Den svenska Boksampo-sidan (boksampo.fi) har tyvärr varit ur funktion några dagar. Vi beklagar detta och hoppas att den snart fungerar som vanligt. Boksampo.fi är ännu under utveckling och snart kommer webbtjänsten att uppdateras med nya funktioner, bl.a. utökad sökning samt en möjlighet lägga till egna bokhyllor. Vi hoppas att ni har överseende med att Boksampo ännu är i ett tidigt skede, vilket kan innebära både en del tekniska problem samt att sidan ändrar utseende.

”Kaunokirjalliseen muotoon puettu tietoaines saavuttaa toivoakseni vielä suuremman yleisön – ja sellaisia lukijoita, joita tieto ei sellaisenaan kiinnostaisi. En usko, että monikaan lukija innostuisi laillani pelkästä muinaisen nuotan punomisesta tai erilaisista kapakalan kuivatustavoista. Luulen, että kun jännittävään tarinaan lisätään näitä faktatietoja mausteeksi, tarina saa kiehtovan maailman ympärilleen ja lukija oppii kuin huomaamattaan aimo annoksen suomalaista kansanperinnettä. Se ei ole huono asia.”

Tällaista pohtii kirjailija Paula Havaste (s. 1962) artikkelissaan Miltä tuntuu olla kirjailija? (Hyvä kirja, 2006: 240). Suomalainen kansanperinne sekä vanhoja tapoja ja uskomuksia valaiseva faktatieto kietoutuvatkin kiinnostavasti Havasteen neliosaisen Lapinmaa-sarjan tapahtumiin. Teokset ovat historiallisia romaaneja, mutta aikaa ei ole teoksissa määritelty tarkasti:

”Olen yrittänyt olla sanomatta kirjojeni tapahtuma-aikaa tai -paikkaa suoraan, sillä monet lukijat käyvät käsiksi historialliseen romaaniin kuin dekkariin. He haluavat keksiä itse koska ja missä asiat tapahtuvat. Jos selittäisin sen heille valmiiksi, moni pettyisi. On niin kiva keksiä itse! Kaikkia tällainen salapoliisityö ei kiinnosta, eikä tarvitsekaan kiinnostaa. Kirjojanihan voi lukea viihdyttävinä tarinoina tai etsiä niistä tietoa entisaikojen elämästä, mutta jos innostuu kirjan tapahtumiin liittyvistä aikakausista ja tarkoista paikoista, heitä varten kirjoissani on vihjeitä. Ulvarin tausta on yksi, kotieläinten kuvauksesta löytää toisen, ja paikkoja voi hahmotella vaikka kartan avulla...” Kirjailijan Omat sanat Sanojen ajassa

Kymmenen onnen Anna (2003), Kotasavun Marja (2004), Lapinmaan Nilla (2005) ja Maaren, samaanien sukua (2008) muodostavat tiiviin, kehämäisen sarjan. Osat voi lukea itsenäisinä romaaneina, mutta eniten niistä saa rakenteellisesti ja sisällöllisesti irti, jos ne lukee järjestyksessä ja nyt viimeisimmän osan ilmestyttyä yhteen putkeen. Viimeinen osa näet kaartaa takaisin alkuun ja paljastaa Maarenin kautta mistä Lapinmaa-sarjassa pohjimmiltaan on kyse ja miksi sarjan tarina etenee niin kuin etenee. Sarjan keskiössä on Lapinmaan kohtalo. Maarenin tehtävänä on varmistaa kahden suvun synty, jotta ”Aikanaan syntyisi joku, joka auttaisi matkaan sankarin, joka voisi pelastaa tai tuhota koko Lapinmaan”. (Mts. 282.)

Lapinmaan kohtalo on sarjan peitelty ydin, jota kohti tarinaa viedään, mutta koko sarjan läpäiseviä teemoja on muitakin. Päällimmäisiksi niistä nousevat kansanperinteen ja -uskon esittely, oman paikan etsiminen, naisen asema ja äitiys sekä myyttinen susiteema. Kuvaamalla tarkasti kaukaisen historiallisen ajan ihmisten tapoja, uskomuksia ja töitä kirjailija kertoo henkilöistään paljon. Ajan tavat ja toimet, vuodenkiertoon tiukasti liittyvät työt, ruuan hankinnan merkitys ja nälkätalvien uhkat asettavat ihmisten elämälle tiukat rajat ja muokkaavat heidän luonteitaan. Romaaneissa ihminen on osa historiallista aikaansa eikä hän useinkaan voi toimia perinnäistapoja vastaan, vaikka oma järki sanoisi muuta. Elämän raskaus mutta myös onnet ja ilot näyttäytyvät Havasteen kirjoissa vahvasti ja aidonoloisesti. Mystiikka ja myyttiset olennot elävät arjen rinnalla ihmisten mielissä ja tuovat muassaan tuulahduksen toisesta maailmasta.

Oman paikan etsintää

Kymmenen onnen Anna on hyljeksitystä äpärätytöstä parantajanaiseksi kasvavan Annan elämäntarina. Äidin avioiduttua Anna menettää oikeutensa kutsua synnyttäjäänsä äidiksi, tästä tulee emäntä ja Anna joutuu pahaisen piikatytön asemaan. Pelastajaksi ilmestyy Ämmi, joka pitää huolta Annasta ja paljastaa ne kymmenen onnea, jotka Anna elämänsä aikana tulee kohtaamaan. Ämmi myös opettaa Annalle yrttitietoa ja vanhaa uskoa, kasvattaa tytön parantajaksi. Uuden uskon ristin ja mustakaapuisten pappien silmien alla ei vanhasta uskosta ole helppo pitää kiinni eikä Annalle valittu aviomies Ulvar myöskään salli Annan käyttää yrttitietouttaan. Vasta monen tuskan ja onnettomuuden kautta Anna löytää oman paikkansa.

Kymmenen onnen Anna on sarjan perusta, siinä kerrotut yksityiskohtaiset tiedot kansanperinteestä ja -parannuskeinoista, yrteistä ja vuodenkierron töistä luovat pohjaa seuraavien teosten ymmärtämiselle. Kotasavun Marjan sisältämät tiedot Lapinmaan tavoista täydentävät tietoutta, samoin Maaren, samaanien sukua antaa tietoa samaanien tavoista.

Omaa paikkaansa etsii myös Annan nuorin tytär Marja, joka lähtee kohtaamansa lapinmiehen Jounin matkaan kauas Lapin vaaroille. Kotakylässä vahva ja erilainen etelän nainen on uhka perinteisille tavoille ja Marja kohtaa uudessa suvussaan suurta vihaa. Lohduttajana on kotikylän liepeiltä Marjaa seurannut Ramar, Marjan sisarhahmo tai peilikuva tuonpuoleisesta maailmasta. Niskaan painettu sudenmerkki on Marjan salaisuus, mutta samalla myös hänen tulevan voimansa lähde. Susi on eräänlainen Marjan sielueläin ja nuoren naisen liukumista kohti suden olemusta Havaste kuvaa pienin vihjein. Esimerkiksi aivan kirjan alussa Marja kuvaa kuinka viihtyy ahtaassa pirtissä sisarustensa kyljessä kiinni. Vähitellen vuosien mittaan ihmisten oudot hajut ja ahdas läheisyys alkavat ahdistaa ja Marja jatkaa yöllisiä metsäretkiään. Susiteema kulkeekin vahvana sarjan läpi ensimmäistä osaa lukuun ottamatta.

Sarjan ainoa mieskeskushenkilö Nilla, Marjan langon poika, on perheensä toinen poika eikä kotakylässä toisella pojalla ole suurtakaan arvoa. Nilla ei löydä omaa paikkaansa ja tehtäväänsä uusiksi muotoutuvassa perheessään, mutta vasta kirkon katekeetta herr Henrikin apupojaksi joutuminen sysää hänet syvään identiteettikriisiin. Uuden nimen Isitoorus saanut Nilla roikkuu kahden maailman välissä. Kirkon opit eivät tunnu asettuvan hänen sydämeensä mutta lopullinen paluu kotakylään ja vanhoihin tapihin ei Nillan kohtaamien kauhujen jälkeen tunnu onnistuvan. Lopulta Nillakin löytää oman paikkansa ja tehtävänsä – vaikkei sitä ehkä itse helposti huomaakaan.

Maaren eroaa muista naisista. Hänellä on samanistisia kykyjä, joita hän naisena ei voi totetuttaa. Tietäjänainen leimataan hulluksi, vaikka hänen tietouttaan salaa arvostettaisiinkin. Miesten hallitsemassa ja määrittelemässä maailmassa naisen paikka on siidassa (eli kylässä) naisten töitä tehden ja miehiä palvellen. Tähän muottiin ei Maaren taivu, vaan etsii tietoja salaa. Unimaailmassaan hän kulkee eri eläinhahmoissa, ja myöhemmin saa tuonpuoleisesssa olevalta isoisoäiti Ruthenilta neuvoja mistä tyttö voi hankkia näkijänoppia

Lopulta Lapinmaa-sarjan viimeisen osan myötä jokaisen kirjan päähenkilö asettuu uudella tavalla omalle tärkeälle paikalleen tarinan kulussa, jokainen on täyttänyt tehtävänsä eikä sitä tehtävää olisi voinut suorittaa kukaan muu.

Naisen suurin onni

Ämmin Annalle lupaamista kymmenestä onnesta neljäs eli äitiyden onni näyttäytyy kirjan päähenkilöille onnista suurimpana – myös Nilla kokee veljensä vastasyntyneen silmiin katsoessaan voimakkaan tunne-elämyksen:

”Kun vauvan katse käväisi Nillan silmissä, polvet notkahtivat. Vastasyntyneen katse porautui suoraan läpi Nillan ajatusten, toiveiden ja pelkojen, kosketti kaikkea ja liukui sitten menojaan mihinkään tarttumatta ja silti muuttaen hipaisullaan kaiken. Se oli villi ja pelottava katse, joka piti sisällään muiden taivaiden tapoja. Se ei ymmärtänyt vielä mihin oli tullut ja miksi sen ympärillä oli niin paljon outoa. Nilla tunsi väkevästi tuon katseen jälkeen, miten vähän hän itsekään mistään tiesi ja miten paljon oli maailmassa tietoa, joka oli kätketty muilta kuin näiltä pienimmiltä. Ja nekin unohtaisivat, unohtaisivat silmänräpäys silmänräpäykseltä, kun niiden syvänsiniset silmät muuttuisivat vähin erin ruskeiksi ja saisivat ihmisen ymmärryksen värin.” (Lapinmaan Nilla, s. 135-136.)

Havaste kuvaa äidin ja lapsen yhteyden voimakkuutta ja heidän välistään sidettä paljon imetyksen kautta. Rintojen pakotus, maidon nousu ja vauvan itsetietoinen ote äidin ravintoa tarjoavasta nännistä on kuvattu tarkasti havainnoiden ja samalla erittäin herkästi. Äitiys on kirjan naisille liki myyttisiin mittoihin kasvavaa ja tunnetasolla se ohittaa jopa aistillisen rakkauden intohimon. Äitiys on kyseenalaistamatonta rakkautta ja samasta suuresta tunteesta pääsevät myös vaihdokkaat osallisiksi.

Romaaneissa kuvataan myös rakkautta, mutta miehen ja naisen välisen rakkauden kuvaus ei ole teosten keskeisin anti. Rakkaus vie ihmisiä eteenpäin, johdattaa heitä kohti omaa kohtaloa, antaa mahdollisuuden oman paikan ymmärtämiselle ja löytämiselle, mutta rakkausromaaneja perinteisessä mielessä Havasteen kirjat eivät ole. Teosten keskiössä ovat poikkeusyksilöt, joiden elämänvoima ja traagisetkin kohtalot on asetettu toimimaan laajemman yhteisön, kokonaisen Lapinmaan, hyväksi.

Paula Havaste kirjoittaa vivahteikkaalla kielellä kiinnostavia ja monitahoisia historiallisia romaaneja, joissa tarkasta ajankuvasta huolimatta jätetään lukijalle paljon pureksittavaa ja oivaltamisen iloa. Kolmen ensimmäisen teoksen lopussa olevat sanasto- ja selitysliitteet ovatkin oivallinen apu lukijalle.

- Tuija Lassila -
 

Viimeksi päivitetty 28.4.2008
Teksti julkaistu Sanojen ajassa aikaisemmin.
Siirretty Kirjasampoon: Kimmo Leijala / 20.10.2011

Kirjasampoon on aloitettu kirjailijatietojen ja artikkeleiden siirto Sanojen aika -kirjallisuuspalvelusta. Sanojen aika on Helsingin kaupunginkirjaston ja Hämeenlinnan kaupunginkirjaston ylläpitämä tietokanta, joka esittelee suomalaisia nykykirjailijoita. Tiedot on koottu sekä kirjailijoilta itseltään että julkisista lähteistä.

Sanojen aika –sivustolta siirrettyjen kirjailijoiden tietoja täydennetään jatkossa suoraan Kirjasampoon. Artikkelit ja haastattelut löydät Kirjasammon Toimitukselta -osiosta. Artikkelit ovat jaoteltu seuraavien luokkien mukaan: Teos, Kirjailija, Teema.

Naantalilaisen Pirkko Arhipan dekkarikirjailijaura on Suomen pisimpiä. Hänen esikoisteoksensa Murha on sydämen asia julkaistiin vuonna 1968 ja kaiken kaikkiaan Arhipalta on ilmestynyt yli 25 dekkaria. Uusin on vuonna 2006 ilmestynyt Kyyn punainen maito. Pitkään uraan mahtuu päähenkilöiden vaihdoksia ja lukemattomia erilaisia teemoja.

Arhipan jännitysromaaneiden keskeisiä tunnusmerkkejä ovat perinteinen dekkarirakenne ja ajankohtaisiin aiheisiin pureutuvat aiheet. Aiheita ovat esimerkiksi politiikka, työttömyys, perheväkivälta, kauneusleikkaukset, lasten hyväksikäytön vaikutukset, eläimiin kohdistuva julmuus, nuorten syrjäytyminen ja vanhusten asema. Arhippa hallitsee perinteisen dekkarin tyylilajin sujuvasti ja usein kerrontaa värittää huumori.

Ensimmäisten dekkarien päähenkilö on turkulainen komisario Erkki Saarto. Kolme ensimmäistä ovat perinteisiä arvoitusdekkareita (Murha on sydämen asia, Komisarion kirjelaatikko, Salat on aaltoihin saneltu). Esikoisessa viehättää etenkin kuusikymmenlukulaisen sisustus- ja pukeutumistyylin kuvaus, aitoa kuvausta suoraan värikkäältä vuosikymmeneltä!  Neljättä teosta Kuolleet eivät äänestä (1970) voi pitää käännekohtana. Siinä tulee ensimmäisen kerran esille Arhipalle tyypillinen kantaaottavuus ja ajankohtaisiin aiheisiin tarttuminen. Kuolleet eivät äänestä käsittelee politiikkaa ja puolueiden salaisia rahoituksia. Myöhemmissä Saarto-dekkareissa aiheina ovat urheilumaailma ja homoseksuaalisuus (Jo katkee maalinauha, 1971) sekä 1970-luvulla tapahtunut peruskoulu-uudistus (Poikien joukossa tyttöjen joukko tyhjä, 1973).

Erkki Saarron jälkeen Arhipan päähenkilöitä ovat olleet siivooja Helena Aronen, työtön naantalilainen merkonomi Pia Pohjakallio ja Turkuun asettunut komisario Varpu Ahava. Naiskolmikko on pääosassa eri teoksissa, mutta Arhippa yhdistelee henkilöt taitavasti yhteen. Teoksien Kuolema kuuntelulla (1985) ja Kuvassa kuolema (1987) keskushenkilö Helena ja komisario Ahava tutustuvat toisiinsa teoksessa Mustat jyvät (2000). Unet ansaa asettaa -teoksessa (2004) tulee esiin molempien näkökulma. Pian ja Varpun puolestaan yhdistää toisiinsa Pian miesystävä komisario Sami Mattila.

Helena Arosen kautta Arhippa tarkastelee keski-ikäisen naisen monenlaisia valintoja sekä ihmisten asenteita. Helena siivoaa työkseen, mutta hän myös tekee menestyksekkäästi radiotoimittajan työtä sekä myöhemmissä teoksissa opiskelee avoimessa yliopistossa. Yhdistelmä ei ole helposti sulatettavissa. Pia Pohjakallio -dekkareissa lähtökohtana on työttömyyden ja pätkätöiden vaikutus nuoren naisen itsetuntoon ja parisuhteeseen. Teoksissa on mukana letkeää huumoria, mutta se ei peitä vaikeaa aihetta.

Verta veitsen terällä (1998) esitteli Arhipan viimeisimmän ja pitkäaikaisimman päähenkilön, jo kahdeksassa dekkarissa esiintyneen komisario Varpu Ahavan. Ahavan myötä teoksiin on tullut uusi sävy. Ne ovat sävyltään tummempia, Arhipalle ominaista huumoria niissä on minimaalisen vähän. Varpu Ahava on menneisyytensä vammauttama hahmo, jonka eheytymistä ja toipumista teoksissa seurataan rikostutkintojen ohessa. Ahava-dekkareiden toistuvana aiheena on henkinen ja fyysinen perheväkivalta. Aihe nousee esiin Varpu Ahavan taustasta: hän on itse ollut naimisissa väkivaltaisen miehen kanssa, mutta ei ole kyennyt estämään ainoaa tytärtään ajautumasta väkivaltaiseen suhteeseen. Tyttären kuolema perheväkivallan uhrina ja muut traumaattiset kokemukset ovat sysänneet Ahavan kaltevalle pinnalle, alkoholismiin. Verta veitsen terällä -teoksessa tapahtuva muutto Turkuun on Ahavalle mahdollisuus uuteen alkuun. Perheväkivalta ja alkoholismi tulevat esiin kaikissa Ahava-dekkareissa tavalla tai toisella, Ahavan muistoina ja useiden sivuhenkilöiden kautta.

Pirkko Arhipasta ei voi puhua mainitsematta Naantalia, jonne monet hänen dekkareistaan sijoittuvat. Teostensa Naantalin kautta hän käsittelee pisteliäästi pikkukaupungin kunnallispolitiikkaa ja sen kummallisia ratkaisuja. Hersyvimmillään Arhipan huumori onkin hänen kuvatessaan Naantalin kaupunginjohtajan, tuttavallisesti Koojiin, tasapainoilua äänestäjien miellyttämisen ja virkamiesratkaisujen välillä. Arhipan ensimmäinen Naantaliin sijoittuva dekkari Osta aikaa Naantalista (1972) ei kuitenkaan ole huumorilla silattu teos, vaan tiivistunnelmainen jännitysromaani entisestä sensaatiolehtimies Lasse Ahtolasta, joka saapuu Naantaliin haastattelemaan salaperäistä, julkisuutta karttavaa teollisuusjohtajaa.

Esittely ilmestynyt alun perin vuonna 2005.
- Tuija Lassila -

Viimeksi päivitetty 11.6.2007
Teksti julkaistu Sanojen ajassa aikaisemmin.
Siirretty Kirjasampoon: Kimmo Leijala / 10.10.2011