Romppainen, Katariina

perhesuhteet: mies, kaksi lasta
vanhemmat: Martta Romppainen, os. Salmela, (1917-2009) ja Viljami Romppainen (1911-2006)
opinnot: ylioppilas, sosiologian, tiedotusopin ja draaman opintoja Tampereen yliopistossa, luovan kirjoittamisen opiskelua Viita-akatemiassa, useita käsikirjoituskursseja
ammatti: vapaa toimittaja, kirjailija

palkinnot: kunniakirja lasten lyhytelokuvien käsikirjoituskilpailussa v. 1996
Tampereen kaupungin luovan kirjallisuuden työn palkinto 2006, 2011
muuta: Esikoiskirja Leppäkerttu ja huuliharppu valittiin Suomen edustajaksi kansainvälisen nuortenkirjaneuvoston IBBY:n dokumentaatiokeskuksen kirjanäyttelyyn Norjaan 2004.
Arvid Lydecken –palkintoehdokkuus 2006 (Sääskentapporock)
LukuVarkaus –palkintoehdokkuus kirjalle Sääskentapporock 2007
Arvid Lydecken -palkintoehdokkuus 2008 (Rokkisokki)


jäsenyyksiä:
Suomen Kirjailijaliitto 2008 –
Suomen Nuorisokirjailijat 2004 –
Pirkkalaiskirjailijat 2003 –
Suomen Journalistiliitto 2001 –
Pirkkalaiskirjailijoiden puheenjohtaja 2009 -

harrastukset: jooga, oleilu luonnossa, sauvakävely, avantouinti, lukeminen, muutamat tv-sarjat

Katariina Romppainen on Akaan Toijalassa asuva toimittaja, kirjailija ja käsikirjoittaja. Hän on julkaissut esikoisteoksensa, lastenromaanin Leppäkerttu ja huuliharppu, vuonna 2003. Lastenkirjallisuuden lisäksi Katariina Romppainen on tehnyt romaaneja aikuisille, käsikirjoituksia näytelmään, elokuviin ja tv-sarjaan.

"Halu kirjoittaa kirjoja heräsi jo pikkutyttönä. Mitä enemmän luin, sen enemmän halusin itsekin kirjoittaa. Selkeäksi päämääräksi kirjailijan työ tuli vasta monien vuosien etsinnän jälkeen, kun olin jo liki kolmikymppinen ja pääsin opiskelemaan tamperelaiseen kirjoittajakouluun Viita-akatemiaan.

Ensimmäinen kirjani tulee aina olemaan rakkain, koska se avasi ovet kirjojen tekemisen maailmaan. Toisaalta viimeisin kirjani on aina merkittävin, koska se kuvaa omaa sielunmaisemaani ja ammattitaitoani tuoreimmillaan."

Esikoisteosta Leppäkerttu ja huuliharppu on luonnehdittu lämminhenkiseksi tarinaksi yksinäisyyden voittamisesta ja erilaisuuden kunnioittamisesta. Kirja valittiin v. 2004 Suomen edustajaksi kansainvälisen nuortenkirjaneuvoston IBBYn dokumentaatiokeskuksen kirjanäyttelyyn Norjaan.

Katariina Romppaisen toinen lastenromaani Salainen sähkökitara ilmestyi vuonna 2004. Kirjan 11-vuotias päähenkilö haaveilee kitaransoitosta ja pääseekin lopulta tavoitteeseensa punk-yhtyeen kitaristiksi. Päivi Heikkilä-Halttunen arvioi, että rockmusiikkiharrastusta on kuvattu vähän noin 10-vuotiaille suunnatuissa kotimaisisssa varhaisnuortenkirjoissa: "Siksipä Salainen sähkökitara on aiheensa vuoksi napakymppi! - - Romppainen karrikoi roimasti aikuisia sivuhenkilöitään ja liioittelee sankarinsa ahdinkoa ja epäonnisuutta. Ratkaisu voi olla hyvinkin harkittu: tällainen asioiden paisuttelu ja vähempiosaisen päähenkilön surkuttelu antaa varmasti pontta esimurrosikäisen lukijakunnan uholle ja unelmille." (Onnimanni 2005, 1 liite s. 13-14)

Katariina Romppaisen lastenromaanit ovat ilmestyneet Otavan tasokkaassa Pultti-sarjassa.

Luovan työnsä lähtökohtia Katariina selvittää: "Tarina. Halu kertoa tarinoita. Kyseinen piirre tai ominaisuus minussa pahenee vuosi vuodelta. Onneksi olen nyt löytänyt kanavan tälle alituiselle tarinoimiselle, joka varmasti rasittaa jo lähipiiriäni."

Vuosien varrella itselleen tärkeistä kirjailijoista ja mahdollisista hengenheimolaisista Romppainen kertoo: "Tällaista listaa on hieman vaikea tehdä, mutta kirjaan joitakuita lempikirjailijoitani, aloittaen lapsuudesta ja nuoruudesta:
Astrid Lindgren, Rauha S. Virtanen, Anni Polva, L. M. Montgomery, Anni Swan, Väinö Linna, Maria Jotuni, Daniel Katz, Juhani Peltonen, Veikko Huovinen, Timo K. Mukka, Mika Waltari, L. Onerva, Herman Hesse, Kurt Vonnegut, Charles Bukowski, Henry Miller, Philip Roth, Roald Dahl, Milan Kundera, John Irving, Fay Weldon, Isabel Allende, Nick Hornby, Helen Fielding ..."

Katariina Romppainen kommentoi suhdettaan pirkanmaalaisuuteen: "Pirkanmaalaisuus on minulle tätä päivää. Arkea, hyvää elämää. Olen asunut Pirkanmaalla jo yli puolet elämästäni. Tuskin muutan koskaan pois. Alan pikkuhiljaa päästä jyvälle siitä, mitä täkäläisten ihmisten pääkopassa liikkuu. Siinä auttaa suuresti se, että kotonani asuu kolme syntyperäistä pirkanmaalaista, ihan mukavaa sakkia."


Makuasioita:

Varhaisin taide-elämykseni on tainnut olla television tuottama. Meille hankittiin jalallinen mustavalkoista ohjelmaa lähettänyt maaginen laatikko pirtin nurkkaan, kun olin parivuotias. Muistan sieltä koukkunenäisen Kasperin ja Eulaalia Kenkkusen. Sitten rakastuin Rodney Harringtoniin ja halusin oppia lukemaan, jotta tietäisin käännösteksteistä, mitä tämä ihanuus puhuu. Näin Peyton Placen ansiosta kirjoitettu kieli avautui minulle viisivuotiaana ja pian sen myötä sukelsin kirjojen maailmaan.
Noilta vuosilta on perua kiintymykseni Rauha S. Virtasen Selja-sarjaan. Seljan perheestä tuli lapsuudessani melkein todellisempi kuin oma perheeni. Toinen vaikuttava sukukronikka oli Mazo de la Rochen Jalna-sarja.
Eri elämänvaiheissa minulla on ollut lukuisia lempikirjailijoita, laidasta laitaan: nuorena luin samaan aikaan mm. Charles Bukowskia ja Hermann Hesseä. Fay Weldon ja Isabel Allende ovat joskus innostaneet kovasti. Tällä hetkellä pidän paljon Nick Hornbyn kirjoista. Ja Sattumuksia Brooklynissä teki minustakin vihdoin Paul Auster –fanin. John Irvingin varhaisemman tuotannon helmet ovat yhä rakkaita. Suomalaisista kirjailijoista ehkä Mika Waltari on ollut innoittavin, pitkässä juoksussa, ihailen Waltarin notkeaa kieltä ja hänen tapaansa tuottaa raskaistakin aiheista elävää ja lennokasta proosaa. Waltarin henkilöt ovat usein henkisiä etsijöitä, mikä on suomalaisessa kirjallisuudessa virkistävää. Eniten pidän Turms, kuolemattomasta, ja sen vahvasta mystiikasta. Samaa henkistä etsintää tuntuu olleen Suomen kuvataiteen Kultakauden taiteilijoissa. Ehkä siksi tuolloin vaikuttaneiden taiteilijoiden teokset vetoavat minuun. Jos saisin hypätä aikakoneeseen, matkaisin 1800-luvun viimeisille vuosikymmenille tai 1900-luvun alkuun tapaamaan Akseli Gallen-Kallelaa, Eero Järnefeltiä, Pekka Halosta, Hugo Simbergiä, Ellen Thesleffiä, Schjerfbeckin Heleneä…
Musiikissa diggaan rokkia. Tykkään 1980-luvulla uransa aloittaneiden ja yhdessä minun kanssani ikääntyneiden suomirokkareiden musiikista. Kauko Röyhkä, Tuomari Nurmio, Lännen Jukka J. Karjalainen, Maritta Kuula… Siinä sivussa kuuntelen sekalaisia kotimaisia ja ulkomaisia bändejä. Joskus kuuntelen bluesia, joskus vanhan liiton heviä, joskus progea.
Elokuvista pidän rehevistä draamakomedioista. Sellaisista, joita katsoessa saa itkeä ja nauraa. Pedro Almodovar on yksi suosikkiohjaajani. Lisäksi mieleeni nousee pari ruotsalaista esimerkkiä 2000-luvulta: Lukas Moodyssonin Kimpassa ja Maria Blomin Takaisin maalle.
Tv-sarjoista minua ovat koukuttaneet mm. Mullan alla, Rimakauhua ja rakkautta, Sinkkuelämää, Todella upeeta, koko Dennis Potterin tuotanto, Villi Pohjola ja Twin Peaks. Tykkään myös pelleilyohjelmista, ja olen ikuinen Kummeli-fani.
Aikakausista minua on aina kiehtonut 1920-luku ragtime-rytmeineen. Olen varmaan jossain edellisessä elämässäni tanssinut polkkatukassa ja suoralinjaisessa mekossa charlestonia ja poltellut savuketta pitkällä imukkeella.
Mieluisin paikka maailmalla vaihtelee mielialojen mukaan. Metsäläinen minussa rauhoittuu ja virkistyy korven kätköissä kallion päällä veden äärellä. Mielellään Lapissa. Pienempikin metsäaukea riittää, tärkeintä, että siellä kuulee vain hiljaisuutta. Toisaalta minussa asuu myös cityihminen, joka nauttii ison kaupungin katujen vilinästä ja vanhasta arkkitehtuurista, puistoista, kahviloista ja pubeista.