Sala Nimimerkki

Teema
9.11.2011

Toimitukselta: Kirjailija | Teema | Teos | Täky

Tämän syksyn suuria kirjallisia puheenaiheita on ollut Pauli Kohelo – kuka mahdollisesti jo kannuksensa hankkinut kirjailija, kustannustoimittaja tai aivan uusi julkisuutta välttelevä kirjailija nimen takana piileekään. Kohelon salaisuutta en käy tässä ratkomaan, totean vain, että salanimet ja nimimerkit ovat olleet ja yhä ovat kirjallisuudessa yleisiä. Maiju Lassila, Eva Wein, Rosa Liksom, Hanneliina Seret ynnä monet muut. Mikä saa kirjailijan julkaisemaan kirjansa salanimellä? Nimimerkkiä käyttävä on tietenkin parhain henkilö valaisemaan asiaa. Pyysin kahta kirjailijaa pohtimaan asiaa omasta näkökulmastaan lähettämieni kysymysten pohjalta. Kirjoituksia lukiessa lukija voi kysellä huolettomasti teksteiltä ja itseltään: kuka puhuu?

Nimimerkki Laura Saari julkaisi keväällä 2008 romaanin Tyyppiteoria. Tampereelle sijoittuva hauskan räävitön mutta vakaviakin teemoja käsittelevä chick lit –teos on herättänyt tunteita puolesta ja vastaan. Kirjailijan oikea identiteetti on pysynyt visusti salassa. Nimisoppaa kirjailija on maustanut julkaisemalla blogia Sonetteja Lauralta nikillä Muskeli-Netta.

Harri István Mäki on julkaissut omalla nimellään muutamia kymmeniä lasten- ja nuortenkirjoja. Viime talvena Helsingin Sanomien haastattelussa kirjailija paljasti kirjoittaneensa myös nimimerkillä, mutta millä nimellä ja minkä tyylisiä teoksia, sitä ei Mäki halunnut kertoa.

Kiinnostavia lukuhetkiä Laura Saaren ja Harri István Mäen seurassa!

- Tuija Lassila
 

Laura Saaren tie nimimerkkikirjailijaksi

Sain idean kirjoittaa viihdekirja. Tiesin, että kustantajat julkaisevat niitä mielellään ja halusin kokeilla, osaisinko oikeasti. En voi sanoa tuntevani mitenkään kauhean hyvin genreä, hävettävän vähän tunnen kotimaista hömppää, niin kuin sitä kirjoittajatkin leikkisästi kutsuvat. Jotenkin olin kuitenkin päätynyt sellaiseen käsitykseen, että suomalaista naisille suunnattua viihdekirjallisuutta vaivaisi eräänlainen kilttiyssyndrooma. Kuvittelin, että pääosa kotimaan sankarittarista olisi suoraselkäisiä kunnon tyttöjä, jotka tekevät kiusauksista huolimatta aina oikein ja sitten törmäävät lopulta hyvään mieheen. Halusin haastaa tämän (ehkä vain omassa päässäni elävän) sankaritarkuvan ja kirjoittaa laiskan, huonosti käyttäytyvän, viinaanmenevän ja seksistä pitävän sankarittaren. Tyyppiteorian Sallasta tuli vähän kuin kolmekymppinen Peppi Pitkätossu: ikuista kasvuaikaa viettävä, yksin elävä, mutta ystäviin turvaava nainen, joka muotoilee totuutta taitavasti omia tarkoitusperiään varten. Ensimmäisessä versiossa Salla jopa toimi rikollisesti, mutta siihen kustannustoimittaja sentään puuttui. Rosvosankarittarien aika taitaa olla vasta edessäpäin suomalaisessa naistenviihteessä.

Alun perin nimimerkillä kirjoittamiseen oli kohdallani hyvin maanläheiset syyt. Iäkkäät, tiukan uskonnollisessa kulttuurissa kasvaneet vanhempani ovat ylpeitä kirjoittavasta tyttärestään ja lukevat kaiken, mitä julkaisen. Todennäköisesti lapsenikin tulevat lukemaan kirjani ennemmin tai myöhemmin. Niin, ja anoppi, jolla on muutenkin melko vähän hyvää sanottavaa minusta. Pelkään, että he järkyttyisivät lukemastaan.

Ihmisten on usein vaikea ymmärtää, että kirjailija ei yleensä kirjoita itsestään. Henkilöhahmojen ajatukset eivät ole samanlaisia kuin kirjailijan ajatukset, eivät myöskään persoona, kokemukset tai moraali. Paperille kirjoitettuna se on hyvin yksinkertaista ja selkeää, mutta käytännössä kirjailijoita luetaan kirjojensa kautta, ja aika usein väärin. Tämä on hyvin inhimillistä, sorrun siihen itsekin vähän väliä. Luulen tietäväni, kuinka Anna-Leena Härkönen tai Hanif Kureishi ajattelevat, vaikken ole tavannut kumpaakaan, tehnyt ainoastaan tuttavuutta heidän fiktiivisten teostensa kanssa. Tietenkin kirjailijan intentiolla on suuri merkitys, mutta olisi naivia ajatella, että tämän tarkoituksena olisi yksioikoisesti ajaa omia ajatuksia tai etiikkaansa. Minusta omaelämänkerralliset tarinat ovat harvoin mielenkiintoisia. Niitä lukiessani en ajattele löytäväni totuutta kirjailijasta, vaan jään pohtimaan, miksi tämä haluaa antaa itsestään juuri tällaisen kuvan, miksi hän on valinnut juuri nämä kokemukset yhteisjakoon, mitä haluaa jättää paljastamatta ja missä liioittelee.

On ollut muitakin syitä salata oma minuus Laura Saaren taustalla. Ensinnäkin, kirjailijan tuotantoa tarkastellaan kokonaisuutena, enkä haluaisi selitellä, miksi tällainen kirja tällaisten kirjojen jälkeen ja ennen sitä ja tätä. Pelkäsin myös, aiheetta tai aiheesta, että viihdekirjan julkaiseminen saattaisi vaikeuttaa apurahojen saamista ”vakavasti otettavaan” kaunokirjalliseen työskentelyyn. Valitettavasti näyttäisi olevan, että jotkut kirjailijapiireissä mukana olevat henkilöt ovat aikamoisen itsetärkeitä. Rajaa vedetään tiukasti ”hyvän kirjallisuuden” ja viihteen väliin, erityisen helppoa on lyödä leimakirveellä heikkolaatuisen merkki naisista naisille kirjoittavaan naiseen. Tuntuu, kuin omaa erinomaisuutta pyrittäisiin ilmentämään rajaamalla ulkopuolelle ”epätoivottu” aines, vaikkapa ne, joille hauskan ja sujuvan tarinan tuottaminen voi olla sanataiteellisia ambitioita korkeampi tavoite. Ainakin joskus.

Sekin kiusaa, kuinka kirjoja nykyisin markkinoidaan niin painotetusti kirjailijan avulla. Kaipaan todella aikoja, jolloin kirjan kuva oli kustantamon ilmoituksissa isommalla kuin kirjailijan naama. Typerä julkkiskulttuuri on tullut kustannusalallekin, ja ainakin itse olen noin sata kertaa pitkästyttävämpi kuin kirjani, enkä ymmärrä, miksi ketään kiinnostaisi kuulla minusta kirjojeni sijaan.

Ja onhan se hauskaa, että on oman itsen rinnalla toinen kirjoittajapersoona. Fiktiivisessä kirjoittamisessahan jo yksi lähtökohta on se, että asettuu toisen ihmisen nahkoihin, pyrkii näkemään asiat niin kuin olisi joku ihan muu. Se tekee kirjoittamisesta kiehtovaa, antaa mahdollisuuden elää useita elämiä tämän varsinaisen aikana. Itse olen ainakin niin lapsellinen, että eläytymällä kirjoittaminen tuntuu helpommalta kuin pyrkiä olemaan henkilöhahmojaan hallitseva nukkemestari, joka kirjoittaa täysin tietoisena omasta intentiostaan.

Huomautus lukijalle: Tämä tekstin laatija on fiktion ammattilainen. Mikä tahansa osa tai kaikki edellä kirjoitetusta saattaa olla puhdasta palturia, jolla ei ole mitään tekemistä asioiden todellisen tilan kanssa.

(Laura Saari)
 

KESKUSTELU SALANIMELLÄ KIRJOITTAMISESTA

(Harri István Mäki)

 

– Kirjat voivat käsitellä sitä, että olet eksyksissä.

– Jatka.

– Olen eksyksissä, joku toinen etsii minua ja minä piiloudun.

– Koska et halua tulla löydetyksi.

– Ehkä. Kyllä. Koska en halua.

– Piilosilla oloa?

– No, minä olen kateissa. Koska haluan olla. Itseäni paossa.

– Hmm.

– Katsos, joku etsii... Ei, ei! Joku metsästää minua ja siksi minun on piilouduttava.

– Koska se on leikki, ja koska se ei ole oikeasti totta.

– Piilouduttava. Ja koska leikki on aina oikeasti totta.

– Hmm.

– Näen varjostajani ja samalla varjostan häntä, kun hän varjostaa minua.

– Varjoleikki?

– Ehkä. Kyllä. Koska varjoaan ei voi saada kiinni.

– Hyvä on. Anna, kun mietin. Vakoilet ja sinua vakoillaan. Onko se vaikeaa?

– Eipä juuri.

– Tunnetko sinä etsijäsi?

– Enpä juuri. En ensin. Mutta...

– Mutta?

– Mutta opin tuntemaan hänet, kun seuraan häntä ja näen hänen teatterinaamionsa.

– Tunnet hänen salaisimmat mieltymyksensä?

– Enemmänkin: tunnen hänen halunsa olla epäluuloinen, tiedän miten hänen pelkonsa herää ja... tavallaan tunnen hänet perinpohjaisesti, mutta hän taas ei tunne juuri mitään minusta. Hän näkee minut vain eksyksissä ja juuri se on virhe, koska...

– Koska sinä haluat olla... eksyksissä?

– Ja koska olen hänelle pelkkä saalis.

– Jota ajetaan.

– Joka väsytetään.

– Taltutetaan?

– Kunnes olen antautunut, paljastettu. Ja muistathan, että minä halusin vain olla eksyksissä. Piilossa. Se on jotenkin rauhoitt...

– Miksi hän jahtaa sinua? Se kuulostaa niin epätoivoiselta.

– Enpä tiedä. En osaa sanoa. En ainakaan varmasti. Kuka tietää? Ehkä me kohtasimme kauan sitten, kun elin Unkarissa. Ehkä hän on lapsuuteni ystävä tai tuntematon demoni. Kuka sen tietää? Tarkoitan, hänhän voi ajatella, että jahdatessaan minua hän löytää jotakin itsestään. Selittääkö tämä sinulle asian tilan?

– Valitettavasti... ei.

– No niin no. En ole koskaan ollut kovin kaksinen puhujana.

– Mitä tapahtuu, kun hän saa sinut kiinni?

– Sitten... leikki tavallaan loppuu... omaan voimattomuuteensa. Koko tarina on ohi. Koko maailma on romahtanut... On keksittävä uusi tuntemattomuus. Niin juuri. Taivaalle on noustava uusi musta aurinko.

– Entä jos hän ei löydä sinua?

– Se on koko jahdin idea. Väistäminen. Välttäminen. Eikä hän välttämättä löydä minua... koska minulla on toinen nimi, toisia nimiä.

– Nimiä, joiden takana voi olla?

– Joina voi olla.

– Nimiä, jotka tapahtuvat sinulle?

– Jotka minä tapahdun.

– Entä kun sinulla on oma nimesi, onko se erilainen takaa-ajo?

– Silloin en ole piilossa. Erilaista? Kyllä. Niin, luulisin.

– Koska?

– Olen silloin... jahtaaja. Kyllä. Koska minä haluan.

– Metsästystä?

– No, jahtaan, koska minä en halua... ei tarvitse olla piilossa.

– Taidan ymmärtää. On erilaista olla jahtaaja kuin jahdattava.

– Ei.

– Ei?

– Se on ehkä kummallista, mutta se on kokemuksena hyvin samanlainen.

– Ja silti se ei ole täysin samanlainen?

– Ei, se ei ole aivan täysin samanlainen. Nyt alat ymmärtää.

– Kiitos.

– On hienoisen hieno ero jahdata ja olla jahdattavana. Kirjat voivat käsitellä sitä, että olet eksyksissä.

– Aivan. Sinun vuorosi: jatka, olet oikealla tiellä.

– Kuin salaisen nimen takana olisi jo hyvän aikaa haudassa maanneen löyhkä...

– Niin. Ehkä. Kenties. Kyllä!

– Lahoava ruumis ja kasvojen suojaksi...

– ...Kääritty hikiliina. Kuten Jeesus sanoi Lasaruksen haudan äärellä: ”Päästäkää hänet”.

– Ja hän lähti...

– Pakoon itseään...

– ... Koska ei halunnut tulla löydetyksi. Siinä se, näkemiin.

– Aiotko lähteä?

– Niin.

– Näin pian?

– Minun on hoidettava pari asiaa.

– Vai niin.

– Anteeksi, ymmärrän niin vähän siitä, mitä tiedän. Jahtaava demoni ja näyttämö ovat... sama... mutta minä itse olen muuttumassa.

 

Viimeksi päivitetty 3.11.2008
Teksti julkaistu Sanojen ajassa aikaisemmin.
Siirretty Kirjasampoon: Kimmo Leijala / 9.11.2011