Punk, luonto ja ystävyys - Katariina Romppainen

”Äiti esitteli Vilhelmille ikivanhaa valokuvakansiotaan, jota oli tähän asti varjellut kuin kalleinta aarrettaan lipastonsa kätköissä. Vilhelmi selasi albumia ihmeissään. Nuorella Annelilla oli ollut asennetta. Hän oli hurahtanut punkkiin ja uuteen aaltoon viisitoistavuotiaana eräällä pohjoisen Suomen tanssilavalla, missä Pelle Miljoona ja 1980 –yhtye oli esiintynyt Matin ja Tepon lämppäribändinä. – Sen jälkeen maailma ei ollut enää lainkaan ikävä paikka, äiti hymyili ja näytti itse näppäämäänsä kuvaa, missä Pelle rimpuilee tanssilavan esiintymiskorokkeen kattoparruissa.” (Salainen sähkökitara, s. 92.)

Matin ja Tepon lämppäribändi teki vaikutuksen myös 15-vuotiaaseen Katariina Romppaiseen (s. 1964). Punk ja uusi aalto avasivat tulevalle kirjailijalle uudenlaisia ja merkittäviä musiikillisia maailmoja. Siksi ei lienekään ihme, että pari vuosikymmentä myöhemmin musiikki vaati päästä suunnitteilla olevan nuortenkirjan teemaksi ja kirjailijan mielessä alkoi muovautua kuva pojasta, jolla on sängyn alla piilossa sähkökitara.

Vilhelmi, kitara ja Kuolio

Näistä lähtökodista syntyi 11-vuotiaasta Vilhelmi Kososesta kertova teos Salainen sähkökitara (Otava 2004). Vilhelmin vanhemmat eivät koskaan kuuntele musiikkia ja kaikkinainen musiikin harrastaminen on perheessä kiellettyä. Siksi Vilhelmin täytyy ostaa säästämillään rahoilla sähkökitara salaa vanhemmiltaan ja säilyttää sitä, ei suinkaan sängyn alla, vaan vaatekaapin perukoille piilotettuna. Kitaransoiton opettelukin tapahtuu lastenhuoneessa lukitun oven takana, kun muu perhe on poissa. Vahvistinta Vilhelmillä ei tietenkään ole.

Intoa harjoitteluunsa Vilhelmi saa nähtyään ilmoituksen, jossa mainostetaan naapurikoulun viidesluokkalaisten punkkia soittavan Kuolio-bändin keikkaa. Ja eräänä päivänä Kuolion keulahahmo, rastatukkainen Peejii Mäkinen seisoo Kososten eteisessä ja kertoo bändin tarvitsevan kipeästi uutta kitaristia…

Salainen sähkökitara aloittaa Vilhemistä ja Kuolio-bändistä kertovan varhaisnuorille suunnatun sarjan. Ensimmäinen osa käsittelee perheen musiikki- ja urheiluhaaveiden törmäystä ennen kaikkea lasten ja perheen isän välillä. Isän mielestä Vilhelmin pitäisi pelata jääkiekkoa ja tulla suureksi NHL-tähdeksi. Pikkusiskolle sopivat isän mielestä vain perinteiset tyttöjen lajit ja niin häneltä jäävät huomaamatta pojan luistelutaidottomuus ja tyttären ilmeinen lahjakkuus ja pelisilmä. Kun isä lopulta pääsee irti luutuneista asenteistaan, alkaa myös musiikkitraumojen tausta paljastua.

Jatko-osa Sääskentapporock (2006) vie Kuolion Vilhelmin äidin lapsuuden maisemiin Lappiin Haukkatunturin kupeeseen. Koko kesän viettäminen kaukana treenikämpältä uhkaa Vilhelmin asemaa Kuolion kitaristina ja niin pojan on houkuteltava bändi mukaansa lupaamalla keikka Haukkatunturin juhannusjuhlille. Sääskentapporockissa musiikin rinnalle nousee vahvasti luonnonsuojeluteema. Massaturismin ja laskettelurinteiden rinnalle halutaan saada uudenlaista, luontoa säilyttävää ja suojelevaa toimintaa.

Rokkisokissa (2008) ystävyys, lojaalisuus ja bändin tulevaisuus ovat vaakalaudalla. Vilhelmi sairastuu keuhkokuumeeseen ja joutuu pariksi viikoksi sairaalaan vain muutama viikko ennen valtakunnallista nuorisobändikatselmusta. Miten käy bändin keikan? Saako Vilhelmi bändille säveltämistään suosituista kappaleista huolimatta potkut? Haihtuuko Kososen musiikkiunelma ennen sen kunnollista alkamistakaan? Kumpi on lopulta tärkeämpää: yhteinen tekeminen ja kaveruus vai mahdollinen kuuluisuus?

Vilhelmi-sarja kuvaa arkisesti mutta unelmiin luottaen varhaisnuorten bänditouhuja, harjoituksia, uusien kappaleiden tekemistä ja keikkoihin valmistautumista. Pienimuotoiset keikat ovat Kuoliolle isoja tapahtumia ja ikätoverien osoittamaa fanitusta kuvataan maltillisesti. Nelihenkisen Kuolion jäsenistä eniten tilaa Vilhelmin rinnalla saa bändin kovasanainen johtaja ja laulaja Peejii, jonka kunnianhimo tuntuu monesti asettavan bändin tulevaisuuden kaiken muun edelle. Rumpali Osmo on kasvissyöjä ja luonnonsuojelija, Vilma Är puolestaan rauhallinen basisti.

Huuliharppu, teatteri ja vanhustenhoito

Musiikki on mukana myös Katariina Romppaisen esikoisteoksessa, lastenromaanissa Leppäkerttu ja huuliharppu (2003), jossa onnenkalun kaltainen huuliharppu yhdessä uuden ystävän, pyörätuolissa istuvan Marian, tuen ohella kannustaa yhdeksänvuotiaan Kertun osallistumaan kykykilpailuun. Toukokuussa ilmestyvä uusi varhaisnuortenkirja Roolipeliä (2010) jatkaa kirjailijan taideteemoja. Uudelle paikkakunnalle muuttanut poikatyttö Venla heittäytyy teatterin maailmaan ja saa uudeksi ystäväkseen paljon hiljaisemman ja ujomman Elviiran.

Ensi syksynä Katariina Romppainen astuu kirjailijana uusille urille. Silloin ilmestyy hänen ensimmäinen aikuisten romaaninsa Pitkät päiväunet, joka kertoo työttömän, parikymppisen toimittajan yrityksestä valehoitajana kirjoittaa paljastusjuttu vanhustenhoidon epäkohdista. Kustantaja Kariston ennakkotietojen mukaan kirja kertoo eri-ikäisten ystävyydestä, perhesuhteista ja anteeksiannosta hurtin huumorin maustamana.

Kiitos Katariina Romppaiselle, joka pikahaastattelussa kertoi punktaustastaan ja tulevista teoksistaan!

- Tuija Lassila
 

Viimeksi päivitetty 26.4.2010
Teksti julkaistu Sanojen ajassa aikaisemmin.
Siirretty Kirjasampoon: Kimmo Leijala / 28.11.2011