Kirjasammon talvivinkit: juoruja, listoja, runoutta?

Teosesittely
2.11.2018
Toimitukselta: Teos | Kirjailija | Teema

Juoruja, listoja, runoutta vai jotain muuta? – Sei Shōnagonin mysteeri puhuttelee edelleen

 

1170 varausta, 109 kappaletta. Menee hetki, ennen kuin pääsen käsiksi Mia Kankimäen uusimpaan teokseen Naiset joita ajattelen öisin. Kirja kertoo historian unohdetuista naisista, merkittävistä ajattelijoista ja taiteilijoista, jotka ovat uhmanneet oman aikansa sääntöjä ja normeja. Kannattaa siis klikata itsensä varausjonon jatkoksi.

Mitä sitten lukea jonotellessaan? Jos pidät Sisko Savonlahden esikoiskirjasta Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu tai Saara Turusen teoksista, pidät varmasti myös Mia Kankimäen esikoisteoksesta Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin. Törmäsin kirjaan ensimmäistä kertaa tietokirjoittamisen kurssilla muutama vuosi takaperin. Totta tosiaan, kaunokirjallisia keinoja vahvasti hyödyntävä autofiktiivinen teos on oikeastaan tietokirja. Paitsi että kirja on kertomus siitä, miltä tuntuu 38-vuotiaana jättää vakiintunut elämä Suomessa ja lähteä toiselle puolelle maapalloa kirjoittamaan ensimmäistä kirjaa, teos on myös tutkimusmatka tuhat vuotta sitten eläneen kirjailijan ja hovinaisen Sei Shōnagonin mysteerin äärelle.

Asia jotka saavat sydämen lyömään nopeammin -kansikuva

Sei Shōnagonia voisi luonnehtia Virginia Woolfin edeltäjäksi, vaikka Woolf ei itse huonojen käännösten vuoksi koskaan saanut tietää Shōnagonin tavasta kirjoittaa. Sei Shōnagon on jättänyt historiaan jälkensä Makura no soshi -nimisen kirjan myötä. Suomenkielisenä käännöksenä ensi vuonna ilmestyvä Tyynynaluskirja on päiväkirjamaiseen tyyliin kirjoitettu kuvaus Heian-kauden hovista, jossa Shōnagon eli hovinaisena. Suoraan Tyynynaluskirjasta lainatut katkelmat osoittautuivat itselleni herkullisimmiksi kohdiksi Kankimäen kirjassa. Suurin osa Shōnagonin kirjoituksista on vain pieniä listoja tai arkisia huomioita hovin elämästä. Katkelmiin on kuitenkin tiivistynyt jotakin, joka pysäyttää ja puhuttelee vielä nyt, tuhat vuotta myöhemmin.

 

”Asioita, jotka ovat etäisiä, vaikka lähellä:

                      Veljien, sisarusten ja muiden perheenjäsen suhteet, jos he eivät rakasta toisiaan.

                      Kuraman temppelivuorelle johtava serpentiinipolku.

Joulukuun viimeinen päivä ja tammikuun ensimmäinen päivä.

 

Asioita, jotka ovat läheisiä, vaikka kaukana:

                      Paratiisi.

                      Suhteet miehen ja naisen välillä.”

 

Kankimäen oma kerrontatyyli taas johdattelee lukemaan Shōnagonin epäselvää historiaa varauksella. Lukija pidetään jatkuvasti tietoisena siitä, että kaikki mitä kertoja yrittää Shōnagonista kirjoittaa voi olla väärää tai harhaanjohtavaa tietoa. Kertoja esimerkiksi puhuttelee Shōnagonia etunimellä ja kertoo tälle avoimesti niin tuskallisesta tutkimus- ja kirjoitusprosessistaan kuin muistakin elämänsä epävarmuuksista: lapsettomuudesta, vanhenemisesta, entisistä poikaystävistään. Kertoja myös ihailee Shōnagonia avoimesti matkimalla tämän kirjoitustyyliä ja muuttamalla asumaan samoille seuduille kuin idolinsa aikoinaan. Mitä enemmän hän kuitenkin yrittää Shōnagonia tavoittaa, sitä repaleisemmaksi kuva muuttuu. Uusi tieto synnyttää vain lisää kysymyksiä ja uusia tyhjiä aukkoja. Tutkimuksen edetessä kertoja alkaa ymmärtää, että alkuperäistä käsikirjoitusta Tyynynaluskirjasta ei itseasiassa ole säilynyt ja että Shōnagon saattoi olla täysi mulkku tai jopa huijari. Kirja kuvaakin hyvin sitä, kuinka inhimillisyys on aina läsnä tutkimusprojektissa. Kuinka jokaisella meillä on suuria odotuksia kohteesta, josta olemme aluksi tavattoman haltioituneita ja kuinka kuvitelmien murentuminen sattuu synnyttäen usein tarpeen sivuuttaa tai jopa kieltää esille tulleen uuden tiedon.

 

”Rakas Sei, päässäni alkaa olla niin paljon tutkimustietoa, niin paljon tieteellistä analyysia ja epäilijöiden spekulaatiota, etten voi kohta enää nauttien lukea sinua ihan tavallisesti. Päässäni puhuvat satojen eri vuosisadoilla vaikuttaneiden tutkijoiden äänet, jotka yrittävät ryöstää ja pilkkoa sinut osiin, saada sanasi näyttämään joltain muulta, valaista räikeästi nurkkia joiden olisi lempeämpää pysyä hämärässä.

Sinun käsikirjoitustasi ei ole säilynyt.

Sinun käännöksesi ovat mitä sattuu.

Sinun listoistasi ei tiedetä, mitä ne ovat, mutta ainakaan ne eivät ole sitä miltä ne näyttävät, ja jotenkin minulla on tunne, että vielä pahempaa on tulossa.

Sei, tahtoisin palauttaa välimme ennalleen – ollaan hei taas vain sinä ja minä, ihan kahdestaan.”

 

Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin on ennen kaikkea kirja kirjoittamisesta. Se herättelee miettimään, millaisiin tarinoihin olemme tottuneet ja millaisia tarinoita maailma tarvitsee. Kaikenlaisia tarinoita, sanoo Virginia Woolf, jota Kankimäki myös siteeraa kirjassaan. Kokonaisuutena lukukokemus on paitsi kirjallisuushistoriallisesti kiinnostava, myös voimaannuttava.

Seuraavaksi aion syventyä tarkemmin Shōnagonin kirjoituksiin ja tehdä omat tulkintani hänen listoistaan ja juoruistaan. Englanniksi käännetty The Pillow Book odottaa yöpöydälläni hiljaisia hetkiä. Kun kirjan suomennos ilmestyy ensi vuonna, aion tällä kertaa olla kärppänä varausjonossa.

 

Veera Ojola

 

Tietoa Kirjasammon talvivinkit -sarjasta
 

Toimitukselta