Jaana Airaksinen

Toimitus oli aikaisin torstaiaamuna hiljainen. Eva avasi koneensa. Hän halusi selvittää Tele-Sammon omistajia. Hän tiesi, että ulkomaiset osakkeenomistajat saivat omistaa osakkeita hallintarekistereiden kautta, niiden ei tarvinnut esiintyä omalla nimellään. Nimi pysyi piilossa rekisterin suojassa, pankkien ja pankkiiriliikkeiden salaisuutena. Eva klikkasi esiin Tele-Sammon sivut. Viimeisen osavuosikatsauksen mukaan yhtiön Kiinan valloitus oli onnistunut yli odotusten. Kuvausta varten autioksi putsattu Tiananmenin aukio näytti hylätyltä. Katsaus jatkoi, että yli 90 prosenttia yhtymän osakkeista oli ulkomaisissa käsissä, suurimmat omistajat lueteltiin nimeltä. Niistä vain Panther Group oli Evalle tuttu. Kansainvälisen sijoitusrahaston operaatioita oli käsitelty paljon julkisuudessa. Sille virtasi suomalaista eläkerahaakin, Eva muisti lukeneensa jostain. Panther Group oli viime vuonna hankkinut omistukseensa yli viisi prosenttia yhtiöstä. Evan kiinnostus heräsi. Rahasto olisi hyvä pesukone huumerahalle. Se keräsi sijoittajia kaikkialta, markkina-alueena maapallo. Hän siirtyi Panther Groupin kotisivuille. Miljardirahasto valloitti maailmaa pienissä siivuissa, osti sieltä täältä, Suomestakin Tele-Sampoa ja GB-Kymmenettä. Rahalla ei ollut alkuperämerkintää. Varovaistenkin arvioiden mukaan vähintään kymmenesosa maailmankaupasta on huumekauppaa, yli 2200 miljardia markkaa. Huumekauppa on tuottoisimpia bisneksiä mitä on, ja jonnekin ne voitot sijoitetaan. Ihme jos ainakin osa ei kulje rahastojen kautta pörsseihin, Eva mietti mielessään. Panther Groupin osakkeiden arvo oli noussut muutamassa vuodessa lähes kaksinkertaiseksi. Eva hankasi otsaansa, tietämättä mitä tehdä seuraavaksi.
(Lamerica, 2003)

Tällaisiin yhteiskunnan ja globalisoituvan maailman pinnanalaisiin kiemuroihin ja analyyseihin ei useinkaan törmää kotimaisessa rikoskirjallisuudessa. Jaana Airaksisen romaaneista tekee poikkeuksellisia nimenomaan niiden aihepiirit: kunnallispolitiikkaa, maailmankauppaa, yritysetiikkaa, rahanpesua tai alkuperäiskansojen oikeuksia. Asiaan vihkiytymättömän on toisaalta vaikea, ilman perustietoa, kirjoittaa tällaisista aiheista. Samalla aiheet tuntuvat kovin etäisiltä, vaikka ne ovat tätä päivää - ihan todella! Juuri ennen kaikkea ajankuvauksena Lamerica (2003) ja Kätköissä paratiisin (2004) ovatkin parhaimmillaan. Ne ovat kriittisyydessään suorastaan silmiä avaavia ja armottomia. Airaksinen näyttää kaunistelematta, kuka tai oikeastaan mikä tätä maailmaa pyörittää: rahan ja vallan mahti on musertava, poliitikoille ja medialle jää vain sivustakatsojien ja hännystelijöiden rooli.

Molempien dekkareiden päähenkilönä on toimittaja Eva Raulo, jonka henkilöhahmo ja perhe-elämä avautuvat kirjojen myötä. Airaksinen onkin onnistunut saamaan päähenkilöstään sympaattisen ja mielenkiintoisen. Raulo on inhimillinen, aktiivinen ja eteenpäinpyrkivä, mutta hänessä on myös epävarmuutta ja sellaisia pelkoja, joihin on helppo samastua. Raulon avulla pääsee myös kurkistamaan ison sanomalehden toimittajantyöhön, kotimainen jännityskirjallisuus kun on kovin poliisivoittoista ja miehistä. Mielestäni Eva Raulo on myös jotenkin todentuntuisempi tai kotikutoisempi kuin naapurimaan Annika Bengtzon – rikostoimittaja hänkin. Jaana Airaksinen tuntuu puhuvan usein päähenkilöidensä suulla ja tätä kautta tulevatkin hyvin näkyviin aikalaiskuva ja yhteiskuntakritiikki.

Kirjat ravistelevat hereille: Mitä ihmettä oikein tapahtuu? Tällainenko on minun maailmani? Nyt ei etsitäkään pelkästään murhaajaa; kysymys ei niinkään ole siitä, kuka murhan on tehnyt ja miksi, vaan on löydettävä vastaus sille, mitä maailmassa oikein tapahtuu. Siinä missä Matti Yrjänä Joensuu pureutuu pienen ihmisen elämään, näyttää uhrin ja syyllisen elämän paljauden ja ahdistuksen, ja saa lukijan pohtimaan sitä, kuka itse asiassa onkaan syyllinen, Airaksisen dekkarit saavat miettimään tätä maailmaa, jossa elämme, sitä kuinka merkityksetön tavallinen ihminen on politiikan ja suurten yhtiöiden mittelöissä.

Jaana Airaksinen on opiskellut kansainvälistä taloutta sekä Suomessa että Yhdysvalloissa. Hän on työskennellyt YK:n kehitysohjelman UNDP:n palveluksessa Papua-Uudessa-Guineassa ja Malawissa. Suomeen tulon jälkeen hän on osallistunut näkyvästi yhteiskunnalliseen keskusteluun. Hän on ollut mukana järjestämässä Suomen Sosiaalifoorumia ja luomassa mm. Pro Koskenkorva -kansalaisliikettä, joka taisteli valtionyhtiön yksityistämistä ja ulosmyyntiä vastaan ja toiminut aktiivisesti muun muassa Pro Demokratia -verkostossa sekä Maan ystävissä. Tällä hetkellä hän on Voima-lehden päätoimittajana. Näistä kokemuksista ja tiedoista Airaksinen ammentaa aineksia kirjoihinsa, ja tämä toimii hienosti juuri dekkareissa, jotka ovat kirjallisuuden muotona oiva väline yhteiskuntakriittiseen kuvaukseen

Suositellessani Airaksisen dekkareita, voisin esittää saman kysymyksen kuin Satakunnan Kansan Harri Aalto: ”Milloin viimeksi luitte selkeitä poliittisia sävyjä sisältävän dekkarin?”

(Esittely on julkaistu aiemmin vuonna 2005.)

- Laura Pitkonen -

Viimeksi päivitetty 17.6.2008
Teksti julkaistu Sanojen ajassa aikaisemmin.
Siirretty Kirjasampoon: Kimmo Leijala / 28.10.2011