Mitä lukisin seuraavaksi? Kirjastojen Kirjasampo.fi auttaa sinua löytämään kiinnostavat kirjailijat, kirjat ja lukukokemukset.

Markku Pääskynen

Teosesittely
9.7.2013

Toimitukselta: Kirjailija | Teema | Teos | Täky

Markku Pääskynen on vuonna 1973 syntynyt helsinkiläinen kirjailija. Hän on julkaissut neljä romaania, joista ensimmäinen oli Etanat vuonna 2002. Romaani on samanaikaisten tapahtumien summa; se näyttää toteen sen, miten eri puolilla samaan aikaan tapahtuvat asiat ovat suhteessa toisiinsa. Se etsii vastausta kysymykseen, onko olemassa mitään suurta kertomusta vai onko kaikki vain sattumien summaa. Tapahtumat sijoittuvat Göteborgiin, jossa eräänä päivänä tapahtuu traaginen, useita kuolonuhreja vaativa raitiovaunuonnettomuus. Yksi uhreista on Niklas Sahlgren, joka on menossa tapaamaan tytärtään asemalle. Paljastamatta teoksesta liikaa, siitä on mahdotonta kertoa paljonkaan enempää. Voin vain sanoa, että tarinassa on toinenkin Niklas Sahlgren, joka on elossa, ja jolla on poika, jota kuolleen Niklas Sahlgrenin tytär Ida rakastaa. Idaa taas rakastaa Johan Lippman, lääkäri, joka hoitaa Niklas Sahlgreniä, siis sitä elossa olevaa. Kaikki nämä henkilöt limittyvät toistensa tarinoihin joko sattuman kautta tai ujuttamalla itsensä mukaan erittäin määrätietoisen piinaavalla tavalla.

Romaanissa on kaksi kerronnan aikatasoa; ollaan nykyajan Göteborgissa ja toisaalta kerrotaan Sahlgrenin suvun tarinaa 1700-luvulla samassa kaupungissa. Näin kirjailija näyttää, että sattumat vaikuttavat jo sieltä käsin siihen, miltä maailma näyttää Göteborgissa vuonna 1992. Yhtenä kerronnan tasona ovat C. G. Jungin teoriat sattumasta ja siitä miten samanaikaisten, mutta näennäisesti toisistaan riippumattomien tapahtumien välillä vallitsee yhteys. Kaikki romaanin henkilöt ovat siinä mielessä myös samanarvoisia. Romaani onkin ensisijaisesti romaani tapahtumista, ei yhdestä päähenkilöstä.

Pääskysen toinen romaanin Ellington (2003) kertoo murhaajan tarinan. Kirjan päähenkilö on nuori koulupoika Sture Stenvall, joka neljätoistavuotiaana suljetaan psykiatriseen sairaalaan sen jälkeen kun hän on hyökännyt koulutoverinsa kimppuun ja yrittänyt raiskata tämän. Sture on äärimmäisen älykäs ja analyyttinen lapsi, mutta hän kärsii paranoidisesta skitsofreniasta. Hän vaihtaa nimensä Tomas Fastiksi jo koulupoikana, koska ei tunne itseään enää Stureksi. Hänen sisällään elää myös kolmas henkilö, Ellington. Ellington on se paha, joka hänessä on, ja jonka muiden teot ovat hänessä synnyttäneet. Kuuluisaksi Tomas tulee, kun hän tunnustaa useita murhia ja raiskauksia, ja tästä syntyy hänen hahmonsa ja tarinansa kiinnostavuus.

Ellingtonin tarina rakentuu erilaisista osista ja kertojanäänistä niin, että lukija ei lopultakaan tiedä, mikä on totta. Lukija päästetään jyvälle totuudesta ja sitten pohja taas viedään alta. Tätä tekniikkaa tukee psykiatri Långin muistiinpanot, ja ne tulkinnat mitä hän tekee jutellessaan Tomasin kanssa. Osaltaan tätä edesauttavat Tomasin omat kertomukset lapsuudestaan ja nuoruudestaan, joista jää täysin epäselväksi ovatko ne mielikuvituksen tuotetta vai totta. Ainakin ne järkyttävät hänen vanhempiaan. Osaltaan tähän vaikuttavat kirjeet, joita Tomas kirjoittaa Uppsalan yliopistosta sisarelleen ja ne elämäkerrat ja lehtiartikkelit, jotka Tomasista, kuuluisasta murhaajasta, on kirjoitettu. Romaani tukeutuu kaikkiin näihin "dokumentteihin" autenttisina ja ohjailee näin lukijaa. Pääskynen on onnistunut erinomaisesti luomaan monimielisen ja epäluotettavan kerronnan ja siten kiinnostavan ja monitahoisen romaanin. Kirja kuvaa ja ilmentää hienosti sitä epävarmuutta, mikä meitä ympäröi: mikä oikeastaan on totta, mitä on todellisuus ja kenen todellisuus on oikea, entä mitä on identiteetti? Merkityksiä Tomasin tarinaan yrittävät yhtäältä luoda Tomas itse, hänen psykiatrinsa, hänen veljensä Ove, sisarensa Maria, ystävänsä Peter sekä toimittajat.

Romaanissa on uskonnollisia sävyjä, se on yhtä epämääräinen ja erilaisten todistelujen kyllästämä kuin kirjoitukset Jeesuksen ihmeteoista. Romaani myös päättyy ylösnousemukseen. Tomas palaa alkuun, hän tavallaan muuttuu uudestaan Stureksi, siksi pojaksi, joka hän ei koskaan ennen ehtinyt olla, pojaksi ennen Tomasia ja Ellingtonia.  Tomas myös puhuu Apostoli Paavalin, epäilijän, sanoin. Hän toteaa: "En tee sitä hyvää mitä tahdon vaan sitä pahaa mitä en tahdo. Mutta jos teen sitä mitä en tahdo, en tee sitä itse vaan sen tekee minussa oleva paha." Ja se paha on Ellington:

Nuorempana Tomas kutsui sitä siksi kunnes se kuiskutti nimensä Tomaksen korvaan. Se muuttui häneksi ja Tomas alkoi kuulla ääniä joita ei ollut olemassakaan.
          Nähdessään Ellingtonin ensi kerran Tomas yritti osua häneen kivellä. Tomas pelkäsi Ellingtonia ymmärtämättä ettei kannata pelätä sellaista joka oli tullut jäädäkseen, sellaista joka oli muuttunut olosuhteeksi.
          Ellington oli kaunis. Kauniimpi kuin Tomas Fast vaikka Tomas olikin kauniimpi kuin Sture Stenvall. Sture Stenvall oli maailman rumin poika ja siksi hän sai kuolla. Tomas Fast siirtyi epäröimättä Sture Stenvallin tilalle ja niin hän syntyi seitsenvuotiaana uudestaan.
          Ellingtonin astuttua maisemaan Tomas oli mennyttä. Se tapahtui Tomaksen ollessa neljäntoista. Ellington oli ylivoimainen, raju ja arvaamaton, häntä ei voinut olla tottelematta. Ellington juoksi kerkein jaloin hypyn kengässä. Jos yritti pakoon hän kiersi eteen ja puristi käsivartensa vyötärön ympärille. Kädet olivat kuin pihdit ja karkuun oli turha pyristellä. (Ellington)

Uskonnolliset elementit ovat nähtävissä myös Pääskysen viimeisimmässä romaanissa Vihan päivässä (2006), jo teoksen nimi antaa viitteet siihen. Romaani on monologin muotoon kirjoitettu traaginen tarina, joka perustuu pari vuotta ennen teoksen ilmestymistä tapahtuneeseen tragediaan. Romaanin äänenä on Eliisa, herkkä masennusta sairastava perheenäiti. Hänen taakkanaan on rakkaus perhettään kohtaan ja halu suojella näitä siltä totuudelta, että perhe on vararikossa. Eliisa päätyy hirveään ja lopulliseen tekoon, hän surmaa perheensä ja itsensä.

Pääskynen kirjoittaa kevyesti, kauniisti ja ilmavasti. Vaikka tiesin lukiessani, miten kaikki tulee päättymään, en tuntenut ahdistusta, koska teos oli niin kaunis ja kerronnaltaan ilmava. Silti palaan ajatuksissani romaaniin yhä uudelleen ja nyt jälkeenpäin, Eliisan päätöksen lopullisuus, sen kauheus on alkanut ahdistaa. Pääskynen itse ei kuitenkaan tuomitse tai ota kantaa, hän vain kertoo Eliisan suulla tämän tarinan.

Teoksessa on jotain uskonnollisen pudistavaa, kuin pyhimystarinassa - jotain vapauttavaa. Mutta samalla jotain yhtä karmaisevaa kuin tarinoissa silmänsä puhkovista, jotta he näkisivät paremmin tai itsensä ruoskiminen katumustyönä. Jotain vain vielä lopullisempaa. Eliisa toivoo kohtaavansa päivän, jolloin hän nousisi jalkeille ja lakkaisi kannattelemasta taivasta harteillaan. Vapautus tulee - ja hiljaisuus.  Teoksen nimi on Sielunmessun alkusäkeestä - dies irae, dies illa. Messu, jota roomalaiskatolisessa liturgiassa on käytetty hautajaisissa ja pyhäinpäivän tai kuolleiden muistopäivän messuna, jossa rukoillaan kuolleiden muistoksi. Vihan päivä, tuomion päivä. Sen loppusäkeessä toivotaan ikuista valoa ja rauhaa kuolleille.  "Loppu on hiljaisuutta. Hiljaisuutta ja valoa."

Pääskysen kaksi ensimmäistä romaania olivat kerrontateknisesti haastavia ja ne vaativat keskittymistä myös lukijaltaan, ne eivät missään nimessä ole lukuromaaneja, niitä pitää maistella, niihin pitää upota ja niitä pitää pohtia. Hänen kaksi seuraavaa romaaniaan Tämän maailman tärkeimmät asiat (2005) ja Vihan päivä taas ovat hyvin erilaisia verrattuna niihin, ja ne ovat myös keskenään samantapaisia. Vihan päivää ennen ilmestynyt Tämän maailman tärkeimmät asiat on yhdenpäivän romaani. Siinä poika odottaa äitiään Helsinkiin kylään ja romaani koostuu pojan lapsuuden ja nuoruuden muistoista. Hän muistelee myös entistä tyttöystäväänsä Meleenaa sekä kissaansa. Kissan tuominen yhdeksi tärkeäksi hahmoksi, joka kulkee läpi muistojen nykyhetkeen, tuo romaaniin jännittävän lisän. Hienoa romaanissa on sen lämpö ja kerronnan keveys, unenomaisuus. Romaanin lukee yhdeltä istumalta, se on kuin valoisa hetki. Se on virkistävä lapsuuden kuvaus, sillä siinä ei kuvata perhehelvettiä alkoholismeineen ja väkivaltoineen. Tietysti lapsuuteen tässäkin liittyy epävarmuutta, pelkoja, sanoja ja ilmeitä, joita lapsi ei ymmärrä, ja joille hän mielikuvituksen voimalla antaa kasvot. Mutta perusta päähenkilön lapsuudessa on kuitenkin hyvä:  
  

Kestää kaksi viikkoa ennen kuin kaikki on ennallaan. Äidin kasvot muuttuvat ehjiksi. Näen äidin nauravan. En tiedä mitä tapahtui. Minulle ei kerrota. En halua kertoa siitä. Aamuisin juoksen keittiöön halaamaan äitiä. Minulla on äiti, minulla on isä. He ovat naimisissa ja minä olen heidän poikansa. Minulla on sisko joka ottaa kahdesta pullasta sen suuremman. Muinainen järjestys on palannut. Äiti lukee sanomalehteä lopusta alkuun, vuodenajat kulkevat nurin, tulen nälkäiseksi nähdessäni isovatsaisia lapsia kuivuvien naisten käsivarsilla. Puolassa lakkoillaan, Turkissa armeija kaappaa vallan ja Moskovassa uidaan kilpaa. Minä syön kolme palaa kauraleipää, juoksen talossa ja vilkuilen talveentuvaa pihaa. Terttuseljan marjat ovat kypsiä, kuuliljat kuolleet, ruusupensaat sakeat, omenat punaiset. Kaivo jäätyy. Sammakot ovat menneet talviunille. Grahnin rautatiellä juna ei kulje, Savilahden kaislat kellastuvat, vesi välkehtii, kaupunki on yhtä harmaa kuin taivas, puren kynsiäni peukalosta keskisormeen ja illat tanssin ripaskaa isän kanssa. (Tämän maailman tärkeimmät asiat)

Kirjassa on Laura Honkasalon mustavalkoisia valokuvia Helsingistä. Ne tekevät romaanista entistä todemman, tuovat päähenkilön askeleet todeksi. Kirjan päähenkilö on nuori romaanikirjailija, joka on syntynyt vuonna 1973 ja juuri julkaissut teoksen "Lapsimessu". Romaanissa käydään paljon keskusteluja, jotka ovat jo tapahtuneet ja keskusteluja joita ehkä tullaan käymään.  Romaani on nimenomaan romaani päähenkilön kehityksestä ihmisenä, muistojen merkityksestä ihmisen kehitykseen ja identiteetin muovautumiseen sekä kirjoittamisesta.  Samalla kun romaani on kuin omakuva sen kirjoittajasta se kyseenalaistaa toden ja fiktion rajaa. Mikä oikeastaan on totta ja mikä kirjoittajan mielikuvituksen tuotetta:

Ehkä minun pitäisi kirjoittaa äidilleni kirje ja ojentaa se hänelle. Kun ryhtyisin kirjoittamaan tuota kirjettä en voisi lopettaa, huomaisin sen paisuvan romaaniksi väellä kuin kasvain ja pian olisin jälleen yhtä käsikirjoitusta vanhempi. Ja tuo käsikirjoitus olisi jälleen kuvaus asioista joita ei ole tapahtunut, talventörröttäjistä, moralumesta ja savun tuoksusta, tietenkin se olisi mielikuvitukseni tuote sillä minä halusin nähdä tämän maailman sellaisena kuin sen tahdon, en sellaisena kuin sen löydän. (Tämän maailma tärkeimmät asiat)

- Laura Pitkonen - Viimeksi päivitetty 3.3.2010

Siirretty Kirjasampoon: Kimmo Leijala / 9.7.2013