Salminen, Hellevi

Kuvatiedoston lataaminen

Photograph information

© Juhani Kinnunen / Otava

Synnyinaika

Synnyinpaikka

Opiskelupaikkakunta tai -paikkakunnat

Asuinpaikkakunta tai -paikkakunnat

Luottamustehtävät ja jäsenyydet

Tekijän käyttämä kieli

Kansallisuus

Teokset

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Nimi

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Nimi

Tyyppi

novellit

Nimi

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

sadut

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Nimi

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Kirjailijan omat sanat

Makuasioita:

Elämäni kirja -
Kuinka jouduin mielenhäiriöön

Melkein merkittävintä elämässäni on se, että samaan aikaan kuin Pertti Nieminen minäkin olin sittemmin edesmenneen Vaasa -lehden avustaja. Mutta en minä vain sen takia Pertti Niemisen runoja rakasta.

Yksi nide, nimeltään Aamuun on vielä aikaa, oli luettavanani jonkun joulun alla 80-90 -lukujen taitteessa. Jouluksi matkasin tyttären kanssa Englantiin, ja matka oli onnistunut - löysin taas monta viehkeää taloa, joihin päätin muuttaa asumaan. Talojen etsiminen on melkein harrastukseni.

Paluumatkalla Heathrown verovapaassa minut valtasi outo tunne, kun näin sikarihyllyt. Kasasin syliini laatikon toisensa jälkeen, tytär puhui kiivaasti vierelläni jotakin, en kuullut, en nähnyt mitään - sikareja, sikareja! Kassalla kauhea totuus: ei sellaista määrää voi verovapaasti ostaa! No, valitsin sen, mikä oli sallittua. Ja tulimme tupakkakaupasta pois. Ja minä heräsin.

Miksi minä olen ostanut tällaisen määrän sikareita? kysyin. Tytär vastasi: Sitä minä yritin koko ajan kysyä sinulta?

No, sikarit oli maksettu ja matkasivat mukanani.

Kotona oli vastassa ennen matkaa luettu runoteos Aamuun on vielä aikaa. Siitä muistin! Siitä muistin!

Sellaisenkin vaikutuksen Pertti Nieminen runoillaan teki - todisti aavisteisen käsitykseni, että hyvä taideteos aiheuttaa kokijassa tilapäisen mielenhäiriön.


Elämäni toinen kirja
ja fiktiivinen henkilö (todellisuudesta), johon samaistun uudestaan ja uudestaan:
Satu Waltarin Kahvila Mabillonin luin ensimmäisen kerran 16-vuotiaana.

Siitä alkaen uneksin Pariisista, Louisista, Claudesta - itse olin unelmieni Ca-tout. Ainakin olin kookas - hienoudesta en tiedä. Mutta Pariisiin en päässyt.

Vasta melkein kaksikymmentä vuotta myöhemmin. Oi, en kohdannut Louisia, en Claudea - olin siis
sellainen turisti, jolle Ca-tout olisi kaupitellut Louisin kuolematonta runoutta vaatimattomana vihkosena, jos aika olisi ollut entinen.

Unelmien Pariisi oli; osaan kuvitella. Hallit on purettu, mutta kun panee silmät kiinni! Ja yhä edelleen kaikki turistit ryntäävät syömään sipulikeittoa Au Pied de Cochon -ravintolaan. Kahvila Mabillon on edelleen kauhea paikka, enkä vielä kuusikymppisenäkään katsonut voivani istua sen terassille, en edes lämmitetylle tuolille hirveästä vilustani huolimatta.

Pariisi on. Ja yhä uudestaan matkustan sinne. Ja joka kerta, palattuani kotiin, luen uudestaan Kahvila Mabillonin ja olen 16-vuotias ja iso ja lihava. Ja uneksin?


Toinen mielenhäiriökohtaus
ja Chagallia minä rakastan!

Tel Avivissa Ben Jehudan varressa on jalokiviliike kultasepänliikkeen vieressä ja toinen toisensa vieressä, kunnes yhtäkkiä: seisomme siinä aivan hämmästyneinä. Pienen kaupan pienessä lasivitriinissä on kirjoja - ja tunnistanhan minä heti Chagallin!

Astumme sisään, sanomme hyvää iltapäivää - oikein vanha mies istuu pitkän kapean huoneen toisessa päässä pöydän ääressä, katsoo silmälasiensa yli meitä, arvaa, että turistit tulivat väärään liikkeeseen. Mutta sanoo kohteliaasti hyvän iltapäivän. Sitten hiljaisuus.

Lopulta: Anteeksi... itse asiassa tulimme noiden vitriinissä olevien Chagall -kirjojen takia?

Poissa oli vanhuus - miehen kasvot kirkastuivat, hän juoksi huoneen poikki, otti kirjat vitriinistä - ja katsokaa! katsokaa! tässä toisessa kirjassa on originaali Chagallin litografia liitteenä! toisessa Chagallin kuvitus!

Sitten kuuntelemme hänen elämäntarinansa. Hän oli vanha mies, perheestä vain hän oli selviytynyt... Ja sitten minä kerron kaikki unelmani Chagallista.

Hän myy kirjat minulle. Jälkeenpäin ymmärrän, että täysin pilahintaan.

Kun rakastatte Chagallia, hän sanoo, saattelee kadulle, heiluttaa kättä.


Satu asuu Sveitsissä.

Satu on vuoripuron solinassa ja tuulen kuiskeessa Trudi Herrmannin puutarhassa.

Mutta vuorilla! Ennen kaikkea vuorilla! Missä tuli vastaan Milkakuu, vaikka väittävät sitä itävaltalaiseksi - minun on puhtaasti sveitsiläinen.

Rallatin, huonolla saksallani, että ach, ich wünsch´ ich eine schweizerische Kuh sein könnte... Siitä se alkoi tarina Kaarosta ja Milkakuusta, se, josta tuli Pikku Sammakkoprinssi.

Yhä odottavat toiset sadut, Latte -lehmä, pieni valkea koira, mummo, jonka elämä oli jo tyyntä ja rauhallista... Kaikki ne vuoripuro on minulle solissut ja kesätuuli korkeissa poppeleissa laulanut, joten enkö rakastaisi sitä maata, missä heidät olen oppinut tuntemaan?

Vain Sveitsissä olen kohdannut sadun - Trudi Herrmannin puutarhassa, jo siihen aikaan, kun Oskar Herrmann siellä kasvatti kovin monia hyötykasveja - ja ihanaa, ihanaa hulluna kukkivaa sinistä laventelia, jonka tuoksua minulle pakattiin kotiin lähtiessä matkaevääksi.

Elämäkertatietoa

esittely kirjailijan omin sanoin:
"Isäni Toivo Salminen tuli Viipurista Etelä-Pohjanmaalle, tapasi jalasjärveläissyntyisen äitini Vienon (s. Porkkala) ja tästä avioliitosta olen syntynyt. Ei veljiä - ei sisaria: isäni myös meni Karjalaan, josta palasi puulaatikossa ja haudattiin Kauhavan sankarihautausmaahan. Olin silloin seitsemän kuukauden ikäinen.

Kävin Kauhavan yhteiskoulun ja lukion (yo 1959) ja sen jälkeen Vaasan kauppaopiston (yo-merkonomi 1960). Työskentelin erilaisissa toimistotehtävissä - edes verotoimisto ei ole minulle vieras! - mutta vakavan kirjoittamisen olin aloittanut jo oppikouluaikoinani. Ensimmäinen kirjani Baby ilmestyi 1962.

Minut valittiin 1975 Vaasan läänin ensimmäiseksi kirjallisuuden läänintaiteilijaksi ja siitä alkoi pitkä suhteeni taidetoimikunnan kanssa: läänintaiteilijan kautta seurasi jäsenyys ja sitten puheenjohtajuus taidetoimikunnassa, välillä taidetoimikunnan 3-vuotinen apuraha ja uudemman kerran puheenjohtajuus.

Noina aikoina pääsin mukaan silloin Seinäjoella toimivan elävän musiikin yhdistyksen Kemun toimintaan - olin mukana tekemässä yhdistyksen Lakeuden kutsu -lehteä, ja tästä alkoikin toimittajan urani, joka vaivattomasti vei minut myöhemmin ortodoksisen lehdistön pariin. Helsingin -vuosinani olenkin toiminut seurakunnan lehden Ortodoksiviestin ainoana toimittajana huhtikuun 2006 alkuun saakka.

Paljon muutakin olen pitkän elämäni aikana työkseni tehnyt: toiminut kaupallisena sihteerinä, tulkkina ja hoitanut eri firmojen ulkomaan kirjeenvaihtoa. Olen kirjoittanut säännöllisesti kolumneja Vaasa/Pohjalainen- ja Ilkka -lehtiin, kirjallisuus- ja tv-arvosteluita lukuisiin eri lehtiin."

Hellevi Salminen on kirjoittanut myös runsaasti artikkeleita, esseitä, arvosteluja, novelleja ja runoja eri sanoma- ja aikakauslehtiin sekä yhteisjulkaisuihin ja antologioihin.

palkinnot:
Oy Valistuksen palkinto 1963
Topelius-palkinto 1981 ja 1997
Suomen Maakuntakirjailijat ry:n palkinto 1985
Valtion nuorisokirjallisuuspalkinto 1985 ja 1989
Vaasan läänin taide- ja kulttuuripalkinnot 1995
Valtion 5-vuotinen taiteilija-apuraha 1996

Kirjailijan tuotantoon liittyvää lisätietoa

Matka mielikuvitukseen : Hellevi Salminen / artikkeli teoksessa Matka mielikuvitukseen - lasten- ja nuortenkirjailijat kertovat teostensa taustoista (Tammi 2004).

Näytelmä:
Viimeinen ö Päivistä pois, 1987 (Ahaa-teatteri).

Lähteitä ja viittauksia

Kotimaisia lasten- ja nuortenkirjailijoita 3. Loivamaa, Ismo. BTJ, 2001.
Kotimaisia lasten- ja nuortenkirjailijoita 2. Loivamaa, Ismo. BTJ, 1999.
Kotimaisia lasten- ja nuortenkirjailijoita. Loivamaa, Ismo. Kirjastopalvelu, 1995.
Suomalaisia lasten- ja nuortenkirjailijoita. II. Suomen kirjastoseura, 1975.
Suomalaisia lasten- ja nuortenkirjailijoita. 4 / toimittaneet Vuokko Blinnikka, Kari Vaijärvi. Suomen kirjastoseura, 1987.

Barn- och ungdomsförfattare i Finland. III. Finlands biblioteksförening, 1983.


Kuva: Juhani Kinnunen