Mistä maailmat alkavat
Joel Haahtelan (s. 1972) romaani Mistä maailmat alkavat (Otava 2017) sijoittuu 1950-, 60- ja 70-lukujen helsinkiläisiin taidepiireihin. Päähenkilönä on elokuvateatteri Glorian paikannäyttäjänä työskentelevä Visa, jonka intohimona ovat maalaaminen ja taide. Hän haluaa taiteilijaksi ja tutustuu pian moneen taidemaailmaan vaikuttajaan: Unto Pusaan, Eino Ruutsaloon, Carolus Enckelliin ja Maire Gullichseniin. Faktaa ja fiktiota sekoittava teos sisältää paljon pohdintaa taiteesta ja taiteilijuudesta. Aino Frilander kirjoittaa Helsingin Sanomien arviossaan: ”Jos Rembrandt loihtii valoa, Haahtela on aina ollut velho loihtimaan tunnelmia ja tuokiokuvia.”
”Käytävän vieressä oli piirustussali. Visa katseli lasin läpi mallinkoroketta, ja telineitä, jotka unisen näköisinä odottivat piirtäjän kättä. Ikkunoista lankesi valoa huoneeseen, kuin kappeliin. Pöly leijaili valonkaistaleissa, mutta Visa oli kuulevinaan lasin läpi hiilen rahinan ja vaimean puheensorinan. Niin kuin hän olisi äkisti siirtynyt ajassa taaksepäin ja nähnyt edessään jonkin entisaikojen mestarin työhuoneen. Siellä Rubensin kuuliaiset oppilaat työstivät luonnoksia, maalasivat pohjia, täyttivät väripintoja ja odottelivat, että mestari palaisi viimeistelemään työn, rustaisi siihen kallisarvoisen puumerkkinsä.”
- Kirjaudu sisään tai rekisteröidy kirjoittaaksesi viestejä.