, jotka vihaavat isäänsä eri tavoin. Neljäs, raiskauksen myötä alkunsa saanut äpäräveli, Smerdjakov vihaa paremman osan saaneita veljiään. Isäänsä hän ei vihaa yhtä paljon, mutta kuitenkin tappaa tämän saadakseen pienen rahasumman.
Dostojevskin vaikutus romaanin traditioon on suuri: häntä on pidetty esimerkiksi psykologisen realismin edustajana, eksistentiaalisen romaanin esikuvana, ja lopulta polyfonisen romaanin kehittäjänä. Useissa kirjallisuushistorioissa Dostojevski on liitetty realistisen romaanin kauteen, vaikka tyylillisesti hän on varsin etäällä realistisesta estetiikasta. Realistiseen maailmankuvaan kuuluu ehdottomasti metafyysisten kysymysten pois sulkeminen. Dostojevskin romaanit taas suuntautuvat tuonpuoleiseen, transsendentaaliin tasoon, realistisen romaanin rajojen ulkopuolelle. Hänen romaaneilleen on luonteenomaista pyhyyden kohtaaminen ja läsnäolo, keskellä maallistunutta ja todellista elämää.
Dostojevskin teoksia pidettiin myös liian rönsyävinä. Realistien mukaan hän ei pystynyt hallitsemaan valtavaa aineistoaan. On väitetty, että hän ei hionut tekstejään valmiiksi, koska hän julkaisi niitä jatkokertomuksena veljensä kanssa omistamassa aikakauslehdessä. Dostojevski itse katsoi että teosten ”draamallinen periaate” piti ne koossa. Hän kirjoitti henkilöhahmoilleen yhteentörmäyksiä, jotka huipentuivat aina yhden jakson päättävään katastrofiin. Tämä sopi jatkokertomukseen, ja samalla romaanit rakentuivat luku luvulta.
Vasta myöhemmin, Mihail Bahtinin myötä kehittyi romaaniteoria, joka teki oikeutta Dostojevskin kerronnan rönsyävyydelle. Bahtinin mukaan Dostojevski loi uuden moniäänisen, polyfonisen romaanin, jonka myötä hänen merkityksensä romaanin historiassa on huomattava. Dostojevskin tuotantoa hallitsee neljä suurta romaania. Aikajärjestyksessä ne ovat: Rikos ja rangaistus (1866), Idiootti (1869), Riivaajat (1872), ja Karamazovin veljekset (1879-80).
Lähteet/lisätietoa:
Esitelmässä käytetty Risto Niemi-Pynttärin tekstiä
Kansojen kirjallisuus osa 9
Otavan kirjallisuustieto toim. Rantala, Turtia
Bull, Francis: Maailmankirjallisuuden historia
(Jyväskylän yliopisto)
Videot