Hymykuopat

”Minusta kuoppa maassa ei ole niin surullinen asia kuin isästä. Maakuopassa voi olla vaikka aarre. Niin kuin mummi.”

 

Tiitus ja Tilda ovat kaksosia. Neljä vuotta, jouluna viisi. Yksi Tiituksen ja Tildan suosikkiasioista on se, kun isä nauraa: silloin isän poskiin tulee hauskat kuopat, joihin Tiituksen ja Tildan peukalot sopivat täydellisesti.

 

Kun mummi kuolee, kuopat isän poskilta katoavat, eivätkä kaksoset enää tiedä, mihin painaa peukalonsa. Kaksoset yrittävät ilahduttaa isää: he muun muassa pukeutuvat toistensa vaatteisiin ja kaivavat puutarhan täyteen aarrekuoppia. Mikään ei kuitenkaan toimi. Isä ei oikein tunnu huomaavan, mitä kaikkea Tiitus ja Tilda puuhaavat, ja äidin lähdettyä työmatkalle ei kukaan kutsu edes ajoissa syömään. Isällä on ikävä mummia, kaksoset puolestaan kaipaavat isää ja tämän naurua.

 

Maarit Lallin kirjoittama ja Sanna Manderin värikkäästi kuvittama Tiitus ja Tilda – Hymykuopat käsittelee läheisen menetystä lämpimästi ja kauniisti. Kaipaus ei välttämättä olekaan paha asia, vaan merkki siitä, että jotakuta on rakastettu oikein paljon. Ja kenties isäkin saa vielä poskilleen iloiset kuopat…