Sivupiirin Täky
18.7.2019

Teostiedot: Meinioseppä

Kaikki täyt

Meinioseppä

Morriganin ensimmäiset koetukset ovat ohi ja on aika astua Meineikkaan Seuran kouluun. Mutta kaikki ei tietenkään mene niin kuin Morrigan ajattelee... Kun ensimmäinen koulupäivä hänen yksikölleen koittaa, vaihdetaan Morriganin lukujärjestys toiseen. Kaikkien mielenkiintoisten ja outojen oppituntien tilalle tulee yksi ainoa, Morrigania varten perustettu oppitunti nimeltään Katalien meineikkaiden tekojen historia. Meinioseppä kun kerta on, niin oppilaitos päättää varmistaa, ettei Morriganista ainakaan tule joukkotuhoasetta. Mutta miten Morrigan pääsee osaksi omaa yksikköään, jos hän käy vain yhdellä oppitunnilla ja sielläkin yksin? Sitten alkaa tapahtua outoja katoamisia ja ryhmä alkaa saada kummallisia uhkauslappuja. Kuka on tapahtumien takana? Ihana, kutkuttavan mielenkiintoinen ja valloittava Nevermoorin maailma vangitsee jälleen tässä Jessica Townsendin Nevermoor-sarjan toisessa osassa Meinioseppä – Morriganin kutsumus. Lue kuitenkin ensin sarjan ensimmäinen osa Morriganin koetukset, jos se vielä on lukematta.

Julkaisupäivä: 
18.7.2019

Tikkumäen kepparikirja

Iiriksellä ja Riinalla on omat lempikepparinsa ja Tikkumäen kepparikirjassa he johdattavat lukijan mukaan keppariharrastukseen. Kirjasta löytyy selkeät ohjeet mm. kepparin hoitoon, ruokintaan, tarvikkeisiin, talliin ja laitumelle ja löytyypä ohjeet myös uuden kepparin tekemiseen. Reetta Niemelän ja Salla Savolaisen Tikkumäen kepparikirja.

Julkaisupäivä: 
15.7.2019

Nunnia ja sotilaita

Kirjailija ja filosofi Iris Murdochin (1919–1999) syntymästä tulee 15.7. kuluneeksi 100 vuotta. Hänen romaaninsa Nunnia ja sotilaita (Weilin + Göös 1983, suom. Eva Siikarla) kuvaa kahden naisen syvää ystävyyttä ja pyrkimystä uuden elämän aloittamiseen. Toinen heistä menettää rakkaan aviomiehensä hieman yli nelikymmenvuotiaana, toinen on vuosien luostarissaolon jälkeen irronnut nunnanlupauksestaan. Murdoch tutkii kirjassa rakkauden ja syyllisyyden olemusta, moraalia ja ystäväpiirin tunteiden kerrostumia. "Murdochin myönteisessä mielessä perinteinen romaani vaatii lukijaltaan aikaa, mutta myös palkitsee hänet kerronnallisen antinsa runsaudella", luonnehditaan teosta Arvostelevan kirjaluettelon aikalaisarviossa. Romaanin suomentaja sai käännöksestään valtionpalkinnon.

"Tiettyjä herttaisia ja liikuttavia asioita oli vältettävä. Aivan kuin heidän hellyytensä verkkoa ei saisi tehdä liian tiuhaksi, mikäli he aikoivat välttää tuskaa. Vaikka he olivat leikkisästi ja näkyvästi helliä toisilleen, he pitivät kurissa tietyt tunnelajit tai -ilmaukset. Heidän kielenkäyttönsä oli hillittyä ja heidän rakkaudessaan oli pidättyväistä arvokkuutta."

Julkaisupäivä: 
12.7.2019

Aurinko on tähti

Natashalla on illalla edessään karkoitus Jamaikalle, maahan, josta hän on lähtenyt kahdeksanvuotiaana. Natasha toivoo, että vielä joku, vaikka kohtalo (johon hän ei kylläkään usko), keksii keinon jäädä Amerikkaan. Karkoitukseen johtanut syy, isän rattijuopumus, kun ei todellakaan ole hänen vikansa. Daniel on kiltti ja hyvä oppilas, hänestä tulee lääkäri, tai niin hänen vanhempansa ovat päättäneet. Ja vanhemmat painostavat kovasti, varsinkin nyt kun hänen Harvardissa opiskeleva täydellinen isoveljensä Charlie mokaa. Edessä on haastattelu toiseksi parhaimpaan kouluun Yaleen, sillä Harvardiin Daniel ei isoveljensä takia suostu hakemaan. Muutaman sattuman kautta Natasha päätyy matkalle ”fiksaajana” tunnetun juristin luo ja Daniel on puolestaan menossa Yalen haastatteluunsa. Ja sitten heidän tiensä kohtaavat. Nicola Yoonin romanttinen ja viihdyttävä Aurinko on tähti.

Julkaisupäivä: 
11.7.2019

Kotimaiset muusikot kirjailijoina

Kyytin hylly
10.7.2019
Olet ehkä joskus musiikkimaailmassa törmännyt sellaisiin muusikoihin kuin Marko Annala, Jouni Hynynen, Maija Vilkkumaa, Kauko Röyhkä, Anssi Kela, Pelle Miljoona, A.W.

Hyllyssä 56 kirjaa

Tutustu hyllyyn Kotimaiset muusikot kirjailijoina

Taivaanranta

Lomakausi on kesämökkeilyn aikaa. Joskus mökille suunnataan myös tummissa tunnelmissa, kuten Juha Seppälän Taivaanranta-novellikokoelman (WSOY 1987) pitkässä nimikertomuksessa. Siinä keski-ikäinen taidemaalari Boman ajaa vanhan opiskelutoverinsa Mutasen mökille auttamaan tätä talon etsinnässä. Edellisenä keväänä eronnut Mutanen elää yksin kesämökillä. "Miesten välillä tuntuu olevan jännitteitä, jotka johtuvat vanhoista selvittämättömistä asioista. Mutanen pohtii itsekseen, onko talonosto ollut ainoa syy pyytää Boman vierailulle, ja Boman suhtautuu epäluuloisesti Mutasen esittämiin, hänen elämäntilannettaan koskeviin kysymyksiin", kirjoittaa Tuomas Juntunen Avain-lehdessä 4/2008 julkaistussa artikkelissa "Tylyjen rivien rehevät välit". Kokoelma sisältää myös kolme lyhyttä novellia. Seppälä sai teoksesta Kalevi Jäntin palkinnon.

"Tontti vaikutti hoitamattomalta. Puista syksyllä pudonneet lehdet ja risut oli jätetty keräämättä ja ne muodostivat nyt epätasaista maastoa kattavan likaisen kirjavan maton, jota siellä täällä puhkoivat kirkkaat luonnonkukat. Mitään istutuksia ei ollut kuten viimeksi."

Julkaisupäivä: 
8.7.2019

Leikkimään, pahvi!

Leilalla on menossa ihan pahvi päivä, kun velikin on niin pieni, ettei se vielä osaa kunnolla leikkiä. Kotoa löytyy kuitenkin iso kasa erilaisia pahveja, mutta mitä niistä voisi tehdä? No, melkein mitä vaan! Leila laskee mäkeä ja on prinsessa, ja hän seikkailee puutarhassa ja avaruudessa. Kertomus on täynnä kivoja pahviaskarteluvinkkejä, kirjan avulla opit tekemään vaikka pahvipannun ja pahvipupit! Vuokko Hurmeen ja Suvi-Tuuli Junttilan Leikkimään, pahvi!

Julkaisupäivä: 
8.7.2019

Toktanten

Uttråkad av sommaridyllen? Saknar du spänning? Då är Birgitta Bergins Toktanten – grannen från helvetet boken för dig! Lena och Fredrik har fått en ny sommargranne som beter sig konstigt och ställer till med bråk. Kommer hon lyckas förstöra hela sommarparadiset… Hurdana villagrannar har du?

Julkaisupäivä: 
8.7.2019

Ihmiset alastomuudessa

Venäläiskirjailija Andrei Astvatsaturovin (s. 7.7.1969) kulttisuosioon noussut omaelämäkerrallinen romaani Ihmiset alastomuudessa (Idiootti 2010, suom. Tuukka Sandström) kertoo Pietarin älymystöstä. Teoksessa kuvataan lapsuutta Brežnevin ajalla, vaikeaa koulunkäyntiä ja päätymistä yliopistoon kirjallisuudentutkijaksi. Kuvaus on nokkelan satiirista, kepeää mutta terävää. "Astvatsaturov, syntyjään kuudennen polven pietarinjuutalainen, rakentaa romaaninsa lyhyistä otsikoiduista katkelmista. Kerronta pulputtaa spontaaninoloisena virtana, jota sivupurot katkovat tiuhaan", kirjoittaa Ville Ropponen Kiiltomadon arviossa. Andrei Astvatsaturov on Pietarin valtionyliopiston dosentti ja kirjallisuuskriitikko.

"Priimusta minusta ei loppujen lopuksi tullut. Vitosia ilmestyi silloin tällöin arvosanavihkooni, mutta nelosia ja kolmosia oli enemmän. Joskus sain jopa kakkosia. Mutta ne eivät lannistaneet. Näin niissä jokaisessa joutsenen kaulan siron kaaren, jota saattoi katsella mieluusti kauankin. Vanhemmillani oli tästä eriävä mielipide."

Julkaisupäivä: 
4.7.2019

Elämää eteisessä, Miia Martikainen

Nelli Hietalan Miia Martikaiset ovat helppoa ja nopeaa luettavaa ja uusin osa jatkaa tätä samaa rataa. Nyt Miialla on edessään ylioppilasjuhlat ja ennen kaikkea mahtava Euroopan reissu kaverinsa Annan kanssa, tai siinä uskossa Miia on. Anna kuitenkin tapaa komean Eduardon ja matkasuunnitelmat muuttuvat radikaalisti. Tässä sivussa Miia pohdiskelee omia suhteitaan, kuvioissa kun pyörii Taneli, joka ei varsinaisesti ole poikaystävä mutta on ehkä kuitenkin, ja sitten on Jere. Kun tyttöjen Kööpenhaminan reissu vaihtuu Turkuun, saa Miia uutta ajateltavaa... Nelli Hietalan vauhdikas Elämää eteisessä, Miia Martikainen.

Julkaisupäivä: 
4.7.2019

Sivut