Lehtolainen, Leena

Kuvatiedoston lataaminen

Photograph information

Kuva: Tammi 2009

Synnyinaika

Synnyinpaikka

Opiskelupaikkakunta tai -paikkakunnat

Asuinpaikkakunta tai -paikkakunnat

Koulutus tai tutkinto

Tekijän käyttämä kieli

Kansallisuus

Teokset

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

novellit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

novellit

Tyyppi

novellit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

novellit

Tyyppi

novellit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

novellit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

novellit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

novellit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

novellit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

novellit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

novellit

Tyyppi

novellit

Tyyppi

novellit

Tyyppi

novellit

Tyyppi

novellikokoelmat

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

novellit

Tyyppi

novellikokoelmat

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

novellit

Tyyppi

novellit

Tyyppi

novellit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

novellit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

novellit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

novellit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

novellit

Tyyppi

novellit

Tyyppi

novellikokoelmat

Tyyppi

romaanit

Muut teokset

Tyyppi

fyysinen teos

Tyyppi

fyysinen teos

Tyyppi

fyysinen teos

Tyyppi

fyysinen teos

Tyyppi

fyysinen teos

Tyyppi

fyysinen teos

Tyyppi

fyysinen teos

Tyyppi

fyysinen teos

Tyyppi

fyysinen teos

Tyyppi

fyysinen teos

Kirjailijan omat sanat

MIKSI MINÄ OLEN KIRJAILIJA?

Olen ollut vapaa kirjailija vuodesta 1991 lähtien. Tosin en ensimmäiselle äitiyslomalle jäädessäni suunnitellut, etten enää mene tavallisiin töihin. Äitiyslomalla löysin uudelleen kadonneen kyvyn kirjoittaa, ja kun kustantajan mielestä esikoisdekkarini oli julkaisukelpoinen, en enää edes yrittänyt löytää muita töitä.

Kirjoittanut olin toki aikaisemminkin. Julkaisin esikoisteokseni kaksitoistavuotiaana, viittä vuotta myöhemmin seurasi toinen nuortenkirja. Vasta vanhempana olen oppinut olemaan ylpeä nuoruudensynneistäni, joita pitkään peittelin.

Kirjoitan ja luen siksi, että viihdyn paljon paremmin keksityssä todellisuudessa kuin tässä oikeassa maailmassa. Voi olla, että uskaltauduin kirjailijaksi saatuani lapsen, koska lapsi kuitenkin ankkuroi minut oikeaan todellisuuteen. Jos eläisin yksin, saattaisin leijua liian kauaksi omiin maailmoihini. Kun kirjoitan uutta romaania ensi kertaa alusta loppuun, kirjoitan joka arkipäivä, aamuyhdeksästä iltapäiväneljään, usein vielä kahdeksan jälkeen lasten mentyä nukkumaankin. Elän varsin säntillistä ja epäboheemia elämää, jossa ei juuri ole glamouria. Inspiraatiota ei romaanikirjailijalla ole varaa odotella, se tulee sitten työn myötä, jos on tullakseen.

Seitsemästä rikosromaanistani viisi kuvaa espoolaiselämää. Minulle on luontevinta kuvata sitä ympäristöä, jonka tunnen. Uskon, että ympäristö vaikuttaa. Kirjoistani olisi tullut toisenlaisia, jos ne olisi kirjoitettu vaikkapa Outokummussa, missä kävin kouluni, tai Lontoossa, missä menin kihloihin. Espoo on väestömääräänsä nähden rauhallinen, viisikeskustainen yhteenliittymä, missä asuu paremmin toimeentulevia ja koulutettuja ihmisiä kuin Suomessa keskimäärin. Sinä aikana, jolloin olen kaupungissa asunut, sen ilme on muuttunut voimakkaasti. Metsiä on hakattu teiden ja talojen tieltä, liikenne lisääntynyt, lähikaupat muuttuneet automarketeiksi. Päivähoitokriisistä ollaan siirtymässä koulukriisiin, sillä kaupungin johto ei ole tajunnut, että Espooseen haalituilla hyvätuloisilla veronmaksajilla on lapsiakin. Espoossa riittää herkullisia kuvauskohteita vielä moneen romaaniin, jos niin haluan.

Kirjallisuus ei voi muuttaa maailmaa, se on ihmisten tehtävä. Kirjailijan tehtävä on kuvata maailmaa ja kyseenalaistaa sen arvoja. Näin ajattelen kirjailijantyöstäni silloin, kun olen juhlavalla tuulella. Hilpeällä tuulella ollessani ajattelen, että kirjoitan koska hauskaa ja sellaisia kirjoja, joiden lukeminen olisi minusta itsestäni hauskaa. Surkealla tuulella ollessani tietysti kyseenalaistan koko työn järkevyyden.

Enimmäkseen en mieti sitä, mikä on kirjailijan tehtävä. Minä vain kirjoitan.


- - -

Nuoresta lupauksesta reippaaksi rikolliseksi

Kirjoittaminen on kuulunut elämääni lähes aina: julkaisin ensimmäisen nuorisoromaanini Ja äkkiä onkin toukokuu (1976) kaksitoistavuotiaana. Olin kymmenvuotias, kun aloitin sen kirjoittamisen. Varhainen esikoiskirja ja viisi vuotta myöhemmin ilmestynyt Kitara on rakkauteni (1981) leimasivat minut jo kakarana kirjailijaksi. Leima ei suinkaan helpottanut elämääni Outokummun kaltaisessa pikkukaupungissa, päin vastoin.

Päästyäni ylioppilaaksi kirjoitin edelleen jonkun verran, mutta kohtalaisen salaa. Halusin unohtaa minut erilaistaneen roolin, mutta kiinnostus teksteihin ja mielikuvitusmaailmoihin vei minut opiskelemaan kirjallisuutta Helsingin yliopiston kotimaisen kirjallisuuden laitokselle.

Opinnot saivat hetkeksi hylkäämään oman kirjoittamisen: enhän minä kuinkaan osaisi niin kuin nuo leinot ja kivet...Mutta koska kirjojen meri houkutti ja kiihotti, uppouduin siihen toisaalta himolukijana, toisaalta tutkijan intohimolla. Valmistuin maisteriksi ja samalla ei miksikään 1988, gradunteon jälkeisessä krapulassa uskaltauduin jopa pariksi viikoksi heittäytyä taas kaunokirjallisen tekstin kimppuun. Syntyi Ensimmäinen murhani (1993) ensimmäinen, lopullisesta rajusti poikkeava versio.

Tehtyäni pari vuotta antoisaa mutta ei kuitenkaan minulle sopivaa työtä päätin ryhtyä tutkimaan. Tarinoista kiehtovimmilta ja vähiten kolutuilta tuntuivat dekkarit, erityisesti kotimaiset naisdekkarit, joista päätin tehdä lisensiaatintyöni. Tutkimus oli pahasti kesken keväällä 1992, jolloin kaivoin kaapista jostain syystä mukanani kulkeneen käsikirjoituksen ja ryhdyin editoimaan sitä uudelleen. Hyppääminen jälleen kirjailijan rooliin, erityisesti tekstin vieminen kustantajalle oli yhtä aikaa pelottavaa ja ihanaa. Tiesin, että juuri tätä halusin tehdä ja pelkäsin, niin kuin pelkään edelleen päivittäin, että se otetaan minulta pois.

Mutta Ensimmäinen murhani päätettiin julkaista ja se sai varsin hyvää palautetta sekä kriitikoilta että lukijoilta. Uskaltauduin kirjoittamaan lisää, nyt syksyllä 1996 neljäs dekkarini Luminainen on juuri ilmestynyt ja lisääkin on suunnitteilla. Toistaiseksi 1990-luvun teosteni laji on ollut rikosromaani ja niissä kaikissa on sama päähenkilö, juristi ja ylikonstaapeli Maria Kallio, kolmenkympin kieppeillä oleva pieni mutta pirullisen pätevä ja peloton nainen. Pidän dekkarista lajina, sillä vaikka siinä on selkeä juonen runko - tapahtuu rikos, joka ratkaistaan - kehikkoon voi upottaa melkein mitä vaan. Voi olla hilpeä ja tuskainen, jännittävä ja tunnelmallinen, voi ärsyttää ja saada lukijansa itkemäänkin. Jos joku rajoja vetää, haluan kirjoittaa ne kumoon.
(1996)


- - -

MAKUASIOITA:

Pysyn hengissä hyvien kirjojen ja muun taiteen avulla. Lapsuuden ensimmäiset suuret lukuelämykset satujen jälkeen olivat tietysti klassiset tyttökirjat: Anni Swanin, Louisa M. Alcottin, Francis Hodgson Burnettin ja erityisesti Lucy M. Montgomeryn teokset, joihin palaan edelleen. Muumeihin ja Astrid Lindgrenin teoksiin kiinnyin syvemmin vasta aikuisena. En edelleenkään kykene lukemaan Saariston lapsia parkumatta useita kertoja sekä kirjan keskellä että varsinkin lopussa.
Varhaisteinivuosien suuret kirjalliset idolini olivat runoilijat Saima Harmaja ja Nazim Hikmet, joita erottaa sukupuoli. ikä, kansallisuus ja polittinen katsomus mutta yhdistää tapa kirjoittaa helposti, ajoittain kovin sentimentaalisesti ja parhaimmillaan viiltävän aidosti. Lukiovuosina ihastuin Katri Valan runoihin, ja sitten löysin suomenruotsalaisen kirjallisuuden: Edith Södergranin, Henrik Tikkasen, Christer Kihlmanin, Johan Bargumin ja Henry Parlandin.
Vaikka opiskelin kotimaista kirjallisuutta, rakkaus toisella kotimaisella kirjoitettuun säilyi. Tein lopulta graduni Henry Parlandin lyriikan suhteesta venäläiseen formalismiin, ja suunnittelin jatkamista aiheen parissa, mutta toisin kävi.
Kotimaisen kirjallisuuden opiskelija sai nauttia kotimaisen kirjallisuuden klassikoista. Aleksis Kivi kuuluu niihin kirjailijoihin, jolta voi lukea rivin, pari, ja nauttia kielen muhevuudesta. Hella Wuolijoen Niskavuori-näytelmät on luettava vähintään joka kolmas vuosi. Leinon ja Koskenniemen runoja olen laulanut paljon.
Tuntemattoman sotilaan sen sijaan luin vasta kesällä 1995, Pisan pihalla omenapuunkukkien alla. Kukaan ei koskaan ollut kertonut, miten hauska teos on! Ehdottomasti yksi aikuisikäni syvimmistä lukukokemuksista.
Viime vuosina ovat kotimaisista kirjailijoista puhutelleet muun muassa Mirkka Rekola, Marja-Liisa Vartio, Eeva Kilpi, Anja Snellman, Kari Hotakainen, Riina Katajavuori, Tomi Kontio. Syksyllä 1998 olin jo menettänyt uskoni sanojen voimaan, mutta silloin törmäsin Tomin runokokoelmaan Tanssisali taivaan alla, ja uskoni palautui taas. Ulkomaisista kirjailijoista suosikkejani ovat Barbara Pym, Antonia White, Amistead Maupin ja E.M.Forster.
Lempidekkareista kysytään usein, ja kysymys on aina yhtä rasittava. Listani vaihtuvat lukukokemusten mukaan, mutta ainakin Eeva Tenhusen Mustat kalat ja Dorothy L. Sayersin Juhlailta (Gaudy Night) ovat pysyneet niillä pitkään. Marcia Mullerin Sharon McCone -teokset ja Val McDermidin sarjamurhaajadekkarit ovat kolisseet lujaa, samoin Karin Fossumin ja Håkan Nesserin kirjat. Kun olen kipeä, luen vanhoja Agatha Christieitä, ja minussa asuu 15-vuotias poika, joka odottaa innokkaasti Reijo Mäen Jussi Vares-kirjoja.
Vielä yksi viime vuosien herkuista: J.K.Rowlingin Harry Potter -sarja, minun ja 1991 syntyneen Konsta-poikani yhteinen suursuosikki.
Teatterissa ja elokuvissa ehdin käydä liian vähän. Videohyllyssäni on leffoja, joita katson yhä uudestaan, kuten monet Tauno Palo -filmit, Kuolleitten runoilijoiden seura, Hair, Chaplinin poika, Hotelli Firenzessä, Kivenpyörittäjän kylä, Vapautunut mies, Paistetut vihreät tomaatit, Järki ja tunteet sekä Tahdon naimisiin. Ja tietysti Casablanca! Näkemiäni teatteriesityksiä on vaikeaa panna järjestykseen, mutta lempiteatterini on tietysti Outokummun Kaupungin Teatteri. Lempikuvataiteilijoitani ovat Helene Schjerfbeck, Vincent van Gogh ja Richard Long. Kaikkien näiden työt huutavat jo kaukaa luokseen. Olen kiinnostunut tilataiteesta, installaatioista ja käsitetaiteesta.
Ehkä vielä kirjallisuuttakin hedelmällisempi taidemuoto minulle on musiikki, varmaan siksi, että se vie alueelle, jonne sanat eivät ylety. Olen koko ikäni harrastanut rinnakkain klassista ja rockia, ottanut laulutunteja ja laulanut niin poliittisessa ohjelmaryhmässä kuin eri kuoroissa. Kuuntelen usein musiikkia päästäkseni tekstin vaatimaan tunnetilaan, ja kirjoissani käytän mielelläni intertekstejä, sekä kirjallisia että musiikillisia, mutta en upota arvoitusta niihin kuin Agatha Christie tai Eeva Tenhunen - paitsi joskus.
Ensimmäisessä murhassani teemakappale on Kuulan kuoroteos Virta venhettä vie. Kuula on yksi lempisäveltäjiäni, ja Jorma Hynnisen Kuula- ja Sibelius-levyt minulle rakkaita. Hynninen ja toinen laulajasuosikkini Jaakko Ryhänen esiintyvät joissain kirjoissani, mikä ei ole sattumaa. Edellämainittujen lisäksi klassisia lempisäveltäjiäni ovat Sallinen, Verdi, Puccini, Schubert ja tietysti Johann Sebastian Bach, jonka teokset saavat agnostikon lähes kristityksi. Klassisen musiikin suhteen olen hyvin avokorvainen, kaikki gregoriaanisesta Saariahoon kiinnostaa.
Kuparisydän -teoksessa soivat nuoruuteni suosikkibiisit, Beatlekset, Hectorit ja Simon & Garfunkelit. Luminaisen loppuun luo toiveikkuuta Kollaa Kestään Jäähyväiset aseille. Bändin samaniniminen albumi on yksi komeimpia kokonaisuuksia Suomi-rockin historiassa. Maria Kallion ja minun yhteinen suosikkibändi on Popeda. Miksi, sitä eivät kummankaan kaverit ymmärrä.
Tappava säde -kirjassani taas tehokeinoina on Juice Leskisen ja Mikko Alatalon laulu Klovni heittää veivin. Kuulin kavereitteni soittavan biisiä sattumalta ja tiesin heti, että tässä on Säteen tunnusmelodia. Kappale, jonka kuuntelen aina kun menetän uskoni siihen, että mielikuvittelemisessa on mitään järkeä, on Juice Leskisen Blues Pieksämäen asemalla. Jos Leskiseltä pitäisi valita vain yksi biisi, se olisi tässä. Ennen lähtöä -teosta kirjoittaessani kuuntelin paljon juvalaista Luonteri Surf -bändiä, jonka maalaispunk on terveellistä kuin ruisleipä.
Kieltämättä olen musiikillisesti jämähtänyt sinne nuoruusvuosiin, sillä 1970-80 -lukujen uusi aalto kolahtaa edelleen rockista eniten.
Taiteen lisäksi elämääni tuo suurta valoa taitoluistelu, kuten Kuolemanspiraalin lukenut ehkä arvaa. Olen friikki, tuijotan kisat televisiosta alusta loppuun, ja kolmesti olen saanut seurata niitä elävinä, Helsingin EM:t 1993 ja MM:t 1999 sekä Nizzan maailmanmestaruuskilpailut 2000. Taitoluistelussa minua kiehtoo urheilun ja taiteen yhdistelmä. Laji vaatii mailerin kestävyyttä, voimistelijan notkeutta, korkeushyppääjän kimmoisuuttaja tanssijan koordinaatiokykyä. Vaikka ainekset - hypyt, piruetit ja askeleet - ovat tuttuja, parhaat luistelijat kehittävät niistä uusia versioita ja tulkitsevat ohjelmansa kuin näyttelijät. Taitoluistelussa ja oopperassa on samanlaista luonnottomuutta ja meldramaattisuutta, siksi ne vetoavat minuun.

Lempiruno

"Lempirunoni" oli näyttely Helsingin kaupunginkirjaston Rikhardinkadun kirjastossa, jossa kirjailijoita pyydettiin nimeämään oma lempirunonsa ja kertomaan siitä.

***


Lempirunoni (jos sellaisia voi valita vain yhden) on Henry Parlandin runo, joka alkaa Kaffe eller te Hamlet sade det vackrare kokoelmasta Hamlet sade det vackrare, 1964.

Tein kotimaisen kirjallisuuden graduni 1988 Henry Parlandin lyriikasta. Olin todellinen fani, ja olen vieläkin, ja mielestäni tässä runossa yhdistyy parlandmainen arkisten asioiden kuvaus elämän suuriin peruskysymyksiin: mitä juoda, elääkö vai lopettako elämä.

Parlandin niukka ilmaisu niin lyriikassa kuin lyhytproosassa ja esseistiikassa on aina kiehtonut minua. Vaikka Brita Polttilan suomennos on ansiokas, luen Henry Parlandia mieluiten alkukielellä.

januari - maj 1928

I

Kaffe eller te
(Hamlet sade det vackrare
- men jag är ingen Hamlet).
Han sade också mycket annat
- saken blir icke klarare därigenom
- saken blir icke hellre klarare nu
men
vi kan ju välja.


tammikuu - toukokuu 1928

I

Kahvia vai teetä
(Hamlet sanoi sen kauniimmin
- mutta minä en ole mikään Hamlet.)
Hän sanoi paljon muutakin
- asia ei tule siitä sen selvemmäksi
- asia ei tule nytkään sen selvemmäksi
mutta
mehän voimme valita.

Elämäkertatietoa

Asuinpaikka Espoo, asunut Vesannossa 1964-1968, Outokummussa 1968-82

Perhesuhteet:
Isä FM Taavi Olavi, äiti FM Varpu-Leena o.s. Nurro. Puoliso FM Mikko Johannes Lensu. Lapset: Konsta Johannes s. 1991, Otso Olavi s. 1994

Ylioppilas 1982, FK 1988, FL 1995
Vapaa kirjailija ja kirjallisuuden tutkija

Toimet:
toiminut Tapiola-kuoron intendenttinä 1988-90
Helsingin yliopiston kotimaisen kirjallisuuden laitoksen vs. assistentti ja lehtori 1990-91
Uuden Suomen 1990-91 ja Ylioppilaslehden 1995-96 kolumnisti
Ruumiin kulttuuri-lehden arvostelija
Skandinaviska kriminalsällskapetin hallituksessa vuodesta 1998

Harrastukset:
musiikki, hiihto, juoksu ja purjehdus

Kirjailijan tuotantoon liittyvää lisätietoa

Tekstit kokoomateoksissa:

Miksi tutkia naisdekkareita. Artikkeli teoksessa Avauksia - nuoret tutkijat kirjoittavat, toim. Maria-Liisa Nevala &al., Helsingin yliopiston kotimaisen kirjallisuuden laitoksen julkaisuja, osa 2. 1991
Kuka & Miksi - Dorothy L. Sayers 100 vuotta. Ruumiin kulttuuri -lehden erikoismumero 1993.
Luhtaorvokki vai päivänkakkara? & Miten minusta tuli murhaaja. Teoksessa Murha pukee naista. Naisdekkareita ja dekkarinaisia. Toim. Ritva Hapuli ja Johanna Matero. Kansan sivistystyön liitto 1997
Karjalaista aikaa : uuden karjalaisen kirjallisuuden antologia. (Toim. Raija Majamaa ym.) Tammi 1999
Weihnachtsgeshichten Aus Skandinavien.. Wunderlich 2002
Intohimosta rikokseen. Gummerus 2002
Joulutarinoita. Helmi 2003
Die Spannendsten Weihnachtsgeschichten aus Skandinavien. Wunderlich 2004
Kultainen peura. Suomen dekkariseura 2004
Kirjoittamisen merkitys Annalle ja Emilialle. Uuden kuun ja Vihervaaran tytöt. Tammi 2005
Murhan sävel : 19 kertomusta rikoksesta ja musiikista. (Toim. Tapani Bagge) Tammi 2006
Joulutarinoita ja kylmiä väreitä. Helmi 2006

Näytelmät:
Kuparisydän. Suomen näytelmäkirjailijaliitto 1997

Lehtiartikkeleita:
Kotimaisia myrkkyomenia - lukuvinkkejä dekkarinälkäisille. Kirjastolehti 1997:10

Lähteitä ja viittauksia

Kotimaisia nykykertojia. Toim. Ritva Aarnio ja Ismo Loivamaa. BTJ Kirjastopalvelu, 1997.

Kotimaisia dekkarikirjailijoita. / Ari Haasio. BTJ, 2001.

Suomalaisia rikoskirjailijoita / Timo Kukkola. 1998.
Videot

Elävän arkiston upotuskoodi