Mitä lukisin seuraavaksi? Kirjastojen Kirjasampo.fi auttaa sinua löytämään kiinnostavat kirjailijat, kirjat ja lukukokemukset.
Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.

Lumikko ja yhdeksän muuta

Tyyppi
romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.
kuvaus
Ella Milana saa kutsun, josta ei voi kieltäytyä. Jäniksenselkäläisen Kirjallisuuden Seura saa vihdoinkin kymmenennen jäsenensä. Laura Lumikko, Suomen kuuluisin ja tunnetuin lastenkirjailija on perustanut Seuran noin kolmekymmentä vuotta aikaisemmin kouluttaakseen kymmenen erinomaista kirjailijaa. Mutta hän löysi Seuraan vain yhdeksän tarpeeksi lahjakasta lasta. Kun Ella pääsee mukaan, aloittaa hän uudelleen Pelin, joka on yksi Seuran varjelluimmista salaisuuksista. Peli avaa oven Seuran menneisyyteen, sen kirjailijoiden mieliin ja tarinoiden alkulähteille. Samalla Ellalle alkaa selvitä Laura Lumikon salaisuus.

Romaani yhdistää mystistä ja realistista kerrontaa kutkuttavalla tavalla. Se on jännittävä tarina todellisuudesta, jossa kaikki on mahdollista. Kirjailija ikään kuin avaa lukijalle oven, josta tämä pääsee kurkistamaa pinnan alle. Hän vie lukijan maailmaan, joka vaikuttaa olevan tässä, mutta joka ei ehkä kuitenkaan ole.

(Laura Norris/Sanojen aika)

- - -

Maagisen realismin taiturin romaani kirjallisuuskerhon jäsenistä, jotka joutuvat kohtaamaan menneisyytensä, jonka he jo kerran hautasivat – kirjaimellisesti…

Laura Lumikon nimi on kaikille tuttu. Hän on rakastettu kirjailija, joka on kirjoittanut ne Otuksela-kirjat, joita me luimme lapsina. Hänen talvisissa juhlissaan tapahtuu kuitenkin jotain, mikä herättää ihmiset: kukaan ei ole todella tuntenut Laura Lumikkoa.

Kolme vuosikymmentä sitten kirjailija Lumikko lupasi etsiä paikkakunnan lasten joukosta kymmenen lahjakkuutta ja kouluttaa heistä kirjailijoita. Hän sai kokoon yhdeksän. Nämä menestyvät kirjailijat muodostavat seuran, jolla on omat sääntönsä ja paikka suomalaisen kirjallisuuden kaanonissa.

Nyt, vuosien odotuksen jälkeen, Seura saa myös kymmenennen jäsenensä ja Peli, yksi Seuran varjelluimmista salaisuuksista, alkaa uudestaan. Kirjailijat joutuvat kohtaamaan menneisyyden, jonka he jo kerran hautasivat – kirjaimellisesti.

Lumikko ja yhdeksän muuta on kutkuttavan monitasoinen mysteeriromaani, joka hyödyntää maagisen realismin keinoja Mihail Bulgakovin, Peter Høegin ja Gabriel García Márquezin hengessä.

(Atena)
Aiheet ja teemat
Tapahtumapaikat
Tapahtuma-aika
Alkukieli
Tekstinäyte
Tekstinäyte 1:

KIRJAILIJA TALVIMAA VUOTAA

-Minä saan ideat kirjoihini, kun pohdiskelen elämää ja kuuntelen samalla Mozartia.

Vastaus on nätti ja helppo ja silkkaa puppua, mutta naistenlehtien toimittajat ovat aina pitäneet tällaisista vastauksista. Ammattilaisen elkein kirjailija Talvimaa koristelee selitystä. Hän kuvailee, kuinka klassisen musiikin teemat laukaisevat mielessä prosessin, joka kiteyttää kirjallisuudellisia, yleisinhimillisiä teemoja ajatuksiksi ja synnyttää edelleen niitä heijastelevia tarinoita. Hän ei myöskään malta olla lisäämättä näppärää pikku detaljia, koska tarinoissa ja valheissa yksityiskohdat ovat erityisen tärkeitä: hän kertoo kokeilleensa kerran myös Bachia, mutta se suisti hänet teologisiin pohdiskeluihin ja hän alkoi kirjoittamisen sijasta aprikoida sielunsa tilaa.

Ella Milana ei usko häntä. Hiljaisuus venyy ensin kiusalliseksi, sitten kauhistuttavaksi. Kirjailija Talvimaa aistii ilmapiirin muutoksen: tytöllä ei ole enää kiire kotiin.

Kirjailija Talvimaa alkaa hikoilla.

Lopulta Ella Milana sanoo jotakin.

-Anteeksi kuinka?

-Sääntö numero kaksikymmentäyksi, tyttö toistaa.

Nyt hän seisoo aivan kirjailija Talvimaan vieressä, Talvimaa tuntee tytön hengityksen poskellaan ja värähtää. Kelpo pelaaja, kirjailija Talvimaa ajattelee hellästi ja valmistautuu kipuun.

-Minä aloitan sinun poskistasi, tyttö kuiskaa, -niistä on hyvä ottaa kiinni.

Tekstinäyte 2:

Joulukuun toisena lauantaina Laura Lumikon talossa järjestettiin juhlat, joiden päätös jää traagisena merkillisyytenä suomalaisen kirjallisuuden historiaan. Kaikki tapahtui kymmenien silmäparien edessä, juuri kun maailmankuulu lastenkirjailija Laura Lumikko oli laskeutumassa yläkerrasta juhlavieraiden joukkoon. Silti kukaan ei jälkeenpäin osannut sanoa, mitä tarkkaan ottaen tapahtui.

Yleensä, kun on tapahtunut jotain järkyttävää, ihmiset alkavat puhua ennakkoaavistuksistaan ja unistaan. He madaltavat ääntään, vilkuilevat ympärilleen ja kertovat, kuinka he koko ajan tunsivat luissaan, että jotakin pahaa tulisi tapahtumaan. Talvi-ilta Laura Lumikon talossa kuitenkin vaikutti kepeän optimistiselta ja jopa ihastuttavan turhanpäiväiseltä, yhdeltä niistä illoista, joiden jälkeen palataan kotiin vihellellen ja nukahdetaan hymysuin. Ihmiset nauroivat paljon. He hymyilivät, puhuivat, laskivat leikkiä ja koskettelivat toisiaan kuin lapset, estottomasti ja viattomasti. Suudelmiakin vaihdettiin. Juhlavieraissa poreili ilo ja odotus.

Katsokaa tuota naista! Hän ei ole tanssinut aikoihin, nyt hän tanssii, hän hymyilee miehelle isoa, valoisaa hymyä! Ja mitä tekee mies: hän loistaa kuin lyhty - milloin hän onkaan viimeksi hehkunut tuollaista iloa!

Ja tuo nainen tuolla: hän on arkisin pidättyväinen virkamies, te löydätte hänet Kansaneläkelaitoksen Jäniksenselän konttorin takahuoneesta, ja nyt hän napostelee seisovasta pöydästä makeita leivonnaisia lapsellisen onnellisena.

Entä tuo nuori pari? He ovat tapailleet toisiaan hajamielisesti pari kuukautta, mutta vasta täällä he näkevät toisensa parhaimpiinsa pukeutuneina ja arvoisessaan valossa, ja heidän seurusteluunsa hiipii aivan uusi vire.

Menkää juhlaväen sekaan ja puhukaa ihmisille. Teille hymyillään, te tunnette olonne tervetulleeksi ja hyväksytyksi! Kertokaa kasku ja sille nauretaan. Rupatelkaa hilpeitä ja teitä rakastetaan! Tällaiset juhlat jatkuvat ikuisesti, sillä kukaan ei halua lähteä ensimmäisenä pois! Kukaan ei halua luopua tästä kevytmielisyyden suloisesta päihtymyksestä!

Kukaan ei pystynyt jälkeenpäin palauttamaan mieleensä ainoatakaan pahaa ennusmerkkiä. Taivas ei ollut värjäytynyt verenpunaiseksi, pyrstötähdet loistivat poissaoloaan, yksikään lintu ei lentänyt sinä iltana päin ikkunaa, sananparren hanhi ei kävellyt kenenkään haudan yli. Edes koirat, joita Jäniksenselällä sivumennen sanoen oli naurettavan paljon, eivät ulvoneet.

Kaikki uskoivat juhlien jatkuvan onnellisina, jännittävinä ja kepeämielisinä aamuun saakka ja ehkä vielä pitempäänkin.

Paikalla oli myös tunnettu teatterikriitikko. Pari kuukautta myöhemmin hän kommentoi tapahtunutta Helsingin Sanomien Nyt-liitteen jutussa, jossa useita kriitikkoja oli pyydetty kuvaamaan elämänsä hätkähdyttävintä tosielämän kokemusta. Kriitikon mukaan tuo onneton tapaus oli "kaikin puolin odottamaton, tökerö ja epäuskottava päätös kaikelle - kerta kaikkiaan täysin sopimaton ja naurettavan ylidramaattinen käänne!".

(Ote Esko Hartavalan artikkelista "Laura Lumikon tapaus", Suomen Kuvalehti 6/ 2005)

Tekstinäyte 3:

Lukija ensin hämmästyi ja sitten loukkaantui, kun rikollinen nimeltä Raskolnikov äkkiä surmattiin hänen silmiensä edessä keskelle katua. Sonja, hyväsydäminen prostituoitu, ampui Raskolnikovia sydämeen. Se tapahtui Dostojevskin klassikkoa käsittelevän kirjallisuusesseen puolivälissä.

Lukijan nimi oli Ella Milana. Hän oli 26-vuotias nainen ja hän koostui muun muassa kauniisti kaartuvista huulista ja viallisista munasarjoista.

Lausunnon huulista oli tuona samana torstaipäivänä, viisi minuuttia ennen ruokatunnin päättymistä, esittänyt biologian opettaja. Viallisista munasarjoista hänelle oli neljätoista kuukautta aiemmin kertonut lääkäri. Hän oli lähtenyt vastaanotolta naisena, jonka ytimessä oli kylmä, viallinen osa. Silti ulkona oli yhä ollut lämmintä ja aurinkoista.

Kolme kuukautta diagnoosin jälkeen, kun pari päivää oli kulunut Ella Milanan kihlauksen purkautumisesta, asiat olivat muuttuneet parempaan suuntaan.

Hän oli tehnyt mielessään inventaarion.

Esimerkiksi hänen huulensa olivat hyvät. Biologian opettaja oli äsken luonnehtinut niitä kauniisti kaartuviksi. Hänen sormiensa oli sanottu olevan sirot ja kauniit. Hänen kasvonsa taas eivät varsinaisesti olleet kauniit, niin hänelle oli joskus paljastettu, mutta ne olivat miellyttävät ja herkät, sievätkin. Sen hän saattoi nähdä peilistä itsekin, hän piti omista kasvoistaan.

Ja oli muuan rakastaja kerran havainnut sellaisenkin asian, että hänen nänninsä olivat väriltään maalaukselliset - mies oli kerännyt oitis öljyvärinsä asuntonsa nurkista ja sekoittanut niitä yhteen kolmen tunnin ajan, kunnes oli saanut aikaan juuri oikean sävyn.

Ella Amanda Milana tuijotti ruutupaperia.

Hänen edessään istui 37 lukiolaista, joiden esseitä hänen oli tarkoitus korjata, ja hän mietti nänniensä väriä. Odottamaton kirjallinen murha oli vienyt häneltä keskittymiskyvyn. Hän ei enää kykenisi abstrahoimaan itseään lukijaksi - ei tänään, ei tässä luokassa.

Hän kohotti katseensa esseestä, äkillisesti, niin kuin olisi nähnyt hyönteisen ryömivän sen päällä, ja hän katsoi luokkaa, mutta luokka ei katsonut takaisin. Oppilaat kirjoittivat ja katsoivat papereitaan, kynät rapisivat kuin salapuuhaiset jyrsijät.

Esseen oli kirjoittanut poika, joka istui ikkunarivissä kolmantena.
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.
julkaisut
Alanimeke
romaani
Ensimmäinen julkaisu
kyllä
Ilmestymisaika
Sivumäärä
323
Ilmestymisaika
Sivumäärä
343
Kustantaja
Kääntäjä