Kaikki toimituksen artikkelit

Toimitukselta: Ajankohtaista | Kirjailija | Teema | Teos | Täky

31.10.2016
Suomen Kirjasäätiön jakaman tietokirjallisuuden Finlandia-palkinnon ehdokkaat tälle vuodelle on julkistettu. Palkintoehdokkaat valinneeseen raatiin kuuluivat puheenjohtajana toimittaja Anna-Stina Nykänen ja jäseninä professori Kustaa Vilkuna ja kirjastonjohtaja Ulla Nygren. Ehdolla on kuusi teosta:Heikki Aittokoski: Kuolemantanssi – Askeleita nationalismin Euroopassa (HS-kirjat)Vesa Heikkinen ja...
28.10.2016
  Kolme tietokirjaa rikoksista ja rangaistuksista Pohjoismainen jännäribuumi ei ota laantuakseen ja monissa nykyjännäreissä jahdataan aina vain karmeampia murhaajia. Tarinat ovat monesti niin yliampuvia, ettei kukaan ota niitä totena, vaikka tarinankerronnan pyörteisiin onkin helppo uppoutua. Dekkarifanin kannattaisi joskus suunnata kulkunsa kirjastossa myös tietokirjaosastolle, sillä sieltä...
26.10.2016
Helsingin Kirjamessut järjestetään torstaista sunnuntaihin 27.–30.10.2016 Helsingin Messukeskuksessa. Tapahtuman teemat ovat tänä vuonna Pohjoismainen kirjallisuus ja kulttuuri, Aikamme siirtolaiset ja Sivistys. Paikalle on tulossa lähes 50 kirjailijavierasta, joista valtaosa eri Pohjoismaista. Kirjamessuille osallistuu nyt 314 yritystä ja tapahtuman pinta-ala on kasvanut edellisvuodesta...
26.10.2016
Tämän vuoden Man Booker -kirjallisuuspalkinto jaettiin 25.10. Lontoossa yhdysvaltalaiskirjailija Paul Beattylle. Hän sai palkinnon romaanistaan The Sellout (Farrar, Straus and Giroux 2015). Kirja käsittelee satiirisesti rotu- ja luokkakysymyksiä Yhdysvalloissa. Beatty on ensimmäinen yhdysvaltalainen kirjailija, joka on saanut Man Booker -palkinnon. Palkinnon ehtoja muutettiin vuonna 2013 ja...
21.10.2016
  Kolme tietokirjaa taiteilijaneroista   Erno Paasilinna on luonnehtinut kirjailijuutta toteamalla, ettei kirjailijaksi synnytä. On elettävä sellainen elämä, josta syntyy kirjailija. Mikäli lausahdus pitää paikkansa, se pätee varmasti kaikkiin muihinkin taiteentekijöihin säveltäjistä kuvataiteilijoihin. Nämä kolme tietokirjaa esittelevät lukijalle kolme taiteilijaa, jotka ovat totisesti eläneet...
13.10.2016
Vuoden 2016 Nobelin kirjallisuuspalkinnon saajaksi ilmoitettiin torstaina 13.10. yhdysvaltalainen lauluntekijä Bob Dylan. Palkinnonsaajan julkisti Ruotsin akatemian sihteeri Sara Danius kello 14 Suomen aikaa. Danius korosti palkintoilmoituksen jälkeisessä haastattelussa rocklyyrikkona tunnetun Dylanin ansaitsevan palkinnon loistavana runoilijana. Akatemian virallisissa perusteluissa kerrottiin...
14.10.2016
  Kolme tietokirjaa selviytymisestä   Caroline Alexander: Endurance: Shackletonin legendaarinen Antarktiksen retki (Otava 1999, kääntänyt Tapio Pekola) Kokenut tutkimusmatkailija Ernst Schakleton päätti lähteä Endurance-laivallaan vuonna 1914 kohti Etelänapamannerta. Huimapäinen retki liittyi 1900-luvun alun kilpajuoksuun siitä, mikä maa onnistuisi valloittamaan napa-alueet ensin ja Schakleton...
10.10.2016
Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Aleksis Kiven rahaston palkinnon sai tänä vuonna kirjailija Pirkko Saisio. Hänen palkitsemisessaan korostettiin tekijän monipuolista ja omaleimaista elämäntyötä. Saision tuotannon ja toiminnan suomalaisen kirjallisuuden, teatterin ja kulttuurin kentällä todettiin olevan kaikin perustein erittäin merkittävää. Palkinnon suuruus on 15 000 euroa. Poimintoja...
10.10.2016
  Marilynne Robinson – tuleva nobelisti?   Marilynne Robinson. Kuva: Christian Scott Heinen Bell / Wikimedia Commons   Tänäkin vuonna Nobelin kirjallisuuspalkinnon vedonlyöntitilastojen kärkisijoilla keikkuvat tutut nimet: japanilainen Haruki Murakami, yhdysvaltalainen Philip Roth, syyrialainen Adonis ja kenialainen Ngũgĩ wa Thiong'o. Aika usein palkinto myönnetään kirjailijalle, jota myös...
10.10.2016
Nykyisessä kotikaupungissani olen ollut messuilla jo monena vuonna – ensimmäistä kertaa 2007, kun aloitin opiskelut Turun seudulla. Pari viime vuotta on mennyt myös näytteilleasettajan roolissa. Oltuani viime syksynä Helsingin Kirjamessuilla raportoimassa ohjelmasta päätin, että tänä vuonna sama on tehtävä viimein myös Turussa. Messuosastolla piti päivystää tietysti tälläkin kertaa jonkin verran...
5.10.2016
Taustaa ja historiaa Kirjasammon verkkopalvelu avattiin vuosien kehittämis- ja tiedontallennustyön jälkeen vuonna 2011 ja virallisesti se julkistettiin Turun Kirjamessuilla 30.9.2011. Julkistuksesta uutisoivat mm. MTV.fi ja OKM:n verkkolehti. Siitä lähtien verkkopalvelua on ylläpidetty ja kehitetty moniin suuntiin. Palvelun alkuperäinen idea on ollut rakentaa kirjastoille kaunokirjallisuustietoa...
3.10.2016
Viime viikonlopun Turun Kirjamessuilla jaettiin jälleen useita kirja-alan palkintoja, joista on tässä kooste.   Runo-Kaarina 2016 Riikka Ulannon runokokoelmalle Vedelmiä Valtakunnallisen Runo-Kaarinan voitti torniolainen, nykyisin Oulussa asuva Riikka Ulanto (s. 1982) runokokoelmallaan Vedelmiä. Ulanto on valmistunut Keski-Pohjanmaan konservatoriosta muusikoksi ja Oulusta kirjastonhoitajaksi....
29.9.2016
Kirja-alan syksy pääsee kunnolla vauhtiin tänä viikonloppuna Turun Kirjamessujen myötä. Suomen vanhimman kirjamessutapahtuman vuoden 2016 teemoina ovat Saksa ja Satakunta. Tällä kertaa messut keräävät yhteen noin 700 esiintyjää, 450 ohjelmanumeroa ja satoja näytteilleasettajia. Kustantajia osallistuu messuille nyt enemmän kuin koskaan aiemmin, yli 40. Goethe-Institut Finnland on koordinoinut...
3.10.2016
  Tahar Ben Jelloun – tuleva nobelisti?   Tahar Ben Jelloun.   Nobelin kirjallisuuspalkintoja myöntävän komitean tapaamisten yllä leijuu salaperäisyyden verho. Komitea ei avaa kokouksissa käytyjä keskusteluja ulkopuolisille, eikä paljasta kaikkia syitä, joiden takia vaakakuppi lopulta keikahtaa jonkun onnellisen suuntaan. Viime vuonna Nobelin kirjallisuuspalkinto myönnettiin vaikuttavia...
15.9.2016
Helmet-kirjastojen kirjallisuuspalkinto 2016 on jaettu Peter Sandströmin teokselle Transparente blanche (suom. Valkea kuulas). Teos on ilmestynyt sekä suomeksi että ruotsiksi Schildts & Söderströmsin julkaisemana 2014. Palkinnonsaajan valitsi Helmet-kirjastojen asiantuntijoista koostuva raati. Yleisön suosikin kunniakirjan voitti Mika Honkalinnan luontokirja Korppiretki (Maahenki 2015). Teos...

Sivut