Sivupiirin Täky
23.4.2018

Teostiedot: Revonpuro

Kaikki täyt

Revonpuro

Mervi Heikkilän vauhdikas ja viehättävä seikkailukertomus Revonpuro aloittaa uuden lapsille ja varhaisnuorille suunnatun fantasiasarjan Aijalin saaren tarut. Aijalin saaren metsien uumenissa elää kipakka Pöllö sokean parantajaäitinsä Siinan kanssa. Pöllö rakastaa metsää ja sen eläimiä, joista rakkain on kesy Närhäkkä-korppi. Eräänä päivänä metsässä samoillessaan Pöllö tapaa kaksi poikaa, Matruksen ja Hiiskun, jotka ovat asettuneet autioon metsämökkiin. Käy ilmi, että kurja kartanonherra rakentaa valtavaa myllyä, joka jauhaa Pöllön rakkaan metsän puista kultaa. Sellaista Pöllö ei tietenkään suostu hyväksymään ja hän päättää tuhota myllyn. Avukseen hän ottaa metsämökin pojat, vaikka joutuukin jatkuvasti todistelemaan heille sitä, että tyttö pystyy kyllä ihan samaan kuin pojatkin. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita riittää, kun kolmikko aloittaa myllyn tuhoamisen noitia, jääriä ja riivoja vilisevässä metsässä, mutta eipä se Pöllökään taida olla ihan tavallinen tyttö.. 

Julkaisupäivä: 
23.4.2018
Sivupiiri
20.4.2018

Toimitukselta: Ajankohtaista Sivupiirissä

Kaarina Helakisa -palkinto 2018 Ninka Reitulle

Vuonna 1945 perustettu Otavan Kirjasäätiö jakoi torstaina 19.4. tämänvuotiset kirjallisuuspalkintonsa (á 15 000 e). Kuvittajien Kaarina Helakisa -palkinto myönnettiin Ninka Reitulle, Veijo Meri -palkinto Jari Tervolle, tietokirjapalkinto Helena Petäistölle ja oppimateriaalipalkinto Tuomas Kasevalle. Palkintojen lisäksi Otavan Kirjasäätiö jakoi kirjalliseen työhön ja lukemista edistäviin hankkeisiin apurahoja ja avustuksia yli 730 000 euroa.
 
Kaarina Helakisa -palkinnon perusteluja:
"Kuvittaja ja kirjailija Ninka Reittu on julkaissut neljä omaa kuvakirjaa ja kuvittanut mm. Hannele Lampelan ja Kreetta Onkelin tekstejä. Reitulla on vahva oma tyyli, joka on hyvin aito, ajaton ja ilmaisuvoimainen. Hänen elämäniloa, vauhtia ja huumoria tulvivat kirjansa osuvat suoraan lukijan sydämeen."
 
Lisätietoja:
 
 
Katja Kyllönen/Sivupiiri
Julkaisupäivä: 
20.4.2018

Loistava Nemesis

Tšekkiläinen Ladislav Klima (8.8.1878 – 19.4.1928) oli kirjailija ja filosofi, jolla on ollut suuri merkitys moniin myöhempiin eurooppalaisiin ajattelijoihin. Kliman kaunokirjallisessa tuotannossa näkyy vahva satiirinen ulottuvuus. Loistava Nemesis -pienoisromaani (Like 1999, suom. Markku Tuiskula) sijoittuu alppikylään, jossa Sider lähtee seuraamaan ilmestyksen kaltaista Errataa, jonka ajattelee olevan sielunsa pelastus, mutta heidän välissään kummittelee toinen nainen, Orea. Kehkeytyy unenomainen kolmiodraama, ja kertomuksen teemoja ovat erityisesti syyllisyys ja rangaistus, jossa keskeinen on tahdon motiivi. "Vuorossa on takaa-ajoa ja houreisia ilmestyksiä. Näyt ja konkreettinen todellisuus ottavat mittaa toisistaan, mutta sankari ei anna periksi. Perinnön turvin Sider pysyy omistamaan koko loppuelämänsä naisen etsinnälle", kirjoitti Jukka Koskelainen HS:n arvostelussa. "Etäältä he näyttivät oudon samannäköisiltä. Jotakin arastelevan seesteistä, aineettoman tuhoisaa väikkyi noiden kalpeiden kasvojen luomassa heijastuksessa, jotain sellaista jonka kaltaista hän ei ollut muiden naisten kasvoilta milloinkaan aiemmin katseellaan tavoittanut."

Julkaisupäivä: 
20.4.2018

Vampyris börjar skolan

Vampyris börjar skolan är första boken i Anna Hanssons nya serie om en vampyrfamilj och deras annorlunda son Vampyris som är ”vattuman, vampyr och vegetarian”. Vampyris är, till skillnad från sina föräldrar, vaken på dagarna och sover på nätterna, äter vegetariskt och vill nu börja i skolan för att få några vänner. Hans föräldrar som ogillar hans vanor, är inte förtjusta i hans beslut att börja skolan, men låter honom göra det ändå. Vampyris första skoldag är lite som Pippi Långstrumps första skoldag: han kommer för sent och gör allting fel. Men vänner får han ändå. Men hur ska man göra när ens föräldrar bara betraktar ens vänner som ett mellanmål? Ett bra tips för den nybörjarläsare som vill ha en lite längre berättelse.

 

Julkaisupäivä: 
18.5.2018

Gungbrädan

Timo Parvela är kanske mest känd för sina tokroliga böcker om Ella och den spännande serien Kepler62. I den här boken från 2006 visar han en annan sida av sitt författarskap, den som senare också återkommer i böckerna om Maukka och Väykkä, nämligen den filosofiska. Boken handlar om Pi, en ensam liten björn som sitter i sin ända av en gungbräda och väntar på att någon skulle gunga med honom. Men ingen  kommer. Dag ut och dag in sitter han där och väntar, tills en storm kastar honom rakt in i ett farligt äventyr. Under äventyret träffar han både trevliga och otrevliga varelser och blir tvungen att fundera allt mer på vad vänskap är. En något vemodig och mycket filosofisk högläsningsbok om vänskap med otroligt vackra illustrationer av Virpi Talvitie. Finlandia Junior-vinnare från 2006.

 

Julkaisupäivä: 
11.5.2018

Mördarens apa

En sann högläsningspärla för de äldre barnen!

Sally Jones, jagberättaren i denna bok, är en gorilla vars tragiska liv vi får följa i den rikligt illustrerade boken Legenden om Sally Jones. Hon som äntligen hittat sin plats i livet som maskinmästare hos ångbåtsföraren Henry Koskela, kastas in i nya spännande äventyr när Henry Koskela fängslas – oskyldig – för mord på en skurk som försökt lura dem. Många faror hotar Sally Jones, för världen är full av elaka människor. Som tur är, finns det också människor som är snälla och tar hand om henne – så att hon i sin tur kan rädda Koskela från fängelset. 600 sidor med spänning och många intressanta människo- och apöden.

 

 

Julkaisupäivä: 
4.5.2018

Bosse & Bella och trumpna Donald

Bosse och Bella har fått en ny granne. I ett lyxhus vid parken bor Donald som ska börja i deras förskola. Men Donald är sur och tvär och vill hela tiden vara den som bestämmer. Så den första dagen på förskolan ställer han verkligen till det: Han vägrar gå med i leken, han leker hellre själv. Han blir arg när de små barnen kommer och lånar klossar – och bygger en mur. Han vill inte vara med och baka, men när bullarna är färdiga, tar han dem och äter upp varenda en. Donald bråkar hela dagen och är riktigt otrevlig och osympatisk.

Den dolda kritiken mot USA:s president i den här boken är inte särskilt väl dold. Den är nästan för uppenbar, vilket gör att det blir lite svårt att ta den här boken på allvar. Eller kanske den inte ska tas på allvar? Kanske är den avsedd som ett skämt? För den vuxna läsaren ter sig boken som ett skämt, men humorn går definitivt barnläsaren förbi. För barn i dagisåldern är den här boken bara en i mängden bland böcker om att fungera i grupp. För lite äldre barn eventuellt ett diskussionsunderlag om världspolitiken. Men i så fall inte en särskilt nyanserad sådan.

Julkaisupäivä: 
27.4.2018
Ajankohtaista
19.4.2018

Toimitukselta: Kirjailija | Teema | Teos | Täky

Suomen Kirjailijaliiton tunnustuspalkinto Hannu Mäkelälle

Suomen Kirjailijaliitto jakoi kevätkokouksensa yhteydessä 18.4.2018 vuotuiset tunnustuspalkintonsa. Kirjailijaliiton tunnustuspalkinto myönnettiin kirjailija, taiteen akateemikko Hannu Mäkelälle. Palkitsemisen perusteluista: "Luomalla tunnistettavan kertojanäänen, tummissakin aiheissa lämpimän, Mäkelä on ladannut valoa niin menneisiin kuin nykyhetkeen. Muistelmaromaaneissaan Mäkelä on tuonut luoksemme ja uuteen näkymään suurimpia kirjailijoitamme Kiveä, Leinoa, Onervaa, Parosta, tai kauempaa Uspenskia ja Casanovaa. Lukuisissa lastenkirjoissaan, joiden alkujuurena on Herra Huun rakastettava hahmo, Hannu Mäkelä on toteuttanut sitä kirjailijanlaatuaan, joka on yhtaikaa riemukas ja haikea, niin kuin elämä on."

Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Tirlittan-palkinto myönnettiin kirjailija Tuula Korolaiselle. Palkitsemisesta on uutinen Sivupiirissä. Molemmat Kirjailijaliiton jakamat palkinnot ovat arvoltaan 10 000 euroa ja ne myönnetään tunnustuksena kirjailijan koko tähänastisesta tuotannosta sekä työstä suomalaisen kirjallisuuden hyväksi.

Lisätietoja:
Suomen Kirjailijaliitto: Kirjailijaliiton palkinnot Hannu Mäkelälle ja Tuula Korolaiselle

 

Tuomas Aitonurmi / Kirjasampo

 

Kirjailija Hannu Mäkelä ja Kirjailijaliiton logo

Julkaisupäivä: 
19.4.2018
Sivupiiri
19.4.2018

Toimitukselta: Ajankohtaista Sivupiirissä

Suomen Kirjailijaliiton Tirlittan-palkinto Tuula Korolaiselle

Suomen Kirjailijaliitto jakoi vuotuiset tunnustuspalkintonsa (á 10 000 euroa) kevätkokouksessaan 18.4.2018. Kirjailijaliiton tunnustuspalkinto myönnetään kirjailija, taiteen akateemikko Hannu Mäkelälle ja lasten- ja nuortenkirjallisuuden Tirlittan-palkinto kirjailija Tuula Korolaiselle. Palkinnot jaetaan tunnustuksena kirjailijan koko tähänastisesta tuotannosta sekä työstä suomalaisen kirjallisuuden hyväksi.
 
Tuula Korolaisen lastenkirjailijan ura alkoi vuonna 1990 runokokoelmalla Enkeli ja poliisi. Korolainen on kirjoittanut ja toimittanut yli 60 teosta, joissa tärkeinä teemoina esille nousevat rakkaus ja ystävyys. Hän on työskennellyt kirjailijan työn ohella myös kääntäjänä, radiotoimittajana ja kriitikkona sekä toiminut lastenkirjallisuuslehti Onnimannin päätoimittajana 30 vuotta. Journalistina Korolainen on tehnyt pitkäjänteistä työtä lasten- ja nuortenkirjojen arvostuksen ja huomion edistämiseksi. 
 
Lisätietoja:
Sirpa Kähkönen
puheenjohtaja
Suomen Kirjailijaliitto ry
 
Haastattelupyynnöt: 
Anna Chydenius
Viestintäpäällikkö
Suomen Kirjailijaliitto ry
 
Lisätietoja:
 
 
Katja Kyllönen/Sivupiiri
Julkaisupäivä: 
19.4.2018
Sivupiirin Täky
19.4.2018

Teostiedot: Houkutus

Kaikki täyt

Houkutus

Lukuviikon nuortenkirjatäky on mielipiteitä rajusti jakava Stephenie Meyerin Twilight-sarjan ensimmäinen osa Houkutus. Twilight on niitä sarjoja, jota toiset inhoavat ja toiset rakastavat yli kaiken. Tyttö rakastuu salaperäiseen, hurjan komeaan poikaan ja poika tietenkin rakastuu tuohon yksinäiseen ja tavalliseen tyttöön. Mikä tässä rakkaustarinassa sitten tuottaa hankaluuksia? Poika ei olekaan ihan tavallinen poika, vaan vampyyri, joka janoaa tytön verta silmittömästi. Jatkuvasta vaarasta huolimatta tyttö ei voi kuitenkaan vastustaa häntä, eikä poika voi pysyä erossa tytöstä ja hankala rakkaustarina saa alkunsa. Pystyykö poika vastustamaan verenhimooaan, voiko ihminen ja vampyyri ylipäätään olla pariskunta ja miten tähän kuvioon liittyvät ihmissudet? Tämä kirja sopii hyvin sanataideharjoitusten pohjaksi, vinkkejä Lukuviikko-sivulta

Julkaisupäivä: 
19.4.2018

Sivut