Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.

Hyvä naapuri

Tyyppi

romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.

kuvaus

Keski-ikäistyvä Vappu on jättänyt työt sekä tv-toimittajana että lähetystösihteerinä Oslossa ja palaa takaisin juurilleen Järvelään toimiakseen onnettomuuteen joutuneiden vanhempiensa hoitajana. Potilaat vaikuttavat elämäniloisilta, mutta päähenkilö itse haluaa hengähtää, ennen kuin joutuu takaisin oravanpyörään., joka tuo tullessaan ”päänsäryt, vatsavaivat ja vauhtisokeuden”. Millään toissijaisella Vappu ei halua elämäänsä täyttää, koska hän aavistaa, että tyhjyys tuo tilaa uudelle latautumiselle ja uusille elämänkuvioille. Todellisuutta ovat rantasauna, vanhemmat, ja kirjaston kokoelma.

Sopeutuminen ja elämäntavan hahmottelu ottaa oman aikansa. Vappu alkaa kirjoittaa paikalliseen lehteen, ottaa kantaa paikkakunnan yhteisiin asioihin ja käy läpi suhdettaan ex-poikaystäväänsä, joka on julkaissut kirjan. Tuosta dekkarista hän löytää itsensä ruumiina, mikä ei tunnu kovin mairittelevalta. Hän asuu sisarensa taloa, jonka hän lopulta lunastaa itselleen aikomuksenaan asettua pysyvästi paikkakunnalle. Päätöstä edesauttaa hyvä naapuri.

Kirjan pääasiallinen aihe on tärkeä. Yhä useampi ihminen haluaa kokea elämässään esimerkiksi vuorotteluvapaalla rauhallisen elämäntahdin ja tuon henkisen tyhjyyden, joka on edellytys uudelle latautumiselle. Yhä useamman on koettava tuo hiljaisuus välttyäkseen loppuun palamiselta. Persoonallisten elämänratkaisujen tekeminen ei ole aina mutkatonta. Paikallislehtikin otsikoi Vapun elämäntilanteen:” Lehdistöneuvoksesta omaishoitajaksi”. Yhä useampi kuitenkin haluaa tehdä elämässään henkilökohtaisia valintoja välittämättä ympäristön paineista. Elämän rajallisuuden iskiessä tajuntaan, tulee tarve miettiä, mitä loppuelämällään tekisi.

Kirjailijan vahva teema on se, miten kirjojen henkilöt pyrkivät hahmottamaan oman elämänsä tarkoitusta. He pysähtyvät tekemään henkilökohtaista inventaariota, jotta voivat vapautua elämään. Juoni käsittelee paitsi päähenkilön oman tahdon, yksinäisyyden ja elämän merkityksen pohtimista myös monia ajassa kulkevia ilmiöitä ja ihmisiä eri elämänvaiheissa. Keski-ikäiset pariskunnat ovat urautuneita suhteessaan ja irrottautuvat symbioosistaan toiseen. Toisaalta eläkeläiset heittäytyvät elämänjanossaan ja tiedostaessaan aikansa rajallisuuden ”elämysahmateiksi”. Kirjailija pohtii yksinäisten ja perheellistä elämää.

Regina Rask osoittaa toisinaan hieman kyynisesti, toisinaan lämpimän huumorin sävyin, miten monimuotoista eläminen kaikkine vivahteineen on. Huumori on vaikea laji, jonka kirjailija taitaa. Mikään viihdekirjailija Rask ei ole, vaikka hänen kirjojensa parissa viihtyykin.
(Mervi Koski/ Sanojen aika)
Vappu Helander jättää työpaikkansa Oslon lähetystössä ja palaa Suomeen hoitamaan auto-onnettomuudessa loukkaantuneita vanhempiaan. Paluu lähtöruutuun ei ole helppoa televisiotoimittajan uran ja diplomaattielämän jälkeen. "Lehdistöneuvoksesta omaishoitajaksi", otsikoi paikallislehti. Törmäys pienen kylän valtarakenteisiin on teräväkieliselle Vapulle väistämätön. Enemmän hänen mielensä saa kuitenkin kuohumaan entisen poikaystävän Karen menestys esikoiskirjailijana.
(Otava)

Henkilöt, toimijat

Päähenkilöt

Asiasana tai oma avainsana

Alkukieli

Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Alanimeke

romaani

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

219

Kieli

Sarjamerkintä