Ei kieltä ilman kirjallisuutta – kirjallisuuden ja kirjastojen rooli S2-oppijoiden kielenoppimisessa
Venla Purhonen
Suomalainen koulutusjärjestelmä on saanut vuosikausia paistatella kansainvälisten koulutusvertailujen kärkisijojen tuomassa positiivisessa julkisuudessa. Suomalaista koulua on kehuttu maailman parhaaksi ja suomalaiseen malliin perustuvia kouluja onkin perustettu viime vuosina esimerkiksi Saudi-Arabiaan, Vietnamiin ja Malediiveille, tulevaisuudessa todennäköisesti myös Intiaan, Thaimaahan ja Egyptiin (OPH, 2020.)
Suomalaista perusopetusta on arvostettu etenkin siksi, että se antaa kaikille oppilaille tasa-arvoiset mahdollisuudet hankkia tarvittavat tiedot ja taidot koulussa. Aivan kaikkia suomalaisen koulutuksen ihasteltu tasa-arvo ei välttämättä kuitenkaan koske. Yle (2020) uutisoi vuosi sitten, että koulutuksen ja tasa-arvon mallimaana pidetyssä Suomessa maahanmuuttajien ja kantaväestön perusopetuksen oppimistulosten ero on PISA-kokeiden tulosten valossa OECD-maiden suurin. Samalla todettiin myös, että maahanmuuttotaustaiset nuoret ovat Suomessa aliedustettuina korkeakouluista valmistuvien joukossa. Maahanmuuttajat pärjäävät siis tutkimustulosten valossa maassamme muita heikommin sekä koulun penkillä että jatko-opinnoissa.
Kyse ei suinkaan ole pienestä vähemmistöstä; muuta kuin suomea äidinkielenään puhuvien määrä kasvaa Suomessa jatkuvasti. Vuonna 2019 Suomessa asui lähes 412 700 vieraskielistä ihmistä eli 7,5 prosenttia koko väestöstä. (Tilastokeskus, 2021) Suomi toisena kielenä eli S2-opetukseen ja sen järjestämiseen onkin aivan aiheellisesti kiinnitetty koulutuksen saralla viime vuosina entistä enemmän huomiota.
Perusopetuksessa oppilas voi opiskella S2-oppimäärää, mikäli hänen äidinkielensä on jokin muu kuin suomi, ruotsi tai saame, tai hänellä on muutoin monikielinen tausta. Myös puutteellinen suomen kielen taito voidaan katsoa perusteeksi S2-oppimäärän suorittamiseen (OPH, 2014). Opetus voidaan järjestää monella eri tavalla, mutta yleisimmin oppilas joko opiskelee S2-ryhmässä aina kun muulla ryhmällä on äidinkielen oppitunteja, tai suorittaa osan äidinkielen ja kirjallisuuden tunneista S2-ryhmässä ja osan äidinkielen ryhmässä. Kieliopinnot eivät suinkaan pidä sisällään pelkkää kielen ja sen rakenteiden ja sanaston opiskelua, vaan opetussuunnitelmaan sisältyy myös kirjallisuuteen ja kulttuuriin liittyviä sisältöjä ja tavoitteita.
Kirjallisuus opetussuunnitelmissa
Kuten kaikessa koulutuksessa, myös perusopetuksessa annettava opetus nojaa aina opetussuunnitelmaan. Perusopetuksen opetussuunnitelmassa määritellään oppiaineittain opetuksen tavoitteet ja sisällöt, samoin kuin kunkin oppiaineen arviointikriteerit. S2-oppimäärä on osa äidinkielen ja kirjallisuuden oppiainetta ja sille on määritelty omat tavoitteensa ja sisältöalueensa, joihin kuuluu erilaisten tekstien tuottaminen ja tulkitseminen, vuorovaikutus, kielen, kirjallisuuden ja kulttuurin ymmärtäminen, sekä kielen käyttö kaiken oppimisen tukena. Näistä tavoitteista useimpiin sisältyy tavalla tai toisella alkuopetuksesta perusopetuksen yläluokille saakka kirjallisuus ja sen eri lajeihin tutustuminen.
Peruskoulun alaluokilla opetussuunnitelman tavoitteiden pääpaino on siinä, että oppilasta kannustetaan tutustumaan monipuolisesti kirjallisuuteen ja kulttuuriin, löytämään itselleen sopivaa lukemista, keskustelemaan lukemastaan ja käyttämään aktiivisesti kirjastoa. Alakoulusta yläkouluun siirtyvän tulisikin alakoulun päättöarvioinnin kriteerien mukaan lukea lasten- ja nuortenkirjallisuutta ja kyetä kertomaan ajatuksiaan siitä. (OPH, 2014)
Yläluokille siirryttäessä tavoitteet muuttuvat laajemmiksi ja osin abstraktimmiksi. Peruskoulutaipaleensa päättävän tulisi tuntea suomalaista kirjallisuutta, osata nimetä sen tärkeimpiä vaiheita, ymmärtää sen yhteyksiä maailmankirjallisuuteen, sekä tunnistaa erilaisia tekstilajeja, mikäli mielii saada päättötodistukseensa arvosanan 8. (OPH, 2014.) Lukiossa S2-opiskelijan edellytetään lukevan kokonaisia kaunokirjallisia teoksia ja tietokirjoja, ymmärtävän monimuotoisia tekstejä ja kehittävän tulkitsevan ja elämyksellisen lukemisen taitojaan.
Kirjallisuuden tontti ei opetussuunnitelmassa suinkaan siis rajoitu pelkästään oppiaineen nimeen, vaan sillä on keskeinen rooli myös opetuksen sisällöissä ja tavoitteissa. Nykyisissä opetussuunnitelman perusteissa oppisisällöt ovat muuttuneet aiempaa abstraktimmiksi ja samalla laajemmiksi ja monipuolisemmiksi. Kirjoitetun ja luetun tekstin rinnalle on tullut myös puhuttu ja kuultu teksti, kaunokirjallisuuden rinnalle tietokirjallisuus, elokuva, mediatekstit sekä kansan- ja nykyperinne (Kyyrö, 2017.) Lukemisen osalta korostuvat ennen kaikkea elämyksellisyys ja oppilaan yksilölliset mieltymykset sekä kirjallisuuden herättämien ajatuksien jakaminen. Tämä antaa opettajalle liikkumavaraa aiheen käsittelyn suhteen, mutta jättää toisaalta avoimeksi sen, miten ja minkä verran kirjallisuutta tulisi opetuksessa käsitellä.
Suomi toisena kielenä -alan yliopistonlehtori Niina Lilja kertoo, että S2-opettajan opinnoissa keskitytään enimmäkseen kieleen sekä monikielisyyden ja kielitietoisuuden teemoihin: ”Kirjallisuuden osuus S2-opettajankoulutuksessa jää vähäisemmäksi, vaikka painotuseroja eri yliopistojen välillä toki varmasti onkin.”
Osittain se saattaa hänen mukaansa liittyä siihen, että aihetta ei ole paljoakaan tutkittu ja toisaalta siihen, että S2-opintokokonaisuudet ovat usein nimenomaan suomen kielen oppiaineen tai kasvatustieteellisen tiedekunnan alaisuudessa, eikä niissä välttämättä ole kirjallisuuteen erikoistuneita opettajia.
Osa S2-opettajista kokeekin, että kirjallisuus uhkaa opetuksessa jäädä lapsipuolen asemaan kieliopin, sanaston ja kirjoittamisen haukatessa suurimman osan opetustunneista. Aihetta väitöskirjassaan tutkineen Heidi Vaaralan (2009) mukaan etenkin kaunokirjallisuuden käsittely koetaan vieraan kielen kontekstissa haastavaksi: ”Suomi toisena/vieraana kielenä -opettajalla on tavallisesti tietoa kielitaidon osa-alueiden opettamisesta, puhumisen ja puheenymmärtämisen, kirjoittamisen, tekstinymmärtämisen sekä rakenteiden ja sanaston opettamisesta, mutta miten opettaa tekstinymmärtämistä, kun kohteena onkin erityinen tekstilaji: kaunokirjallisuus. Miten arjen työssä voi sovittaa yhteen kielen ja kirjallisuuden opetuksen?”
Tämä haaste kuitenkin tulisi tavalla tai toisella ratkaista, sillä kirjallisuus on paitsi pakollinen, opetussuunnitelmiin kirjattu osa S2-oppiainetta, myös tutkitusti sangen tehokas työkalu kielen ja kulttuurin opiskelussa. Helsingin yliopiston suomen kielen professori Jyrki Kalliokosken mukaan kirjallisuudenopetuksen ei kuitenkaan välttämättä tarvitse syödä aikaa ja energiaa kielenopetuksesta, vaan nämä kaksi voi yhdistää. (Kalliokoski, 2007.)
Kuva: Michał Parzuchowski / Unsplash
Kirjallisuus ja kielen oppiminen
Kirjallisuus voi edesauttaa kielen ja kulttuurin oppimista monella tapaa. Näistä kirjallisuuden ja lukemisen mukanaan tuomista hyödyistä ehkä itsestään selvin, myös äidinkielisen lukijan kielitaitoa rikastava etu, on sanavaraston karttuminen. Suomea toisena kielenä opiskeleville lukeminen on merkittävä keino oppia uuden kielen sanastoa. Kotoutumiskoulutuksen yhteydessä järjestettyjen lukupiirien vaikutusta kielenoppimisen kokemuksiin tutkineen Mervi Kastarin (2019) mukaan lähes kaikki tutkimukseen osallistuneet mainitsivat oppineensa lukupiirityöskentelyn aikana uusia sanoja.
Kielitaidon taso määrittää sen, mitä luettavasta tekstistä voidaan oppia: alkeistasolla kuvitetut sanakirjat voivat tarjota tukea perussanaston ja välittömien ilmaisutarpeiden hallintaan, kun taas kieliopinnoissaan jo pidemmälle ehtinyt voi sukeltaa kaunokirjan mukana erilaisten tyylien, synonyymien, puhekielisten ilmauksien tai murteiden sekä erilaisten tekstilajien maailmaan. Kielitaidon korkeimmilla tasoilla monenlaisen kirjallisuuden lukeminen onkin suorastaan välttämätöntä kielitaidon kehittämiseksi.
Vieraalla kielellä lukeminen kartuttaa siis sanavarastoa, mutta vahvistaa myös kielen rakenteiden hallintaa. Kielitaito kehittyykin paitsi tietoisesti opiskelemalla kieltä ja sen piirteitä, myös omaksumalla opittavaa kieltä olemalla toistuvasti tekemisissä sen kanssa. Kun kielen oppija on tekemisessä kohdekielen kanssa, esimerkiksi lukemalla opiskeltavalla kielellä kirjoitettuja tekstejä, hänelle alkaa muodostua käsitys siitä, miten eri rakenteet käytännössä toimivat, mikä on mahdollista ja millaiset muodot eivät ole kielelle tyypillisiä. Tämä niin kutsuttu kieli-intuitio auttaa tunnistamaan myös omissa tuotoksissa esiintyviä kummallisuuksia ja toisaalta soveltamaan opittuja rakenteita uusissa yhteyksissä. (Virtala, 2007.)
Kirjallisuus on myös oiva kurkistusikkuna kulttuuriin. Sen avulla lukija voi hakea kosketuspintaa sellaisiin asioihin ja ilmiöihin, jotka hänelle ovat kohdekulttuurissa vieraita tai outoja. Toisaalta esimerkiksi maahanmuuttotaustaisten kirjailijoiden teokset voivat tuoda lohtua ja samastumispintaa niihin hankaliin kokemuksiin, joita Suomeen muualta muuttaneilla saattaa olla (Lappalainen, 2007.) Parhaimmillaan kirjallisuus voi auttaa maahanmuuttajia tulemaan osallisiksi kohdekulttuurin traditioista ja kulttuuriperinnöstä ja ymmärtämään yhteiskuntaa, johon he pyrkivät sopeutumaan. Lisäksi kirjallisuus voi avata – jälleen niin Suomessa syntyneille kuin tänne toisaalta muuttaneillekin – väyliä ymmärtää kielen ja kulttuurin historiallisia muutoksia ja peilata niitä omaan kulttuuritaustaan.
Kirjallisuus voi siis opettaa kaikenlaisille lukijoille paljon niin kielen kuin kulttuurinkin saralla, mutta vähintään yhtä tärkeää on sen tarjoama elämyksellisyys – siis kaikille meille kirjoihin rakastuneille tuttu tunteiden vuoristorata sekä lukemisen ja oivaltamisen riemu. Kuten opetussuunnitelmassakin mainitaan, tulisi myös suomea toisena tai vieraana kielenä opiskeleville pyrkiä tarjoamaan heitä itseään kiinnostavaa lukemista, innostaa kirjallisuuden pariin ja kannustaa jakamaan kirjallisuuden herättämiä ajatuksia. Lukijalle itselleen mieluisten ja mielekkäiden tekstien lukeminen itse asiassa myös tukee oppimista. Lukemisen hyötyjä vieraan kielen oppimisessa tutkinut Sharon Bryan (2013) toteaakin, että lukemisen tulisi itsessään olla niin palkitsevaa, että kielenoppija haluaa ymmärtää lukemansa, vaikka kaikki tekstin sanat eivät olisikaan hänelle entuudestaan tuttuja.
Kirjallisuuden käsittely opetuksessa voi tuoda onnistumisen elämyksiä niin opettajalle kuin oppijallekin:
”Silloin tuntuu, että on opettajana onnistunut, kun näkee opiskelijoissa, että lamppu syttyy. Kun he oivaltavat jotakin ja saavat sen kokemuksen, että tämähän on kiinnostavaa. Erityisesti on jäänyt mieleen yksi kerta, kun käsittelimme tunnilla lukemaamme novellia ja eräs opiskelija huudahti, ettei ole ikinä tajunnut, että novellit voisivat olla näin mielenkiintoisia”, muistelee Tampereen aikuislukion S2-opettaja Tiina Sinnemaa.
Lukeminen lisää S2-oppijan itseluottamusta kielenkäyttäjänä ja palkitsee sinnikkyyden onnistumisen kokemuksella: olen jaksanut lukea kokonaisen kirjan itselleni vieraalla kielellä, ymmärtänyt sen juonen ja kenties jopa nauttinut sen lukemisesta!
Kuva: Dollar Gill / Unsplash
Millaista kirjallisuutta S2-oppijat tarvitsevat?
Sharon Bryan listaa artikkelissaan Extensive Reading, Narrow Reading and second language learners: implications for libraries (2013) niitä ominaisuuksia, jotka kannustavat lukemaan vieraskielistä kirjallisuutta. Hänen mukaansa luettavan materiaalin tulee ensinnäkin olla riittävän helppoa lukijan kielitaidon tasoon nähden. Jos vieraita sanoja on liikaa, ei tekstin merkitys välity lukijalle ja lukeminen muuttuu tuskastuttavaksi. Lisäksi oppijan tulisi saada valita tekstit itse laajasta, häntä kiinnostavien aiheiden valikoimasta ja lukea niin paljon kuin suinkin mahdollista. Yksilöllisten kiinnostuksenkohteiden puolesta puhuvat myös kirjallisuutta työssään käyttävät S2-opettajat. Toisaalta opettajan tehtävä on myös tarjota opiskelijalle sellaista luettavaa, jota hän ei välttämättä itse tulisi valinneeksi.
Käsiteltävää kirjallisuutta oppitunnilleen valikoiva opettaja tai kirjaston hyllyjen välissä pähkäilevä S2-opiskelija saattaa helposti empiä ”hankalammiksi” miellettyjen tekstilajien, kuten juuri novellien tai runojen äärellä. Runot eivät välttämättä suostu paljastamaan pintatasonsa alle piilotettuja oivalluksia edes äidinkieliselle lukijalle, joten mitä annettavaa niillä voisi olla S2-opiskelijalle, jonka kielitaito on vielä kehittymässä?
”Ihmiset ymmärtävät romaaneja, sillä ne ovat selvästi tarinoita ja niiden konsepti tunnetaan hyvin. Mutta novellit ja runot ovat lähtökohtaisesti jo aika käsittämättömiä monelle. Monet kokevat etenkin runot tosi vaikeiksi. Ne eivät avaudu pelkästään lukemalla, vaan vaativat aina pohdintaa. Mutta kun niitä lähdetään yhdessä purkamaan ja opiskelijat hiffaavatkin sieltä tekstistä teemoja ja merkityksiä, se on niiden käsittelyn suola. Sitä kautta kirjallisuuden lukemiseen tulee elämyksellisyyttä ja kosketusta opiskelijoiden omaan elämään”, Tiina Sinnemaa kertoo ja jatkaa: ”Välillä teksteistä löytää kesken opetuksen myös itselleen uusia merkityksiä, siinä syttyy opettajankin lamppu. Se innostus välittyy sitten opiskelijoillekin ja juuri siitä tuleekin kaikkein eniten positiivista kurssipalautetta.”
Etenkin alkeistasolla luettavien tekstien olisi hyvä liittyä kielenoppijan välittömään kokemuspiiriin ja kielenkäytön tarpeisiin. Usein opettajat arastelevat muun kuin oppikirjallisuuden käyttämistä varhaisessa kielen oppimisen vaiheessa, mutta esimerkiksi kuvakirjoja ja yleiskielestä selkokieliseksi mukautettujen selkokirjojen tekstikatkelmia voi hyvin käyttää opetuksessa jo alusta lähtien.
Selkokielinen kirjallisuus auttaa toisen kielen oppijoita pääsemään osalliseksi esimerkiksi romaaneista, jotka alkuperäisessä muodossaan olisivat heille vielä liian haastavia (Kastari, 2019.) Joskus kielenoppija voi kuitenkin empiä selkokirjan lukemista siinä pelossa, ettei hänen kielitaitonsa riitä teoksen ymmärtämiseen. Selkomukauttaja ja S2-yksityisopettaja Hanna Männikkölahden mukaan valmiit sanastot, kysymykset ja tehtävät madaltavat huomattavasti oppilaan kynnystä tarttua kirjaan. Männikkölahti onkin kerännyt avoimelle verkkoalustalle listaa eri-ikäisille lukijoille sopivista selkokirjoista ja niihin liittyvistä tehtävistä.
Toimiva lukutaito on tärkeä tekijä myös yhteiskunnallisessa osallisuudessa ja suomalaiseen kulttuuriin sopeutumisessa eli akkulturaatiossa. Monelle maahanmuuttajalle tulee yllätyksenä, että Suomessa käytännössä kaikki osaavat lukea. Arkea eläessään monet saavatkin huomata, että lukutaito on suomalaisessa yhteiskunnassa pärjäämisen edellytys: ”Voi olla, että ihminen tulee maasta, jossa lukutaito ei ole mitenkään erityinen juttu. Osa myöntää, ettei osaa itse lukea tai kirjoittaa, eikä koe tekevänsä taidolla mitään – mutta toivoo kuitenkin, että heidän lapsensa oppisivat. Miten herättää kiinnostus lukemiseen, jos opiskelija ei osaa kaivata lukutaidon mukanaan tuomaa uutta maailmaa?” pohtii Pudasjärven kansalaisopistossa aikuisille maahanmuuttajille suomea opettava Jenni Isola. Kenties kirjoista ja kirjastoista olisi kuitenkin mahdollista nauttia ja oppia niiden avulla kieltä, vaikkei lukutaito vielä riittäisikään kaunokirjallisten romaanien tavaamiseen.
Kirjastojen rooli kielen oppimisen tukena
Vaikka kirjastojen perustehtävä on kirjojen lainaaminen, voi kirjasto tukea maahanmuuttotaustaisten asiakkaidensa kielenoppimista ja kulttuuriin sopeutumista monin muinkin tavoin. Kirjastoinstituutio myös tiedostaa itse roolinsa monikulttuurisuuden tukijana, sillä kirjastojärjestöjen kansainvälinen katto-organisaatio IFLA (International Federation of Library Associations and Institutions) on jo vuonna 1987 laatinut monikulttuurisen kirjastomanifestin ja monikulttuurisia kirjastopalveluja käsittelevän ohjeistuksen.
Opetuksen kielelliseen tukeen ja kielitietoisuuteen perehtynyt väitöskirjatutkija Raisa Harju-Autti näkee kirjaston arvokkaana resurssina kieltenopetuksessa: ”Kirjastoissa on valtavasti materiaaleja sekä ammattilaisia ja asiantuntijoita, jotka pystyvät tukemaan niin opettajia kuin lapsia ja nuoriakin kirjallisuuden äärelle.”
Harju-Autin mukaan koulu on nykypäivän monimediaistuvassa maailmassa tärkeä väylä kaunokirjallisuuteen tutustumisessa ja opettaja onkin pitkälti vastuussa siitä, millaisia kirjoja oppilaille tarjoutuu luettavaksi. Tässä kirjastotyöntekijöiden asiantuntemuksesta ja yhteistyöstä opettajan kanssa voi olla valtavasti hyötyä.
Kirjastoissa tehdään paljon työtä maahanmuuttajien osallistamiseksi yhteiskuntaan kielen ja kulttuurin välityksellä – sekä itsenäisesti että yhteistyössä koulujen ja opettajien kanssa. Usein yhteistyöstä koulujen ja kirjastojen välillä vastaa äidinkielen opettaja tai alaluokilla luokanopettaja, mutta yhtä hyvin kirjastojen palveluja voisivat hyödyntää myös muiden aineiden opettajat. Raisa Harju-Autti peräänkuuluttaa myös oman äidinkielen osaamisen merkitystä: ”Oman ensikielen hallinnalla on tutkitusti valtava merkitys vieraan kielen oppimisessa.”
Siksi yhteistyötä oman äidinkielen opetuksen ja kirjastojen välillä voisi myös kehittää ja tukea näin paitsi oppilaiden ensikielten osaamista, myös kielten välistä yhteistyötä ja monikielisyyden ymmärtämistä resurssina. Käytännössä tämä voisi kirjastojen toiminnassa tarkoittaa esimerkiksi saatavilla olevien käännösten tuomista osaksi kirjavinkkauksia, jolloin kirjoja voisi lukea rinnakkain sekä omalla äidinkielellä että vieraalla kielellä. Myös erilaisten avainsanalistojen, tiivistelmien ja teoksiin liittyvien tehtävien tarjoaminen monella kielellä voisi hyödyttää monikielisiä oppilaita ja heidän opettajiaan.
Opetus- ja kulttuuriministeriön lanseeraama lukutaitofoorumi julkaisi vuonna 2018 nipun suosituksia lasten ja nuorten lukemisharrastuksen ja lukutaidon kehittämiseksi. Yksi keskeisistä teemoista oli lukemaan innostamisen ja ammattilaisten yhteistyön vahvistamisen ohella perheen rooli lukemisen mallin ja tuen antajana jo varhaislapsuudessa. Vanhemmilla, isovanhemmilla ja perheillä sekä lapsen muilla kasvuyhteisöillä on tutkimusten mukaan suuri merkitys myönteisten asenteiden ja lukutaidon perustan syntymisessä. Siksi foorumi suosittelee, että perheitä kannustetaan tukemaan lapsen lukuharrastuksen kehittymistä esimerkiksi lukemalla lapselle ääneen ja tarjoamalla tälle kiinnostavia tekstejä. (Onnela & Sulkunen, 2018)
Myös vanhempien oma lukuharrastus vaikuttaa paljon siihen, millainen suhde lapselle muodostuu lukemiseen (Leino ym., 2017.) Siksi olisikin tärkeää saada myös maahanmuuttotaustaiset perheet kirjaston palvelujen piiriin. ”Oppia voisi ottaa Turussa käytetystä vanhempainilta-mallista, jossa vanhemmat kutsuttiin koulun vanhempainiltoihin kieliryhmittäin ja mukana oli myös tulkki. Esimerkiksi arabiankielisille perheillehän voisi järjestää tilaisuuden tutustua kirjaston tarjoamaan lasten ja aikuisten aineistoon ja palveluihin arabiaksi tulkattuna. Dialogi on usein mutkattomampaa ja kysyminen helpompaa, kun apuna voi käyttää omaa ensikieltä”, Raisa Harju-Autti ideoi.
Kirjaston työparina opetuksen ja koulutuksen saralla nähdään perinteisesti juuri peruskoulu, mutta suomen kieltä opetetaan monissa muissakin oppilaitoksissa. Jenni Isola haluaa ottaa kirjallisuuden mukaan aikuisten kielen opetukseen jo aivan alkeista lähtien ja viedä opiskelijaryhmänsä kirjastoon heti kun se on mahdollista: ”Minuun teki suuren vaikutuksen eräässä koulutuksessa kuulemani tarina opiskelijasta, joka ei osannut vielä sanaakaan suomea. Hän kuitenkin löysi kirjastovierailun aikana käsityökirjan, jonka kansikuvasta tunnisti kotimaassaan virkkaamansa isoäidinneliöt. Opiskelija lainasi kirjan ja selaili ja lueskeli sitä. Silloin oivalsin, että lukeminenhan voi olla alkuun tätäkin.”
Myös tietokirjoihin voisi liittää esimerkiksi kuvallisia avainsanalistoja, selkokielisiä tiivistelmiä tai vaikkapa helpon suomenkielisen ohjeen isoäidinneliön virkkaamiseen. Digiaika mahdollistaa tällaisten materiaalien liittämisen esimerkiksi QR-koodin taakse, jolloin ne olisivat käytössä kirjaston käyttäjille ympäri Suomen ja auttaisivat kirjallisuuden pariin myös niitä lukijoita, jotka ovat kieliopinnoissaan vasta alussa. ”Toivoisin kirjastoon enemmän kaikkea sellaista, mikä auttaa opettajaa, joka on toki oman aiheensa asiantuntija mutta tulee kuitenkin kirjastoon sen ulkopuolelta. Opettaja voi sitten soveltaa materiaaleja oman ryhmänsä tasolle sopiviksi, eikä tarvitsisi aloittaa ihan tyhjästä”, Isola toteaa.
Kirjasto voi toimia kielen oppimisen resurssina myös muuten kuin varsinaisen kirjallisuuden kautta. Eri puolilla Suomea toimii kirjastojen yhteydessä kielikahviloita ja -kerhoja. Onpa Helsingin keskustakirjasto Oodissa jopa leivottu joulutorttujakin osana Punaisen ristin SuomiKamu-toimintaa. Kielikahvilassa ei välttämättä tarvitse puhua ja opetella vain suomen kieltä: niissä saatetaan puhua yhtenä päivänä venäjää, toisena arabiaa ja kolmantena suomea, tai samana päivänä eri pöydissä kaikkia kolmea. Tarkoituksena on harjoitella kieltä ja keskustelutaitoja äidinkielisten puhujien ja kieltä opiskelevien kesken ja tietenkin tutustua samalla uusiin ihmisiin.
Useat S2-opettajat harmittelevat, ettei heidän opiskelijoillaan ole tarpeeksi suomea puhuvia kavereita, joiden kanssa suullista kielitaitoa tulisi arjessa treenattua. Kirjaston rooli eri kulttuurien välisenä kohtaamispaikkana voikin olla monen kielipolulla tärkeä tekijä.
”Tärkeintä olisi, että kirjasto muodostuisi myös maahanmuuttajille omaksi paikaksi”, toteaa sekä kirjastossa että aikuisten perusopetuksessa työskennellyt Helsingin aikuisopiston opinto-ohjaaja Pertti Pyhtilä. ”Mutta ei se kielikahvilakaan toimi niin, että ne maahanmuuttajat ovat siellä keskenään. Tarvitaan myös suomenkielisiä puhumaan kieltä, jotta sitä voisi oppia.”
Pyhtilä myös peräänkuuluttaa monikielistä ja maahanmuuttotaustaista henkilökuntaa kirjastoihin ja ehdottaa, että kirjasto voisi esimerkiksi tarjota maahanmuuttajien itsensä tekemiä kirjavinkkauksia. Maahanmuuttotaustaisten työntekijöiden uskotaan tutkimusten mukaan ymmärtävän paremmin maahanmuuttotaustaisia asiakkaita sekä helpottavan vieraskielisen aineiston valintaa ja luettelointia. Lisäksi sillä, että kirjastossa työskentelee myös maahanmuuttotaustaisia henkilöitä, on merkitystä myös symbolisella tasolla. (Bang, 2010.)
Jotta kirjasto voisi muodostua omaksi paikaksi myös maahanmuuttajille, on lähestyttävyyteen, tiedottamiseen ja saavutettavuuteen kiinnitettävä huomiota. Nettisivujen, tiedotteiden ja opastuksen tulisi olla helposti saatavilla myös selkokielisesti, mieluiten tietenkin useammalla kielellä. Monessa paikassa näin jo onkin, ja esimerkiksi Helsingin monikielisen kirjaston esittelyvideoihin ja esitteisiin voi tutustua useilla eri kielillä.
Opettajilla on sellainen käsitys, että kirjastoissa on herätty S2-oppijoihin kohderyhmänä ja maahanmuuttajat otetaan monessa hyvin huomioon. Toiveita ja ideoita tulevaisuuden palveluista kuitenkin on. Opettajat toivoisivat kirjastoilta etenkin selkokielisiä lukuvinkkejä ja maahanmuuttajille räätälöityjä kirjavinkkauksia, jotka olisivat kenties nykyistä avoimemmin tarjolla samaan tapaan kuin peruskouluille suunnatut kirjavinkkaukset. Lisäksi kaivattaisiin kielitaidon tason mukaisia kirjapolkuja, joissa eri taitotasoilla olevat opiskelijat voisivat löytää omalle kielitaidolleen sopivaa luettavaa. Myös aikuisille kielenoppijoille suunnattuja tehtäviä, materiaaleja ja vinkkauksia kaivattaisiin. Materiaaleja toivotaan etenkin selkokirjoihin ja muuhun alkeistasolle sopivaan lukemiseen, sillä edistyneemmät kielenoppijat pärjäävät helpommin myös omillaan. Kirjastoissa voitaisiin myös järjestää maahanmuuttajille helposti saavutettavia lukupiirejä.
Tieto mahdollisuudesta päästä käsiksi myös toisten kirjastojen, esimerkiksi Helsingin laajan monikielisen kirjaston tarjontaan, ei välttämättä ole saavuttanut kaikkia kirjaston käyttäjiä. Sitä olisikin syytä aktiivisesti mainostaa niin S2-opettajille kuin kielenoppijoillekin. Sekä yliopistonlehtori Niina Lilja että väitöskirjatutkija Raisa Harju-Autti korostavat maahanmuuttajien omien ensimmäisten kielten vahvistamisen ja omakielisen kirjallisuuden lukemisen merkitystä toimivan monikielisyyden ja kielenoppimisen tukena.
Maahanmuuttajien itsensä toiveita ja tarpeita kirjastopalvelujen suhteen kartoittavan tutkimuksen mukaan käytetyin palvelu oli aineiston lainaaminen. Kysytyimmiksi aineistotyypeiksi mainittiin kielikurssit, aikuisten ja lasten kaunokirjallisuus sekä vieraskielinen kaunokirjallisuus. Toisinaan oman kirjaston monikielinen kokoelma on koettu vanhentuneeksi ja suppeaksi, mikä on jopa saattanut rajoittaa halukkuutta käyttää kirjastoa. Etenkin kaunokirjallisuuden ja omankielisen lastenkirjallisuuden saatavuus koettiin tärkeäksi. Maahanmuuttajat ovat myös toivoneet voivansa itse vaikuttaa hankintoihin. (Bang, 2010.)
Kuva: Adam Winger / Unsplash
Kieltä ja kirjallisuutta rinta rinnan
Kirjallisuus on, ja sen tuleekin olla, kiinteä osa kielenopetusta. Lukeminen ja kirjallisuuteen tutustuminen auttaa kielenoppijaa pääsemään sisälle niin kieleen kuin suomalaiseen kulttuuriinkin ja tarjoaa lisäksi monenlaisia elämyksiä ja oivalluksia. Kirjallisuuden ottaminen osaksi S2-opetusta ei ole kuitenkaan aivan mutkatonta. Tässä pedagogiikan ammattilaiset voisivatkin yhdistää voimansa kirjallisuuden ammattilaisten, siis kirjaston työntekijöiden kanssa. Ja jotta maahanmuuttajat voisivat tuntea kirjaston omakseen, tulee kirjaston palvelujen olla helposti saavutettavia ja osallistavia myös heille.
Kirjasto on aikojen saatossa saanut venyä ja muuttua moneksi ja tehdä yhteistyötä useaan eri suuntaan. 3D-printtaamoista, urheiluvälinevuokrauksesta ja musiikkistudioista huolimatta keskeisellä paikalla kirjastojen toiminnassa ovat edelleen kirjat. Kirjastot kirjoineen ovat avartaneet syrjäisen Suomen kansalaisille näköaloja muualle maailmaan ja olleet keskeisessä asemassa suomalaisen sivistyksen ja lukutaidon kehityksessä.
Kieli ja kirjallisuus kulkevat rinnan, toista ei voi olla ilman toista, toteaa väitöskirjatutkija Heidi Vaarala (2009) ja peräänkuuluttaa myös kirjallisuuden asiantuntijoille tietoa kielenoppimisen lainalaisuuksista. Suomalainen kirjastojärjestelmä ja koulutusjärjestelmä ovat kumpikin maailman parhaiden joukossa. Rinta rinnan ja toisiaan tukien ne varmasti löytävät keinot, joilla kaikki halukkaat pääsevät osalliseksi toimivan lukutaidon, kirjallisuuden ja laajan kirjastoverkoston mukanaan tuomista hyödyistä.
Hyödyllisiä linkkejä:
Selkomukautettu kertomuskokoelma oppimateriaaleineen
Selkokielisiä kirjallisuuteen ja S2-aiheisiin liittyviä videoita
Materiaaleja ja vinkkejä kielitietoiseen opettamiseen
Lähteet:
Bang, Maria. 2010. Maahanmuuttajataustaisille asiakkaille suunnatut palvelut yleisessä kirjastossa. Tampereen yliopisto. (15.8.2021)
Bryan, Sharon. 2013. Extensive Reading, Narrow Reading and second language learners: implications for libraries. The Australian Library Journal, 60:2, 113-122. (15.8.2021)
Kalliokoski, Jyrki. 2007. Tekstitaidot ja kirjallisuuden opetus. Teoksessa Suomi kakkonen ja kirjallisuuden opetus. Toim. Marjo Mela & Pirjo Mikkonen. Tietolipas 216. SKS.
Kastari, Mervi. 2019. Aikuisten S2-oppijoiden kielenoppimisen kokemuksia selkomukautetun kaunokirjallisuuden parissa. Puhe ja kieli, 39:4, 345–365. (15.8.2021)
Kyyrö, Heidi. 2017. Kieleen ja kulttuuriin kirjallisuuden kautta. Suomalainen lasten- ja nuortenkirjallisuus lukemisen, kielitiedon ja kulttuuritiedon oppimisen välineenä peruskoulun S2-opetuksessa. Pro gradu -tutkielma. Itä-Suomen yliopisto.
Lappalainen, Ulla. 2007. Kirjallisuutta ja kulttuuria yläkoulun monenkielisille ryhmille. Teoksessa Suomi kakkonen ja kirjallisuuden opetus. Toim. Marjo Mela & Pirjo Mikkonen. Tietolipas 216. SKS.
Leino, Kaisa; Nissinen, Kari; Puhakka, Eija; Rautopuro, Juhani. Lukutaito luodaan yhdessä. Kansainvälinen lasten lukutaitotutkimus (PIRLS 2016). Koulutuksen tutkimuslaitos. Jyväskylä. (15.8.2021)
Onnela, Anne; Sulkunen, Sari. 2018. Lukutaitofoorumista lukuliikkeeseen. Kielikukko, 37 (4), 3-8. (15.8.2021)
OPH = Opetushallitus. 2020. Ulkomaisten suomalaistyyppisten koulujen mallit ja niiden toiminnan arviointi. Raportti. (15.8.2021)
Opetushallitus. 2014. Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet.
Tilastokeskus. 2021. Vieraskieliset Suomessa. (15.8.2021)
Vaarala, Heidi. 2009. Oudosta omaksi. Miten suomenoppijat keskustelevat nykynovellista? Väitöskirja. Jyväskylä studies in humanities 129. Jyväskylän yliopisto (15.8.2021)
Virtala, Anna-Liisa. 2007. Didaktisia keinoja kirjallisuustekstien opetuksessa. Teoksessa Suomi kakkonen ja kirjallisuuden opetus. Toim. Marjo Mela & Pirjo Mikkonen. Tietolipas 216. SKS.
Yle.fi. 2020. Maahanmuuttajataustaisten lasten heikko koulumenestys harmittaa poliitikkoja – suomen opetus viedään ministerille, opettajien käytöstä pahoitellaan. (15.8.2021)
---
Teksti: Venla Purhonen, S2-opettaja sekä äidinkielen ja kirjallisuuden aineenopettaja.
- Kirjaudu sisään tai rekisteröidy kirjoittaaksesi viestejä.