Mitä lukisin seuraavaksi? Kirjastojen Kirjasampo.fi auttaa sinua löytämään kiinnostavat kirjailijat, kirjat ja lukukokemukset.

Saraspää, Seppo

Kuvatiedoston lataaminen
Photograph information
Kuva: Karisto
Synnyinaika
Synnyinpaikka
Asuinpaikkakunta tai -paikkakunnat
Tekijän käyttämä kieli
Kansallisuus
Teokset
Tyyppi
romaanit
Tyyppi
romaanit
Tyyppi
novellit
Nimi
Tyyppi
romaanit
Tyyppi
novellikokoelmat
Tyyppi
novellit
Tyyppi
novellit
Tyyppi
novellit
Tyyppi
novellikokoelmat
Tyyppi
novellit
Tyyppi
novellit
Tyyppi
novellit
Tyyppi
novellit
Tyyppi
novellit
Tyyppi
novellit
Tyyppi
romaanit
Nimi
Tyyppi
novellit
Tyyppi
novellit
Tyyppi
novellikokoelmat
Tyyppi
novellit
Tyyppi
novellikokoelmat
Tyyppi
romaanit
Tyyppi
novellit
Tyyppi
novellit
Tyyppi
novellit
Tyyppi
romaanit
Tyyppi
novellit
Tyyppi
novellit
Tyyppi
novellikokoelmat
Tyyppi
novellit
Tyyppi
novellit
Tyyppi
novellit
Tyyppi
novellit
Tyyppi
novellit
Tyyppi
tietokirjat
Tyyppi
novellikokoelmat
Tyyppi
novellit
Tyyppi
novellikokoelmat
Tyyppi
tietokirjat
Tyyppi
novellit
Tyyppi
novellit
Tyyppi
novellit
Tyyppi
novellit
Tyyppi
tietokirjat
Tyyppi
romaanit
Tyyppi
novellit
Tyyppi
novellit
Tyyppi
novellit
Tyyppi
novellit
Tyyppi
novellit
Tyyppi
novellit
Nimi
Tyyppi
novellit
Tyyppi
romaanit
Tyyppi
novellit
Tyyppi
novellit
Tyyppi
novellit
Tyyppi
novellit
Tyyppi
novellit
Tyyppi
novellit
Tyyppi
novellit
Tyyppi
novellit
Muut teokset
Tyyppi
fyysinen teos
Kirjailijan omat sanat
Olen poikien seikkailukirjallisuuden ja eräkirjallisuuden uhri. Olen myös tyyppiesimerkki siitä miten vaaralinen laji kirjallisuus on. Jos nuori, herkkä ihminen lukee jotain sellaista joka todella "kolahtaa" häneen, se voi määrätä koko hänen tulevan elämänsä suunnan. Minulle kävi juuri näin. Kouluikäisenä ahmin Pertsaa ja Kilua, Viimeistä mohikaania ja Kahta partiopoikaa. Hiukan myöhemmin mukaan tulivat herrat Kokko, Wallenius ja Järvinen. Heiltä saamani unelman perässä olen vaeltanut jonkinlaisessa pöpelikössä koko elämäni. He loivat myös haaveen omasta kirjoittamisesta. Kaksitoistavuotiaana muistan lujasti päättäneeni muuttaa erakoksi Lappiin kirjoittamaan eräkirjoja. Melko monta vuotta siihen tosin kului. Esikoiskirja ilmestyi vuonna 1984. Nyt kirjoja taitaa olla kasassa liki parikymmentä.

Kirjoittajana tunnen itseni melko lailla käsityöläiseksi. Kirjoitan niistä aiheista, jotka hallitsen ja jotka minulle ovat tärkeitä. Tuntuu todella mukavalle, kun joskus huomaa tekstin tavoittaneen myös toisen ihmisen.

Lempikirjat ovat muutuneet vuosien saatossa Pekka Töpöhännästä, Kelokämpän kautta Särkyvään kirkkauteen. Kirja johon palaan yhä uudelleen on Paulaharjun Sompio; kielellisesti ehjä, runollisen kaunis ja samalla miehisen karu teos. Tällä hetkellä nautin täysin siemauksin Harri Tapperin loistavasta kerronnasta.

***

Kirjoituksen ’Oma mökkiläisyyteni’ alku teoksesta Punainen tupa ja erämaa (2000)


Tunnustan olevani erähöperö. Tauti on kylähulluuden lievempi ja etupäässä avarissa metsämaisemissa esiintyvä alalaji. En osaa itse määritellä taudin puhkeamisajankohtaa ja saattaa olla, että se on synnynnäistä. Rakkaimmat, salaisimmat haavekuvani liittyvät luontoon ja korostetusti vielä erämaaluontoon niin kauan kuin kykenen muistamaan. Jo kansakouluiässä piirtelin erämökkien pohjapiirroksia ja etsin koulun seinällä riippuvasta Suomen kartasta mahdollisimman koskemattomia seutuja. Muistan kuinka suunnattomasti minua ärsytti jokainen Lappiin sijoittuva, maantiestä kertova musta viiva.
Mistä tällainen johtuu? Mistä se voi saada alkunsa? Kasvoin tavanomaisessa virkamiesperheessä Etelä-Suomen liki kaupunkimaisessa taajamassa. Varhaislapsuuteni ei tarjonnut virikkeitä eräelämän suuntaan. Isäni oli kuvataiteilija. Tosin hän perheen tuomien taloudellisten velvoitteiden takia joutui työskentelemään suurehkon sähköyhtiön palveluksessa, mutta sydämeltään ja sielultaan hän oli taiteilija. Erämies hän ei ollut vähimmässäkään määrin. Parhaassa nuoruusiässään hän oli joutunut viisi vuotta kantamaan aseita eikä halunnut niihin sen jälkeen kajota. Sen sijaan molemmat isoisäni olivat tavanomaisia kaupunkilaismetsämiehiä.
Lapsuuteni kesät vietimme kauniissa uusmaalaisessa maalaismaisemassa pienehkön metsän reunassa sijaitsevalla mökillämme. Vanhempani rakensivat ja raivasivat kesäpaikkamme itse. Meillä oli suuri, hyvin hoidettu kasvimaa, mutta aitona erämiehenä tunsin jo tuolloin syvää vastenmielisyyttä maan möyrimistä kohtaan. Mieluimmin istuin pienen puron kaltaalla ahvenia onkimassa tai vaeltelin jousipyssyn kanssa mökin takaisessa metsässä. Siinä ei kuitenkaan liene mitään poikkeavaa. Niin kaikki tuon aikakauden pojat tekivät. Niin teki veljeni, niin teki Nykäsen Mara, Hupponen ja Ahosen pojat. Miksi minä olen ainoa, joka jäin jousipyssyn kanssa leppäpusikkoon koko loppuiäkseni?
Elämäkertatietoa
Seppo Saraspää s. 13.05.1946 Ylivieska. Eräkirjailija. Ennen ryhtymistään vapaaksi kirjailijaksi Saraspää toimi poliisina Helsingissä ja eräpoliisina Kemijärvellä. Saraspää on asunut vuodesta 1987 Inarinjärven Nanguvuonon Kenkäniemessä. Kirjailijan työn ohella hän hankkii elantonsa metsästyksestä ja kalastuksesta sekä toimii lomamökkirakentajana. Saraspää löysi syksyllä 2003 rautakaudelta peräsin olevan hopea-aarteen Inarijärven Nanguniemestä ja hän kuvaa tätä löytöä kirjassaan Miehiä kylmästä.

Suomen Kirjalijaliiton jäsen vuodesta 1989. Saavutetut palkinnot ja kunniamaininnat: Vuoden eräkirja 1986, Kemijärven kaupungin kultturipalkinto 1986, Vuoden inarilaisteko 2006 sekä stipendejä Karisto oy:ltä ja Linnamo-säätiöltä.


"En harrasta yhtikäs mitään. Olen koko ajan tosissani. Valitsemani vanhakantainen metsäläiselämänmuoto muodostaa rikkomattoman kokonaisuuden, josta on mahdotonta ja tarpeetonta eritellä työn ja harrastusten osioita. Esimerkiksi metsästys ja kalastus eivät missään mielessä ole harrastusta. Eihän kukaan harrasta ruokakaupassa käyntiäkään. Myös lukeminen ja kirjailijan työ niveltyvät saumattomasti tähän kokonaisuuteen. Elämän muoto mahdollistaa kirjoittamisen, kirjoittaminen elämänmuodon."
Tekstinäyte
Heikki sai varusteet kuntoon ja lähti hiihtämään tulolatuaan. Katselin hänen jälkeensä. Pikku hiljaa liike laantui. Hänen lumipukuinen hahmonsa sulautui koivikon valkoisuuteen ja musta ase taipuili pökkelökoivujen muotoon. Tiesin, että kohta hiihtäisin toiseen suuntaan ja minulle kävisi sanoin.
Juuri niin. Näin se tapahtuu, ajattelin ja muistelin äsken koivikossa tuntemaani vieraudentunnetta. Tarkastelukulma oli ollut väärä. Minuus sotkee vain lähietäisyydellä. Mistä muualta tahansa katsottuna minä sulautuisin täydellisesti tähän maisemaan.

Pystykorva kerrostalossa. Sivut 127-128.