Rebekka – romantiikkaa ja jännitystä Manderleyn kartanossa
Daphne Du Maurierin romaani Rebekka on vuonna 1938 kirjoitettu aikansa myyntihitti, joka nostaa lukijan niskavillat pystyyn. Romantiikkaa ja jännitystä sisältävä teos alkaa tuntemattomasta paikasta, jossa minäkertoja paljastaa uneksineensa viime yönä Manderleysta – hulppeasta kartanosta, jota piinaa kuolleen Rebekan muisto.
Kirjan päähenkilö on nainen, jonka sosioekonominen asema kohoaa kertarysäyksellä palvelijatytöstä kartanonrouvaksi, kun rikas leski Maxim de Winter rakastuu häneen. Pari muuttaa Maximin kotiin Manderleyhin Länsi-Englantiin, missä Maximista tulee yllättäen mietteliäs ja ahdistunut, täysin erilainen kuin parin tavatessa Monte Carlossa. Maximin kuolleen vaimon Rebekan henki on aistittavissa joka paikassa: meren pauhussa, sokkeloisessa puutarhassa, koirien käytöksessä sekä taloudenhoitaja rouva Danversissa, joka vaikuttaa Rebekan haamun riivaamalta. Uusi rouva de Winter kärsii jo valmiiksi huonosta itsetunnosta ja alkaa epäillä avioliittoaan, kun uteliaat kaupunkilaiset vertaavat häntä jatkuvasti edesmenneeseen kartanonrouvaan, Rebekkaan. Rouva de Winterillä on vaikeuksia sopeutua uuteen porvarisnaisen rooliinsa, ja lisäksi edesmennyt Rebekka tuntuu olleen kaikkien jumaloima täydellisyyden ruumiillistuma. Rebekka on jättänyt poistumattoman jäljen rouva de Winterin uuteen kotiin, Maximin rakkaus on koetuksella, palvelijat jakautuvat hyviksiin ja pahiksiin, ja tunnelma käy karmaisevaksi. Kirjan loppupuolella on yllättävä käännekohta, joka mutkistaa elämää Manderleyssä entisestään.
Niin, rouva Danvers oli oikeassa. Meren kohina kuului tänne. Voin kuvitella, että meri saattoi talvisin hiipiä ruohokenttiä pitkin ylemmäksi ja uhata itse taloa, sillä nytkin oli huurua ikkunaruuduissa; koska puhalsi navakka tuuli, tuntui kuin joku olisi hengittänyt niihin. Huuru oli suolaista usvaa, joka oli kohonnut tuulen mukana merestä. Kiitävä pilvi peitti auringon hetkeksi siinä katsellessani, ja meri muutti heti paikalla väriä; se muuttui mustaksi, ja sitä vasten nuo valkoiset vaahtopäät näyttivät äkkiä hyvin säälimättömiltä ja julmilta. Meri ei ollut enää ollenkaan iloinen eikä kimalteleva niin kuin äsken.
Rebekka luokitellaan goottilaiseksi kirjallisuudeksi ja siinä on nähtävissä selkeitä yhteyksiä esimerkiksi Jane Austenin teoksiin. Rebekassa mysteerit, salaisuudet ja väärinymmärrykset mutkistavat rakkaussuhdetta, mikä on ominaista goottilaiselle kirjallisuudelle. Austenille tyypilliseen tapaan teoksen keskiössä on romanssi, jonka osapuolet joutuvat nokikkain ulkoisten, rakastavaisista riippumattomien käänteiden seurauksena. Du Maurierin vaikuttajaksi voidaan nostaa vielä pidemmältä historiasta Ann Radcliffe, jolta goottilainen kirjallisuus on perinyt vihjailevan jännittävän kerrontatyylinsä. Du Maurier ei käytä kauhun suoria tai groteskeja elementtejä tunnelman kiristämiseksi, vaan jännitys syntyy minäkertojan tarkkanäköisestä ympäristön havainnoimisesta. Kirja sopii siis myös herkemmälle lukijalle, jonka psyyke ei kestä lukea kauhukirjoja.
Värisin vaistomaisesti, tuntui kuin joku olisi avannut selkäni takana olevan oven ja huoneeseeen olisi tullut vetoa. Istuin Rebekan tuolilla, nojauduin Rebekan pieluksia vasten, ja koira oli tullut luokseni ja laskenut päänsä helmaani, koska se oli ollut sen tapa ja se muisti, että menneisyydessä Rebekka oli antanut sille sokeria tuossa paikassa.
Rebekka on historiallisesti tarkasteltuna käänteentekevä teos. Osin juuri tämän teoksen suuren suosion myötä kirjoja alettiin kohdentaa myös naisyleisölle. Rakkaussuhteen ympärille rakennettu jännitysromaani oli valtavassa suosiossa 1900-luvulla ja nykyään romantiikka on markkinoiden myydyintä kirjallisuutta. Rebekka on myös inspiroinut Alfred Hitchcockin tekemään samannimisen elokuvan pohjautuen Du Maurierin teokseen.
Vaikka Du Maurier on tehnyt tilaa naiskirjailijoille ja feminiiniselle tarinankerronnalle, hänen tuotantonsa naishahmot eivät ole erityisiä edelläkävijöitä. Rebekan lisäksi myös muissa Du Maurierin teoksissa naishahmojen rooli on lähinnä tukea miesprotagonisteja nöyrällä ja kuuliaisella olemuksellaan. Rebekassa Maxim de Winterin maine ja kunnia ovat vaakalaudalla, minkä vuoksi hänen ylä- ja alamäkensä ovat mielenkiintoisempaa seurattavaa kuin rouva de Winterin, joka lähinnä selostaa tapahtumien kulkua. Maxim on protagonistia mielenkiintoisempi hahmo, koska hän on moniulotteinen ja kompleksinen, toisin kuin hänen vaimonsa. Yksiulotteinen rouva de Winter ei esiinny kirjassa kertaakaan moraalittomana tai epäilyttävänä, toisin kuin Maxim.
Olen iloinen siitä, ettei ihminen sairastu kahta kertaa ensirakkauden kuumeeseen. Sillä se on todellakin kuume, tauti, tuska, sanokoot runoilijat mitä tahansa. Ihminen ei ole rohkeimmillaan kaksikymmentäyksivuotiaana. Päivät ovat täynnä pikku pelkoja, pieniä perustelemattomia säikähdyksiä, helposti saa silloin haavan, helposti ja nopeasti, ja ensimmäinen terävä sana kaataa. Nyt, kun suojanani on lähestyvän keski-iän tyyni rintavarustus, nyt nuo pikku pistokset hipaisevat minua vain kevyesti ja unohtuvat samassa, mutta silloin – kuinka huolimaton sana saattoikaan pysyä mielessäni, muuttua tuliseksi poltinmerkiksi, ja kuinka katse, olan yli väläytetty silmäys, jäi palavaksi muistoksi ikuisiin aikoihin!
Romantiikkaa pidetään kirjallisuuden halveksituimpana genrenä. Barbara Fuchsin mukaan rakkausromaanille on tyypillistä, että rakkaussuhde on juonessa niin keskeinen, että se määrittää koko romaanin maailmankuvan muotoutumista. Rebekan juoneen kuitenkin liittyy monta muutakin keskeistä tekijää, eikä maailmankuva tai miljöö näyttäydy imelänä. Genrekirjallisuus myy, koska sen sisällä sama tarina voidaan kopioida uusiksi loputtomat kerrat, kuten Disneyn prinsessasadut, harlekiinit tai Twilight-saagasta kopioitu Fifty Shades of Grey osoittavat. Myös Rebekassa päähenkilöiden asetelma pysyy uskollisena perinteiselle prinssi pelastaa huonompiosaisen tyttösen -asetelmalle. Jännittävät käänteet kuitenkin kyseenalaistavat asetelman hyvin nopeasti.
Rebekka tarjoaa nautinnollisen lukukokemuksen niin vähemmän lukevalle yleisölle kuin vaativammallekin maulle. Romantiikasta tuttu asetelma helpottaa lukemista. Toisaalta teos sisältää kuvailevaa kieltä ja tapahtuvat etenevät hitaalla tempolla, vaikka juonellisesti teoksessa on kliseisiä romantiikan piirteitä. Tuntuu hassulta, että Rebekka mielletään vain genrensä vuoksi automaattisesti huonommaksi kirjallisuudeksi kuin aikalaiset, miesten kirjoittamat kirjat, sillä Rebekka on monessa mielessä taidonnäyte. Du Maurierin tyyli on kuvailevaa ja yksityiskohtaista. Kirjan kerronta on kaunista ja Manderley piirtyy tarkkana lukijan mieleen jokaista puutarhan ruusua myöten. Paksu kirja on juoneltaan koukuttava, aiheeltaan viihdyttävä ja tyyliltään nautinnollinen.
Romantiikan genrerajat ovat venytettävissä, mistä kertovat esimerkiksi suomalaisessa kirjallisuudessa puhaltavat uudet tuulet. Meillä julkaistaan kirjoja, kuten Henriikka Rönkkösen Bikinirajatapaus ja Mielikuvituspoikaystävä, jotka voidaan lukea ehkäpä Helen Fieldingin Bridget Jonesin päiväkirjojen pastisseiksi. Feministisiä ja feminiinisiä kirjoja eivät todellakaan ole vain ihmissuhteita tai kotia käsittelevät kirjat, vaan esimerkiksi Saara Turusen Sivuhenkilö voidaan nähdä kritiikkinä ja haasteena mieskeskeiselle ajatukselle laadukkaasta kirjallisuudesta. Kaanonia horjuttavat lisäksi Sisko Savonlahden Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu ja Mia Kankimäen Naiset joita ajattelen öisin. Nämä kirjat rikkovat genrerajoja, mutta muun muassa Rebekalle ne ovat velkaa feminiinisinä pidettyjen aiheiden tuomisen tarinoiden keskiöön.
Adile Sevimli
Tietoa Kirjasammon talvivinkit -sarjasta
