Ihan tavallinen Fiona

Fiona on ihan tavallinen: hän pitää tanssimisesta ja eläimistä, puhelimella olemisesta ja jopa siivoamisesta, mutta eniten Fiona pitää kavereista. Ilman kavereita olo on synkkä ja yksinäinen. Ihan kaikki on parempaa kavereiden kanssa!

Fiona aloittaa yläkoulun innostuneena ja odottavaisena, mutta kaikki ei sujukaan toiveiden mukaan. Oman paikan löytäminen tuntuu vaikealta, parhaat kaveritkin päätyvät eri luokalle. Koulun käytävät ovat tungokseen asti täynnä vieraita ihmisiä: on meluisaa, kaikilla muilla on ystäviä ja hauskaa tekemistä. Enää Fiona ei odota koulupäiviä. Kaikki tuntuu pahalta ja huonolta, äitikin on huolestunut ja Fiona on koko ajan väsynyt.

Pikkuhiljaa palaset kuitenkin loksahtelevat paikoilleen. Löytyy oma kaveriporukka, Pikkuoravat, johon Fiona tuntee kuuluvansa. Pikkuoravien kanssa voi hölmöillä koulussa, pihoilla ja kauppakeskuksessa, pukeutua Halloween-juhliin ja hakea apteekista ilmaisia kasvovoidenäytteitä. Parasta on kuitenkin se, että ystävien kanssa voi puhua - myös vaikeista ja surullisista asioista, peloista ja salaisuuksista.

Veera Salmen kirjoittama Ihan tavallinen Fiona kuvaa nuoren mielialoja ja ajatuksia samastuttavasti ja realistisesti. Kirjassa käsitellään myös vakavia ja synkkiäkin teemoja, mutta kirjailija onnistuu pitämään yleissävyn toiveikkaana ja keventää tekstiä juuri oikeissa kohdissa. Salmi hallitsee erinomaisesti erilaiset tekstityypit: välillä teksti on puhekielistä, rytmiltään nopeaa ja terävää, ajoittain taas melkein runollista, kuvailevaa ja viipyilevää. Kirjassa on Emmi Jormalaisen hieno, runsas ja värikäs kuvitus, joka sopii tekstin sävyyn saumattomasti ja vahvistaa lukukokemusta entisestään.

Ihan tavallinen Fiona aloittaa uuden kirjasarjan ja sopii erityisen hyvin luettavaksi varhaisnuorille ja sitä vanhemmille.