Pitkä valotusaika

Pauliina Vanhatalon (s. 1979) romaani Pitkä valotusaika (Tammi 2015) kertoo nuoresta Aarnista, jolla on vaikeuksia löytää paikkaansa 1960-luvun Oulussa. Hän päätyy äitinsä pakottamana työskentelemään tätinsä valokuvaliikkeeseen. Sieltä hän löytää kameroiden ja valokuvauksen maailman, ja myös suunnan elämälleen. Kuvaamisen kautta hän löytää oman herkkyytensä ja taiteilijan luonteensa. Paineita Aarnin elämään tuo kuitenkin hänen ystävänsä Teuvo, jolla on rahaa ja kiinnostavia kuvauskeikkoja ympäri maailmaa. Teuvolle elämä on helppoa, toisin kuin itsensä kanssa painiskelevalla Aarnilla. Kirsi Hietanen kirjoittaa blogissaan Kirsin kirjanurkka: ”Taiturimaisesti Vanhatalo puhaltaa henkilönsä, ennen kaikkea Aarnin, mutta myös sivuhenkilöt eloon. Aarnista ehtii tulla lukijalle rakas ystävä kirjan mittaan. Välillä häntä haluaisi ravistella huomaamaan, että onni on tässä, tämä kelpaa, SINÄ kelpaat.”

”Kadulla Teuvo räpsi surutta Leicallaan, tallensi filmille sen mihin katse tarttui, oli se sitten pientä tai suurta. Siinä missä Aarni kiersi tungokset kaukaa ja etsi näkymiä, joita hän voisi rauhassa ajatella ja sitten tallentaa, Teuvo hakeutui sinne missä ihmiset olivat. Oulun mellakoidenkin aikaan hän oli kulkenut keskellä käsirysyjä ja nuorisorinkejä, joissa olivat kiertäneet tupakat ja pullot, ja kaikki olivat antaneet hänen kuvata pelkäämättä mihin otokset myöhemmin päätyisivät. Aarni ei ollut löytänyt itsestään samaa luontevuutta. Kun hän oli nostanut kameran silmilleen, joku oli ollut heti nyrkit pystyssä utelemassa, mitä Aarni kuvasi ja ketä varten.”