Jalo, Merja

Suurin osa tallin hevosista oli lämminverihevosia, vaikka oma mieltymykseni oli aito suomenhevonen, joita kasvatin vuoteen 2000. Sitten jouduin luopumaan hevosista lääkärin määräyksestä.
Pidin hevosia aineistonkeruun vuoksi. Monesti kirjoitin omista kokemuksista mitä tallilla tai ravipaikoilla oli tapahtunut ja asialla oli hyvät puolensa. Oltiin asiassa kuin asiassa ajan tasalla. Meidän tallin hevosista on voinut lukea toistakymmentä vuotta jatkuneessa Villivarsalehden Tallitarinat - palstalla.
Lisäksi porukkaan kuuluu kaksi tallikissaa Nuppi ja Nappi.
Käsikirjoitusinnostus alkoi teini-iässä, sillä 1970 -luvun puolivälissä Suomessa ei ollut juurikaan hevoskirjoja, vain joitakin huonoja käännöksiä. Itse ahmin Zane Grayn länkkäreitä. Itse asiassa minulla ei ollut mitään tarkoitusta ruveta kirjailijaksi, sanoisinkin että lapset tekivät minusta sellaisen. Suosio ja ihailijapostimäärät kannustivat siihen suuntaan. Pahimpaan aikaan postia tuli 50 kpl viikossa. Tosin ei se kirjoittaminen aluksi helppoa ollut, sitä tajusi yllättävän nopeasti, että ammattitaitoa pitää olla. Samoin käsikirjoitusten saaminen läpi oli suuri voitto.
Kirjoittaminen on aina ollut minulle itsestäänselvyys. Harvemmin se on tuottanut ongelmia. Kun ratas lähtee pyörimään suollan kirjoja kuin liukuhihnalta, kunnes tulee tauko. Väkisin ei onnistu millään. Laskin juuri, että 100. kirja on annettu kustantajalle.
Olen myös yrittänyt kuunnelma-alaa yhdessä Marvi-siskoni kanssa. Radioteatteri tuotti sen: Pappilan ponitytöt ja hautuumaan haamu.
Olisi kiva yrittää vaihteeksi jotain muuta kuin kirjoja. Nyt tv-käsikirjoittajan rooli kiinnostaisi mikäli tuottaja löydettäisiin.
Minulle voi kirjoittaa Wsoy:n kautta: palautepostimerkki mukaan. Pyrin vastaamaan kaikille.
Parasta kirjoittamisessa on vapaus ja ikävintä työn yksinäisyys.