Lasten kirja

Englantilaisen A.S. Byattin (s. 1936) romaani Lasten kirja (Teos 2011, suom. Kersti Juva) kertoo yhden laajan tarinan kautta usean englantilaisperheen ja -suvun kohtaloista. Tapahtumat alkavat vuodesta 1895 ja päättyvät ensimmäisen maailmansodan traagisiin jälkimaininkeihin. Tiiliskivimäinen romaani sisältää valtavan määrän tärkeitä henkilöhahmoja, joista Byatt oli kirjoittaessaan laatinut excel-taulukon. Romaanin keskushahmo on kirjailija Olive Wellwood, joka kirjoittaa omille lapsilleen uniikkeja satukirjoja. Lasten maailma sekä viktoriaanisen ja edvardiaanisen ”englantilaisen puutarhan” viaton lapsekkuus ovatkin teoksen keskeisiä teemoja. Teoksen henkilöhahmot keskustelevat jatkuvasti. Keskusteluiden kautta lukija pääsee lähelle aikakauden ajatusmaailmaa ja kulttuurielämän polttavia aiheita, joita ovat mm. seksuaalimoraali ja naisten rooli työelämässä.

”Lapset liikkuivat aikuisten joukossa, he puhuivat ja heille puhuttiin. Näissä perheissä 1800-luvun lopulla lasten elämä oli erilaista kuin ennen taikka jälkeen. He eivät olleet nukkeja eivätkä pikku aikuisia. Heitä ei pidetty lastenkamareissa poissa silmistä, he olivat läsnä yhteisillä aterioilla, ja heidän kehkeytyvät luonteensa otettiin vakavasti, niistä keskusteltiin illallisella ja pitkillä kävelyretkillä. Ja samaan aikaan näillä lapsilla oli kuitenkin oma, suurelta osin itsenäinen elämänsä lapsina. He kuljeskelivat metsissä ja laitumilla, rakensivat kätköjä ja kiipeilivät puissa, metsästivät, kalastivat, ratsastivat poneilla ja ajoivat polkupyörillä seuranaan pelkästään muita lapsia. Ja lapsia oli kaiken kaikkiaan paljon.”