Kajo, Markus

Kirjoittaminen on minulle samanlaista kuin olisi umpikumisen superpallon nakkaaminen posliinikaupan ikkunasta sisään; johonkin se epäilemättä päätyy, mutta etukäteen ei millään tiedä, mitä kautta ja mihin. Voi vaikka kimmota omaan ohtaan ja eikun taju vek. Siinä ero.

Puuhana tekstin kirjoittaminen on aallonomaista. Ensin mukavaa, sitten tylsää, sitten taas mukavaa, jne. (Tylsää on kait lähinnä se korjaileminen ja penslautuminen sen saman tekstin kanssa.)

Kannattaisi ehkä kirjoittaa kahta juttua yhtäaikaa, mutta niin että aallot olisivat vastakkaisessa vaiheessa. Silloin aina jommankumman kirjoittaminen olisi mukavaa.

(Toisaalta silloin sen toisen jommankumman kirjoittaminen olisi vastaavasti aina tylsää. Että se siitä ideasta. Tällaisia ovat luonnon lait aina: joko on nokka tervassa, tahi pursto.)

Kirjoittamisessa parhaimmillaan aika pysähtyy, eikä itse edes huomaa istuneensa kuutta tuntia yhteen menoon koneen ääressä ennen kuin vasta sitten, kun puutuneilla jaloillaan yrittää konkkia vessaan ja tajuaa miten tikkuisa on, ja älyää kellon pyrähtäneen hetkessä neljännesvuorokauden.

Joskus puuha on kertakaikkiaan vastakarvaista takkuamista; ei synny mitään luontevasti. Silloin on parasta lyödä kirjoitusvempeleestä sähköt poikki joksikin aikaa ja lueskella omia muistilippujaan ja lappusiaaan ja tiirailla muuta sekasälpettä, josta taas pääsee puuhan juonesta kiinni, jos niin säädetty on.

Ei tästä muuta voi sanoa ihminen.
MAKUASIOITA:
Unohtumattomat taide-elämykset:
Ei nyt juuri tule mieleen.

Tosin kyllä unohtumaton oli se (mutta ei ehkä taide-elämys), kun kuvasimme Kreetalla Eurooppa-aiheista tv-ohjelmaa. Olimme korkealla kalliolla kirkon pihassa, aurinko oli laskemassa kultaisena etäisen taivaanrannan taa ja minä papatin kameralle Russellin tekstiä, että länsimainen sivistys rakentuu kreetalaiselle filosofialle * * * ja kristinuskolle.

Kun olin puheessani kohdassa, jossa ylläolevassa tekstissä näkyy kolme tähteä, viereisen ortodoksisen kirkon kellot helähtivät soimaan kuin lumottuina ja aurinko hävisi sillä minuutilla horisontin alle.

Puuttui vain, että jostain olisi paikalle juosta rytkyttänyt se labyrintin Minestrone-hirviö ja ajanut meidät puuhun.

Uskomaton ja lumottu hetki oli se.

Fiktiivinen henkilö, johon voisi samaistua:
Kafkalla on lyhyissään niitä ämpärillinen.

Mieluisa paikka:
Peukalonhangassa (aivan peukalon ja etusormen juuressa) on jotenkin ovela se pehmeä paikka. Akupunktiossa sen nimi on kai hogu. En tiedä, pitäisikö sitä raplata, vai eikö sitä saisi raplata. Mitä itse luulette?

Kiehtova historiallinen aikakausi:
Maailmankaikkeuden synnystä kolme ensimmäistä sekuntia, ja sen lopusta pari kolme tuntia olisi kiva nähdä vaikka filmiltä.

Ajatelkaa nyt: ensin ei ole mitään. Sitten jotain ihme kvanttifluktuaatioita tapahtuu mitäkuinkin itsestään ja: Pän. Syntyy maailmankaikkeus.

Ja se loppu sitten. New Yorkissa joku kantaa lappua, etä "Loppu on lähellä". Ja kaikki nauraa sille, että hahhah. Rääh! Hullu ukko. Ja samassa kuuluu reuh! Ja taivas repeää, ja siitä reiästä tulee iso sorsan pää, joka alkaa syödä massuttaa niitä newyorkilaisia, posket pullollaan ja killisilmät lähellä toisiaan siinä jättimäisessä sorsanpäässä, nieleskellen manhattanilaisia ilman Rhode Island -kastiketta ja lopulta iso pyörre nielaisee sen sorsan ja takaperoinen kvanttifluktuaatio nielaisee sen pyörteen ja viimeisenä menee hihkuen se ukko joka kantoi sitä loppulappuansa.

Eikä lehtimiehen lehtimiestä kertomassa asiasta kellekään; kaikessa hiljaisuudessa vain suljettaisiin maailmankaikkeus, kuin köyhältä kylältä posti.

Asiat ja ilmiöt jotka ärsyttävät:
Esim. jos tulee toisen työpaikalle kaksoset ja ottavat ne rappukäytävästä lampun pois että siellä on umpipimeää ja menevät kyykkyyn piiloon portaiden juuren kahden puolen ja kun tulee itse pimeässä portaita alas, että tralaa, niin lyövät karadella polvitaipeisiin, niin että valahtaa jalat veltoksi ja pääsee ahdistuksen älhäys ja lirittyy hätävirtsat.

Semmoista on hyvin vaikea sietää.

Elämäkertatietoa

- Markus Kajo ei myy, ei yritä, ei edes aina onnistu, mutta jokin selittämätön voima hänessä on. Luulen hänen olevan kotoisin nuotiotulilta, ajalta ennen televisiota, ajalta ennen miellyttämistä. Teevee on täynnä pärstiä, jotka yrittävät miellyttää tuottajia, katsojia, mainostajia tai sitä mystistä tavallista kadunmiestä, jota kukaan ei ole tavannut, mutta johon tuotantoyhtiöiden palavereissa aina vedotaan. Naamat tyrkyttävät mielipiteitä, näennäiskarismaa ja yleisfiilistä, jonka taroituksena on kohottaa sohvanpohjimmainen viisitoista senttiä ilmaan arkiselta alustalta. Lopputulos on miltei poikkeuksetta kaameaa naamanvääntöä. Poikkeus on Markus Kajo. (AL 21.11.1998, Kari Hotakainen otsikolla 'Markus Kajo, valoilmiö' Kajon tv-ohjelmasarjasta)

Markus Aarni Erämies Kajo
s. 7.12.1957 Isojoella
Vanhemmat rovasti Kauko Kajo ja farmaseutti Aino Erämaa
asuu Tampereella
perhesuhteet: "Hyvät; vaimo on, ja lapsi. Muita ei ole meillä."
opinnot: YO ja sekalaisia opintoja ("aika hedelmättömiä")
ammatti: toimittaja, kirjailija
sivutoimet: "Joskus satunnaisesti standup-komediaa olen vääntänyt. Ja esitelmiä, lehtijuttuja, kaikenlaista pilpettä radioon, sekä merkittävän säälittäviä tietokoneanimaatioita televisioon."

Toimet:
Suomen tietotoimiston kirjeenvaihtaja 1981-81
Yleisradion aluetoimituksen toimittaja 1981-84
Radion viihdeohjelmien toimittaja 1984-84
TV 1:n viihdetoimittaja 1985-86
Radion kevyen musiikin toimitus 1986
TV 2:n viihdetoimitus 1986-

palkinnot: Tampereen kaupungin luovan kirjallisen työn palkinto v. 1989, 1995.
USA 1991 Chicago/Mid West Emmy Award käsikirjoituksesta tv-ohjelmaan 'The Miserables - a Finnish Confession"
Yleisövenla 1995 ohjelmasta Naurun paikka
Telvis-palkinto 1997

harrastukset: "Eri vaihtoehtojen miettiminen päässään. Myös jotain muuta ajoittain harrastuu; kielten kanssa pelleilemistä, ja tietokoneiden."

Markus Kajo on toiminut radio- ja tv-ohjelmien toimittajana ja käsikirjoittajana Yleisradiossa 1980-luvulta lähtien, vuodesta 1986 lähtien Yleisradion TV2:n viihdetoimituksessa.
Hänellä oli 1980-luvulla radio-ohjelma nimellä Kettunen ja samalla nimellä tv-ohjelmasarja 1990-luvulla. Kettusia on seurannut lukuisa joukko eri nimisiä persoonallisella huumorilla varustettuja, palkittuja tv-ohjelmia.

Markus Kajon kirjalliseen tuotantoon kuuluu tarinoita, pakinoita ja ihmettelyn aiheita proosamuodossa. Hänen tuotantonsa edustaa aivan omalajistaan huumoria, satiiria ja (itse)ironiaa, arkipäiväisten asioiden ihmettelyä, pohdiskelua ja kyseenalaistamista omintakeisella suomen kielellä ilmaistuna. Myös kirjat ovat olleet suosittuja ja niistä on otettukin useita painoksia.

Markus Kajo kertoo kirjailijantiestään: "Se vain jotenkin itsestään päkistyi semmoiseksi tämä elämä. Kuulemma noin kaksivuotiaana päätin, että aikanaan ryhdyn kirjailijaksi tai toimittajaksi. Tosin myöhemmin tuohon päätettyjen ammattien listaani tuli mukaan myös rautatien puominvääntäjä. Kyseinen rautatieura kuitenkin karsiutui pois ja niin jäi kirjoitteleminen jäljelle.
Kielellinen askartelu on minulle ollut hupia lapsesta saakka ja jollain lailla vain oli itsestäänselvää, että siitä pitäisi leipäkin kiskoa.
Olisihan sitä voinut esim. trapetsitaiteilijaksi ryhtyä, mutta kun on luontojaan aika laiska hyppimään itseään hikeen, on iloinen siitä, että ei ole juuri vaikkapa nuorallatanssinta-alalla."

Merkittävintä teosta on vaikeata osoittaa omasta tuotannostaan. Markus Kajo: "Teokset täydentävät toisiaan niin ihanalla tavalla, että olisi julmaa ja mieletöntä merkittävimmistää joku niistä. Mutta jos tämä uusin, Ihmisen käsikirja [2003], auttaa ihmiskuntaa pelastumaan tai muuten helpottaa jonkun piruparan oloa tämän päivittäisessä pompottautumisessa sukulaistensa ja lajitoveriensa kaidoilla armoilla, tahi naurattaa jotakuta joka muuten on synkkä kuin Eino Leinon Lapin kesä, niin onhan se tietysti piste sille kirjalle kyllä."

Kirjailijantyönsä lähtökohdista Kajo mainitsee: "Muistiinpanovälineiden lisäksi mielestäni parhaat lähtökohdat kirjailijantyölle ovat vetreä neocortex, ristiseläntuella varustettu työtuoli ja pino maksamattomia laskuja. Neocortex takaa syyn ja halun kirjoittaa, kunnon tuoli tekee työhön kuuluvan puurtamisen mahdolliseksi ja laskupino pakottaa kirjoittajaa eroahdistuksesta huolimatta pitämään tekstin kanssa aikarajoista kiinni, ettei homma veny kuin pohjalainen pitkä piimä, joka on herkullista, mutta näyttää ulkomaalaisista räältä. (Vaikka itse syövät sammakoita, etania ja ties mitä limakakkiaisia. Tekopyhät!)."

Tärkeimpiä kirjallisia vaikuttajiaan Markus Kajo selventää: "Koulupoikana törmäsin Franz Kafkan tuotantoon. Nimenomaan Kafkan lyhyitä novelleja lukiessa tuntui, kuin kaukaisessa maassa olisi yhtäkkiä kuullut markkinatorin ihmismulinan ja pälätyksen seasta tuttua kieltä, tai sytyttänyt pimeässä majassaan kynttilän.
Mika Waltari, Victor Hugo, Ollin pakinat, Veikko Huovinen. Monet ilot on niistä saatu.
Mutta kaikkein suurimmassa kiitollisuudenvelassa lukemisen iloista - ja kirjoittamisen - olen vanhemmilleni ja äidinkielenopettajalleni.
Ei ole parhaimmistakaan kirjoista iloa, jos niitä ei jostain syystä tiedä tai tule lukeneeksi. Huonot kirjat tietysti kannattaa jättää kesken; mitä niitä pakolla lukemaan, suotta. Mieluummin vaikka vain marjattelee omia aikojaan, tai rallattelee, tai kääntää kernelin, tai jotain."

Pirkanmaalaisuutta Markus Kajo kommentoi: "Kun olen syntynyt Etelä-Pohjanmaalla ja kasvanut Pohjois-Karjalassa, niin eikö Pirkanmaa ole siinä keskellä? Joensuulaispojalle oli luontevaa asettua kaupunkiin, jonka keskellä on joki. Pirkanmaalaiset vaikuttavat sakilta, joka ei tärkeile. Hyvä täällä on ollut käähistellä - ties vaikka jossain tylymmässä paikassa olisivat jo tappaneet, ja tavarat jakaneet, että 'ota sinä Late sen luottokortit ja nuo housut, niin minä otan lompakon, kännykän ja tuon nahkatakin. Nuo sen kengät myö kustaan täyteen ja jätetään tuohon postilaatikon päälle'."

Kirjailijan tuotantoon liittyvää lisätietoa

Markus Kajon kirjallinen tuotanto

Proosa:

Kettusen kirja (1989)
Kettusen toinen tuleminen (1991)
Kettusen kirja (äänikirja) (1992)
Kettusen päästöt eli Toisinajattelijan satuja (äänikirja)(1993)
Kettusen kolmas (1995)

Kettusen kootut (1996)
Kettusen paluu : ihmisen käsikirja (2003)
Kettusen kannettava (2008)

Tv-käsikirjoitukset:

Ihmisen paras ystävä, YLE 1990
Hannu ja Kettu, YLE 1992
Naurun paikka, YLE 1995-1998
Illan Kajo - Herrain metkuja, YLE 1999

Muuta:

Kettusen päästöt - toisinajattelijan satuja, WSOY 1993. Äänikirja sarjassa Ennenkuulumattomat.
Lukija Markus Kajo. Sisältää kertomukset Suoperhe ; Erikoisuudentavoittelija ja prinssi ; Vähittäiskauppias ja normaaleiden tanssi ; Leptosomien kevätretki ; Satu toimitsijan häpäisemisestä ; Suoperhe ja haltijan toinen tuleminen ; Kuninkaan tyttäret.

Tekstinäyte

IKUINEN ODOTUS

Kärsivällisyys on ihailtava piirre. Lähinnä kuitenkin suututtaa kärsivällisyys, silloin kun on kyse kynästä. En tiedä teidän olosuhteitanne niin tarkkaan, mutta ainakin minun kynäni jaksaa odottaa loputtomiin. Se voi odottaa pöydällä kunnossa vaikka vuoden, eikä näytä siitä erityisemmin kärsivän. Mutta silloin kun sillä alkaa kirjoittaa, jopas se kohta ottaa ja kuivuu siihen paikkaan. Muste on finis. Vuoden se juutas on kytännyt minua, näyttämättä mitään merkkejä päälle päin; vilpitöntä naamaa se näyttää. Mutta tietäkää: kynissä piilee ikuinen odotus!

Ote teoksesta Kettusen paluu - Ihmisen käsikirja (2003)

Ukin koirenta

Jos perheessä on esim. vanha ukki, voi tulla kiusaus sen nukkuessa nostaa sen ylähuulta ja pyyhkiä etuhampaat nenäliinalla kuiviksi ja nostaa huuli ienrajaan asti kuin ärisevällä koiralla ja ottaa täten ukista nukkuma-valokuva-ilve. Tämä on väärin! Antaa ukin olla. Koirentakaa joku muu, eri! Sentään taataan vanhalle ihmiselle inhimillis, ei elukan!
SINNITTELIJÄT

Minkähänlaista olisi olla töissä Otaniemessä, absoluuttisen nollapisteen saavuttajana? Luulenpa, että semmoisessa työpaikassa vallitsee toverillinen ilmapiiri. Ammattimaisia absoluuttisen nollapisteen saavuttajia ei varmaan ole monta. Luultavasti kyseessä on vain pomon ja parin työläisen muodostama pieni työyhteisö, joka kaiketi toimii jonkin tärkeämmän laboratorion ullakolla vanhassa puurakennuksessa. (Ehkä sinne ei edes ole oikeita sisäportaita, vaan ulkona pelkät tikapuut, jotka johtavat oviluukulle.) Semmoisessa paikassa olisi rattoisaa työskennellä. Aamulla kapuaisi tikapuita työpaikalle, kättelisi pomon. Pomo kannustaisi, että yritä nyt tehdä lujasti töitä, Kettunen, että pääset vielä lähemmäksi nollapistettä kuin Ikonen eilen. Ja sitten sitä yrittäisi. Oikein kyyryssä yrittäisi neljään saakka saavuttaa sitä absoluuttista nollapistettä. Neljältä sitten laskeutuisi ahteri edellä sieltä luukusta ja menisi kotiin lepäämään REM-unta ja viettämään perhe-elämää, mutta seuraavana päivänä jo taas sinnittelisi entistä lähemmäksi absoluuttisen nollan tuntumaa. Ja pomo lupaisi, että kumpi ensin pääsee absoluuttiseen nollapisteeseen niin se on pullakahvit heti.

Lähteitä ja viittauksia

Kotimaisia pakinoitsijoita. Vesa Sisättö & Jukka Halme. Avain, 2013.

Tampereen kasvot : henkilökuvia / toim. Reijo Sippola, Jarmo Kettunen (Sanasato 1997)
Lehtileikkeet : Markus Kajo (Tampereen kaupunginkirjasto)