Marjo Heiskasen (s. 1963) toinen romaani Mustat koskettimet (Siltala 2017) kertoo klassista musiikkia soittavien muusikoiden elämästä ja suhdekiemuroista. Pääosassa on nelikymppinen pianisti Sere Metsätsalo ja hänen uuden trionsa kaksi nuorempaa soittajaa Laura ja Mats. Seren kehitys pianistina on pysähtynyt, ja hänen taiteelliset ambitionsa suuntautuvat trion luomaan musiikkiin. Mervi Kantokorpi kirjoittaa Helsingin Sanomien arviossaan: ”Yhteen soittaminen kuin kylkiviiva-aistin varassa edellyttää herkkyyttä, tämä aina muistetaan mainita kamarimusiikista puhuttaessa. Silti varsinaisissa ihmissuhteissaan Sere on toivoton, epäsensitiivinen kuin uhmaikäinen lapsi.”

”Tiedote poikii yhden haastattelun. Vain yhden. Se on pettymys, mutta Sere päättä, että kiukutteleminen olisi lapsellista. Oikeastaan hyvä. Ei hän olisi halunnutkaan puhua Beethovenin sonaattien kokonaislevytyksen valmistumisesta liian likelle pyrkiville toimittajille, jotka nimittävät duoa duetoksi, trio tertsetiksi ja pianoa pienoksi. Yksi ainoa haastattelu ja sekin alumnilehdessä, kauden ensimmäisessä tosin, ajankohta on hyvä, mutta juttu on kuvitettu vanhoilla pressikuvilla, järjettömän huonoilla, hän on nyt kolme kiloa kevyempi. Hän olisi halunnut kuvaussession ja stailauksen, ehkä burleskimaisen, uusi korsetti ja niin edespäin.”

Kaisla on muuttanut isänsä uuteen perheeseen asumaan äitinsä kuoleman jälkeen. Perhe ei tunnu omalta: pikkuveljet ovat rasittavia, äitipuoli ei ymmärrä Kaislaa, ja vaikka isä on kiltti, ei hänellä ole riittävästi aikaa juuri Kaislalle. Lohtua tuo Kaislan pieni pystykorva Kashmir, jonka pehmeään turkkiin on hyvä painaa kasvot, ja jonka kanssa voi kuljeskella tuntikausia metsässä kaikessa rauhassa luontoa tarkkaillen.
Isla puolestaan muuttaa isänsä kanssa Kaislan naapuriin. Islan vanhemmat ovat eronneet ja äiti on vienyt mukanaan perheen koiralauman. Koirien keskellä kasvanut Isla tuntee olonsa tyhjäksi ja kodin vieraaksi, kun yhtäkkiä mistään ei kuulukaan tassutusta.

Islalle koiraharrastus on koko elämä, Kaislalle puolestaan erilaiset termit ja koirarodut ovat täysin vieraita. Eroavaisuuksilla ei kuitenkaan ole merkitystä, kun tytöt kohtaavat toisensa metsässä ja tutustuvat: rakkaus koiriin yhdistää. Pian Kaisla ja Isla ovat erottamaton parivaljakko.

Helena Meripaasin kirjoittama Pystykorvatalvi aloittaa Kaislasta ja Islasta kertovan kirjasarjan. Kirjassa käsitellään uudenlaista perhearkea ja muutoksiin sopeutumista. Tarinan keskiössä ovat kuitenkin koirat, eläinharrastus ja lemmikkiarki: onnistumiset, oivallukset, haasteet ja pulmat. Kirja vilisee erilaisia koiraharrastustermejä, jotka onneksi pääosin avataan myös aihetta tuntemattomalle lukijalle ymmärrettävään muotoon. Pystykorvatalvi sopii luettavaksi alakouluikäisille koirien ystäville! 

Uudessa-Seelannissa asuvan ruotsalaisen Linda Olssonin (s. 1948) esikoisromaani Laulaisin sinulle lempeitä lauluja (Gummerus 2009, suom. Anuirmeli Sallamo-Lavi) oli maailmanlaajuinen bestseller. Kolmekymppinen kirjailija Veronika asettuu ruotsalaiseen pikkukylään kirjoittamaan ja tutustuu naapurissa elävään erakoituneeseen Astridiin. Molemmat naiset ovat kokeneet rankkoja ja kipeitä asioita menneisyydessään. He löytävät ikäerostaan huolimatta toisistaan keskustelukumppanin, jolle avautua. Keskustelut ja muistot ovat romaanin kerronnan keskiössä, ei niinkään nykyhetken tapahtumat. Irma Stenbäck kirjoittaa Helsingin Sanomien arviossaan: ”Laulaisin sinulle lempeitä lauluja on kirja yksinäisyydestä ja ystävyyden voimasta. Mutta se on myös riipaiseva kuvaus suremattomasta surusta, joka lukitsee ihmisen loppuiäkseen.”

”He lähtivät laskeutumaan mäeltä. Astrid käveli hieman kumarassa ja kädet selän taakse ristittyinä. Hänen saappaansa päästivät joka askeleella sihisevän äänen. Yhtäkkiä Veronika ajatteli lapsuutensa kevätpäiviä, kun oli kävellyt kesäkengissä ensimmäisen kerran talven jälkeen. Olo oli niin kevyt, että hän olisi voinut vaikka lentää. Nyt vanha nainen hänen vierellään harppoi kömpelösti liian suurissa saappaissa, jotka nostattivat pölyä ilmaan joka askeleella. Valkovuokot täplittivät tien etelänpuoleista piennarta, ja kirkkaansiniset terälehdet hämmästyttivät uuden elämän merkeillään tummuneiden lehtien ja pellavanväristen ruohonkorsien lomassa.”

Mynta är en serie lättlästa böcker av Lena Lilleste. Tillsammans med kompisen Frida löser Mynta (som alltid har en svart hatt) olika brott och mysterier som sker runtomkring dem. Just nu ingår nio böcker i serien, som är lämplig för 9-12-åringar, som vill ha eller behöver något lättläst. Böckerna har ca 40-50 sidor och är illustrerade i svartvitt. 

I Mynta och de mystiska grannarna spionerar Mynta och Frida på Fridas grannar som verkar bete sig konstigt. Det här är den första boken i serien.

I Mynta och den mystiska cykeltjuven är det någon som stjäl cyklar. Både Myntas och Fridas cyklar blir stulna och flickorna försöker lista ut vem cykeltjuven är.

I Mynta och den mystiska rånaren blir Mynta utsatt för ett rån när hon ska köpa godis. Hon försöker hjälpa tjejen i kassan att lösa brottet.

I Mynta och det mystiska hjärtat är Mynta och Frida på banken för att sätta in klasskassans pengar på kontot, när en rånare kommer inspringande och de blir av med hela klasskassan och även andra värdeföremål. 

I Mynta och den mystiska hundtjuven ska flickorna passa en hund, som blir stulen medan de är i affären. Vem kan ha stulit hunden och hur ska de få den tillbaka?

I Mynta och det mystiska ödehuset går Mynta och Frida in i ett ödehus och råkar hitta en väska med stöldgods. Vem har lämnat dem där och vad händer när tjuvarna kommer tillbaka...

I Mynta och de mystiska stölderna är Mynta och Frida på fotbollsläger när lägerdeltagarnas värdesaker börjar försvinna. Mynta tycker att Frida verkar bete sig misstänksamt.

I Mynta och de mystiska inbrotten drabbas äldre personer av inbrott. Men dörrarna är inte uppbrutna så hur har tjuven kommit in i lägenheterna? Har alla glömt att låsa dörren och hur vet tjuven när de äldre inte är hemma?

I Mynta och den mystiska stenkastaren är det någon som kastar sten genom fönstret till ett av stadens caféer. Inte bara en gång, utan flera gånger. Har det något att göra med ett nytt café som har öppnat i staden? 

Ian Rankin fyller år! Han kallas ofta kungen av tartan noir och är känd för sina deckare om den lynnige kriminalkommissarien John Rebus. Även vilda hundar från 2017 är den tjugonde delen i serien, och den senaste som har kommit ut i svensk översättning. Rebus har nyligen gått i pension, men lovar att hjälpa en gammal vän och före detta kollega med ett fall. En framstående advokat har blivit mördad, en gangsterboss från Edinburgh hotas till livet, och spåren tycks leda till den kriminella undre världen i Glasgow. Även kriminalkommissarie Malcolm Fox – som vi först mötte i Misstro (2010) – dras med i utredningen… Tät intrig, skickliga personporträtt och utmärkt dialog – läs och njut!

Vuoden 2023 Kiitos kirjasta -palkinto on myönnetty Maria Turtschaninoffille kirjasta Suomaa (Tammi 2022, suom. Sirkka-Liisa Sjöblom). Palkinnon jakaa vuosittain Kirjakauppaliitto ry, Libro ry ja Suomen kirjastoseura ry.  Palkinto luovutetaan kotimaiselle kirjailijalle, jonka edellisenä vuonna ilmestynyt suomen- tai ruotsinkielinen kaunokirjallinen teos on ollut erityisen virikkeitä antava.

Palkintoraati perusteli valintaansa:
”Turtschaninoff osaa ihmeellisellä tavalla rakentaa uniikkeja henkilöhahmoja, vaikka he vierailevatkin kirjassa vain yhden luvun verran. Suomalaisten ikiaikainen mutta nykyisin jo murenemassa oleva metsäsuhde onkin ajankohtainen ja sykähdyttävä teema. Suomaa on kaunis ja ajatuksia herättävä teos, joka on erityisen vaikuttava Turtschaninoffin ensimmäiseksi aikuisten romaaniksi”.

Palkintolautakuntaan kuuluivat tänä vuonna puheenjohtajana Laura Mälkiä Suomen kirjastoseurasta, jäseninä Essi Löytynoja (Suomen kirjastoseura), Markus Sainio (Vuoksen kirjakauppa INFO), Anna Vesterinen (Suonenjoen kirjakauppa Kipa) sekä Anne Ahlkvist ja Outi Iivonen Libro ry:sta.

Jukka Uotila / Kirjasampo

Lisätietoja:
Suomen kirjastoseura

Kirjailijakuva: Veikko Somerpuro / Tammi

Tapani Tolosen (s. 1978) romaani Sokeisto (Otava 2018) sijoittuu vuoden 1905 kuohuvaan Helsinkiin. Latojana työskentelevä Eetu ajautuu suurlakon ja yhteiskunnallisten mullistusten keskellä vastarintaliikkeen toimintaan. Venäjän suunnalta tulevan uhan vallitessa luokkaeroilla ei näytä olevan merkitystä, sillä Eetu rakastuu porvarisrouva Kariniin. Suurten historiallisten tapahtumien keskellä kerronnassa panostetaan yksityiskohtiin, ei vain suuriin linjoihin. Antti Majander kirjoittaa Helsingin Sanomien arviossaan: ”Taitavuus pienuudessa tekee Tolosen teoksesta merkittävän, ei suuri historiallinen kehys.”

”Eetu kulki Esplanadin puiston läpi. Ei ollut kiire, hänen vuoronsa alkaisi vasta neljännestunnin kuluttua. Poikalauma pyöritti vannetta, lakit päässään, polvihousuissa vielä, vaikka oltiin jo syksyssä ja sää oli aamuisin kirpeällä tavalla kylmä. Nyt oli kuitenkin ollut aurinkoinen ja lämmin päivä, joka pikku hiljaa alkoi hämärtää. Isoin sälli seisoi penkillä puukiväärin kanssa ja äkseerasi. Ne leikkivät vielä sotaa. Amiraali Togo. Nulikatkin tiesivät, että Tsushima oli voitto. Muut yrittivät keksiä vanteelle käyttöä sodassa.”