Peltomaa, Marianne

Kuvatiedoston lataaminen

Photograph information

© Cata Portin

Synnyinaika

Synnyinpaikka

Asuinpaikkakunta tai -paikkakunnat

Koulutus tai tutkinto

Tekijän käyttämä kieli

Kansallisuus

Teokset

Tyyppi

novellit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

runokokoelmat

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Nimi

Tyyppi

romaanit

Nimi

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

kuvakirjat

Tyyppi

kuvakirjat

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Kirjailijan omat sanat

Kirjoittamiseni alkoi tietenkin lukemisesta. Ja lukemiseni alkoi tietenkin ensimmäisestä kirjasta, jonka luin itsenäisesti - kuvakirjasta, jonka tummansinisessä kannessa oli kultahiuksinen tyttö. Enempää siitä en muista. Sen jälkeen lukuintoni nousi pilviin, kun sain perheen neljästä tyttärestä nuorimpana periä isäni vanhan Grimmin satukirjan. Se oli pienikokoinen, kuvittamaton kirja, jonka tiheästi painettua tekstiä opin myöhemmin kutsumaan petiitiksi. Se kirja oli ihme. Loikka ensimmäisestä kuvakirjastani tähän satukirjaan oli sellainen haaste ja seikkailu, jonka veroista en tähän mennessä ole saanut kokea kirjamaailmassa. Tämä oli luonnollista. Osittain se johtui siitä, että kirja oli kuulunut isälleni, joka kuoli hieman ennen kuin täytin kolme vuotta. Tämä antoi nukkavierulle, lähes kannettomalle kirjalle aivan erityisen auran, joka oli täynnä mysteeriä ja ihmetystä. En kyennyt muistamaan isääni ja oli vaikeaa ymmärtää sitä, että hän oli neljäkymmentävuotias syntyessäni - minun sen hetkisen käsityskykyni mukaan yhtä kaukana menneisyydessä kuin satujen maailma. Ja ajatelkaa, kuinka hyvin sadut sopivatkaan minulle, isättömälle tytölle, jota ajatus inhottavasta äitipuolesta puistatti.Saduissa vilisi enemmän tai vähemmän pelkurimaisia miehiä sekä vahvoja, mutta usein ilkeitä naisia. Juuri ne ilkeät naishahmot elivät mielessäni, eivät ne hyvät ja arkipäiväiset. Lopulta löysin luultavasti sen ainoan olemassa olevan sadun, jossa esiintyy ilkeä isäpuoli. Se teki minuun niin suuren vaikutuksen, että välittömästi kielsin äitiäni menemästä uudelleen naimisiin. Grimmin veljeksistä tuli Julmat Veljekset. Samalla kertaa heidän saduissaan oli niin paljon sellaista, mistä nautti, tarinoita joita ahmi aina uudelleen. Puhdasta ja ruusunpunaista romantiikkaa, jännitystä, joka ei ollut pelkkiä julmuuksia vaan satuja, jotka sisälsivät paljon yleispätevyyttä. Kaikki ne haasteet, joiden eteen nuoret päähenkilöt asetettiin, kaikki ne tehtävät, joista heidän oli selviydyttävä - useimmiten käsittämättömän itsekkäiden vanhempien toimesta. Tulin ajatelleeksi moraalia vaikka en vielä tiennytkään siitä mitään. Tunsin arkkityypin käsitteen ilman että minulla kuitenkaan oli mitään käsitystä siitä, kulttuuriperinnön niin ikään. Mutta kirja tarjosi myös lohtua, seuraa ja paluukokemuksia, joille ehkä osasin antaa niiden oikeat nimet. Kuten sadun lapsien, myös minun oli lähdettävä ulos maailmaan, mutta se maailma oli onneksi täynnä muita kirjoja, jotka sisälsivät toisia matkoja. Jotkut niistä kirjoitin myöhemmin itse. (Kirjoitus perustuu Hanasaaressa vuonna 1999 pidettyyn esitelmään.)

Elämäkertatietoa

Marianne Peltomaa syntyi Helsingissä 1951 ja asuu nykyisin Espoossa tyttärensä kanssa. Peltomaan tuotannolle on tyypillistä realismi: sekä rikosromaaneissaan että muissa teoksissaan hän tarkastelee nykyistä ympäristöämme, yhteiskuntaa sekä yksittäisten ihmisten välisiä suhteita elävästi ja lämpimästi.

Peltomaalla on filosofian kandidaatin tutkinto Åbo Akademista, missä hän opiskeli biologiaa, biokemiaa, kemiaa ja kasvitiedettä, sekä lisensiaattiopintoja Helsingin yliopistolta kasvatustieteessä. Hän on aiemmin työskennellyt yläasteen opettajana Ahvenanmaalla ja hallintotehtävissä Åbo Akademissa. Vuodesta 1982 lähtien Peltomaa on ollut oppikirjatoimittaja Schildts Kustannus Oy:ssä, ja syksystä 2008 lähtien hän on toiminut Schildtsin oppikirjaosaston toimituspäällikkönä. Hänen esikoisteoksensa oli vuonna 1990 julkaistu runokokoelma Det redan sagda, jonka jälkeen häneltä on julkaistu useita romaaneja.

Palkintoja: Svenska litteratursällskapetin palkinto 1997, 2003, Runeberg-palkintoehdokas 1998 romaanilla Resan (suom. Matka 2000), Suomen dekkariseuran Lasiavain-palkintoehdokas 2005 rikosromaanilla Ei valoa tunnelissa.

Makuasioita:

Vaikuttaneet taide-elämykset:
On lukuisia taide-elämyksiä, jotka ovat vaikuttaneet minuun paljon ? kysymys on vain siitä, muistanko niitä kaikkia enää. Kun julkaisee esikoisensa myöhään (olin 39-vuotias), on se etu, että ehtii olla niin monessa mukana. Huonoa on se, että ei enää ole yhtä helppoa hyödyntää tuota kaikkea, kun muisti ei enää ole niin nuori eikä se enää jaksa tunnistaa ja erotella kaikkea koettua. Jos kuitenkin valitsisin jotakin, mukana olisivat: Grimmin sadut, Astrid Lindgrenin ja Tove Janssonin kirjat, Dorothy Parkerin novellit, Gabriel García Marquezin Sadan vuoden yksinäisyys, Sven Delblancin Samuelin kirja? Ei, tämä on mahdotonta! Sama juttu elokuvien, musiikin ja kuvataiteen kanssa: Fellinin ja Pasolinin elokuvat, El Grecon maalaukset, Mozart, Mahler, Beethoven, Bach?Runsaudensarvi on yksinkertaisesti se joka on vaikuttanut ja vaikuttaa minuun eniten.

Mieluisa paikka:
Monenlaiset asumismuodot Suomessa viehättävät, kunhan vain saan oleskella lähellä merta. Mutta kaipaan silloin tällöin maahan, josta tyttärieni kautta on tullut minulle toinen kotimaa - Kolumbiassa vierailen ajatuksissani ja muistoissani. Hieman lähempänä sijaitsee toinen paikka, joka houkuttelee: Espanja ja erityisesti Katalonia ja Barcelona.

Kiehtova historiallinen aikakausi:
Historialliset aikakaudet ovat kiehtovia, piste. Olen vain kerran kirjoittanut kirjan, jossa siirryin ajassa taaksepäin, kyseessä oli Skuggan, joka ilmestyi 1994. Minua houkuttaa ajatus siitä, että tekisin sen uudelleen. Mutta myös tämä aikakausi, nykyhetki, on kiehtova ja minua jollakin tapaa viehättää ajatus siitä, että kirjoitusprosessin jälkeen huomaan omalta osaltani myös dokumentoineeni omaa aikaani. Vaikka se ei olisikaan ääneen lausuttu tavoitteeni, on se kuitenkin jotakin, jota ilmiselvästi haluan tehdä.