Terhi Kokkonen - Sanoittajan ääni on runoa, jonka tunnelman musiikki monistaa

jos olisin viisaampi
ja sydämeltäni nöyrempi
jos ajattelisin aina selkeästi
heräisin aikaisin

heräisin aikaisin
ostaisin ruusun ja toisenkin
ja sylini olisi lämmin
niin kuin vielä eilen

jos olisin sievempi
ja luonteeltani säyseämpi
jos ajattelisin muista lempeämmin
heräisin aikaisin

heräisin aikaisin
kampaisin tukkani hienommin
ja hymyni olisi lämmin
niin kuin vielä eilen

olen sydämeltäni ylpeä hölmöläinen
…
enkä osaa lopettaa

(Ylpeä sydän : Hölmö rakkaus ylpeä sydän)

Yhtye Scandinavian Music Group tai SMG on aikaansa seuraaville popin ja rockin harrastajille tuttu. Erityisesti viime syksynä yhtye oli paljon näkyvillä ja kuuluvilla, sillä heiltä ilmestyi neljäs levy, jonka tiimoilta yhtye lähti jälleen keikoille.

Yhtyeen laulaja ja kaikkien kappaleiden sanoittaja on Terhi Kokkonen. Kappaleet on säveltänyt lähes poikkeuksetta Joel Melasniemi. Ja aivan niin, he ovat entisiä Ultra Bran jäseniä.

Sanojen ajan sivuilla on pyritty mahdollisuuksien mukaan esittelemään myös suomalaisia rocklyyrikoita ja työ jatkuu. Vaikka sanat, jotka yhdessä muodostavat erilaisia tekstikokonaisuuksia, jo sinällään riittävät sulostuttamaan ihmisten elämää romaaneina, runoina ja erilaisina proosateksteinä, voi juttuun saada runsaasti lisänostetta – esimerkiksi musiikilla. Kun sävel ja sanoitus ovat tasapainossa, syntyy jotain hienoa – ja sitä Scandinavian Music Groupin musiikki on. Oli levyn musiikin genre sitten rokkia särisevin kitaroin, melodista poppia tai countryfolkia, sävelmaailma istuu Terhi Kokkosen sanoihin aina kuin lapanen käteen (tai tänä talvena lähinnä hattuhyllylle).

Terhi Kokkosen sanoitukset tai oikeastaan runot syntyvät aina ensin ja niiden ympärille sävelletään musiikki. Sanoitukset sisältävät tietysti tunteita, tunnelmia ja kokemuksia kirjoittajan omasta elämästä, mutta eivät ne ole mitään päiväkirjamerkintöjä tai yksi yhteen todellisuuden kanssa. Kappaleissa kerrotaan usein vallitsevasta säästä tai vuodenajasta, ja se on jopa jonkinlainen Kokkosen sanoitusten tunnusmerkki. Jossain vaiheessa Kokkosta kutsuttiin yhtyeessä ”säätytöksi”.

Jokaisen levyn sanoituksissa tuntuu olevan oma teemansa. Ensimmäisessä levyssä Onnelliset kohtaa, se on ero ja kaipaus johonkin menetettyyn tai saavuttamattomaan, toisessa Nimikirjaimet se on yhtyeen jäsenten omin sanoin ”rakkauden voivottelua yleisemmällä tasolla”. Hölmö rakkaus ylpeä sydän levyllä on draamallinen kaari. Ensin mietitään uskaltautuako parisuhteeseen, sitten mietitään osataanko rakastaa, sitten rakastutaan ja lopulta osataan jo antaakin eikä vain vaatia. Uusimmalla levyllä Missä olet Laila? lauletaan toki rakkaudesta mutta pohditaan myös ihmisenä olemista, erillisyyden tunnetta ja kerrotaan pieniä tarinoita.

”Joskus luulin, että tekstejä on helpompi tehdä kun on itse onneton. Enää mä en ajattele niin. On ollut ihanaa, että kirjoittamista opiskellessa on oppinut, ettei tarvitse olla junan alle –tilassa ennen kuin pystyy kirjoittamaan. Väylä on olemassa ja sen saa auki ilman tuskaakin. Mutta toki se vaatii, että rakkauden ja kivun on kokenut joskus. Ja se on kyllä koettu ihan tarpeeksi monta kertaa!” toteaa Terhi Kokkonen Soundin haastattelussa Hölmö rakkaus -levyn julkaisemisen aikoihin. Yhteiskunnallisia sanoituksia Terhi Kokkonen ei tee, hän uskoo, että henkilökohtaisuus koskettaa ihmisiä parhaiten.

moni laulu kertoi rakkaudesta
mutta usein portaikossa
pysähdyin pimeässä
aina askeleen jäljessä

maa oli kylmä marraskuussa
se kiipesi kylkeä ylös silmiin
tarttui jalkoihin
silloin värit
menivät helposti sekaisin

meri nousi ja laski
ja kuu näytti aikaa
tänään puisto humisi
ensimmäistä kertaa
maa suli ja virtasi
kyyneleinä
kiven koloista
kaulalle
…
(Katu päättyy aurinkoon : Hölmö rakkaus ylpeä sydän)

Tutustuin SMG:n musiikkiin viime kesänä. Makasin mökin pihalla lepolassessa korvanapit korvissa ja tuijottelin kuusten latvoja ja etäällä näkyvää tietä peltikuoriaisineen. Laulut kaikilta kolmelta ensimmäiseltä levyltä alkoivat elää mielessäni omaa elämäänsä. Ne olivat lyhytelokuvia tai novelleja, miljöönä auringon lämmittämät asfalttikadut ja takapihat kaupungissa, merenranta, kalliot ja männiköt ja metsäiset poukamat tai muistoista tunkkainen huone. Ihmiset niissä olivat rakkauksia kokevia ja kokeneita, rikki ja pettyneitä, kavereita kaipaavia ja joskus hieman erakoituneita mutta aina pää pinnan yläpuolella. Riippuen kuuntelukerrasta lyriikka saattoikin muodostua erilaiseksi tarinaksi ja soundeista löytyi uusia ulottuvuuksia. Toisaalta joidenkin tunnetilojen tuttuus sai pakahtumaan.

Syksyllä 2007 ilmestyi yhtyeen levy Missä olet Laila? ja tämän levyn anti imeytyi verenkiertoon kotia ympäröivien ulkoilureittien varrella. Jokaisesta kappaleesta nousee lempilauseita ja sävelkulkuja. Tätä levyä ei voisi kuunnella keskellä hälyistä liikennettä tai lentokentällä, tämä vaatii järvenselän tuijottelua ilman kynää ja paperia (Joisin viskin ja nousisin). Kun ”metsä palaa rajan takana” kappaleessa Vieläkö soitan banjoa, olen taas maalla toissakesän helteisinä savunkatkuisina iltapäivinä ja kiroilen Venäjän metsäpalojen sammuttamisen mahdottomuutta. Jään usein miettimään ”jäämeren kiireitä” kappaleessa Naurava turskan kallo ja lohduttaudun sanoilla ”pakota minut muistamaan kuinka helppoa on puhua” kun paha olo iskee (Itkevä lintu). Ja kun on aikansa tunnelmoinut levyn parissa, ehkä hieman piehtaroinut menneissä rakkauksissa, on aika palata maan pinnalle, keittää kahvit ja unohtaa (Mustana, maidolla, kylmänä, kuumana).

katso
minä opin
irrottamaan

näetkö
kuinka käteni
ei hae mitään

sen mikä on pahaa
minä unohdan
jos näen jotain hyvää
ohi kävelen

lopulta olemme kuitenkin yksin
…
(Lopulta olemme kuitenkin yksin : Missä olet Laila?)

- Satu Vähämaa - Viimeksi päivitetty 12.5.2011

Siirretty Kirjasampoon: Kimmo Leijala / 21.2.2013