Mitä lukisin seuraavaksi? Kirjastojen Kirjasampo.fi auttaa sinua löytämään kiinnostavat kirjailijat, kirjat ja lukukokemukset.

Regina Rask

Kirjailijaesittely
17.10.2011

Toimitukselta: Kirjailija | Teema | Teos | Täky

Regina Rask on sanonut, että identiteettiikriisi kirjailijana olosta ei hievahdakaan hänen luotaan. Kun hän oli julkaissut esikoisteoksensa Ei millään pahalla Otavalta vuonna 2002, Helsingin Sanomissa julkaistiin hänestä kuva, jota kirjailija arvioi kriittisesti. Vaikka päällä olikin taiteellinen villatakki, hän omasta mielestään näytti auttamattoman arkipäiväiseltä. Mielikuvissaan Regina Rask oli rakennellut kirjailijat poikkeusyksilöiksi, jotka päästelivät suustaan mahdottoman hienoja viisauksia.

Jo kuusi romaania kirjoittaneelle kokeneelle konkarille tuo arkipäiväisyys on koitunut suureksi voimavaraksi ja vahvuudeksi. Regina Rask ei kirjoita romaaneissaan viittäkymmentä  ensimmäistä sivua tyhjää jauhaen ja yrittäen päästä jutun juuresta kiinni, vaan syöksyy suoraan päähenkilöidensä elämäntilanteisiin ja alkaa kuljettaa lukijaa elämänkäänteestä toiseen. Sen lisäksi, että arkea kuvataan tekstissä tarkkanäköisesti. Sekä päähenkilöt että kertoja tekevät teräviä havaintoja elämänmenosta ja koko ihmisenä olemisen pohjavirrasta. Päähenkilöt luotsaavat mennyttä, nykyisyyttä ja tulevaa oivaltaen, että elämä on kaari. Lapsuuden muistot ja kokemukset ovat ohjanneet elämämme suuntaa nykyiseen. Tämänhetkiset kokemukset puolestaan luotsaavat tulevaisuuteen: "Mitä vanhemmaksi hän tuli, sitä vakuuttuneempi hän oli siitä, että elämässä oli ratkaisevaa minkälaisessa ruokapöydässä oli lapsena istunut. Se oli hänen teoriansa numero yksi", miettii nelikymppinen Ruut esikoisromaanissa Ei millään pahalla.  Kirjailija on itsekin tunnustanut kantavansa mukanaan lapsuuttaan.

Rask on myös näyttänyt, että kaikki ei olekaan niin yksilöllistä kuin usein kuvittelemme. Kirjailija on eläytynyt teksteissään monenikäisten ihmisten elämäntuntoihin. Hän sinkoaa lukijalle eri elämänvaiheista johtuvia mielentiloja ja mielleyhtymiä, jotka on helppo tunnistaa omikseen. Rask on mm. keksinyt hupaisasti nimittää ”elämysahmateiksi” niitä, jotka ikääntyessään onnettomuuden tai sairauden kautta tajuavat elämän rajallisuuden. Tuo joukko ryntää eteenpäin niin, että ”perävalot vaan näkyy”.  Hyvä naapuri -kirjan päähenkilö epäilee, että elämänhalussaan hänen ikääntyneet isänsä ja äitinsä tekisivät eläkepäivien keinutuolistakin temppuradan.

Kirjailija on myös osuvasti kuvannut, kuinka vierauden tunteen aiheuttamaa ahdistusta oudoissa olosuhteissa. Sitä, kuinka ihminen lohduttelee itseään:” Kaikki järjestyisi, asettuisi kohdalleen. Oli aivan selvää, että paniikkia piti välttää kun seisoi vieraassa kaupungissa oudolta tuoksuvan asunnon ikkunassa katsellen iltaan, jossa hämärä hiipi koloistaan. (Puhtaalta pöydältä s. 17).

Kirjailijalla tulee olla kyky asettua syrjästäkatsojan asemaan. Toisaalta huumori, joka on hänen valttikorttinsa, mutta tyylilajina sangen vaativa, edellyttääkin, että osaa katsoa ja tarkastella asioita myös hieman tavallista poikkeavista näkökulmista. Huumorin keinoin kirjailija käsittelee rehellisesti raskaita aiheita kuten sisarkateutta, lapsettomuutta, avioeroa, leskeksi jäämistä, uusperheitä ja henkistä yksinäisyyttä. Elämänmakuisia aiheita kaikki.

 

Ei millään pahalla (2002) piirtää kuvan sisarkateudesta.  Ruutin ja Raunin  lapsuudessa koetut epäoikeudenmukaisuudet kommunisti-isän tiukan katseen alla nousevat tarinassa pintaan. Ruut on lapseton kauppatieteiden maisteri ja kahden lapsen kotiäiti, Rauni puolestaan naimisissa kireän insinöörin kanssa. Romaanin sisarukset ovat kirjailijalle saman naisen monta eri kehitysvaihetta. Kirjailijan mielestä esikoisissa on aina mukana elämäkerrallista taustaa.

Regina Raskin Tänään kotona –kirja (2003)  kertoo juuri eronneesta Hertasta, joka yrittää sopeutua uudenlaiseen arkeen vakaasti päättäneenä, että pärjää tulevaisuudessa sinkkuna. Pian on kuitenkin edessä jälleen uusi arkipäivän rutiinien sovitteleminen uuden miehen rinnalla. Tuoreessa suhteessa pariskunnan pitäisi löytää tilaa myös romantiikalle. Kolme murrosikäistä lasta uusperheessä ei tee pyrkimyksiä tasapainoiseen elämään ainakaan helpoimmiksi. Entiset puolisot vaikuttavat poissaolevinakin kuvioon. Hertan roolit ovat moninaiset: äiti, äitipuoli, vaimo, ex-vaimo, tytär, nainen. Kaiken tuon lisäksi leipäkin pitää ansaita. Nuo roolit tuovat lähipiiriin monenlaisia ihmisiä, joilla ei aina ole edes halua tulla toimeen keskenään.

Jos rehellisiä ollaan–romaanissa (2004) Orvokki on jäänyt yksin miehensä kuoltua. Hän on mallikelpoinen leski eikä rasita ketään surullaan, vaikka kuulumisia kysyttäessä hänen tekisikin mielensä sanoa, että muuten pyyhkii hyvin, mutta mies kuoli juuri ja vaihdevuodet odottavat ovella. Kirjailija rakentaa tekstiinsä tämän tästä suupielet hymyyn nostattavaa kyynisyyttä. Orvokki päättää kaiken hiljaisuuden keskellä tyhjentää kaappinsa ja mielensä nähdäkseen elämässään oleellisen. Hän saa yllätyksekseen huomata, että nauttii pienistä iloista. Myös hänen serkkunsa Sirkka on yksin ja hänenkin elämänsä on pysähtyneessä vaiheessa. Hänkin pohtii, mitä elämältään vielä odottaa muistellen äitipuoltaan, jolle elämä oli ollut ”itse luotujen velvollisuuksien ikeessä kiukuttelua”. Naiset tapaavat kahdenkymmenen vuoden jälkeen. Orvokki on aina inhonnut lausetta, joka alkaa sanoilla:” jos rehellisiä ollaan..”, koska sen jälkeen seuraa jotain ikävää. Nyt hän miettii, mitä hän itse suustaan päästäisi tuon lauseen jälkeen.

Paikka auringossa –kirjan (2005) Vappu Helander on asiansa osaava keski-ikäinen ajankohtaisohjelmien toimittaja. Hänen mielestään hyvä toimittaja kerää tietoa aiheestaan, perehtyy taustoihin ja toimii muutenkin kaikin puolin analyyttisesti. Hänen näkemystään vasten uusi toimittaja Linnea Limsiö on kuin kujertava papukaija. Itsevarmuutta tältä trendikkäältä ”televisiostaralta” ei puutu, vaan hän rusikoi hallitulla kyynärpäätaktiikallaan kokeneet toimittajat. Vappukin jää mielen pohjalla kiertävä pelko mielessään pohtimaan, tarvitaanko häntä. Helpotuksekseen Vappu huomaa, että paikka auringossa on kuitenkin vain juontajan tuolin kokoinen.

Puhtaalta pöydältä (2006) jatkaa Vappu Helanderin elämän kuvioissa. Päähenkilö tahtoo aloittaa uuden elämän ”puhtaalta pöydältä” ja lähtee lehdistöneuvokseksi Osloon. Hän yrittää sopeutua uusiin oloihin ja ujuttautua yhteisöönsä diplomaattipiireissä. Vapun tehtävä on paitsi edustaa maataan tapaamisissa ja juhlissa, olla muokkaamassa Suomi-kuvaa. Lukija pääsee tutustumaan diplomaattien työn arkeen, mikä ei suju niin saumattomasti kuin päältä katsoen näyttää: ”Vappu oli huomannut, että kysyi lähetystössä keneltä tahansa kenestä tahansa vastaus oli pinkki neulatyyny.” Vappu suhtautuu itsekin aika kriittisesti: yksi työtoveri tuo mieleen ”uneliaan lehmän”, toinen taas istuu työpöydän takana tärkeänä kuin ”kissa paskalla”. Rehevimmillään kirjailijan kerronta on, kun hän innostuu ujuttamaan tekstiin hupaisia vertauksiaan, mutta Rask pohtii työyhteisöjen olemusta laajemminkin:” Sen täytyy olla yksi elämän perusilmiöistä, Vappu ajatteli. Jokaisessa työpaikassa on omat kähinänsä, salakavalat pohjavirrat, jotka kiskaisevat varomattoman syvyyksiin” (Puhtaalta pöydältä s. 50-9). Osuvan luonnehdinnan voi varmaan yksi ja toinen lukija allekirjoittaa. Rask luotsaa syviä totuuksia työympäristöistä ja nelikymppisen naisen arjesta, mutta myös suomalaisen kulttuurin kummallisuuksien lanseeraamisesta maailmalla.

Hyvä naapuri (2007) –teoksessa Vappu palaa takaisin juurilleen. Hän haluaa hengähtää, ennen kuin joutuu taas oravanpyörään., joka tuo tullessaan ”päänsäryt, vatsavaivat ja vauhtisokeuden”.  Millään toissijaisella hän ei halua elämää täyttää, koska tyhjyys tuo tilaa uudelle latautumiselle. Todellisuutta ovat rantasauna, vanhemmat, ja kirjaston kokoelma. Sopeutuminen ottaa oman aikansa. Vappu alkaa kirjoittaa paikalliseen lehteen, käy läpi suhdettaan ex-poikaystäväänsä, joka on julkaissut kirjan ja asuu sisarensa taloa, jonka hän lopulta lunastaa itselleen aikomuksenaan asettua pysyvästi paikkakunnalle. Päätöstä edesauttaa hyvä naapuri.

Omaa kirjoittamistaan Regina Rask on ihmetellyt:” Kirjoittamiseni? En tiedä mistä se tulee, minne se menee tai miten se vaikuttaa, mutta toivon, ettei se koskaan lopu. ”Hän on tullut siihen tulokseen, että ulkoinen kirjailijakuva ei ole olennaista kirjailijana olossa, vaan jatkuva vuoropuhelu ja kilpailu oman minän kanssa. Suuri osa kirjailijoista vääntää tekstiä otsa rypyssä. Onko heidän joukossaan humoristi, varsinkin naishumoristi, vallan outo lintu? Regina Raskin koko tuotanto on virkistävän harvinainen poikkeus kirjallisuuden kentässä. Joskus kirjailija itse on kyllä tokaissut, että ”hauskasti kirjoittaminen on lähes kirjallinen itsemurha”. Vaikka Raskilla on humoristinen ote hallinnassaan, hän kirjoittaa runsaslukuisen määrän syvällisiä oivalluksia tämän päivän ihmisten elämäntilanteista ja siitä, miten he tilanteensa mieltävät sekä yhteiskunnasta ja sen ilmiöistä heidän ympärillään. Mikä parhainta, hän tekee sen nautittavalla tavalla.

(Lisätietoja kirjasta …aina joku kirjoittaa : Kirjailijoita Hämeenstä, julk. VANA -66, 2007)

- Mervi Koski -

 

Viimeksi päivitetty 22.10.2007
Teksti julkaistu Sanojen ajassa aikaisemmin.
Siirretty Kirjasampoon: Kimmo Leijala / 17.10.2011