Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkintoehdokkaat 2021

Sivupiiri
8.11.2021

Toimitukselta: Ajankohtaista Sivupiirissä

Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkintoehdokkaat 2021 on julkistettu. Valitsijalautakunnan muodostivat elokuva- ja tv-alan asiantuntija Petri Kemppainen (puheenjohtaja), kirjastoalan asiantuntija Päivi Jokitalo ja kehittämispäällikkö Emmi Jäkkö.
 
 
Ehdokkaat ja raadin perustelut:
 
"Romaani kuvaa taitavasti ihmisyyttä, oli kyseessä sitten yksilön halusta hallita, alistaa ja olla välittämättä, tai paosta keinotodellisuuteen. Perusta nuoren päähenkilön vähittäiselle muutokselle rakentuu pala palalta, koettujen tapahtumien mutta myös vanhempien ratkaisujen ymmärtämisen kautta. Niin kauan kuin muistot elävät ja vaikuttavat, voi löytyä suunta kohti uutta."
 
 
 
"Matka luontokadon arvoitukseen sujuu jouhevasti kuvan ja sanan yhteispelillä. Teksti polveilee pienen pienistä valtavan suuriin asioihin, eri ikäisten tiedonjanoa tyydyttäen. Ilmeikäs kuvitus kulkee tekstin rinnalla, intoutuen välillä omaksi, itsenäiseksi sarja­kuva­­seikkailukseen, jossa tulevaisuus, nykyisyys ja historia yhdistyvät. Kokonaisuus on eloisa runsaudensarvi, joka houkuttelee tutkimaan, palaamaan ja vaikuttamaan."
 
 

Kivelä, Malin ja Martin Glaz Serup, kuvitus Linda Bondestam: Om du möter en björn / Jos kohtaat karhun (Förlaget / Teos, suom. Malin Kivelä)
 

"Taidokkaasti kuvitetun ja kerrotun kirjan jokainen aukeama on itsenäinen elämys. Tekstin leikkisyys ja jännittävyys sekä kuvien vaihteleva koko tuovat teokseen dynamiikkaa. Kuvitus kulkee kekseliään tekstin rinnalla, mutta tuo tarinaan myös uutta. Vaikka kirja opastaakin lasta luonnon kohtaamisessa, tarina ei kaipaa ulkoisia motiiveja, vaan riittää mainiosti sellaisenaan.

 
Varje uppslag i den skickligt illustrerade och berättade boken är en självständig upplevelse. Lekfullheten och spänningen i texten samt motivens varierande storlek skapar dynamik. Illustrationerna följer den fantasifulla texten, men tillför också något nytt till den. Även om boken handleder barnet i bemötandet med naturen, kräver berättelsen inga yttre motiveringar utan räcker utmärkt som sådan."
 
 
"Runojen kaupunki on raikas ja yllätyksiä täynnä. Nykyilmiöt on riimitelty tekstiin riemastuttavalla tavalla ja kirja päivittää muutenkin lastenrunoperinteitä. Kuva ja teksti kasvavat saumattomasti yhteen ja synnyttävät teokseen yhteisen rytmin. Teos houkuttaa leikittelemään kielellä, lukemaan ääneen."
 
 
Parvela, Timo, kuvitus Pasi Pitkänen: Kepler 62 Terra: Kloonit (WSOY)

"Vauhdikas lukukokemus perustuu tekstin ja kuvan mestarilliseen yhteispeliin. Ainutlaatuinen kuvitusmaailma ja vahva, taidolla rakennettu tarina luovat yhdessä takuu­varman kokonaisuuden. Pelimaailmasta inspiroituva kerrontatapa imaisee lukijan nopeasti mukaansa. Osaavien tekijöiden kyky löytää sarjaan uusia kierteitä ilahdutti raatia."

 
 
"Valloittava ja koskettava Ihana on lukukokemuksena eheä ja kaunis. Teoksen kiihkeä­rytminen kieli onnistuu tavoittamaan tarkasti ja uskottavasti nuorten kokemukset ja tunteet. Tulla hyväksytyksi omana itsenään, tulla nähdyksi ja rakastetuksi on suuri teema, jota käsitellään herkästi ja taitavasti säeromaanin keinoin."
 
 
 
Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinto on Suomen Kirjasäätiön jakama tunnustus ansiokkaalle suomalaiselle lasten- tai nuortenkirjalle. 
Palkinnon arvo on 30 000 euroa ja sitä on jaettu vuodesta 1997. Tämän vuoden lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinnon voittajan valitsee futuristi ja tietokirjailija Perttu Pölönen.
 
Lukijat voivat äänestää suosikkiaan 21.11. saakka. Lukijoiden suosikit julkistetaan Kulttuurigaalassa 25.11.
 
Lisätietoja:
 
Henriika Tulivirta / Sivupiiri