Viggo tietää, että kävelyteiden risteyksessä olevaan sähkökaappiin maalatun vihreän lohikäärmeen on alun perin tehnyt hänen veljensä Joel.
Joel on kuitenkin ollut kadoksissa yli kaksi vuotta, ja silti kuva ilmestyy kaappiin yhä uudelleen ja uudelleen, vaikka se maalattaisiin peittoon tai pestäisiin pois.

Selma puolestaan käy lohikäärmeen luona muistelemassa menehtynyttä ystäväänsä Sennua. Tyttöjen leikeissä Sennu oli itäinen lohikäärme ja Selma läntinen. He keksivät jopa lohikäärmekielen, jota kukaan muu ei ymmärtänyt. Sennua ei enää ole, mutta vihreän lohikäärmeen luona Selma kokee olevansa lähempänä ystäväänsä.

Selman sisaruksella Savulla on omat murheensa: roadman-kulttuuria ihannoiva jengi on saanut hänet kiristettyä mukaan ryöstelemään merkkivaatteita. Selma ei halua seurata vierestä Savun tuhoutumista, mutta kenelle asiasta uskaltaisi kertoa?

Kun Selman ja Viggon tiet kohtaavat, he alkavat yhdessä selvittää mysteeriä: kuka on maalauksen takana? Ja mitä oikeastaan tapahtui Joelille? Samalla Savu joutuu yhä syvemmälle ongelmiin, eikä Selma enää voi vain seurata sivusta…

Leena Lehtolaisen kirjoittama dekkari kertoo menetyksestä ja ystävyyden voimasta. Se käsittelee nykynuorten todellisuutta ja murheita uskottavasti ja nostaa esiin aikuisten vastuun: yksikin luotettava aikuinen voi olla ratkaisevassa asemassa, kun kyse on nuoren hyvinvoinnista. Kirjassa vilahtaa tuttuja hahmoja Lehtolaisen aikuisten dekkareista: sivurooliin pääsevät Maria Kallio -sarjasta tutut rikospoliisit. Vihreän lohikäärmeen risteys on sujuvasti etenevä, täsmällisellä kielellä kirjoitettu mysteeri, joka sopii luettavaksi yläkouluikäisille ja sitä vanhemmille.

Pauliina Vanhatalon (s. 1979) romaani Pitkä valotusaika (Tammi 2015) kertoo nuoresta Aarnista, jolla on vaikeuksia löytää paikkaansa 1960-luvun Oulussa. Hän päätyy äitinsä pakottamana työskentelemään tätinsä valokuvaliikkeeseen. Sieltä hän löytää kameroiden ja valokuvauksen maailman, ja myös suunnan elämälleen. Kuvaamisen kautta hän löytää oman herkkyytensä ja taiteilijan luonteensa. Paineita Aarnin elämään tuo kuitenkin hänen ystävänsä Teuvo, jolla on rahaa ja kiinnostavia kuvauskeikkoja ympäri maailmaa. Teuvolle elämä on helppoa, toisin kuin itsensä kanssa painiskelevalla Aarnilla. Kirsi Hietanen kirjoittaa blogissaan Kirsin kirjanurkka: ”Taiturimaisesti Vanhatalo puhaltaa henkilönsä, ennen kaikkea Aarnin, mutta myös sivuhenkilöt eloon. Aarnista ehtii tulla lukijalle rakas ystävä kirjan mittaan. Välillä häntä haluaisi ravistella huomaamaan, että onni on tässä, tämä kelpaa, SINÄ kelpaat.”

”Kadulla Teuvo räpsi surutta Leicallaan, tallensi filmille sen mihin katse tarttui, oli se sitten pientä tai suurta. Siinä missä Aarni kiersi tungokset kaukaa ja etsi näkymiä, joita hän voisi rauhassa ajatella ja sitten tallentaa, Teuvo hakeutui sinne missä ihmiset olivat. Oulun mellakoidenkin aikaan hän oli kulkenut keskellä käsirysyjä ja nuorisorinkejä, joissa olivat kiertäneet tupakat ja pullot, ja kaikki olivat antaneet hänen kuvata pelkäämättä mihin otokset myöhemmin päätyisivät. Aarni ei ollut löytänyt itsestään samaa luontevuutta. Kun hän oli nostanut kameran silmilleen, joku oli ollut heti nyrkit pystyssä utelemassa, mitä Aarni kuvasi ja ketä varten.”

Topelius-palkinnon saa Elina Pitkäkangas teoksestaan Sang (WSOY 2022).
Palkintoraadin perustelut:
”Dystopinen romaani pitää yllä hienoa ja synkkää tunnelmaa Fusangin valtiosta. Sang on eeppinen kertomus nuoresta, joka yrittää taistella totalitaristen valtion mahdottomia olosuhteita vastaan. Kong Dawei liittyy kapinallisiin joukkoihin, ja henkeäsalpaavat tilanteet seuraavat toisiaan. Pitkäkankaan kyky loihtia uskottavilla yksityiskohdilla kokonainen maailma on lumoavaa. Ihmisen valinnoista syntyy ketju, joka paitsi liittää meidät toisiimme, myös määrittää lopulta sitä, mitä ja keitä olemme. Sang on kertomus rakkaudesta, mutta ennen kaikkea se on kertomus moraalista: kaikesta siitä, mitä olemme valmiita tekemään toistemme vuoksi.”

Arvid Lydecken -palkinnon saa Tuomas Marjamäki teoksestaan Nollis – Maailman ainoa nollasarvinen (kuv. Antti Nikunen, WSOY 2022).
Palkintoraadin perustelut:
”Kalle-Ilmarin maatilalla elävä Unikko-varsa löytää itsensä: hän tajuaa olevansa maailman ainoa nollasarvinen. Tuomas Marjamäen esikoislastenkirja leikittelee riemukkaasti identiteetti-, ystävyys- ja itsetuntemus teemoilla. Nolliksen maailmassa kaikki on mahdollista ja ennen kaikkea riemukasta. Kirjan kerronnasta on mahdotonta olla innostumatta. Sen huumori on lämmintä ja terävää. Nolliksesta innostuvat lasten lisäksi kaikki sellaiset lukijat, joilla on taipumus nähdä arkinen elämä harmaana. Kirjan viisaus synnyttää lukijassa kiitollisen olon.”

Topelius-palkinto myönnetään vuosittain korkeatasoiselle kotimaiselle nuortenkirjalle ja Arvid Lydecken -palkinto korkeatasoiselle kotimaiselle lastenkirjalle. Palkinnot jakaa Suomen lasten- ja nuortenkirjailijat ry. Ne rahoitetaan Kopioston keräämistä tekijänoikeuskorvauksista.

Palkintoraadin jäseninä toimivat kriitikko, toimittaja ja lukutaidon opettaja Aleksis Salusjärvi, kirjastotyöntekijä ja lukuaktivisti Henriika Tulivirta ja suomen kielen opettaja Marja Majuri.

Molemmat palkinnot ovat suuruudeltaan vuosiluvun mukaisesti 2023 euroa.

Topelius-palkintoa on jaettu vuodesta 1946 lähtien ja Arvid Lydecken -palkintoa vuodesta 1969 lähtien.

Jukka Uotila / Kirjasampo

Lisätietoa:
Suomen lasten- ja nuortenkirjailijat ry
Topelius- ja Arvid Lydecken -palkintojen ehdokkaat 2023 Kirjasammossa