Tutustuminen Jarkko Laineen kirjakokoelmaan ja 70-vuotismatinea

Teemaesittely
24.3.2017
Toimitukselta: Teos | Kirjailija | Teema

Kirjailija, runoilija, kääntäjä, toimittaja ja laaja-alainen kirjallisuuden tuntija Jarkko Laine (19472006) olisi täyttänyt 70 vuotta perjantaina 17.3.2017. Vuosipäivää juhlittiin Turun pääkirjastossa järjestetyllä syntymäpäivämatinealla, jollaisessa vierailin raportoiden jo viime vuonna. Tällä kertaa tapahtuman luonne oli entistä juhlallisempi, ja matineassa keskityttiin nimenomaan Jarkko Laineeseen sekä kirjailijana että persoonana laajemminkin. Osana tapahtumaa julkistettiin Turun kaupunginkirjaston lahjoituksena saama Jarkko Laineen kirjakokoelma, johon sain kunnian tutustua etukäteen. Kerron seuraavassa ajatuksista ja yleisistä huomioista, jotka nousivat esiin kokoelmasta lyhyellä perehtymisellä, sekä siitä, minkälaista kirjallisuutta se sisältää ja miten Laineen oma työskentely näyttäisi näkyvän hänen omistamissaan kirjoissa.

Jarkko Laineen kokoelma on toistaiseksi säilytyksessä Turun kirjastoautojen tallilla, jossa säilytetään itse autojen lisäksi niiden kuljettamaa aineistoa. Kokoelma on todellinen bibliofiilin aarreaitta, sillä kirjoja on satoja hyllymetrejä. Osa teoksista ei ollut vieläkään löytänyt hyllypaikkojaan, vaan useampi pahvilaatikollinen odotti vielä esille pääsyä, mutta suurin osa oli kuitenkin saatu asetettua hyllyyn. Järjestyksessä kokoelma ei kuitenkaan ollut, sillä sen lopullista paikkaa ei ole vielä päätetty. Kokoelmaan tutustumaan minut johdatti Kirjasammon kehittäjä ja päätoimittaja, palvelupäällikkö Kaisa Hypén Turun kaupunginkirjastosta. 

Ensimmäinen tuntuma kokoelmaan oli vanhan kirjan tuoksu, jossa oli mukana myös reilu annos tupakkaa. Niinpä hyllyjen välistä piti alkuun poistua ajoittain hengittelemään, mutta pian vanhasta kirjasta sakeaan ilmaan tottui. Kirjoja hyllyvälistä toiseen katselemalla pystyi vähitellen muodostamaan yleiskuvaa kokoelmasta. Runoutta oli luonnollisesti paljon, niin kotimaista kuin käännettyä, ja vieraskielisiä oli runsaasti myös alkukielellä. Löysin mm. vironkielistä runoutta alkukielisenä, ja myös viron sanakirjoja oli hyllyissä useita. Tietokirjoissa korostuivat kirjallisuustiede ja sanakirjat, kuten kirjallisuustoimittajan ja kääntäjän kirjakokoelmassa luonnollista onkin. Sanakirjoja oli selvästi keräilty erityisellä mielenkiinnolla, sillä niiden joukosta löytyi joitakin noin sata vuotta vanhoja teoksia. Kielestä toiseen -käännössanakirjoja täydensivät suomenkieliset sitaattisanakirjat, jollaisia Laine itsekin on ollut toimittamassa. 

Jonkin verran hyllyistä löytyi myös eläinkirjoja, bongasin mm. kissakirjan. Historiaa käsittelevä kirjallisuus näkyi myös tietokirjallisten teosten aiheissa, erityisesti sotahistoriaa huomasin paljon. Laineelle kotikaupunki Turku oli hyvin tärkeä, kuten saattoi huomata hyllyissä vastaan tulleesta Turku-kirjallisuudesta. Jotkut Turkua käsittelevistä teoksista olivat vanhoja, jopa 1800-luvun lopulta. Erityisen huomion kiinnittivät myös Raamatun kulttuurihistoriaa koskevat kirjat, joita löysin useampia niteitä. Tähän yhteyteen on laitettava kuva myös löytämästäni sangen kiehtovan oloisesta teoksesta...

Jarkko Laineen vuosien ajan päätoimittamaa Parnasso-lehteä oli tietysti useita kappaleita niin yksittäisinä kuin vuosikertoja kokoavina niteinä. Jo ennen päätoimittajuuttaan Laine toimi pitkään Parnasson toimitussihteerinä ja sai paljon arvostelukappaleita. Kuvassa Franz Kafkan Oikeusjuttu vuodelta 1975, jolloin ilmestyi Aarno Peromiehen suomennos teoksesta. 

Hyllyissä oli toki paljon myös proosakirjallisuutta, kuten ulkomaisia klassikoita, esim. Keltaisen kirjaston kirjoja. Näiden lisäksi huomioni kiinnittyi useisiin Philip Rothin teoksiin. Oli myös kotimaisten klassikkotekijöiden koottuja teoksia (Pentti HaanpääEino LeinoJuhani AhoElias Lönnrot, V. A. Koskenniemi, joista erityisesti viimeiseltä oli laajasti tuotantoa hyllyissä). Löysin paljon myös vähemmän tunnetuiksi jääneiden kotimaisten tekijöiden teoksia, kuten monta kirjaa Heikki Toppilalta, jonka kirjan esittelin juuri itsenäisyyden ajan kotimaisten teosten listallani ja totesin kirjaan liittyvän tiedon löytämisen verkkolähteistä olevan varsin hankalaa. Suomalainen modernismi oli kokoelmassa myös vahvasti edustettuna: Paavo HaavikkoEeva-Liisa MannerMarja-Liisa Vartio... Eeva-Liisa Mannerin Jos suru savuaisi -runokokoelmasta löytyi jopa Laineen ex libris.

Kotimaista uudempaa kirjallisuuttakin oli hyvin paljon ja monipuolisesti, ja siinä mitä Laine oli hyllyihinsä jättänyt, näkyi hänen kirjallisen kiinnostuksensa laajuus. Sen panin merkille, että nuortenkirjoja oli vain muutama yksittäinen teos. Tietenkin Laineella oli myös tekijänkappaleita omista teoksistaan ja erilaisista toimitustyönä tehdyistä kirjoista. 

Ehdin perehtyä kirjakokoelmaan vain parin tunnin ajan, vaikka aikaa sen parissa voisi käyttää moninkertaisesti enemmänkin. Uskon minua akateemisemmin kirjallisuutta tuntevien saavan kokoelmasta paljon irti tutkimusmielessä. Varsinkin vanhimpien teosten joukossa saattaa olla harvinaisuuksia ja kirjankeräilijän aarteita, minkä lisäksi kokoelman avulla voi Laineen työtä ja tuotantoa tutkiva saada selville paljon hänen kirjoittamiseensa vaikuttaneista tiedoista ja tekijöistä. 

Alkuiltapäivän kirjakokoelmaan perehtymisen jälkeen oli syntymäpäivämatinean aika. Turun kirjastopalvelujohtaja Aart de Heer avasi tapahtuman, minkä jälkeen Jarkko Laineen seuran puheenjohtaja, kirjailija Joni Pyysalo kertoi illan kulusta ja luki toisen Laineen kirjoittamista syntymäpäivärunoista. Runo oli kirjoitettu Jarkko Laineen 50-vuotispäivänä. Pääkirjaston tietotori oli täynnä ihmisiä, ja tuoleja jouduttiin viimeiseksi saapuneille hakemaan lisää, joten juhlavuoden matinea oli selvästi onnistunut tavoittamaan yleisönsä.

Seuraavaksi puhumaan tuli professori Leena Kirstinä. Laineen kanssa aikoinaan ystävystynyt Kirstinä kertoi, että hänellä on "vain hyviä muistoja tämän tilaisuuden päähenkilöstä". Kirstinä muisti edelleen vahvasti ensitapaamisensa Jarkko Laineen ja tämän vaimon Eevan kanssa. “Tässä maassa ei ollut kenelläkään ja tuskin on kellään nytkään sellaista kirjallista sivistystä kuin Jarkko Laineella”, Kirstinä totesi. Laine oli hankkinut kirjoja itselleen jo pienestä pitäen, ja runoilijaksi alettuaan hän vasta lukikin, tiesi Kirstinä kertoa – aiemmin päivällä tutkimani kokoelman laajuus alkoi saada selityksensä. Kirstinä ja Laine työskentelivät yhdessä myös Kordelinin säätiöllä päättämässä kirjallisuuden tekijöiden apurahoista, ja heidän ehdokaslistansa olivat Kirstinän mukaan aina lähes yhtenevät! Valtava lukeneisuus ulottui Laineella tietysti myös aikalaiskirjallisuuteen Kirjailijaliiton puheenjohtajuuden ja Parnasson päätoimittajuuden kautta. Kirstinä kertoi Laineen tuotannosta keskittyen häneen erityisesti runoilijana.

“Jarkko Laine tuli Suomen kirjallisuuteen suoraan Parnassolle”, voidaan Kirstinän mukaan hauskasti sanoa, sillä Laine voitti uransa alussa Parnasson järjestämän runokilpailun. 20-vuotias Jarkko Laine kirjoitti mm. omaperäisen runon, jossa puhujana oli r-vikainen kiinalainen. Samana vuonna ilmestyi esikoiskokoelma Muovinen Buddha. Laineesta tuli 60-luvun undergroundin henkilöitymä Suomessa. Hän avasi tien postmodernismiin, vaikka termiä ei vielä tuolloin käytettykään. “Turussa elettiin Bob Dylanin ja rock ’n’ rollin aikakautta”, totesi Kirstinä ja sanoi Laineen ikään kuin ennustaneen Dylanin Nobelin jo silloin ylistämällä tätä runossaan! Laine oli mukana myös rock- ja performanssiyhtyeessä Suomen talvisota 1939-40, ja hän teki runsaasti sanoituksia eri artisteille, mm. klassikkokappaleisiin Joulupukki puree ja lyö!Bensaa suonissaFiilaten ja höyläten ja Pilvet karkaavat. Kirstinä asetti puheessaan Laineen tuotannon alkamishetken laajempaan postmodernismin syntyyn, johon liittyi esimerkiksi korkean ja matalan rajojen murtuminen.

Kirstinä kertoi Laineen vitsikkäästi sanoneen kannattavansa “säädytöntä yhteiskuntaa”, kun oli kysytty, mitä hän ajatteli luokkayhteiskunnasta. 70-luvulla suurempi yleisö ei usein saanut otetta Laineen ironisesta huumorista. Runon uudistamisessa Jarkko Laine lähti alusta asti omille teilleen. Hän käytti teoksissaan puheenomaista runoa, joka yleistyi laajemminkin 60-luvulta alkaen. Tärkeitä hahmoja Laineelle olivat mm. Hamlet ja Kolumbus. Ensin mainittu oli Laineen kirjakokoelmaan tutustumisen myötä järkeenkäypää, sillä hyllyssä oli paljon Shakespearea, jota Laine on itsekin kääntänyt suomeksi.

Kirstinä totesi Laineen runojen päättyvän usein aforistisiin paradokseihin. Kirjoitustyönsä Laine oli hauskasti kuvannut olevan “kotiassosiointia”. Kirstinän tässä kohtaa lukemassa joutsenaiheisessa runossa mainittiin “joutsen Ledan raiskaajana”, mikä on sattumoisin aiheena myös vastikään ilmestyneessä Anu Kaajan Leda-romaanissa. "Säkeitä joutsenesta" on surrealistinen luetteloruno, joka kuitenkin on myös säeruno. Laine kehitti runoissaan myös proosarunoilmaisua. 50-luvun modernismin sisäänpäin kääntynyt minä päätyi syrjään, ja runojen puhujat keskustelivat eri rooleissa myös muiden toimijoiden kanssa. Myös rukous ja uskontunnustus löytyvät Laineen runoista, ja tämä selittääkin uskonnosta kertovien kirjojen esiintymisen Laineen kirjakokoelmassa.

Kirstinä kertoi myös Jarkko Laineen "subjektiivisimmasta" runosta, joka kuljettaa lukijaansa Turussa. Laine vaikutti varsinkin 90-luvun lyriikkaan niin Turussa kuin muuallakin Suomessa, ja hänellä on “poikia ja tyttäriä” maamme nykyrunoilijoiden joukossa edelleen. Lainetta voi Kirstinän näkemyksen mukaan kiittää siitä, että Suomessa kirjoitetaan vapaammin ja monipuolisemmin, mitään kumartamatonta ja vain runoutta itseään kunnioittavaa lyriikkaa.

Seuraavaksi puhui Jarkko Laineen seuran jäsen, kauppaneuvos Pauli Leimio, joka muisteli Lainetta työtoverina ja ystävänä. He olivat tunteneet toisensa 30 vuotta, joista “viimeiset 18 vuotta kehittyivät pikku hiljaa myös ystävyydeksi.” Leimio ja Laine tutustuivat Otavalla 70-luvun puolivälissä. Erityisesti Leimion mieleen painuivat Laineen upeat henskelit! Laine oli uransa alussa ollut sekä löytö, oppipoika että suojatti Tuomas Anhavalle.

Yhteistyö Leimion ja Laineen välillä alkoi 80-luvun alkupuolella. Laine tui Parnasson päätoimittajaksi 1987 ja “siitä alkoi yksi Jarkko Laineen parhaista ajoista”. Laine pääsi käyttämään kaikkea sitä valtavaa tietomäärää mitä hänellä oli, ja “pullonkorkki avautui”. Laineesta tuli Parnasson uudistaja, joka tutki ulkomaisia esimerkkejä, toi lehteen mm. novelliliitteet ja teemanumerot. Aikataulujen pitäminen tuli Leimion mukaan Laineelle vaikeaksi, koska tällä oli monta rautaa tulessa jatkuvasti. Omaa luokkaansa olevasta sitaattimuististaan tunnettu Laine oli laukaissut usein tilanteen kiristyneissä budjettineuvotteluissa jollakin osuvalla sitaatilla, ja tilanne päättyi nauruun! “Kirjailijana Jarkko Laine on laaja-alaisin, mihin olen törmännyt” ja Leimio kertoi tavanneensa suunnilleen kaikki merkittävät kirjailijat 30 vuoden aikana. Laine pukeutui aina pukuun ja solmioon, ja mainiot käytöstavat tekivät hänestä vertaansa vailla olevan seuramiehen. Laine oli Leimion mielestä myös täydellinen kirjailijabrändi. Laineen todettiin tulleen “savustetuksi Kirjailijaliitosta”, jolloin menivät myös toimintaedellytykset toimia Parnasson päätoimittajana. Tapaus ei poistunut Laineen mielestä koskaan, vaikka hän hyväksyi itse asian. Erityisesti salakähmäisyys oli se, mikä Lainetta harmitti. Leimio totesi loppuun, että Jarkko Laine oli herkkä ihminen, mikä näkyy myös hänen teksteissään.

Kustantaja Seppo Lahtinen kertoi seuraavaksi uudesta Homo aboensis -kirjasta, jonka Sammakko on juuri julkaissut. “Paikat rupesivat elämään”, kertoi Lahtinen kokeneensa, kun oli kulkenut koiran kanssa kaupungilla kirjaprosessin ollessa käynnissä. Lahtisen mukaan Homo aboensista lukiessaan tekee mieli lähteä kulkemaan siinä mainituissa paikoissa. Lahtinen luki teoksesta katkelman, joka koski Martin kaupunginosaa, Jarkko Laineelle hyvin rakasta paikkaa. “Kissat olivat hänelle hyvin tärkeitä”, totesi Lahtinen ja jatkoi kertomalla Laineen olleen huolissaan siitä, miten kulkukissat pärjäävät, kun Martissa rakennettiin! Laineen kirjakokoelmastahan olin löytänyt myös kissa-aiheisen tietokirjan. Myös aurinkokelloilla oli oma osansa teksteissä. Kirjassa on kaksi osaa, joista ensimmäisessä on a:sta ö:hön lueteltu paikkoja Turusta Laineen kertomina, esim. hänen mielestään Turun kaunein rakennus. Toinen osa on itse Homo aboensis, jossa kerrotaan turkulaisuudesta Jarkko Laineen teksteissään käsittelemänä. Lopussa on kerrottu myös Laineen kaikki asuinpaikat Turusta kuvien kera. Homo aboensiksen materiaali on kerätty kaikenlaisista Jarkko Laineen aineistoista, joita kirjan tekijät Jussi Keinonen ja Joni Pyysalo ovat käyneet kattavasti läpi.

Kirjastopalvelujohtaja Aart de Heer julkisti seuraavaksi Eeva Laineen Turun kaupunginkirjastolle tekemän kirjakokoelmalahjoituksen ja kertoi Jarkko Laineen suhteesta kirjastoon. Pääkirjasto ja Martin kirjasto olivat olleet Jarkko Laineelle kuin toinen koti. Kirjastopalvelujohtaja de Heer kertoi Laineen kirjakokoelman olevan kirjastolle valtava helmi. Hänen mukaansa kirjastossa pyritään ottamaan kokoelmasta esille parhaat osat ja esittelemään sitä jatkossa turkulaisille. Joni Pyysalo on ollut paljon yhteyksissä kirjastoon kokoelmaan liittyen ja hän kertoi, että kirjojen selkiä olisi yhteensä noin tuhat hyllymetriä! Kokoelmassa eivät ole mukana Laineen kuvataidekirjat, joita on suunnilleen yhtä paljon. Kerrottiin myös, että Laine on lahjoittanut "pakettiautollisen" kirjoja eteenpäin mm. antikvariaatteihin joka vuosi. “Turun sydämessä on nyt tavallaan Jarkon sydän”, sanoi Pyysalo, joka luki tapahtuman lopuksi vielä toisen Jarkko Laineen syntymäpäivärunon.

Lisätietoja:
Jarkko Laine Kirjasammossa
Jarkko Laine Wikipediassa
Jarkko Laine Kansallisbiografiassa

Toim. huom.:
Jarkko Laineen romaani Niin kulki Kolumbus on mukana Yle Kirjojen Suomi -listalla ja on luettavissa tämän vuoden loppuun saakka kokotekstinä, ks. teostietosivumme "lue kokoteksti"-linkki!

 

Teksti ja kuvat:
Tuomas Aitonurmi 
Informaatikko ja toimittaja 
Kirjasampo

 

Toimitukselta