Mitä lukisin seuraavaksi? Kirjastojen Kirjasampo.fi auttaa sinua löytämään kiinnostavat kirjailijat, kirjat ja lukukokemukset.

Joenpelto, Eeva

Kuvatiedoston lataaminen
Photograph information
© C. G. Hagström
Synnyinaika
Synnyinpaikka
Kuolinaika
Kuolinpaikkakunta
Tekijän käyttämä kieli
Kansallisuus
Maakunta-alue
Teokset
Tyyppi
romaanit
Tyyppi
romaanit
Tyyppi
romaanit
Tyyppi
romaanit
Tyyppi
romaanit
Tyyppi
novellit
Tyyppi
romaanit
Tyyppi
romaanit
Tyyppi
romaanit
Tyyppi
romaanit
Tyyppi
romaanit
Tyyppi
romaanit
Tyyppi
näytelmät
Tyyppi
romaanit
Tyyppi
romaanit
Nimi
Tyyppi
romaanit
Tyyppi
romaanit
Tyyppi
romaanit
Tyyppi
romaanit
Tyyppi
romaanit
Tyyppi
romaanit
Tyyppi
romaanit
Tyyppi
romaanit
Tyyppi
romaanit
Tyyppi
romaanit
Muut teokset (kääntäjänä)
Tyyppi
fyysinen teos
Tyyppi
fyysinen teos
Kirjailijan omat sanat
Lähes jokainen kirjailija lukee vastahakoisesti, kauhunsekaisin tuntein omia vanhoja tekstejään. Pelko on aiheellinen. Kuin vyöryttämällä syntyneitä, liian monisanaisia lauseita sivulta toiselle. Niiden alta on työlästä nähdä mitä kirjailija on pyrkinyt sanomaan.

Sanottavaa kirjailijalla on pakko olla, jokin tärkeä asia, johon hän etsii ratkaisua tai selvyyttä, vaikka ei missään sitä sanokaan. Selvyyden etsiminen antaa kirjalle jännitteen. Tuota kirjan erityispiirrettä kirjailija ei myöskään osaa selittää, sen on vain tultava aistittavaksi ensimmäiseltä sivulta asti. Jos lukija ei jännitettä eli tekstin imua havaitse, jos kerronta jää pyörimään hameen saumoihin tai kurpitsan kypsyttämisresepteihin, hän voi ja saa laskea kirjan kädestään. Taitava kirjailija saattaa toki aloittaa hameen saumoista ja yltää silti maailmankatsomuksellisiin kysymyksiin sivuuttaen viihteen vaarat. Olen ajatellut niinkin, että silkan viihteen, silkasta rahasta kirjoittamisen täytyy olla tavattoman raskasta.

Kun välttämättömät henkilöt on saatu henkiin ja uskottaviksi sisällön kannalta tärkeisiin tapahtumiin, kirjailijan keksijäntyö on heidän kohdaltaan lopussa. Henkilöt osallistuvat tapahtumiin, jotka vievät luontevasti kirjaa eteenpäin. Ongelmia riittää yhä, mutta henkilöt ratkaisevat ne itse. Tai jäävät ymmälle ja heittäytyvät kohtalonsa huomaan kuten elämässä usein.

Kun kirja on hiukan yli puolenvälin, kirjailijalle valkenee, miten se tulee loppumaan. Jos kirjalla ei tähän asti ole ollut nimeä, se syntyy nyt.

Jokaisella kirjailijalla on omanlaisensa henkilötyypit, jotka eri näkökulmista katsottuina seuraavat koko tuotannon mukana. Enempää pohtimatta miksi, kirjoissani on - kuulemma - yhtenä vallitsevana piirteenä rasitteena niin sanottu jylhä kunniallisuus.

Synnyin kunniallisten ihmisten keskelle, enkä muunlaisia edes tavannut. Jostain huijarista tosin puhuttiin, yhdestä ainoasta. Juoppoja ei ollut eikä tappelupukareitakaan. Heitä ei ainakaan nähty sillä: jos on juovuksissa pitää ymmärtää olla kotona ja neljän seinän sisällä.

Mutta tämä lapsuusvuosieni huijari ja mitä hänestä kuulin? Ajatukseni olivat mustavalkoiset. Pikaistuksissa tehty tappokin on pienempi synti kuin petos. Näin minä alle kymmenvuotiaana päättelin ja perustelin mielessäni: petos vaatii pitkällistä suunnittelua, yötä päivää kehitettyjä kieroja ajatuksia ja onnistuessaan se syöksi tuhoon kokonaisia sukukuntia.

Sitten paljon myöhemmin istuessani kirjoituskoneen ääressä minun oli pakko ymmärtää huijareitakin. Myötätuntoakin oli löydyttävä. Pahasta oli hetkittäin innostuttavakin. Vaan miten kirjoittaa siitä?

Vaikkapa niin, että asettuu ikään kuin seisomaan kirjoituskoneen ja itsensä viereen ja seuraamaan miten tuo vieras kirjailija asiasta selviää. Sivusta katsominen on hyvä keino monissa muissakin kiperissä paikoissa. Seiso tarkkana ja katso miten kirjailija tekstissä itkee tai nauraa tai murehtii. Ole itse kylmä. Vaihda paperi, kerää täydet liuskat mutta älä lähde ennen kuin tuo sijaiskirjailija on sulkenut koneensa. Älä katso liuskoihin ennen kuin toisena päivänä tai kuukauden päästä. Jos on syksy voit mennä haravoimaan lehtiä, mutta älä edes ajattele romaanisi henkilöitä. Ne astelevat kyllä luoksesi kun ovat saaneet hiukan levähtää.

Töissäni on eri muodoin toistunut aihe, jossa kaksi erilaista miestä, veljespari, hankautuvat vastakkain. Ainakin kirjoissa Veljen varjo, Neito kulkee vetten päällä, Ritari metsien pimennosta he käyvät epätasaista kamppailuaan. Elävästä elämästäni ei löydä heille esikuvia sen enempää kuin ns. vahvoille naisillekaan, joiden ainaiseksi kuvaajaksi minut usein mainitaan. Muuta vahvuutta en heissä näe kuin paikalleen jäämisen kyvyn, tehtävien toimittamisen hankalissakin tilanteissa. Useimmat heistä ovat aika kovia, julman periksi antamattomia. Mutta selitin näitä hahmoja miten taisin, vahvojen naisten kuvaajaksi jäin. Niin sitten ryhdyin sommittelmaan kirjaa Elämän rouva, rouva Glad. Yritin valaista nokkelaa, itsekästä liikenaista monelta taholta, lisäsin ripauksen ilkeyttä, laskelmointia, rehevän ulkomuodon, koreita vaatteita, kolme avioliittoa. Tavallista lähimmäisenrakkautta en hänen tunnevarastoihinsa tullut liittäneeksi.

Yritys oli kunnianhimoinen ja huomiota se herättikin. Vastaanotto oli kiittävä mutta toisaalta nolo. Jos ennen olin ollut vahvojen naisten kuvaaja olin sitä rouva Gladin vuoksi entistä varmemmin. Joten olin onnistunut ja toisaalta naurettavasti epäonnistunut.

Kaikenlaista kirjoittelua teemasta seurasi.
- Kilpailee kirjallisillä kentillä miesten ehdoilla
- Naisasialiike menestyisi paremmin ellei olisi hänenlaisiaan vahvojen naisten kuvaajia.

Olen kirjoittanut romaaneja viisikymmentä vuotta. Parasta siinä on ollut taustatöiden tekemien, lähihistorian ja sosiaalisten olojen tarkastelu, mitä erilaisimpien ammattien oppiminen turpeennostosta pankinjohtamiseen saakka. Oppimisen on oltava niin perusteellista, ettei eri työvaiheita tarvitse selittää kirjassa, yhdestä vain liu'utaan toiseen. Virheitä ei saa tulla. Mikä monille kirjoittajille on vaivalloista puurtamista ja ajanhukkaa on minulle suuri ilo. Sen voittaa vain huikaiseva joskin harvinainen tunne, kun teksti juoksee pakottomasti.

Sellaisia hetkiä ei vain ilmaiseksi tule. Sanottava on selvitettävä, pikkuasiatkin tutkittava, rakenne on piirrettävä mieleen. Ja sitten ennakoimatta jonkin liuskan puolivälissä mieleen saattaa tulla hullu ajatus, että tämänhän minä osaan, totta kai minä osaan kirjoittaa.

Sellaisena hetkenä lopeta heti, pidä pitkä tauko, palaa lähtökuoppiisi. Eikö muka ole sovittu niin, että vain parantumattoman huono kirjailija uskoo osaavansa kirjoittaa hyvin? Niin on sovittu. Et osaa kirjoittaa etkä edes opi koskaan. Tyydy siihen niin voit joskus saada kohtuullisen lauseen paperille.

28.10.2001
Elämäkertatietoa
salanimet: Eeva Hellen, Eeva Autere

vanhemmat: kauppias Johan Emil Joenpelto (ent. Werlander) ja Anni Matilda Stenström

toimet: olllut sanomalehti- ja mainosalalla
Taiteilijaprofessori 1980-85
Arvid Järnefelt -seuran puheenjohtaja 1985-
Pro Lohja -yhdistyksen puheenjohtaja 1991-

opinnot: ylioppilas 1940 Yhteiskunnallinen korkeakoulu 1940-1942

Filosofian kunniatohtori 1982 (Helsingin Yliopisto)

palkinnot: Aleksis Kiven palkinto 1967
WSOY:n tunnustuspalkinto 1983
Suuren suomalaisen kirjakerhon palkinto 1986 ja -89
Finlandia-palkinto 1994
Valtion kirjallisuuspalkintoja
Videot
Elävän arkiston upotuskoodi