Kotimainen kirjallisuus 1920-luvulla

Tultaessa 1920-luvulle itsenäisyyden alkutaipaleen ongelmat eivät vielä hellittäneet Suomessa.

Väestöä koetteli taloudellinen taantuma sekä erilaiset tautiepidemiat. Talous alkoi kohentua 1920-luvun edetessä ja Suomi alkoi vaurastua vähitellen. 1920-luku olikin Suomessa merkittävä eheytymisen vuosikymmen, sillä sisällissodan aikana kahtia jakautunut kansa pyrittiin sosiaalisin uudistuksin eheytymään. Myös kulttuurissa alkoi puhaltaa uudet tuulet.

1920-lukua pidetään modernismin vuosikymmenenä, mikä näkyi sen ajan kulttuurissa ja kirjallisuudessa. Vuosikymmentä pidetäänkin iloisuuden ja vallattomuuden aikana. Suomalaisille 1920-luku merkitsi kokonaisuudessaan uudistumisen vaihetta; esimerkiksi jazz rantautui Suomeen ja ensimmäisiä levyjä kuunneltiin gramofonilla. Ensimmäiset radiolähetykset suurelle yleisölle Suomessa aloitettiin vuonna 1923 ja myöhemmin, vuonna 1926, Yleisradio (YLE) aloitti omat ensimmäiset lähetyksensä.

Suomessa kirjallisuuteen modernismi tuli vasta 1950-luvulla, mutta se vaikutti jo 1920-luvulla runouteen. Suomenruotsalaiset runoilijat kehittivät silloin niin sanotun suomenruotsalaisen modernismi, jonka johtotähtenä oli Edith Södergran. Tälle englantilaisesta imagismista, venäläisestä futurismista, dadaismista ja ekspressionismista vaikutteita saaneelle runollisuusgenrelle oli tyypillistä puhekielisyys, vapaa rytmi sekä voimakas kuvallisuus.  Suomenkielisessä kirjallisuudessa esille nousi taas Tulenkantajat-ryhmä, joka julisti kansainvälistä sanomaa ”Ikkunat auki Eurooppaan!”. Tulenkantajien tuotannolle oli tyypillistä vapaamittaisuus, ekspressionistinen ilmaisu, koneromantiikka, eksotiikka ja uudenlaisen elämäntunteen ylistäminen.

Lähteet:
Suomi 75: itsenäisen Suomen historia 2. Toim. mm. Tarkka, J.; Polvinen, T. & Soikkanen, H. 1991. Weilin+Göös.
Tarkka, Jukka & Tiitta, Allan. Itsenäinen suomi: kahdeksan vuosikymmentä kansakunnan elämästä. 1997. Otava.
Bagh, Peter von. Sininen laulu : itsenäisen Suomen taiteiden tarina. 2007. WSOY
Laitinen, Kai: Suomen kirjallisuuden historia. 1997. Otava.
Karhu, Eino. Suomen 1900-luvun alun kirjallisuus. 1973. Kansankulttuuri.

Tulenkantajat

1920-luvulla Suomessa vaikutti kirjailijaryhmä Tulenkantajat, joka on nimetty Nuoren Voiman Liiton julkaiseman samannimisen, vuonna 1924 ensikertaa ilmestyneen, albumin mukaan. Tulenkantajat albumi muuttui myöhemmin vuonna 1928 aikakauslehdeksi ja lehden päätoimittajana toimi Erkki Vala, joka perusti myös Tulenkantajain Seuran vuonna 1929.

Tulenkantajat oli itsenäisyydenajan ensimmäinen kirjallinen liike. Ryhmän tavoitteena oli ohjata suomalaista kirjallisuutta kohti Euroopan suuntauksia. Tulenkantajien tunnuslause olikin: ”Ikkunat auki Eurooppaan!”, joka oli lainaus Elmer Diktoniuksen esittämistä Ultra-lehden tavoitteista. Tulenkantajien joukko oli kirjava ja ihmisryhmänä hieman epämääräinen, eikä heistä voida vieläkään tehdä paikkaansa pitävää luetteloa. Osa oli mukana tiiviimmin ja osa väljemmin. Tiiviisti mukaan kuuluvia olivat mm. Olavi Paavolainen, Katri Vala, Erkki Vala, Onni Halla, Uuno Kailas, Yrjö Jylhä, Elina Vaara, Lauri Viljanen ja Ilmari Pimiä. Ryhmän ydinjäsenistö pysyi melko muuttumattomana, mutta muut jäsenet vaihtelivat. Tämän vuoksi tulenkantajista puhutaan yleensä kirjailijaryhmänä, mutta samaan ystäväpiiriin kuului myös lausujia, muusikkoja, kuvataiteilijoita, sanomalehtimiehiä sekä monenlaisia eri taiteen harrastajia. Ryhmään on yhdistetty esimerkiksi Martti Haavio (P. Mustapää), Mika Waltari, Einari Vuorela, Arvi Kivimaa, Onni Halla ja Antero Kajanto. Tulenkantajille oli ominaista kiinnostus uusiin ilmiöihin sekä usko ihmisyyteen ja suomalaisen kulttuurin tulevaisuuteen.

Tulenkantajia ja heidän aikalaisiaan pidetään myös ensimmäisenä suomenkielisenä lyriikkapolvena. Heidän lyriikkansa ei kuitenkaan voida sanoa mullistaneen runouden ilmaisukeinoja tai edistäneen kirjallisuuden kehitystä samalla tavoin kuin esimerkiksi Edith Södergranin. Tulenkantajien ryhmään kuului kuitenkin hyvin monenlaisia runoilijoita, mutta heidän runoillaan oli siitä huolimatta yhteisiä piirteitä esimerkiksi vapaa mitta, eksotiikka ja koneromantiikka. Tulenkantajien lyriikassa näkyi vahvasti elämän voiman korostaminen eli vitalismi, johon liittyy myös ihmisruumiin palvonnan kohteeksi tuleminen. Runoissa oli myös ahdistusta sekä kuvausta kuolemasta.

Tulenkantajaryhmä hajosi 1930-luvulla erimielisyyksiin ja sisäisiin ristiriitoihin. Hajoamista ryhmän sisällä alkoi tapahtua jo 1920-luvun lopulla, kun poliittiset mielipide-erot sekä arvovaltakiistat nousivat entistä tärkeimmiksi. Yksi syy hajoamisen tapahtumiseen oli Tulenkantajat-lehden lakkauttaminen kesken vuotta 1930 sekä kustannusyhtiön ajautuminen konkurssiin. Vaikka Tulenkantajiin kohdistui aikanaan paljon kritiikkiä, on se kuitenkin jäänyt 1920-luvun merkittäväksi ryhmäksi Suomessa, ja suurin osa ajan tunnetuimmista runoilijoista ja kirjailijoista kuului juuri Tulenkantajiin.
Tulenkantajat julkaisivat ainakin kaksi yhteistä runoantologiaa: Nuoret runoilijat (1924) sekä Hurmioituneet kasvot (1925), joka sai hyvin tylyn vastaanoton.

Lähteet/Källor:
Saarenheimo, Kerttu. Tulenkantajat.1966.
Mauriala, Vesa. Uutta aikaa etsimässä: individualismi, moderni ja kulttuurikritiikki tulenkantajien elämässä 1920- ja 1930-luvulla. 2005.
Laitinen, Kai: Suomen kirjallisuuden historia. 1997.
Rojola, Lea: Suomen kirjallisuushistoria 2: Järkiuskosta vaistojen kapinaan. 1999.

Olavi Paavolainen

”Vaikka yksikään kirjoittamani lause ei jäisi elämään, minun merkitystäni omalle ajalleni ei voida kieltää.” – Olavi Paavolainen

Syntynyt: 17.9.1903, Kivennapa
Kuollut: 19.7.1964, Helsinki

Olavi Paavolainen oli 1920-luvun kirjallisen elämän tärkeä ja värikäs hahmo, jonka vaikutus ulottui laajalti yli kirjallisuuden rajojen, usein hänestä puhutaankin aikansa edelläkävijänä. Paavolaista pidetään Tulenkantajien keulahahmona, sillä hän oli sen todellinen vaikuttajahahmo sekä aatteiden antaja. Paavolainen kuului myös Tulenkantajien kärkipään prosaisteihin. Luonto ja ympäristö näkyivät Paavolaisen tuotannossa vuoteen 1925 asti, jolloin Paavolainen koki muutoksia matkustaessaan ympäri maailmaa. Ympäristökuvaukset saivat väistyä ja tilalle tuli seksuaalisuuden sekä alastomuuden ihannointi. Paavolainen oli myös kiinnostunut koneromantiikasta ja esimerkiksi teoksessa Nykyaikaa etsimässä (1929) metalli, kone ja tekniikka nousivat suunnattoman ihailun kohteeksi. Olavi Paavolainen oli myös keskeinen toimija kulttuurikritiikissä 1930-luvulla. Paavolainen on jäänyt ristiriitaiseksi hahmoksi niin aikanaan kuin vielä nykypäivänäkin – hän on ollut sekä ihailtu että vihattu johtotähti ja kulttuurivaikuttaja. Olavi Paavolainen on kuitenkin jättänyt lähtemättömän jäljen suomalaiseen kulttuuriin.

Teokset:
• Valtatiet: Runoja (1928) Nimellä Olavi Lauri yhdessä Mika Waltarin kanssa
• Nykyaikaa etsimässä: Esseitä ja pakinoita (1929)
• Keulakuvat: Runoja (1932)
• Suursiivous eli kirjallisessa lastenkamarissa (1932)
• Kolmannen valtakunnan vieraana: Rapsodia (1936)
• Lähtö ja loitsu: Kirja suuresta levottomuudesta (1937)
• Risti ja hakaristi: Uutta maailmankuvaa kohti (1938)
• Synkkä yksinpuhelu: Päiväkirjan lehtiä vuosilta 1941–1944, I–II. (1946)
• Pietari–Leningrad (1946)
• Volga virtaa nyt Moskovaan (2016)

Lähteet/Källor:
Mauriala, Vesa. Uutta aikaa etsimässä: individualismi, moderni ja kulttuurikritiikki tulenkantajien elämässä 1920- ja 1930-luvulla. 2005.
Kurjensaari, Matti. Loistava Olavi Paavolainen: henkilö- ja ajankuva. 1975.
Paavolainen, Jaakko. Olavi Paavolainen: Keulakuva. 1991.

Katri Vala

Syntynyt: 11.9.1901, Muonio
Kuollut: 28.5.1944, Eksjö, Ruotsi

Karin Alice Wadenström, tunnetaan nimellä Katri Vala, oli suomenkielinen runoilija, joka vaikutti tiivisti Tulenkantajissa. Myös Valan veli, Erkki Vala, vaikutti Tulenkantajissa ja hän esimerkiksi toimi aikakauslehdeksi muuttuneen Tulenkantajat-lehden päätoimittajana. Katri Valaa pidetään Tulenkantajien lahjakkaimpana runoilijana, mutta hänen tuotantonsa jakoi ihmisiä kahtia – hän on sekä kiistelty että kiitelty runoilija. Edith Södergranin ihailijana, Vala omasi tuotantoonsa vapaarytmisyyden ja hänen ansiostaan se vakiinnutettiin suomenkieliseen kirjallisuuteen. Valan alkupään tuotanto oli värikästä ja täynnä elämänhurmiota, runoissa näkyi Valan viehätys luontoon sekä eksoottisiin, sadunomaisiin paikkoihin ja tunnelmiin. Traagiset elämäntilanteet vaikuttivat kuitenkin Valan myöhempään tuotantoon ja runot olivat selvästi synkempiä ja haikeampia, niistä voi aistia kuoleman kaipuun ja väsymyksen elämään. Katri Vala uskoi itseensä vakaasti ja oli varma, että jonain päivänä hänen työnsä huomattaisiin ja asetettaisiin oikeaan arvoonsa. Vaikkei Vala saanutkaan omana aikanaan nauttia suurta arvostusta, on hän jäänyt suomalaisen kirjallisuuden ja erityisesti suomalaisen runouden merkittävimpiin nimiin ja vaikuttajiin.

Teokset:
• Kaukainen puutarha (1924)
• Sininen ovi. Runoja (1926)
• Maan laiturilla. Runoja (1930)
• Paluu. Runoja (1934)
• Pesäpuu palaa (1942)
• Kootut runot (1945, postuumisti)
• Henki ja aine eli yksinäisen naisen pölynimuri. Taistelevia pakinoita (1945)
• Valikoima runoja. Suomalainen parnasso (1958)
• Suorasanaista 30-luvulta ja -luvusta (1981)
• Eikä minussa ollut pelkoa. Runoilijan omakuva kirjeiden, päiväkirjojen ja kirjoitusten valossa (1991)

Lähteet:
Saarenheimo, Kerttu. Katri Vala, aikansa kapinallinen. 1984.
"Sain roolin johon en mahdu": suomalaisen naiskirjallisuuden linjoja. Toim. Maria-Liisa Nevala. 1989.
Mauriala, Vesa. Uutta aikaa etsimässä: individualismi, moderni ja kulttuurikritiikki tulenkantajien elämässä 1920- ja 1930-luvulla. 2005.

Edith Södergran

Syntynyt: 4.4.1892, Pietari
Kuollut: 24.6.1923, Raivola

Edith Irene Södergran on suomenruotsalainen runoilija, jonka ansiosta suomenruotsalainen runous nousi 1920-luvulla pohjoismaisen kirjallisuuden kärkeen. Hänen tuotantonsa jäi kuitenkin melko vähäiseksi, ja suurimman osan tuotannostaan Södergran kirjoitti ennen 1920-lukua. Koska Södergranin elämä jäi kovin lyhyeksi, on osa hänen runoistaan julkaistu vasta hänen kuolemansa jälkeen. Esimerkiksi yksi hänen rakastetuimmista runoista Maa, jota ei ole, löydettiin ja julkaistiin vasta hänen kuolemansa jälkeen. Södergranin modernit runot hämmensivät monia hänen aikalaisiaan. Hänen vapaamittainen runoutensa oli ennenkuulumatonta Suomessa, ja jotkut pitivät Södergrania jopa huonona runoilija, koska tämä ei kirjoittanut loppusoinnullista runoutta. Lisäksi hän ravisteli oman aikansa naiskuvaa ja käsitystä naisrunoilijasta. Södergranin runoja on käännetty yli 40 kielelle, esimerkiksi englanniksi, espanjaksi, ranskaksi, italiaksi, kiinaksi ja arabiaksi. Edith Södergranin tuotantoa tutkitaan yhä edelleen ahkerasti – runoilijan elämä ja tuotanto herättää vielä tänä päivänäkin mielenkiintoa.

Teokset:
• Dikter (1916) (suom. Runoja, 1942)
• Septemberlyran (1918)
• Brokiga iaktagelser (1919)
• Rosenaltaret (1919) (suom. Ruusualttari)
• Framtidens skugga (1920)
• Tankar om naturen (1920)
• Landet som icke är (1925, postuumi, toim. Elmer Diktonius)
• Ediths brev: brev från Edith Södergran till Hagar Olsson (1955) (suom. Edith Södergranin kirjeet, 1990)
• Södergranilta on myös julkaistu lukuisia runokokoelmia

Lähteet:
Rahikainen, Agneta. Edith: runoilijan elämä ja myytti. 2014.
Löyttyniemi, Raili. "Edith Södergran – runoilija edellä aikaansa." Verkkoartikkeli. Artikkeli käännetty ja muokattu Nanna Stenberg-Gustafssonin ja Sixten Björkstrandin artikkelin pohjalta. 21.10.2016. http://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/10/21/edith-sodergran-runoilija-edella-aikaansa
"Sain roolin johon en mahdu": suomalaisen naiskirjallisuuden linjoja. Toim. Maria-Liisa Nevala. 1989.

Koonnut Vaasan kaupunginkirjasto, 2017

Kiinnostaako 1920-luvun kirjallisuus? Tällä haulla löydät lisää 1920-luvulla vaikuttaneita kotimaisia kirjailijoita: 1920-luku

Lisätty Kirjasampoon 8.9.2017 / Elina