Viimeiset polttarit

Roope Lipastin (s. 1970) romaani Viimeiset polttarit (Atena 2016) kertoo nimensä mukaisesti polttareista. Vanhat lapsuudenystävät kokoontuvat idylliselle kesämökille bilettämään ja keskustelemaan. Juhlijoiden tiet ovat elämässä kulkeneet pitkään eri suuntiin, mutta silti kaveruus ja yhteys on vielä olemassa. Monen elämässä on kuitenkin tapahtunut ikäviä asioita, joista muut eivät tiedä mitään. Ulla kijoittaa blogissaan Ullan luetut kirjat: ”Lipasti on tavoittanut kesäisen tunnelman aidosti iloineen ja murheineen. Miehetkin hiljenevät maiseman edessä. Käkkärämännyt ja luodot  vaientavat mielen. Saariston kesässä on suolan tuoksu ja lokkien äänet.”

”Lokki levitti siipensä ja antoi itsensä vain liitää. Sitä oli mukava katsoa. Vesa piti linnuista, niiden monimuotoisuudesta, vaikkei hän mikään vannoutunut lintumies ollutkaan. Ei sellainen, joka lähtee aamuyöllä toiselle puolelle maata kuntelemaan kun pusikosta ehkä kuuluu krui. Mutta linnut olivat mielenkiintoisia. Niitä oli niin paljon ja erilaisia. Silti ne olivat jotenkin mukavalla tavalla huomaamattomia. Joutsenpariskunta uiskenteli luodon lähellä. Ne olivat kotoisia aamun sinessä, uhkuivat parisuhteen voimaa. Sitä, että yhdessä tässä uidaan kohti maailman tyrskyjä ja yhdessä myös pysytään. Niiden kaulat oli tehty yhteenkietoutumista varten.”