Kallis elämä

Kanadalaisen Alice Munron (1931-2024) viimeiseksi jäänyt teos on novellikokoelma Kallis elämä (Tammi 2013, suom. Kristiina Rikman). Teos koostuu 10 fiktiivisestä novellista ja neljästä omaelämäkerrallisesta tekstistä. Novelleissa liikutaan menneisyydessä, ja pääosassa ovat usein keski-iän ylittäneet naiset. Novelleissa on aineksia Munron oman elämän varhaisvaiheista ja lapsuudesta, mutta myös nykyhetkestä: novelli Järvi näköetäisyydellä käsittelee kiinnostavalla tavalla muistisairautta. Neljän omaelämäkerrallisen tekstin otsikkona on osuvasti finaali, sillä se jäi Nobelilla ja Bookerilla palkitun kirjailijan viimeiseksi. Suvi Ahola kirjoittaa Helsingin Sanomien arviossaan: ”Näiden vanhojen naisten kautta Kallis elämä koskettaa lujimmin. Dementia ja kuolema ovat läsnä.”

”Hän siis kävelee eteenpäin pitkin pääkatua. Lääkärin nimi on palannut hänen mieleensä, niin kuin asioilla tapana silloin kun ei ole enää hätä. Kadunvarren talot on rakennettu enimmäkseen 1800-luvulla. Toiset puusta, toiset tiilistä. Tiilitalot ovat usein kaksikerroksisia, puiset vaatimattomampia, puolitoistakerroksisia, yläkerran huoneissa viistokatto. Joidenkin ulko-ovet avautuvat melkein suoraan kadulle, toisten taas avokuisteille, toisinaan lasiverannoille. Sata vuotta sitten ihmiset olisivat istuskelleet tällaisena iltana kuisteillaan tai vaikka portaillaan. Kotirouvat olivat tiskanneet tiskinsä ja siivonneet keittiönsä viime töikseen siltä päivältä ja miehet kelanneet letkut vyyhdelle kasteltuaan nurmikon.”