Pariisin taivaan alla ja vähän välimerelläkin

Jokin aika sitten televisiosta tuli sarja, joka esitteli ulkomaille kotiutuneita suomalaisia eri alojen ammattilaisia. Yksi näistä henkilöistä oli Pariisissa asuva tyttömäinen perusvaalea suomalaisnainen, joka puhui sujuvaa suomea ilman yhtään sorahtavaa ranskan ärrää tai kiekuvaa intonaatiota. Nainen vei toimittajan työhuoneelleen Pariisin kattojen yläpuolelle, terassilta näkyi Eiffel-torni, kirjahyllyillä lojui paksuja sanakirjoja, pienellä sohvalla nainen saattaisi juoda vaikka vahvan iltapäivä-espresson kirjoitustauollaan. Seuraavassa hetkessä nainen oli näytelmän harjoituksissa ja lopulta syötiin lihapullia suomalaisravintolassa.

Tämä nainen oli Kira Poutanen, kielenkääntäjä, näyttelijä ja kirjailija. Hän on asunut Ranskassa ja erityisesti Pariisissa vuodesta 1997. Siellä hän on kirjoittanut kaikki kirjansa ja opiskellut näyttelijäksi.

Kira Poutasen kirjallinen ura lähti supernousuun jo heti esikoisteoksesta Ihana meri (2001) , se nimittäin sai Finlandia Junior-palkinnon. Kirja kuvaa ansiokkaasti anorektisen koulutytön elämää sisältäpäin, pakkomielteet ja tuska lyövät läpi voimalla. Kirjailija on myöntänyt sairastaneensa varhaisnuoruudessaan itsekin anoreksiaa, joten omakohtaisuus antaa tekstille syvyyttä, vaikkei kyseessä olekaan omaelämäkerta.

Parhaillaan Ihanan meren näytelmäversio kiertää ympäri Suomea.

Seuraava ja oikeastaan kaikki sitä seuraavat kolme romaania sijoittuvatkin sitten Ranskaan tai Välimerellisiin maisemiin. Katso minua! (2004) kertoo raadollisesta maineen ja kuuluisuuden metsästyksestä näyttelijöiden keskuudessa. Paikka auringossa, ei yhtään vähempää, on saavutettava vaikka sitten tappamalla se pienikin inhimillisyys sydämen sopukasta. Teatteri- ja elokuvamaailmastakin Poutasella on runsaasti omakohtaista kokemusta, eikä kirjan tarina suinkaan ole pelkkää mielikuvitusta. Kirjailija sanoo, että totuus kuuluisuuden jahtaamisessa on kuitenkin vielä paljon kirjan tarinaa karumpaa.

Sitten on aika palata hetkeksi Suomeen ja Helsinkiin. Kotimatkan (2009) päähenkilö Laura tulee sisarensa jouluhäihin Pariisista ja tuntee itsensä entisessä kotimaassaan täysin ulkopuoliseksi. Hän ei tosin edes halua enää muistuttaa entistä itseään mutta sitä hän ei voi välttää tavatessaan perheensä. Makaronilaatikkoa on syötävä ja teeskenneltävä iloa sisaren onnesta. Ongelma vain on jossain syvemmällä kuin vieraantuneisuuden tunteessa ja se on selvitettävä, sillä syvälle juurtunut paha olo ei häviä pelkällä kotimaan vaihdoksella.

Ja sitten alkaa ilotulitus! Suomi on saanut uuden ellei ensimmäisen todellisen chick lit –sankarittaren Bridget Jones -tyyliin. Hei haloo! Täältä tulee Lara Autio! Kirjoissan Rakkautta au lait (2009) ja Rakkautta al dente (2010) Poutanen marssitta näytille aikamoisen kavalkaadin elokuvamaisia karikatyyrihahmoja, jotka toimivat melko saippuaoopperamaisesti, siis tyylilajille ominaisesti. Vähän alle kolmikymppinen Lara Autio on melkoinen höttöpää nuoreksi naiseksi, tekee mitä lystää ja sanoo mitä sylki suuhun tuo, mutta hyväntahtoisesti. Päähenkilö rakastuu päättömästi, toimii teinityttömäisen spontaanisti ja saa aikaan hurjia soppia. Seikkailua ja vauhtia riittää formulatehoilla, mutta kirjojen tyyli sopii lähinnä nuorille. Aikuisen makuun Laran touhut ovat pikkuisen yliampuvia. Lara puhuu nykynuorten slangia mutta muutoin kirjojen kieli on sujuvaa ja joskus nasevaakin. Poutasen kirjoissa on asiantuntevaa huomiointia Välimeren maiden kulttuureista lähinnä Ranskasta ja Italiasta. Viimeisimmässä Rakkautta al dente kirjassa Lara lähtee Caprille tutustumaan poikaystävänsä perheeseen ja rivien välistä machokulttuurikin saa vähän piikkiä lihaan.

Lara Autio -kirjat saanevat jatkoa, joten ehkä seuraavaksi huimapäällä on hampaissaan kreikkalainen adonis. Vai siirtyisikö Lara jo peräti Hollywoodiin?

- Satu Vähämaa -

Viimeksi päivitetty 12.4.2010
Teksti julkaistu Sanojen ajassa aikaisemmin.
Siirretty Kirjasampoon: Kimmo Leijala / 28.11.2011