Kirjailijakettu 2019 kirjailija Tuula Kallioniemelle

Sivupiiri
9.8.2019

Toimitukselta: Ajankohtaista Sivupiirissä

Vuoden 2019 Kirjailijakettu eli Toenperän ja Sulkavan kirjastojen vuosittain erinomaiselle lukuhalua kiihottavalle kirjailijalle annettava tunnustus ja pehmokettu annetaan tänä vuonna kirjailija Tuula Kallioniemelle.

Tuula Kallioniemen ura lastenkirjailijana alkoi vuonna 1978. Hän vakiinnutti nopeasti asemansa yhtenä kotimaisista tärkeimmistä lasten- ja nuortenkirjailijoista. Hänen tuotantonsa on laaja ja monipuolinen: lastenromaaneja, nuortenkirjoja, varhaisnuorten kirjasarjoja, huumoria, fantasiaa ja vakavia, tunteeseen käyviä nuorten kirjoja. Tuula Kallioniemi käsittelee aina henkilöitään suurella hellyydellä ja ymmärtämyksellä. Kallioniemen tuotanto käsittää yli sata teosta.

Tuula Kallioniemi on merkittävällä tavalla antanut oman panoksensa Suomen lasten lukutaidon kehittämiseksi ja ylläpitämiseksi. Hänen Reuhurinteen alakoulunsa on hurmaava ja kutkuttava kyläkoulu jossain Suomessa. Sen rehtori Aapeli Käki muistuttaa ilmiselvästi ainakin jotain tuttua opettajaa. Reuhurinteen kyläkoulun tasaväkisiä henkilöhahmoja ovat Soppa-Nestori ja tietenkin terveydenhoitaja Lintunen. Oppilaat ovat vaihtuneet ainakin kerran. Mutta tarina rahaa munimaan oppineesta Kamusta on hervoton edelleen! Reuhurinteen koulun ensimmäinen osa ilmestyi vuonna 1997.

Tuula Kallioniemi on moneen kertaan palkittu tekijä. Hän on saanut Anni Swan-mitalin, Kaarina Helakisa – palkinnon, Topelius-palkinnon, Kirjapöllon, Pirkanmaan Plätän kaksi kertaa ja Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinnon useita kertoja. Hän on ollut IBBY:n eli kansainvälisen nuortenkirjaneuvoston Suomen osaston kunnialistalla kaksi kertaa ja vuonna 2012 Astrid Lindgren-palkinnon Suomen ehdokas. Kirjailijakettu-palkinto asettuu nöyrästi jonon jatkoksi. Reuhurinteen alakoulu on ollut Lukuketun välttämätön ja yhä uudestaan innokkaasti luettu teossarja, jonka nykyinen kuvittaja on juvalaislähtöinen Jii Roikonen.

Kirjailijakettu Tuula Kallioniemi saa pehmokettunsa ja diplominsa Juvalla 24.9.2019. Hänellä on kunnia kirjailijavierailullaan Toenperän ja Sulkavan kirjastoissa kohottaa lukuinto Lukuturnaukseen eli lukukilpailuun ala-ja yläkouluilla 10.10.2019-10.1.2020.

Kirjailijakettu on julkistettu vuodesta 2014 asti Tove Janssonin syntymäpäivänä 9. elokuuta.

Päivi Lehmusvuori
Toenperän Juvan kirjasto
paivi.lehmusvuori@juva.fi
050 5711706

https://otava.fi/kirjailijat/tuula-kallioniemi/ 
https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/kauno%253Aperson_12317590268960
https://ibbyfinland.wordpress.com/palkinnot-ja-ehdokkuudet/
http://www.lastenkirjainstituutti.fi/2010/alma-palkinto/
http://www.toenpera.fi/juva/lukudiplomi/kirjailija.htm