Kotimainen kirjallisuus 1940-luvulla

Rauhallinen yhteiskunnallinen kehitys ja taloudellinen kasvu katkesivat talvisodan alkamiseen syksyllä 1939. Talvisotaa seurasivat jatkosota ja Lapin sota (1941–1944). Sotien jälkeen yhteiskuntajärjestys säilyi, mutta Suomeen asettui venäläis-englantilainen valvontakomissio. Sotien lopputulos aiheutti suomalaisille luovutettujen alueiden asukkaiden asuttamisongelman sekä suuret sotakorvaukset Neuvostoliitolle, jonka seurauksena Suomi oli köyhä maa 1950-luvulle asti.

Sota-aika oli kirjallisuuden välitilaa, jolloin ilmestyi melko vähän merkittävää kirjallisuutta. Noina vuosina ilmestyi kyllä joitakin huomattavia teoksia, kuten Iris Uurron Ruumiin viisaus (1942), Helvi Hämäläisen Säädyllinen murhenäytelmä (1941) ja Tatu Vaaskiven Yksinvaltias 1-2 (1941–1942). Ne kaikki edustivat sotaa edeltävää kirjallista suuntausta. Harvoja uusia saavutuksia oli Irja Sallan Unissakävijä (1943). Talvisodan ja jatkosodan ilmapiirien ero kuvastui selvästi  teoksista Korpisotaa (1940) ja Nykyaikaa (1942). Yrjö Jylhä kirjoitti talvisodan kokemuksiin pohjautuvan runokokoelman Kiirastuli (1941). Kaarlo Sarkia ja Katri Vala julkaisivat viimeiset kokoelmansa, ja Aaro Hellaakoskella alkoi uusi tuleminen. Ruotsinkielisellä puolella säilyi yhteys 1920-luvun modernismiin Olof Enckellin, Elmer Diktoniuksen, Gunnar Björlingin ja Hagar Olssonin teoksissa.

Sodan päätyttyä kaikki tunsivat, että kulttuurielämässä oli ollut kohtalokas katko. Sodan varjo tuntui vielä kauan suomalaisen kulttuurielämän yllä. Olavi Paavolaisen Synkkä yksinpuhelu (1946) oli ensimmäisiä lähimenneisyyden tilintekoja. Sotaa ja varsinkin kotiinpaluuta käsiteltiin kymmenissä romaaneissa, joista harva on jäänyt elämään, poikkeuksena Haanpään Yhdeksän miehen saappaat (1945).

Paperipulasta huolimatta markkinoille tulvi uutta kirjallisuutta, jopa 40–50 runokokoelmaa vuodessa. Myös ulkomaista kirjallisuutta suomennettiin, mm. Hemingwayta, Steinbeckia, Faulkneria, Mannia, Kafkaa, D.H. Lawrencea, Gideä, Sartrea, Camus'ta, Gorkia ja Solohovia. Monet tunnetut suomalaiset kirjailijat jatkoivat kirjoittamista sodan jälkeenkin: lyriikan puolella vaikuttivat edelleen Hellaakoski, P. Mustapää, Viljo Kajava ja Aale Tyyni, proosan puolella taas mm. Toivo Pekkanen, Haanpää ja Mika Waltari sekä draaman puolella Hella Wuolijoki.

1940-luvulla julkaistuja teoksia:

Eila Pennanen: Ennen sotaa oli nuoruus (1942)
Timo Töyrylä: Kenttäharmaa nuoruus (1943)
Jussi Talvi: Tällaistako siis on nuoruus? (1944)
Oiva Paloheimo: Levoton lapsuus (1942)
Viljo Saraja: Lunastettu maa (1940)
Eino Hosia: Tuliholvin alla (1940)
Yrjö Kokko: Pessi ja Illusia (1944)
Mika Waltari: Antero ei enää palaa (1940), Kaarina Maununtytär (1942), Tanssi yli hautojen (1944), Sinuhe egyptiläinen (1945), Mikael Karvajalka (1948), Mikael Hakim (1949)
Tove Jansson: Muumit ja suuri tuhotulva (Småtrollen och den stora översvämningen, 1945)
Solveig von Shoultz: Seitsemän päivää (De sju dagarna, 1942)
Oscar Parland: Muuttumisia (Förvandlingar, 1945)
Aale Tynni: Soiva metsä (1947)
Aila Meriluoto: Lasimaalaus (1946)

Lähde:
Laitinen, Kai: Suomen kirjallisuuden historia. 1997.

Koonnut Vaasan kaupunginkirjasto, 2017

Kiinnostaako 1940-luvun kirjallisuus? Tällä haulla löydät lisää 1940-luvulla vaikuttaneita kotimaisia kirjailijoita: 1940-luku

Lisätty Kirjasampoon 8.9.2017 / Elina