Päivän täky
Vuoden 1964 kotimaisena kirjana on Timo K. Mukan (17.12.1944 – 27.3.1973) esikoisromaani Maa on syntinen laulu (Gummerus). Naturalismissaan karu ja samalla lyyrisen kaunis teos pohjoisen luonnon keskeltä on säilyttänyt voimansa näihin päiviin asti. Ilmestyttyään teos sai ristiriitaisen vastaanoton ja Arvostelevassa kirjaluettelossa se on saanut yhden tylyimmistä arvioista, mikä kotimaiselle nykyklassikolle on annettu: "19-vuotiaan, tosin lahjakkaan nuorukaisen käsissä mahtava aihe meni hajalle. – – Ei kannata suinpäin mennä kirjastoon hankkimaan." Kirjan tarinan keskiössä on nuoren Martta Mäkelän lyhyt rakkaustarina saamelaisen poromiehen kanssa. Uskonto, seksuaalisuus, häpeä ja kuolema kietoutuvat toisiinsa pienen ja ahdistavan Siskonrannan kylän rujoissa olosuhteissa. Romaanin dialogit on kirjoitettu peräpohjolan murteella. "Koivujen lehdet vavahtelivat arkoina, jos oli tuulinen ilma. Keskikesän öinä niitten selkäpuolet olivat punaiset, mutta hopeanhohtavat, sillä sydänkesän aikana ei aurinko laskenut yölläkään. Se kierteli juhannuksen tienoilla Siskonrannan kylää veren värisenä yötä päivää paistaen. Kamareitten ja aittojen vuoteissa tytöt eivät osanneet nukkua, aurinko vyöryi matalalta yli vaarojen eikä se häikäissyt – sitä saattoi katsoa, lumoutua sen verisestä näöstä."
Vuoden 1963 kotimaisena kirjana esitellään Tauno Kaukosen (11.8.1929 – 8.8.1983) esikoisromaani Klaani (Weilin + Göös). Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinnon ilmestymisvuonnaan saanut teos kertoo veijariromaanin tyyliin laitakaupungin rikollisklaanista, johon keskeisinä kuuluvat Sammakkojen suvun veljekset. Päähenkilönä on nuori Aleksanteri Suuri Sammakko, joka kuvaa näkemäänsä ja kokemaansa minäkertojana. Klaani elää yleisten moraalinormien ulkopuolella vankilareissuineen ja poliisia vastustaen. "Vuolaasti ja fantastisesti kerrottu pikareskitarina, joka pysyy jokseenkin hyvin koossa", kommentoi aikalaisarvio. Kirjan tarina on tunnettu myös Mika Kaurismäen elokuvana. "Kadulla minä ajattelin, ettei isä paljon välitellyt turhista ja että olemme samaa sukua, ei minunkaan tarvitse välitellä. Isällä oli yllään vanha punainen villapaitansa, jossa hän kuljeskeli kesät talvet; hänet tunsi jo kaukaa tuosta paidasta. Hän oli käärinyt hihansa ylös, ja siniset ja punaiset tatueeraukset näkyivät kyynärpäihin asti ruskeassa ihossa. Isä oli täynnä tatueerauksia, jotka hän oli hankkinut itseensä talossa."
Intialaissyntyinen, 14-vuotiaana Britanniaan muuttanut Salman Rushdie (s. 19.6.1947) nousi maailmanmenestykseen vuonna 1981 saatuaan Booker-palkinnon romaanistaan Keskiyön lapset (WSOY 1982, suom. Arto Häilä). Maagista realismia edustavan, intialaista elämää ja yhteiskuntaa avaavan teoksen päähenkilö Saleem Sinai on syntynyt Intian vapautumisen hetkellä 15.8.1947. Hän ja tuhat muuta ovat "keskiyön lapsia", uusi ihmirotu, ja jokaisella heistä on poikkeuksellinen lahja. Saleem pystyy telepaattisesti kommunikoimaan muiden keskiyön lasten kanssa ja lukemaan ajatuksia. Intian 1900-luvun historia kuohuu rajussa ja mielikuvituksellisessa kerronnassa. "Melkein ylenpalttisen väkevä ja rikas elämys", kehuttiin romaanin suomennoksen aikalaisarviossa. "Ja tarinoita on kerrottavana niin monia, liian monia, niin ylenmääräisesti yhteen kietoutuneita elämiä tapahtumia ihmeitä paikkoja huhuja, niin tiivis sekoitus uskomatonta ja maailmallista! Minä olen niellyt elämiä; ja minut tunteaksenne, vain tämän yhden minäni tunteaksenne teidänkin on nieltävä ne kaikki."
Vuoden 1962 kotimaisena kirjavalintana on Irene Hammarin romaani Saari (Tammi). Esikoisteoksensa oikealla nimellään Maire Harme julkaisseen kirjailijan toinen teos on karuun ulkosaaristoon sijoittuva kehityskertomus, joka on kerronnaltaan vahvan eroottinen. Nuori, kokemusmaailmansa erilaiseksi tunteva nainen lähtee sairaanhoitajaksi saareen, jossa on oma pieni yhteiskuntansa. Välittömien ihmisten, kovan elämän ja syvien ihmiskohtaloiden keskellä päähenkilö Kristiina ottaa kokemansa avoimesti vastaan ja päätyy suhteisiin kahden saarelaismiehen kanssa. Vitaaliseksi ja sensuelliksi aikalaisarviossa sanottu romaani kuvaa ihmissuhdeiden lisäksi tarkasti saaren luontoa, ympäristöä ja elämää. "Odotin että jokin ajatus olisi käynyt minulle selväksi ja mahdolliseksi pohtia, mutta sitä ei tapahtunut. Minä vain istuin kummallinen ilo ruumiissani ja tunsin kesän jossa jokainen yksityiskohta on lähellä ja helposti ostettavissa. Menin lattian yli ja painoin lämpimän käteni ikkunalasin viileää pintaa vasten. Oli kuin käsi olisi juonut lasia, tuota kylmää hyvää tekevää ainetta jossa tänä yönä oli ollut niin paljon iloa."
Vuoden 1961 kotimaisena kirjana on Väinö Kirstinän (29.1.1936 – 23.9.2007) esikoisrunokokoelma Lakeus (WSOY), jolla tekijä sai seuraavana vuonna Kalevi Jäntin palkinnon. Pohjois-Pohjanmaalta kotoisin olleen Kirstinän kirjoitusharrastus heräsi hänen aloitettuaan Helsingin yliopistossa ja tutustuttuaan Veijo Mereen, joka antoi Kirstinälle monia ohjeita kirjoittamiseen. Lakeus-kokoelman runot sijoittuvat alkupuolella Pohjanmaan maisemiin ja sen jälkeen kaupunkiin, jossa mukaan tulee myös rakkaus. Lisäksi aiheisiin kuuluvat historia, muutos ja meri. Aikalaisarvion mukaan esikoisteos antoi Kirstinän runoilijanlaadusta harkitsevan, eettisesti asennoituneen ja hivenen kireän kuvan. Myöhemmin Kirstinä lähti runoissaan huomattavasti kokeellisemmalle linjalle. "Hevonen, kaviot, kipinät, lakeutta / ja kuva on täysi. / Mutta maisema keinuu, ojat lentävät taakse, / taivaanranta pakenee. / Etäiset metsät ja talot / ovat tummat taivasta vasten. / Kaviot kipinöivät. / Kasvoja vasten lentävät paarmojen joukot."
Dekkariviikon kunniaksi viikon käännöstäkynä on perjantaina syntymäpäiväänsä viettävän sveitsiläisen Joël Dickerin (s. 16.6.1985) esikoisromaani Totuus Harry Quebertin tapauksesta (Tammi 2014, suom. Anna-Maija Viitanen). Mitaltaan massiivisen mutta juoneltaan vetävän teoksen on todettu pyrkivän sisällyttämään itseensä kaikki kesäkirjat. Metafiktiivisilläkin tasoilla liikkuva romaani kertoo nuoresta kirjailija Marcus Goldmanista, joka potee toisen kirjan vaikeutta suurmenestykseksi nousseen esikoisteoksensa jälkeen. Goldman matkustaa oppi-isänsä Harry Quebertin luo pikkukaupunkiin, jonka tapahtumat alkavat pian muistuttaa Twin Peaksia, sillä Quebertin puutarhasta löytyy 15-vuotiaana kolme vuosikymmentä sitten kadonneen tytön ruumis. Goldman päättää pelastaa oppi-isänsä ja samalla uransa kirjailijana. "Amerikkaa kuohuttava tapaus, johon tarinani perustuu, oli paljastunut muutama kuukausi aiemmin, alkukesästä kun kolmekymmentä kolme vuotta sitten kadonneen tytön jäännökset oli löydetty. Siitä käynnistyi tapahtumaketju, josta tässä kerrotaan ja jota ilman muu Amerikka ei olisi ikinä kuullut pienestä Auroran kaupungista New Hampshirestä."
Vuoden 1960 kotimaisena kirjana esitellään Iris Kähärin (19.3.1914 – 20.2.1995) romaani Elämän koko kuva (Otava). Pakolaiseepokseksikin luonnehdittu karjalaisten evakoiden kuvaus sai ilmestyttyään ylistäviä kritiikkejä, ja mm. Arvostelevassa kirjaluettelossa todettiin: "Aate- ja dokumenttiromaanina tämä teos on vakuuttavinta ja tehokkainta, mitä tähän mennessä on tästä aihepiiristä kirjoitettu, samalla kun taiteilijan läsnäolo tuntuu monissa rakenteen, kielen ja tyylin seikoissa. Tekee mieli ennustaa tälle teokselle paikkaa sekä suomalaisen elämän että suomalaisen romaanin historiassa." Romaani ei ole kuitenkaan kestänyt aikaa klassikoiksi nousseiden suomalaista yhteiskuntaa käsitelleiden 60-luvun teosten tapaan. Silti teos on aikanaan paljon luetun, taitavan tekijän työtä. "Joskus tuntui jotta suotta vaelsivat, suotta kiirehtivät, olisivat vielä vähän katsoneet. Mutta silloin kulki juna ohi hitaasti ja vastahakoisesti, vaunuissa tavaraa: ajopelejä ja koneita, laatikoita, huonekaluja ja eläimiä sekaisin, ihmisiä käsi poskella tai lattialla pitkällään härkävaunuissa joitten ovet olivat levällään tai raollaan."
Vuoden 1959 kotimaisena kirjavalintana on Paavo Haavikon (25.1.1931 – 6.10.2008) runokokoelma Talvipalatsi (Otava), yksi suomalaisen modernistisen runon merkkiteoksista. Aikalaisarviossa todettiin: "Se on – nähtävästi – runo runosta, monien ajatusten leikkaama kuvaus runon syntymästä ja erityisesti kielen elämästä runoudessa." Usealle kielelle käännetyn, yhdeksästä pitkästä runosta koostuvan teoksen teemat liikkuvat mm. yhteiskunnasta viiniin ja antiikin mytologioihin. Talvipalatsi on huipentuma Haavikon varhaistuotannolle, jonka on nähty muodostavan vastakohdan "koskenniemeläisille ihanteille", taiteilijaromantiikalle ja neronpalvonnalle. "ja minä: // kysyn sinulta oi korkea olento, lentävä kettu, / sano minulle missä on seutu joka ei ole paikka? // Ja se vastasi: // Se ei ole paikka. Minä olen ruusu ja paisuin, / minusta puhkesi maailma, / minä tahdon itkeä tätä häpeää! tyhjetä! / minä! mennä kesken! / Oi että jätin maailmani, ei minua täällä tunneta!"
Israelin ja arabimaiden välisen kuuden päivän sodan päättymisestä tulee tällä viikolla kuluneeksi 50 vuotta. Israelilaisen David Grossmanin romaani Sinne missä maa päättyy (Otava 2011, suom. Markku Päkkilä) alkaa tuosta sodasta, kun Avram, Ilan ja Ora tutustuvat sairaalassa. Heidän välilleen syntyy kolmiodraama, ja lopulta Ora valitsee Ilanin. Avramin muisto vaikuttaa kuitenkin Oran elämään edelleen. Tarinassa siirrytään 2000-luvulle, jolloin Oran poika Ofer on juuri päättänyt armeijansa mutta palaakin vielä ylimääräiseen palvelukseen. Oralla on pahat aavistukset ja hän päättää viedä Avramin mukaansa patikoimaan, sillä hän on saanut hullun ajatuksen, että jos äitiä ei voi tavoittaa, pojalle ei voi sattua mitään. Rakkaus, kuolema ja sota kietoutuvat kirjassa toisiinsa jatkuen vuosikymmenestä toiseen. "Jos hän olisi voinut, hän olisi kääntynyt ja mennyt nukkumaan, kunnes se olisi ohitse. Kauanko operaatio mahtaisi kestää? Viikon? Kaksi? Eliniän? Mutta hänellä ei ollut voimia palata sänkyyn, hän ei jaksanut ottaa askeltakaan, ja hetkien kulkiessa ohi kaikki muuttui määrätyksi, väistämättömäksi. Hänen ruumiinsa tiesi jo, hänen vatsansa, hänen mahanpohjansa, joka oli sulamassa pois."
Vuoden 1958 kotimaisena kirjana esitellään Leo Kalervon (27.9.1924 - 22.6.2011) romaani Pyörille rakennettu (Gummerus). Suomen yhteiskunnallinen muutos alkoi jo 1950-luvun loppupuolella hiljalleen näkyä ja se heijastui kirjallisuuteenkin. Kirjassa seurataan rekkamiehen elämää päähenkilön ollessa keski-ikäinen kiitolinjan omistaja Martti. Monivuotinen ajaminen yötä päivää ulkonaisen menestyksen hankkimiseksi on vaikuttanut perhesuhteisiin etäännyttävästi, mistä seuraa havahtuminen ja pyrkimys inhimillisempään elämään. Lisäksi seurataan nuoren apumies Kaarlon ponnisteluja oman tien löytämiseksi muuttuvassa yhteiskunnassa. "Harmi ja katkeruus valui mieleen; hän oli oikeastaan rakentanut tämän kalliin ja mukavan talon siinä puhumattomassa toivossa, että elämän loppupuoli saisi hyvityksen alkupuolen vaivoista. Hän oli repinyt, hävittänyt ja häväissyt entisen aloittelevan perheen kaikki asumismuistot. Vasta nyt viime aikoina se oli alkanut karmaista mieltä, koska tapetinjätteitä oli vielä verstaan seinillä karkeista laudoista rakennettujen hyllyköiden takana."
Vuoden 1957 kotimaisena kirjana on Veijo Meren (31.12.1928 – 21.6.2015) sotakertomus Manillaköysi (Otava). Romaanin alussa sotamies Joose Keppilä löytää manillasta tehdyn köyden ja päättää kuljettaa sen kotiin seuraavalla lomallaan. Toverit sitovat köyden tiukalle hänen ympärilleen junamatkaa varten. Merkittävän osan kirjasta muodostavat junassa kuullut absurdeiksi yltyvät sotatarinat. Kaoottisen maailman heiteltävinä olevien ihmisten kommelluksista syntyy paljon mustaa huumoria. Meren teos sijoittui 1950-luvun suomalaisen modernismin kauden alkuun ja merkitsi uudenlaista tapaa kertoa sodasta realistisen sotakirjallisuuden jälkeen. "–Kyllä minä tämän köyden vien, vaikka minun täytyisi kävellä se kaulassa. Tänne minä en sitä jätä, kerran niin olen päättänyt. Kyllä yksi mies yhden köyden selvittää ja vaikka useampiakin, Joose puhua takoi."
Tanskalainen Pia Juul (s. 30.5.1962) sai romaanistaan Hallandin murha (Atena 2011, suom. Katriina Huttunen) merkittävän Den Danske Banks literaturprisin. Teos on psykologinen rikoskertomus siitä, mitä tapahtuu murhatun läheisille. Päähenkilö Bessin mies Halland ammutaan, eikä kellään ole aavistustakaan, miksi ja kuka sen teki. Jo ennestään hieman erikoisena pidetty Bess käyttäytyy shokissaan oudosti, ja arvoitukset seuraavat toisiaan. Tietoa tihkuu lukijalle vähitellen tarinan edetessä lyhyin, episodimaisin luvuin. "Kovin moni ei näe, kun nainen istuu uimalaiturilla puoli kuudelta aamulla, mutta entä jos hänen miehensä on juuri murhattu? Niin, entä sitten? En tiennyt miksi se tuntui väärältä. Olin varma että asia voitaisiin tulkita minua vastaan. Kirjasta se johtui. Näin sen mielessäni. Totta kai sureva nainen sai istua uimalaiturilla aamuvarhaisella, sehän oli suorastaan surun kuva. Mutta kirjaa lukemassa?"
Vuoden 1956 kotimaisena kirjana esittelyssä on Eeva-Liisa Mannerin (5.12.1921 – 7.7.1995) läpimurtoteos Tämä matka (Tammi), suomenkielisen modernistisen runouden klassikko. Tekijänsä kolmas runoteos avasi kotimaisen lyriikan tietä eteenpäin vapaamittaisilla, vahvan kuvallisilla, aiheiltaan rönsyilevillä ja mielikuviltaan moneen suuntaan kurottuvilla runoillaan. Läpi kokoelman kattavina aineksina ovat luonto, musiikki ja filosofia, yksittäisten runojen teemoissa näkyvät erityisesti menetys ja löytäminen, unohdus ja muistaminen, kärsimys ja ilo. Teoksen ensipainoksen runot sisältyvät sellaisenaan myös Mannerin koottujen runojen laitokseen Kirkas, hämärä, kirkas (toim. Tuula Hökkä). "Saapua viimein / kevyenä, väsyneenä, / ilman sanoja, telttaa ja eläinten myötätuntoa / meren rannalle, nähdä ruumiillaan tämä kaikki: / Hyytyvä valo ja pitkät ankarat aallot, / kova avaruus, joka kiertää, vingahtaa, / ja vitkaan jäätyvät tuulet; // lähettää tottumuksesta / tyhjä vene, huuto tuuleen // tietäen että vain sirpaleet pääsevät perille, / tai ei mitään."
Vuoden 1955 kotimaisena kirjana on Jaakko Syrjän (s. 7.3.1927) esikoisromaani Lumpeen kylässä (WSOY). Syrjä, josta myöhemmin tuli monipuolinen kirja-alan vaikuttaja, kirjoitti Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinnon saaneessa teoksessaan hämäläisessä kyläympäristössä tapahtuvasta rakkaustarinasta. Hyvin erilaisista oloista lähtöisin olevat nuoret kokevat kirjassa kauniin, lyhyen ja syvän ensirakkautensa. Katsomukselliset erot johtavat kuitenkin ristiriitoihin, joita teoksessa kuvataan tarkkanäköisesti. Kertomuksessa elää mukana myös kyläyhteisö hauskojen sivuhenkilöiden myötä. "Tyttö oli hiukan ihmeissään siitä, ettei toinen lukenutkaan runoja. Jotenkin hän oli pitänyt sitä luonnollisena asiana. Tyttö muisteli – Ei hän tiennyt minkä takia – jotenkin vain... Hän oli vähän sen näköinen. Ja olihan kaupanhoitaja tullut parikin kertaa lainakirjaston ovella häntä vastaan, ja... kerran tansseissa hän oli huomannut tämän istuvan väliajalla niin ajatuksissaan... Samassa hän huomasi ajatustensa lapsellisuuden. Hassuko hän oli? "
Lämpimistä toukokuun päivistä saadaan nauttia vielä hetken. Belgialainen, Espanjassa nykyisin asuva ja ranskaksi kirjoittava Grégoire Polet oli Goncourt-palkinnon ehdokkaana vuonna 2007 romaanillaan Väreilevä kaupunki (WSOY 2010, suom. Lotta Toivanen). Episodimainen kertomus kuvaa kuuden helteisen toukokuun päivän ajanjaksolla monia henkilöitä ja heidän huomaamatta yhteen linkittyviä kohtaloitaan. Kunkin henkilön tarinasta muodostuu oma pienoismaailmansa, jossa eletään hetkessä, elämän (ja kuoleman) pienien oikkujen sekä sattuman armoilla. Arkisen tuntuiset havainnot näyttäytyvät kauniina kuvina ja alkavat muodostaa suuria merkityksiä. "Viimeinen aamu Saint-Sulpicen tornissa, viimeistä kertaa tämä Pariisin-näkymä, viimeisen kerran saa nakata tupakantumpin laidan yli ja katsella sen oranssina hehkuvan pään putoamista. Kuudennen kerroksen ikkunassa näkyy kumma kyllä jonkinlainen vihreävarjostiminen jalkalamppu, joka on kaatunut ja nojaa ikkunalasia vasten kuin bussia odottava matkustaja."
Vuoden 1954 kotimaisena kirjana esittelyssä on Pentti Holapan (s. 11.8.1927) ensimmäinen romaani Yksinäiset (WSOY). Ennen tätä teosta Holapalta oli jo julkaistu kaksi runokirjaa ja novellikokoelma. Kirjailijantyön lisäksi mm. kääntäjänä, kirjakauppiaana, toimittajana ja kulttuuriministerinä toiminut Holappa on myös proosateoksissaan käyttänyt hyvin runollista ilmaisua. Yksinäiset-romaani kertoo leskimiehestä, joka palaa parantolasta kotiinsa, ja keväinen Helsinki herättää miehen aistit havainnoimaan ympäristöä ja ihmisiä. Päähenkilö pyrkii ihmisten luo, mutta kokee itsensä ulkopuoliseksi ja huomaa myös muilla olevan oma yksinäisyytensä. Kirjassa kuvataan myös juhannuksenviettoa Helsingin edustan saaristossa. "Toukokuun viileys suli varjoistakin ja merituuli lakastui äänettömille rannoille. Taivas hehkui aamusta iltaan violettina, kuin kuumennettu rauta, ja asfaltti jalkojen alla huokui mustaa polttoa. Ja hämärä lahjoitti öisin vain parin tunnin ajaksi tiedottoman unen. Aamuyöllä liikkuivat silmät levottomina kuopissaan koettaen turhaan kääntyä ruumiin pimeyttä päin."
Vuoden 1953 kotimaisena kirjana on Marja-Liisa Vartion (11.9.1924 – 17.6.1966) toinen runokokoelma Seppele (Otava). Suomalaisen modernismin virstanpylväiksi sanottuja teoksia kirjoittanut Vartio aloitti uransa kahdella runoteoksella ja novellikokoelmalla ennen siirtymistään romaaneihin. Vartion runot saivat innoitusta kansanrunoudesta, mikä lienee vaikuttanut siihen, että aikalaisarvostelijat kutsuivat häntä "loitsijaksi" tai "näkijäksi". Teemana Vartion runoudessa nousee erityisesti pinnalle uni, joka esiintyy moniulotteisena ja -kerroksisena symbolina. Myös esimerkiksi maisema, puut ja linnut toistuvat elementteinä runoissa, joissa voidaan tulkita esiintyvän eri rooleissa ja identiteeteissä kamppailevan naishahmon. Tutkija ja tietokirjailija Helena Ruuska lainasi Seppele-kokoelman runosta nimen Vartiosta kirjoittamalleen elämäkerralle Marja-Liisa Vartio – Kuin linnun kirkaisu (WSOY 2012). "Jo aamun hämärissä kohinan kuulin / ja ääni – kuin linnun kirkaisu // kun tulva nousee: / näen esineitä, ihmisiä / vieraista maista, kaupungeista / jonne kaipaan."
Amerikkalaiskirjailija Lionel Shriver (s. 18.5.1957) rikkoi totuttuja asetelmia ja normeja perheestä, kasvatuksesta ja äitiydestä Orange-palkitulla kirjeromaanillaan Poikani Kevin (Avain 2006, suom. Sari Karhulahti). Joukkosurman tehneen Kevinin äiti Eva pohtii miehelleen lähetetyissä kirjeissään sitä, miksi kaikki meni kuten meni, ja hän kuvailee elämäänsä, parisuhdetta, omaa äitiyttään ja Kevinin lapsuutta. Eva yrittää saada jonkinlaista sovitusta syyllisyyteensä, joka nousee sekä hänestä itsestään että ympäristöstä. Kirja kysyy paljon kysymyksiä, jotka jäävät avoimiksi koska eivät ole vastattavissa, ainakaan yksinkertaisesti. "Ymmärrän kyllä, että moni sanoo lapsellen ankarasti: 'Minä rakastan sinua mutta en pidä sinusta koko aikaa.' Mutta millaista rakkautta se on? Minusta yhtä hyvin voisi sanoa: 'Sinä et ole merkityksetön – eli pystyt edelleen loukkaamaan minua – mutta en siedä sinua silmissäni.' Kuka sellaista rakkautta kaipaa?"
Vuoden 1952 kotimainen kirjavalinta on K. M. Walleniuksen (25.7.1893 – 5.5.1984) merikirjallisuutta edustavien eräkertomusten kokoelma Miesten meri (Otava). Novellikokoelmaa on pidetty päätoimiseksi kirjailijaksi talvisodan jälkeen ryhtyneen kenraali Walleniuksen pääteoksena ja se on käännetty aikanaan kymmenelle kielelle. HS:n kriitikko Toini Havu on sanonut teoksen olevan "eräkirjallisuutemme upein aikaansaannos". Kirja sisältää kuusi kertomusta, joissa kuvataan Ruijan rannikon suomalaisten elämää metsästysmatkoineen ja Huippuvuorille asti ulottuvine seikkailuineen. "Kävelin satamaan arkku olallani. Meri väikkyi sinisenä ja kimalteli auringossa tuulen virin sitä kirjaillessa herkin sormin. Tuntui, että olin ollut kauan poissa sen parmailta. Kaipasin keskustelua sen kanssa pitkinä päivinä ja loputtomina öinä. Rintani himoitsi raikkaan suolaista meri-ilmaa ja jäntereeni ponnistusta. Olin lekotellut tarpeeksi. Maa ei saisi sitoa minua. Oli aika lähteä."
Vuoden 1951 kotimainen kirjavalinta on Olavi Siippaisen (15.7.1915 – 31.10.1963) romaani Ikuisilla niityillä (WSOY), joka on tyyliltään filosofista fantasiakirjallisuutta! Kolme miestä herää taivaan niityllä, ja kukin heistä alkaa muistella mennyttä, jotenkin rikkinäiseksi jäänyttä elämäänsä. Yksi miehistä on ollut pappi, toinen luutnantti ja kolmas kirjansitoja. Eletty elämä on jäänyt eri tavoin puolinaiseksi, ollut myrskyisää, ehdotonta tai pelon takia ilottomaksi haalistunutta. Monologimaisina tarinoina kerrotun teoksen lopussa puheenvuoron saa myös itse Jumala. Vahvoiksi teemoiksi nousevat usko, naissuhteet ja moraali – kirkon suhde yhteiskuntaan ja ihmisten sosiaalisiin kuvioihin näkyy erityisesti pikkukaupunkielämän kuvauksessa, joka luo vahvaa ajankuvaa. "Kysymyksen ydin on tämä: voiko ihminen särkeä kuorensa ja murtautua mahdollisuuksiensa ulkopuolelle? Monena laiskana hetkenä pohdiskelin sitä Maan päällä kuljeskellessani: voiko?"
Sivut
Uusi käyttäjä?
Rekisteröityneet käyttäjät voivat tehdä Kirjasammossa kirjahyllyjä ja kommentoida teoksia.
