Elina Halttunen

Elina Halttunen (s.1952) on tehnyt pitkän uran käsikirjoittamisessa. Jo 17-vuotiaana hän näytteli Naapurilähiö sarjassa äitinsä kanssa. Hän valmistui Teatterikorkeakoulusta dramaturgiksi vuonna 1975.

Lottia ja blondeja

Halttunen on käsikirjoittanut muun muassa suositut sarjat Blondi tuli taloon ja Ihmeidentekijät. Hän on kirjoittanut myös pitkäkestoista televisiosarjaa Kotikatu. Elokuvan Päätalo (2008) käsikirjoitus oli myös Elina Halttusen kynästä.

Elokuva Lupaus ilmestyi vuonna 2005. Se kertoo kolmen naisen elämänvaiheista sodan keskellä, sekä Lotta Svärd- järjestön merkityksestä Suomen historiassa. Halttunen käsikirjoitti elokuvan vuosina 2003–2005. Samana vuonna ilmestyi myös Lupaus: Kirja elokuvasta ja elokuvaksi kirjoittamisesta.

Se kertoo mielenkiintoisesti elokuvakäsikirjoittamisen todellisuudesta. Se näyttäytyy mielenkiintoisena ja välillä hermoja raastavana prosessina, jossa palapelin palat vähitellen muokkaantuvat oikeaan muotoonsa ja loksahtelevat paikoilleen.

Taustamateriaalin muotoutuminen eläviksi henkilöhahmoiksi on pitkän matkan päässä. Ja valmiiseen käsikirjoitukseen vielä pidempi, koska versioita kirjoitetaan yhä uudestaan ja uudestaan. Tuottajan, ohjaajan ja tilaajan kanssa täytyy tehdä yhteistyötä.

Ensimmäinen käsikirjoituksen versio joutuu paloiteltavaksi ja muokkaantuu uudeksi versioksi. Ja siitä taas tulee uusi versio, jotta elokuvasta tulisi mahdollisimman hyvä elokuvan ehdoilla. Näin käsikirjoittaminen eroaa muusta luovasta kirjoittamisesta, jossa paperilla oleva teksti on viimeinen vaihe koko prosessissa.

”Ammattikirjoittaminen ei ole inspiraation kyyhkyn odottamista. Se on ankaraa työtä vuorokauden jokaisena tuntina – myös öisin- tai kokatessa tai jumpatessa tai vaan jouten ollessa, jolloin alitajunta työstää aihetta ja tarinaa.”

On jännittävää kuinka keltaisista muistilapuista seinällä ja historiallisista dokumenteista muokkaantuu vähitellen henkilöhahmoja, jotka näyttelijät saavat elämään. Ja miten elokuvaprojekti ei lopulta ole kenenkään yhden ihmisen tuotos vaan vaatii yhteistyötä, joka sekään ei aina suju ongelmitta.

”Yksikään ihminen ei ole saari”

Halttusen esikoisromaani Saaressa kaikki hyvin ilmestyi tänä vuonna. Päähenkilö Mari on puvustaja, joka on Tšehovin Lokin ensi-iltakiireiden keskellä. Hän saa sähköpostin serkultaan, josta ei ole kuullut pitkään aikaan.

Tämä haluaa tulla käymään Månvikissa, sukuhuvilalla vuosien jälkeen. Siitä lähtee matka ajassa, missä päähenkilö palaa lapsuuteensa saaressa. Lapsena aikuisten maailma on näyttänyt erilaiselta ja vähitellen kasvamisen myötä asiat loksahtelevat paikalleen ja sukusaagan tarina muuttuu kokonaiseksi.

Saaressa on vahvana luonto ja isovanhempien läsnäolo. Momma, isoäiti, on joskus puhumatta ja pukeutuu mustiin, koska ”hänellä oli surua.” Isovahempien keskustelut näyttäytyvät erillaisessa todellisuudessa lapsen silmiin. Mari viettää kesänsä saaressa luonnon keskellä. Äiti on aina joissain kuvauksissa, ja tulee harvoin vierailemaan. Ja oikeastaan myös Helsingissä Mari viettää vähemmän ja vähemmän aikaa vanhempiensa kanssa Apinatalossa, taiteilijakommuunissa Munkkiniemessä. Sen sijaan hän muuttaa vähitellen lopullisesti Kalevankadulle isovanhempien luokse.
Elämää rytmittävät kesät saaressa, kunnes isoäiti katoaa uintiretkellä. Sen jälkeen kaikki muuttuu. Sinä päivänä kun isoäidin antama sormus hukkuu, niin Marille ei jää enää mitään paitsi arvoituksia.

”Sillo ko Mommo tul rantaa ja mie istuin täs niiko mie istun nyttekii ja hää hyppäs uimaa...et hää ol kaunis. Mius maailman kaunein nainen.. ja mikä ryhti hänel ol, muistat sie? Hää ol uljas nainen.”

Tarinaa rytmittävät vuosien saatossa suvun kuolinilmoitukset. Kaikki päätyvät samaan lepopaikkaan Hietaniemen hautausmaalle, ja Mari rupeaa kasvamaan tarkkailijan roolista omaan aikuisuuteensa. Sukuhuvila hiljenee ja salaisuudet kuoriutuvat vähitellen auki. Mitä kirjeessä luki, jota isoäiti luki ennen katoamistaan? Ja kuka on Lennart, suvun musta lammas, joka aiheutti niin paljon kuohuntaa?

- Milli Mäntynen -
 

Viimeksi päivitetty 8.9.2009
Teksti julkaistu Sanojen ajassa aikaisemmin.
Siirretty Kirjasampoon: Kimmo Leijala / 16.11.2011