Magdalena Hai
Ei ole mitään luettavaa!
Lastenkirjainstituutin Kirjakori-tilastojen mukaan Suomessa julkaistiin vuonna 2020 yli 1200 lasten- ja nuortenkirjaa. Luku on vähemmän kuin julkaisujen huippuvuosina (eniten lasten- ja nuortenkirjoja julkaistiin vuonna 2008: yhteensä 1466 nimikettä), mutta silti liki 400 teosta enemmän kuin vuonna 2001, kun tilastoa alettiin kerätä. Kotimaisten tekijöiden teoksia julkaistiin yhteensä 623 ja ulkomaisten tekijöiden käännettyjä kirjoja 540 nimikettä.
Kotimaisella lasten- ja nuortenkirjallisuudella vaikuttaisi menevän siis hyvin. Tarjontaa riittää niin kuvakirjojen (437 nimikettä), lastenkirjojen (281 nimikettä), nuortenkirjojen (156 nimikettä) kuin tietokirjojenkin (232 nimikettä) puolella. Ja näissä luvuissa siis vain yhden vuoden aikana julkaistut teokset.
Silti törmään kirjailijana jatkuvasti näkymättömyyden seinään.
Harva aikuinen osaa nimetä edes viittä kotimaista lasten- ja nuortenkirjailijaa Mauri Kunnaksen ja Tove Janssonin lisäksi. Somen kirjavinkkausketjut täyttyvätkin 30-50 vuotta vanhojen kirjojen suositteluista, koska lukevatkaan aikuiset eivät tunne oman lapsuutensa jälkeen julkaistua lasten- ja nuortenkirjallisuutta. Lasten ja nuorten lukemisesta ollaan valtavan huolissaan, mutta lapsille ja nuorille kirjoittavat ja heidän teoksensa jäävät aikuisille suunnatun kirjallisuuden varjoon.
Olen työskennellyt kirjailijana vuodesta 2012, jolloin julkaistiin kaksi esikoisteostani, pienille lapsille suunnattu kuvakirja Mörkö Möö ja Mikko Pöö, sekä nuortenromaani Kerjäläisprinsessa. Siitä lähtien olen julkaissut tasaiseen tahtiin lasten- ja nuortenkirjoja, 1-2 teosta vuodessa. Merkittävä osa tuloistani tulee tätä nykyä kouluvierailuista, joilla olen kiertänyt ahkerasti alusta saakka. Tapaan yhden kouluvuoden aikana parhaimmillaan tuhansia lapsia ja nuoria, joille kerron lukemisen iloista ja kirjailijan ammatista. Oma kokemukseni on, että nuoret on täysin mahdollista innostaa lukemisen pariin, mutta yksi kirja ei tee kenestäkään lukijaa, eikä yhdenkään lapsen tai nuoren lukumaku pysy samana läpi vuosien. Nuoret tarvitsevat yhä enenevässä määrin myös aikuisten tukea lukuharrastuksen ylläpitoon. Siksi onkin ensiarvoisen tärkeää, että tieto tarjolla olevasta kirjallisuudesta välittyy laajemmin niin nuorille kuin aikuisille. Miten löytää kiinnostavaa kirjallisuutta jokaiseen kasvun vaiheeseen ja erityisesti lukumaun muuttuessa?
Lasten ja nuorten säätiön kyselyssä (2020) vain 20 prosenttia nuorista kertoo lukevansa vapaa-ajallaan, mutta yli 60% lukisi enemmän, jos teksteissä käsiteltäisiin kiinnostavampia aiheita. Alussa mainitsemieni nimikemäärien valossa haluan kyseenalaistaa tämän tuloksen. On nähdäkseni varsin aiheellista kysyä, eikö nuorille todella kirjoiteta heitä kiinnostavista aiheista – vai eivätkö nuoret syystä tai toisesta löydä jo olemassaolevan kirjallisuuden äärelle?
Miksi lukemisella on merkitystä
Aikuisena käyn lukemiskeskustelua kahdella rintamalla. Silloin, kun olen kirjailijavierailulla koulussa, puhun kirjoista ja lukemisesta ennen kaikkea kiinnostavuuden ja ilon kautta. Lapsilukijan ei tarvitse miettiä sanavarastonsa ja empatiataitojensa kehittymistä, kun hän tarttuu kirjaan. Heille puhun koukuttavista tarinoista, lukemisen riemusta ja toiseen maailmaan matkustamisen kokemuksesta.
Mutta kun puhumme lukemisen tärkeydestä vanhempien nuorten kanssa tai aikuisten kesken, voimme puhua myös lukemisen konkreettisista hyödyistä. Tiedämme, että lukeminen on yksi helpoimmista tavoista kartuttaa sanavarastoa.
Tuoreimmassa PISA-tutkimuksessa selvisi, että nuorten aktiivilukijoiden määrä Suomessa on vähentynyt 15 vuodessa kahdestakymmenestäkahdesta kuuteen prosenttiin. Pojista 63 % kertoo lukevansa vain pakon edessä. On huomattava, että tämä kehitys tapahtuu Suomessa samaan aikaan, kun tekstin tuottamisen ja tekstisisältöjen ymmärtämisen taitojen painoarvo kasvaa. Erityisen huolestuttavaa on niin lukemisen kuin lukemattomuudenkin periytyminen perheiden sosioekonomisen taustan mukaan. Suomesta on 1900-luvun aikana kehittynyt tuntemamme tasa-arvoinen yhteiskunta pitkälti juuri koululaitoksen tuottaman yleissivistyksen ja lukutaidon vuoksi. Lukutaidon ja lukuharrastuksen rapautumisella vanhempien alemman koulutustason, ammattiaseman ja varattomuuden vs. varakkuuden mukaan on vahva yhteys yhteiskunnan kasvavaan luokkaistumiseen.
Myös yksittäisen lukijan kohdalla lukuharrastus vaikuttaa moneen. Pienten lasten ja aikuisten yhteiset lukuhetket ovat ennen kaikkea kiireetöntä yhdessäoloa. Samoin itse lukeville lapsille ja nuorille kirjaan tarttuminen on irtoamista digimaailman ja harrastus- ja kouluarjen hektisyydestä. Kirjallisuus lievittää stressiä, vähentää masennusta, auttaa sanallistamaan omia tuntemuksia ja tulkitsemaan paremmin toisten tunteita. Nuorelle kirjat voivat olla väylä käsitellä asioita, joista ei voi, tai kehtaa puhua muille. Lukeminen auttaa ymmärtämään ja käsittelemään monimutkaisia kokonaisuuksia ja edistää siten oppimista yleisellä tasolla. Yalen yliopiston vuonna 2016 julkaistussa tutkimuksessa A chapter a day: Association of book reading with longevity todettiin lukemisharrastuksen jopa pidentävän elämää lähes kahdella vuodella!
Myös nuoret itse ymmärtävät lukemisen merkityksen. Kansallisen lukutaitostrategian kyselyssä nuoret perustelivat asiaa näin: ”Lukeminen on kivaa, se kehittää ymmärrystä toisista ihmisistä ja maailmasta. Kirjojen lukeminen on myös kätevä tapa parantaa vieraan kielen sanavarastoa. Se on kansalaistaito. Lukeminen on ilmaista.”
Kuva: Helsingin kaupunki / Maarit Hohteri
Miksi lasten- ja nuortenkirjallisuuden näkyvyydellä on merkitystä
Jos kirjoja kirjoitetaan vuosittain satamäärin ja nuoret haluavat lukea enemmän, missä mättää? Miksi nuoret eivät lue? Osittain kyse on asenteista: lukeminen nähdään tylsänä pakkona, ei luontevana osana elämää. Lukeminen on tyttöjen hommaa. On helpompi sanoa, ettei ole mitään luettavaa, kuin luopua käteen hitsautuneesta, huomiosilppua piippaavasta kännykästä. Myös meidän aikuisten.
Olisikin epäreilua sysätä kaikki vastuu nuorten harteille. PISA-tuloksissa näkyvä kehitys on tapahtunut samaan aikaan aikuisten lisääntyvän lukemattomuuden kanssa. Jopa 60 % aikuisista kokee lukevansa liian vähän ja 71 % kertoo keskittymisen puutteen syyksi lukemisen vähyyteen. Jos kirjat eivät kuulu aikuisten arkeen, miksi oletamme lastenkaan niistä innostuvan? On tehty myös lasten ja nuorten lukemisharrastusta heikentäviä poliittisia päätöksiä: 2000-luvulla kirjastojen määrärahoja on pienennetty ja kirjastojen määrää on karsittu, jolloin lapsen ja nuoren lähin kirjasto saattaa sijaita niin kaukana, ettei hän pääse sinne omin avuin. Meidän tehtävämme aikuisina olisi päinvastoin madaltaa nuorten kynnystä päästä heitä kiinnostavan kirjallisuuden äärelle niin paljon kuin suinkin voimme.
Myös aikuisten asenteet uutta lasten- ja nuortenkirjallisuutta kohtaan ovat ongelma. Oman urani aikana olen nähnyt lukemattomia kertoja, miten aikuinen haluaa tietoisesti ohjata erityisesti teini-ikäisiä lukijoita pois nuortenkirjallisuuden piiristä. Kymmenisen vuotta sitten asenteet spekulatiivista fiktiota kohtaan olivat tylyjä jopa osalla opettajista: fantasiakirjallisuutta pidettiin tarpeettomana tai jopa haitallisena hömppänä, josta nuorta täytyy kannustaa ”oikean” kirjallisuuden pariin. Fantasiakirjallisuuden maine on sittemmin parantunut, kenties sen vastaanpanemattoman suosion kasvun takia. Mutta yhä keskusteluissa näkee aikuisten ajattelevan, ehkä tiedostamattaankin, että erityisesti nuortenkirjallisuus on heikompilaatuista kirjallisuutta, jonka parista nuoren on ansiokasta siirtyä pois, halusi hän sitä tai ei. Nuortenkirjallisuus on välttämätön paha nuorten lukemiskeskustelussa.
Jopa ahkerasti lukevat aikuiset sortuvat nostalgiaan, kun tulee puhe nuorten lukemisesta. Siinä missä aikuinen puhuu toiselle aikuiselle innoissaan Tommi Kinnusen uusimmasta (Ei kertonut katuvansa, 2020), nuorille hän suosittelee siekailematta Mika Waltarin Sinuhea (1945), Isaac Asimovin Säätiö-sarjaa (1952-54) tai Anna-Leena Härkösen Häräntappoasetta (1984). Tähän ilmiöön lienee ainakin kaksi syytä ennakkoluulojen lisäksi: 1) aikuiset eivät yksinkertaisesti tunne tarpeeksi 2000-luvun lasten- ja nuortenkirjallisuutta voidakseen vinkata sitä, ja 2) lasten ja nuorten lukeminen nähdään ohjelmallisempana kuin aikuisten oma lukeminen. Toisin sanoen: lasten ja nuorten lukeminen nähdään nuoren sivistämisenä, ei nautintona itsessään.
Onkin olennaista tiedostaa ja tunnistaa lapsen ja nuoren tarpeet, jos ja kun hänen halutaan tarttuvan omaehtoisesti kirjaan. Klassikot ovat kiistatta tärkeitä. Mutta niillä on myös aikansa ja paikkansa. Klassikot vaativat usein sellaista lukutaitoa ja -halua, jota yhä harvemmalla nuorella on. Jos me aikuiset haluamme saada nuoret lukemaan ja ennen kaikkea innostumaan kirjoista, meidän on olennaista kiinnittää huomiota siihen kirjallisuuteen, jota heille kirjoitetaan juuri nyt. En väheksy aikuisten huolta nuorten lukemisesta. Mutta mikään määrä huolestumista ei saa nuorta lukemaan. Siihen tarvitaan häntä kiinnostavia kirjoja.
Kirjailijan näkökulmasta kyse on myös rahasta. Kustantamot julkaisevat ja kaupat myyvät sitä, mikä myy. Lasten- ja nuortenkirjallisuuden tilanne verrattuna aikuisille suunnattuun kirjallisuuteen on erilainen, koska lasten- ja nuortenkirjojen ostaja ja lukija ovat lähes aina eri henkilö. Jotta nuori saisi kirjan, aikuisen on avattava lompakkoaan. Lasten- ja nuortenkirjallisuudessa aikuisten ostokäyttäytymisestä piirtyy kuitenkin selvä kuva: pienten lasten kirjat (tunnetut brändit) myyvät, nuortenkirjat tai edes alakouluikäisten romaanit eivät, vaikka juuri varhaisnuorten ja nuorten lukemisesta ollaan huolissaan. Vuonna 2020 myydyimpien kotimaisten lasten- ja nuortenkirjojen top 19:ssä ei ollut yhtään varhaisnuorten- tai nuortenkirjaa. Käännettyjen lasten- ja nuortenkirjojen top 20:een mahtui kaksi nuortenromaania, molemmat huippusuosittujen sarjojen jatko-osia.
Kiinnostavaa on sekin, että vaikka ääni- ja sähkökirjat mainitaan usein nuorten lukemisen pelastajaksi, tosiasiassa niiden myynti on edelleen hyvin vähäistä. Nuorten näkökulmasta myös ääni- ja sähkökirjan lukeminen on aikuisen tekemän ostopäätöksen takana, kenties jopa vahvemmin kuin painetut kirjat. Siksi nimenomaan aikuisilla pitäisi olla riittävästi tietoa siitä, millaista kirjallisuutta lapsille ja nuorille on tarjolla.
Kuva: Helsingin kaupunki / Maarit Hohteri
Lasten- ja nuortenkirjallisuuden medianäkyvyydestä
Tätä artikkelia varten tarkastelin sitä, millä tavalla lasten- ja nuortenkirjallisuus näkyi vuoden 2020 aikana kuudessa suuressa perinteisessä mediassa: Ylen kirjallisuustarjonnassa sekä viidessä laajalevikkisessä sanomalehdessä: Helsingin Sanomissa, Aamulehdessä, Turun Sanomissa, Keskisuomalaisessa ja Maaseudun tulevaisuudessa. Painopisteeksi valitsin nimenomaan aikuisille suunnatut, lasten- ja nuortenkirjoja esittelevät ohjelmat, artikkelit ja kirja-arviot. Tavoitteena oli saada jonkinlainen laajempi kuva siitä, mistä jälkikasvunsa tai oppilaidensa lukuinnostuksen tukemisesta kiinnostunut aikuinen saa tietoa siitä, millaista kirjallisuutta lapsille ja nuorille kirjoitetaan.
Yle
Yleisradion verovaroilla ylläpidettäviin tehtäviin kuuluu niin tuottaa kuin pitää esillä tasa-arvoisesti, kaikki väestöryhmät huomioiden, suomalaista kulttuuria, taidetta ja virikkeellistä viihdettä. Niin tehtävänannoltaan kuin resursseiltaan Yle on erityisasemassa, jossa omasta mielestäni kotimaisen lasten- ja nuortenkirjallisuuden tulisi päästä näkyviin oletusarvoisesti jopa paremmin kuin kaupallisessa mediassa.
Vuonna 2020 Ylen ainoa pelkästään kirjallisuuteen keskittyvä televisio-ohjelma oli Aamun kirja. Ohjelman konsepti oli yksinkertainen: jokaiseen ohjelmaan kutsutaan kirjailija puhumaan uutuuskirjastaan. Kun ohjelmaa uudistettiin vuonna 2018, toimittaja mainitsivat nostavansa esiin myös lasten- ja nuortenkirjallisuutta, mikä nosti kirjailijoiden toiveita lasten- ja nuortenkirjallisuuden suuremmasta näkyvyydestä aikuisten suuntaan. Vuoden 2020 aikana tehtiin 37 Aamun kirjaa. Näistä neljä käsitteli lasten- ja nuortenkirjallisuutta. Kirjoistaan pääsi puhumaan kolme kirjailijaa, sillä yksi ohjelmista oli kokoava kirjavinkkaus uusista lasten- ja nuortenkirjoista. Lasten- ja nuortenkirjallisuus sai Aamun kirjassa vuonna 2020 tilaa toisin sanoen kaikkiaan noin 11 % ohjelma-ajasta. Aamun kirja lopetettiin vuonna 2020. Sen tilalle tuli vuonna 2021 Kulttuuricocktail, jossa käsitellään teemoittain kulttuuri-ilmiöitä. Kulttuuricocktailin ensimmäinen ohjelma (13. 1. 2021) käsitteli lastenkirjallisuutta. Se on elokuuhun 2021 mennessä ollut ainoa laatuaan.
Radion puolella Ylen pääkirjallisuusohjelma on Kulttuuriykkönen. Ohjelmaa esitetään maanantaista perjantaihin Yle Radio 1:ssä. Vuonna 2020 Kulttuuriykkösessä käsiteltiin lastenkirjallisuutta ilmeisesti vain kahdessa ohjelmassa. Nuortenkirjallisuutta ei käsitelty lainkaan. Yle Areenasta löytyvän Luomiskertomus-kirjallisuusohjelman anti jää sekin vaatimattomaksi: 39 ohjelmasta kahdessa käsiteltiin lasten- ja nuortenkirjallisuutta, jolloin sen osuus oli hiukan yli 5 % ohjelma-ajasta.
Yle tekee paljon kirjallisuussisältöjä verkkoon ja vaikka ne eivät tarkalleen ottaen kuulukaan ”perinteisen median” piiriin, tarkastelin niitäkin hieman. Artikkelihaussa hakusanalla ”lastenkirjat” tuli Ylen sivuilta 67 osumaa, joista osa liittyi lastenkirjallisuuteen jonkin muun mediamuodon kautta (esim. Puluboi-kuunnelma, Matilda-musikaali, Henkka ja Kivimutka-elokuva). Iso osa hakutuloksista oli yleisesti lasten ja nuorten lukemiseen tai lastenkulttuuriin liittyviä artikkeleita, kirjasto-aiheita sekä palkintouutisia. Yksittäisiä teoksia esitteleviä juttuja hakutuloksissa oli seitsemän.
Hakusanalla ”nuortenkirjat” artikkelihaussa tuli kaikkiaan 70 osumaa, mutta haun osumatarkkuus oli edellistä heikompi: mukana oli aikuisten kirjallisuutta käsitteleviä juttuja, ja päällekkäisyyttä lastenkirjahaun kanssa oli paljon. Hakuja tarkastellessa tuli tunne siitä, että nuortenkirjallisuus ikään kuin katoaa lastenkirjallisuuteen. Mikäli J. K. Rowlingin ulostuloja koskevia kolumneja ei oteta lukuun, kirjavinkkejä teini-ikäiselle nuorelleen etsivän vanhemman saalis jää melko laihaksi: Ylen artikkelihaku sanalla ”nuortenkirjat” tuotti vuoden 2020 ajalta yhden kotimaisen kirjailijan haastattelun, yhden kokoavan kirjavinkkiartikkelin lapsille, nuorille ja nuorille aikuisille, sekä lyhyet esittelyt lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-ehdokkaista.
Otantani ei ole tieteellisen tarkka eikä kata toki kaikkea Ylen laajasta ohjelmatarjonnasta. Mutta jonkinlainen yleiskuva piirtynee näinkin esiin, ja voi melko varmaksi sanoa, että laajempi tietämys lasten- ja nuortenkirjallisuudesta ei välity jälkikasvulle lukemista etsivälle aikuiselle Ylen kirjallisuusohjelmista.
Mainittakoon vielä, että erikseen nuorille suunnattua, mutta aikuistenkin saatavilla olevaa kirjallisuusohjelmaa oli vuonna 2020 esimerkiksi koulujen opetuskäyttöön tarkoitetussa Uutisluokka Tripletissä. Yle Kioski Litin nimikkeen alla julkaistiin lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-ehdokkaiden 1-2 minuutin mittaiset kirjailijaesittelyt. Lisäksi Yle Kioskissa julkaistiin 16 minuutin Dark Academia-aiheinen juttu lukemisesta.
Sanomalehdet
Tämän artikkelin puitteissa otin tarkasteltavaksi neljä suurta päivälehteä (Helsingin Sanomat, Aamulehden, Turun Sanomat ja Keskisuomalaisen) sekä maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin ilmestyvän Maaseudun tulevaisuuden. Hain näissä lehdissä ilmestyneitä lasten- ja nuortenkirjoihin liittyviä juttuja ajalta 1. 1. 2020-31. 12. 2020 lehtien omilla hakukoneilla asiasanoilla kirja-arvio (kirja-arvostelu, kirja arvostelu), kirjat, kirjallisuus, lastenkirjat (lastenkirjallisuus, lapset kirjat), nuortenkirjat (nuortenkirjallisuus, nuoret kirjat) sekä täydentäen Googlen haulla. Metodista johtuen on mahdollista, että joitakin lasten- ja nuortenkirjallisuutta käsitteleviä artikkeleita jäi tämän katsauksen ulkopuolelle.
Helsingin Sanomia on perinteisesti pidetty kirjan näkyvyyden kannalta Suomen merkittävimpänä päivälehtenä, jopa siinä määrin, että lehdessä ilmestynyt kirja-arvostelu voi vaikuttaa siihen, tuleeko kirjasta menestys vai ei. Tämä totuus pätee vain aikuisten kaunokirjallisuuteen. Vuonna 2020 lasten- ja nuortenkirjallisuus pääsi Helsingin Sanomien sivuilla näkyviin kokooma-, teema- ja tärppiartikkeleissa, joita koostivat sekä lehden toimittajat että kriitikot Päivi Heikkilä-Halttunen ja Vesa Sisättö. Näitä artikkeleita nousi hauissa esiin kuusi kappaletta. Kiitosta voi antaa siitä, että listauksissa oli otettu huomioon niin lasten- kuin nuortenkirjallisuus kuin nuorten lukijoiden suosima fantasia genrenä.
Yksittäisistä kirjoista tehtyjä arvioita ilmestyi Helsingin Sanomissa harmillisen vähän verrattuna aikuisten kaunokirjallisuuden saamaan tilaan lehdessä. Yleisemmällä haulla ”kirja-arvostelu”/”kirja-arvio” hakukone antoi yhteensä 74 tulosta, joista kaksi liittyi lasten- ja nuortenkirjallisuuteen. Vain toinen näistä oli nuortenkirja-arvio, toinen oli J. K. Rowlingin transfobisia kannanottoja kommentoiva kolumni. Tässä näkyy hakukoneen epätarkkuudesta johtuva virhemahdollisuus, mutta kenties jonkinlaisen johtopäätöksen voi siitäkin vetää, että haettaessa pelkästään kirja-arvosteluja, lasten- ja nuortenkirjallisuuden arvioiden osuus jäi peräti 1,4 prosenttiin kaikista tuloksista ja yleisempi näkyvyyskin Rowling mukaan laskettuna 2,7 prosenttiin. Muilla hakusanoilla lehden omasta hakukoneesta sekä Google-haulla täydentämällä löytyi lisää lasten- ja nuortenkirja-arvioita, mutta nämä olivat laskettavissa kahden käden sormilla. Lasten- ja nuortenkirjallisuudelle jaettavista palkinnoista Helsingin Sanomat huomioi Topelius- ja Arvid Lydecken-palkinnot, Punni-palkinnon, Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon sekä Finlandia-palkinnon.
Turun Sanomissa ilmestyi melko tasapainoinen kokonaisuus yksittäisten kirjojen arvioita, palkintouutisia ja teemoitettuja tai kokoavia kirjalistauksia. Ongelmana oli vain niiden vähäinen määrä. Päivittäin ilmestyvän Turun Sanomien artikkelihaussa kaikilla asiasanoilla sekä täydentävässä Google-haussa tuli vastaan vajaat kaksikymmentä lasten- ja nuortenkirja-aiheista juttua. Asiasanalla ”kirja-arvio 2020” löytyi 49 kirjallisuutta käsittelevää artikkelia, joista kaksi käsitteli lasten- ja nuortenkirjallisuutta (osuus hakutuloksista 4 %).
Turun Sanomilla on kirjallisuudelle oma teemaosio, TS Kirja, jonka alasivulle on koottu lehden kirjallisuusaiheista materiaalia. Tämän artikkelin kirjoittamisen hetkellä (alkusyksy 2021) sivulla näkyvistä vuoden 2021 aikana julkaistusta 42 kirja-arviosta yksikään ei ole lasten- tai nuortenkirjasta. Myös Turun Sanomien kirjallisuuspaneeli TS Kirja-klubi keskittyy aikuisten kirjallisuuteen. Rajaus vaikuttaa tarkoitukselliselta, mutta on valitettava.
Myös Aamulehden hauista kaikki asiasanat tuottivat yhteensä parikymmentä relevanttia hakutulosta. Kuten muissakin lehdissä, Aamulehdessä ilmestyi teemoittain lasten- ja nuortenkirjoja esitteleviä listauksia. Hakutuloksissa niitä löytyi kaksi. Aamulehdessä korostui lasten- ja nuortenkirjallisuuden palkintojen ja kirjallisuustapahtumien uutisointi muita lehtiä enemmän. Lisäksi joitakin teoksia pääsi vuoden aikana esiin kirjailijasta tehdyn henkilöjutun kautta. Kaikkiaan hakusanalla ”kirjat” (eniten osumia tuottanut asiasana) löytyi lehden kulttuuriosastolta 144 artikkelia. Näistä kahdeksantoista liittyi jollain tavoin lasten- ja nuortenkirjallisuuteen, jolloin niiden osuus oli 12,5 % tuloksista.
Keskisuomalainen on levikiltään yksi suurimmista suomalaisista päivälehdistä, mutta tärkeä kirjallisuuden näkyvyydelle kokoaan laajemmin, sillä kirja-arvosteluita kierrätetään myös muissa konsernin lehdissä, kuten Savon Sanomissa. Kesäkuussa 2021 myös Hämeen Sanomat päätyivät yritysoston myötä Keskisuomalainen Oyj:n hallintaan. Olinkin ilahtunut siitä, miten paljon Keskisuomalainen julkaisi nimenomaan perinteisiä kirja-arvioita lasten- ja nuortenkirjallisuudesta. Hakutuloksia käyttämilläni asiasanoilla tuli yhteensä 27, joista parikymmentä oli kirja-arvioita tai tiettyä kirjaa kirjailijan henkilökuvan kautta esitteleviä juttuja. Lisäksi Keskisuomalaisessa ilmestyi muiden lehtien tapaan muutamia uutuuksia esitteleviä tärppilistoja ja teemoitettuja kokoomajuttuja lasten- ja nuortenkirjoista.
Tuloksista nousi esiin se, miten monipuolisesti erityyppistä lastenkirjallisuutta lehdessä käsiteltiin. Esimerkiksi lasten ja nuorten tietokirjallisuus, joka monessa tarkasteltavana olleessa lehdessä sivuutettiin, pääsi esiin Keskisuomalaisessa. Jokaista lastenkirja-arviota kohti hauissa tuli kuitenkin vastaan noin kymmenen aikuistenkirja-arviota ja nuortenkirjoja käsiteltiin lehdessä selvästi vähemmän kuin lastenkirjoja. Kirjallisuuspalkinnoista huomioitiin Topelius- ja Arvid Lydecken-palkinnot sekä Lastenkirjallisuusintituutin myöntämä Punni-palkinto.
Turun sanomien, Aamulehden ja Keskisuomalaisen juttuvalinnoissa näkyi paikallisuus siten, että esiin nostettiin erityisesti ilmestymisalueella asuvien kirjailijoiden saavutuksia ja teoksia. Tätä kautta myös valtakunnallisen näkyvyyden tasolla katveeseen jäävien paikalliskirjailijoiden teosten oli mahdollista saada huomiota, vaikkakin esimerkiksi Aamulehden tapauksessa paikallisuusnäkökulma tarkoitti vuonna 2020 suurista kirjallisuuspalkinnoista uutisointia ehdokkaiden tamperelaisuuden tai pirkanmaalaisuuden kautta.
Maaseudun tulevaisuus nousi vertailussa tämän katsauksen kirjallisuustimantiksi. Vuoden 2020 aikana lehdessä julkaistiin yhteensä 102 juttua, jotka oli merkitty hakusanalla ”kirja-arvio”. Näistä peräti 18 oli nuortenkirja-arvioita ja 18 lastenkirja-arvioita. Monilukuisten kirja-arvioiden lisäksi lehdessä julkaistiin kirjailijoiden henkilöjuttuja ja artikkeleita lukemisesta – sekä lapsille ja nuorille lukemisen merkityksestä että lasten ja nuorten omaehtoisesta lukemisesta. Lehden kokoavissa kirjalistoissa oli sekoitettu aikuisten ja lasten kirjoja, tietokirjoja, sarjakuvia jne. Näin lasten- ja nuortenkirjat tuotiin hyvin luontevalla tavalla aikuisten huomion kohteeksi ja tasaveroisina aikuisille suunnatun kirjallisuuden rinnalle. Maaseudun tulevaisuus kulki omaa polkuaan myös siinä, että lehdessä esiteltiin hyvin laaja otanta uutta lapsille ja nuorille julkaistua kirjallisuutta, ei pelkästään suurimpien kirjallisuuspalkintojen esiin nostamia teoksia ja kirjailijoita. Maaseudun tulevaisuuden hakukone oli myös hakijaystävällisin tarkastelluista lehdistä: sivupalkin artikkelihaku antoi saman tien kirja-arvioiden vaihtoehdoiksi myös lastenkirjallisuuden ja nuortenkirjallisuuden asiasanat. Mainitsen tämän, koska sillä voi olla arvoa aikuiselle, joka etsii aktiivisesti luettavaa jälkikasvulleen.
Kuva: Helsingin kaupunki / Maarit Hohteri
Mistä muualta tietoa?
Kuten lapset ja nuoret, myös me aikuiset elämme tätä nykyä vahvasti netissä. Monet kirjallisuustoimijat tuottavatkin verkkoon sisältöä, jolla aikuinen voi halutessaan paikata tietämystään modernista lasten- ja nuortenkirjallisuudesta.
Tärkeimpiä näistä ovat ahkeraan päivittyvät kirjaportaalit, joita ovat Kirjasammon Sivupiiri, Lastenkirjainstituutin Lukemo sekä spekulatiiviseen fiktioon (fantasia, scifi, kauhu) keskittynyt Risingshadow.
Lukufiiliksen Kirjakomero-podcast ja kahden bookstagrammaajan (eli Instagramissa kirjoista päivittävän henkilön) perustama YA-Studio-podcast ovat myös tutustumisen arvoisia. Siinä missä perinteinen kirjabloggaaminen erityisesti lasten- ja nuortenkirjoista on vähenemään päin, eri sosiaalisiin medioihin on kehittynyt omia ”kirjaskenejään”, joista löytyy lukijasuosituksia erityisesti uudemmista kirjoista. Näitä löytyy mm. hashtagien #kirjagram (Instagram) sekä #KirjaTwitter (Twitter) takaa. Suomenkielinen #KirjaTok (TikTok) on vielä kehittymässä, mutta mielelläni näkisin sen tulevaisuudessa kasvavan. Monet lasten- ja nuortenkirjailijat ovat itsekin aktiivisia sosiaalisessa mediassa ja yhä lisääntyvässä määrin myös kustantajat.
Pohdintaa ja kysymyksiä
Vuosi 2020 oli monella tavalla erikoinen vuosi. Lapset ja nuoret kävivät pitkiä aikoja etäkoulua ja olivat paljon kotona vailla tavallisen arjen harrastuksia ja rientoja. Vuoden aikana lukeminen ja tarve kirjallisuudelle koki pienimuotoisen renessanssin suomalaisissa kodeissa. Kirjallisuuden myynti kasvoi (kaunokirjallisuuden myynti 17 %, lasten- ja nuortenkirjallisuuden myynti kuitenkin vain 2%) ja kenties osittain kirjastosulkujen kirittäminä lukijat löysivät e- ja äänikirjat. Näkyvät kansalliset hankkeet lasten ja nuorten lukemisen lisäämiseksi herättivät aikuisissa kiinnostusta ja tarvetta tukea lastensa lukemista.
Siihen nähden valtamedioiden reaktio lasten- ja nuortenkirjallisuuden näkyvyyden eteen oli varsin vaisu. Koronapandemiavuosi näkyi ennen kaikkea kuolema-aihetta käsittelevissä, lastenkirjallisuutta kokoavissa artikkeleissa, joita ilmestyi useissa tarkastelun alla olleista lehdistä. Näkyvyys kasaantui pitkälti isoimpien kirjallisuuspalkintojen, kuten Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia- ja Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkintojen ehdokkaille ja voittajille. Kirjailija J. K. Rowling sai vuonna 2020 tilaa suomalaisissa lehdissä niin Harry Potter-ilmiön, Ikkabog-lastenkirjan kuin transfobisten kommenttiensa tiimoilta, ja oli siten eniten näkyvyyttä saanut yksittäinen lastenkirjailija.
Verrattuna aikuisille suunnatun kaunokirjallisuuden esittelyyn, arviointiin ja uutisointiin, lasten- ja nuortenkirjallisuudelle jäi medioissa pieni siivu. Varovasti arvioiden yhtä lasten- ja nuortenkirjallisuussisältöä kohti tehtiin suomalaisissa päivälehdissä vähintään kymmenen aikuisten kirjallisuuteen liittyvää juttua. Erityisesti Helsingin Sanomat ja Aamulehti vaikuttaisivat pitkälti korvanneen varsinaiset kirja-arviot lasten- ja nuortenkirjallisuutta kokoavilla teema-artikkeleilla. Tämä antaa toki mahdollisuuden nostaa pienessä tilassa esiin useita kirjoja, mutta kuihduttaa teosten kaunokirjallisten ansioiden käsittelyn muutaman virkkeen esittelyksi. Turun Sanomien TS Kirja on hieno kirjallisuuskokonaisuus, mutta vuoden 2021 otsikoiden valossa olen huolissani lasten- ja nuortenkirjallisuuden asemasta sen piirissä. Onko sitä? Erityiskiitokseni menevät Keskisuomalaiselle ja Maaseudun tulevaisuudelle, joissa yhä esitellään ja arvioidaan runsaasti lasten- ja nuortenkirjoja nimenomaan kirjallisuutena.
Yleisradio jäi tarkastelussa jopa osan kaupallisista medioista jalkoihin – siitäkin huolimatta, että sen ydintehtäviin kuuluu suomalaisen kulttuurin tukeminen. Ylen kirjallisuusohjelmissa lasten- ja nuortenkirjallisuus sai ohjelma-ajasta parhaimmillaankin karvan verran yli kymmenesosan.
Useissa medioissa lasten- ja nuortenkirjallisuus pääsi esiin enimmäkseen nopeina tärppeinä ja nostoina. Vaikka näenkin erittäin tärkeinä lasten- ja nuortenkirjoja esittelevät teema-artikkelit (erityisesti jos ne ilmestyvät suht säännöllisesti) sekä palkinto- ja tapahtumauutisoinnin, niiden hallitsevuus kertoo osaltaan siitä, että lasten- ja nuortenkirjallisuutta lähestytään ilmiö- eikä kirjallisuuslähtöisesti. Perinteisen median kuluttajat ovat ehkä aikuisia, mutta he ovat myös äitejä, isiä, isovanhempia ja opettajia, joiden tehtävä on toimia lasten ja nuorten lukemisen välikäsinä ja mahdollistajina. He ovat myös lasten- ja nuortenkirjallisuuden tosiasiallisina ostajina sen kuluttajia. Lastenkirjallisuus ei ole vain lasten asia ja tulevaisuuden lukijoiden tarpeiden huomiointi nyt on pidemmällä tähtäimellä sekä sanomalehtien että kirjallisuuden etu.
Suomessa kasvaa tälläkin hetkellä yli miljoona alle 18-vuotiasta. Miljoona lasten- ja nuortenkirjallisuuden lukijaa tai kuuntelijaa. Annetaanko lasten- ja nuortenkirjallisuudelle todella tarpeeksi tilaa, jos jokaista lastenkirjajuttua kohti julkaistaan yli kymmenen aikuisten kaunokirjan arvostelua? Pääseekö yksittäisen nuortenkirjan erityislaatu esiin muutaman virkkeen maininnalla tärppijutussa? Kyse on myös arvovalinnasta: käsitelläänkö lasten- ja nuortenkirjallisuutta taiteena vai tuotteena? Näemmekö me lasten- ja nuortenkirjallisuuden arvokkaana osana suomalaista kulttuuria?
Jos halutaan lisätä nuorten lukemista, olisi tärkeää pitää esillä nimenomaan heille kirjoitettua kirjallisuutta. Myös nuoret tarvitsevat aikuisten tietoa ja panostusta lukemisharrastuksen tukemiseen, eivät pelkästään lapset. Nuortenkirjallisuuteen liittyvissä sanomalehtien asiasanahauissa huomattavan suuri osa tuloksista oli epärelevantteja, joko lastenkirja-aiheisia artikkeleita tai aikuisten viihdejuttuja, mikä minun silmissäni osaltaan korosti nuortenkirjallisuuden eräänlaista sivullisuutta. Lastenkirjallisuus myös jätti monissa medioissa nuortenkirjallisuuden varjoonsa. Onko ihme, jos nuoret kokevat, ettei heille kirjoiteta heitä kiinnostavista asioista? Onko ihme, jos lukevat aikuiset yhä suosittelevat nuorille 1950-luvulla kirjoitettuja kirjoja? Vuonna 2021 nuortenkirjallisuuden myynti on laskenut hurjat 12,4 prosenttia muiden kirjallisuudenlajien myynnin pysyessä ennallaan tai noustessa. Tämä huolestuttava kehitys vaikuttaa jatkuessaan väistämättä myös siihen, kuinka paljon nuortenkirjoja julkaistaan. Milloin nuorten tuntemus siitä, ettei heille kirjoiteta tarpeeksi heitä kiinnostavista aiheista, on täyttä todellisuutta, eikä pelkästään ongelma näkyvyydessä?
Lähteitä:
Teksti: Magdalena Hai, lasten- ja nuortenkirjailija.
Etusivun kuva: Jessica Ruscello / Unsplash
