Mitä lukisin seuraavaksi? Kirjastojen Kirjasampo.fi auttaa sinua löytämään kiinnostavat kirjailijat, kirjat ja lukukokemukset.

Kirjasammon kevät: Riikka Pelo ja hirviöitä

Teema
17.2.2014

Toimitukselta: Kirjailija | Teema | Teos | Täky

Riikka Pelo ja hirviöitä

 

Valokuvista sitä ei näe, annetaan Riikka Pelon auttaa.

Marina Tsvetajeva on tsaarinaikainen aristokraatti, runoilija ja rautaäiti – karismaattinen hirviö, joka alistaa elämän taiteelleen. Tyttärestään Aljasta hän imee energiaa ”kuin loiskasvista”. Toinen lapsi Irina kuolee nälkään.

Riikka Pelon Jokapäiväinen elämämme on monella tavalla hirviösatu.

Runoilija on perheen yksityinen hirviö, Neuvostoliitossa nousee toinen ja suurempi.

Se ajaa Marinan ja Aljan maanpakoon Tsekkoslovakiaan ja Pariisiin. Mutta vaikka romaani kartoittaa Euroopan vaiheita, historia jää perhekuvien rinnalla väistämättä sivuosaan. Äidin ja tyttären draama on se joka eniten pyörryttää.

Efronien viimeinen ateria datsalla Moskovan lähellä on kuvattu niin sakeasti, ettei edes Stalinin terrori tunnu yhtä vaikuttavalta.

 

Pelon Marina Tsvetajeva on epäsovinnaisen raaka hahmo. Se virkistää maailmassa, jossa historian naisia on usein kiedottu romanttiseen sumuun.

Jos kirjaa vähän selailee, saattaa ensin luulla että Pelokin tekee niin. Esimerkiksi Mervi Kantokorpi tulkitsee Helsingin Sanomien arvostelussaan (4.4.2013):

”Runoilijan persoonasta välittyy villi kuva: itsetietoinen, rakkaudesta ja kirjoittamisesta elävä intellektuelli, enneunia näkevä mystikko...”

Tämä kuvaus on lähinnä hellyyttävä, se sivuuttaa oleellisen eli persoonan. Pelon Marina Tsvetajeva räyhää ja kerjää huomiota, kiusaa ja manipuloi lapsiaan. Marina on ihastuttava hirviö. Siksi onkin niin kiehtovaa kun naisen sympaattinen puoli pääsee esiin; välillä egon sumu hälvenee, sen raoissa Marina tajuaa rakastavansa lapsiaan. 

 

Marina ja hänen tyttärensä Alja elävät ”jokapäiväistä elämää”. Se tarkoittaa käsin pestyä pyykkiä, kenkien korjaamista, hikeä ja raivoa, riitelyä ja naurunpuuskia.

Marinan elämässä arjen jokapäiväisyys on kirous, joka estää taiteilijaa nousemasta runouden maailmaan.

Jokapäiväisen vastakohtia ovat rakkauden ekstaasi ja taiteen ikuisuus. Ne iskevät ihmisen ulos ruumistaan.

Historia antaa sanalle myös kolmannen merkityksen. Viimeistään Komin metsätyömailla jokapäiväinen alkaa kuulostaa suloiselta. Alja kirjoittaa vankileirillä, että on hullua nähdä pyykit ja tiskit vihollisina. Ne ovat osoitus siitä että ”elämää on ja se jatkuu”.

Tämä on jokapäiväisen salainen ja syvä merkitys.

 

Pelon romaania on verrattu paljon Sofi Oksasen Puhdistukseen. Molemmissa kuvataan kulttuurien väliin putoavien naisten selviytymistä Neuvostoliitossa.

Tunnelmiltaan kirjoissa ei silti ole kovin paljon yhteistä.

Mutta jos vertauksen haluaa tehdä, ainakin ymmärtää sen miten kovaa kirjaa pitelee käsissään.

Pelon kieli on niin rehevää, yksityiskohtien määrä niin pyörryttävä, psykologinen kuvaus niin murhaavaa… että sen rinnalla Puhdistus alkaa tuntua kolmen tähden kioskidekkarilta.

Jokapäiväinen elämämme on harvinaisen loistava romaani. Se on suloinen ja raaka. Se on puistattavan ihana kuvaus perheestä, joka antoi äänen ajalleen. Se on kirjallinen täysosuma, jota ei voi kuin ihailla.

Niin paljon kuin vihaankin Finlandiaa, tänä vuonna se nosti esiin vuoden parhaan kirjan.

 

Ilmari Envall

Jokapäiväinen elämämme Kirjasammossa