Unohduksen lumet

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

12 / 1973

Teosarvio

Hietamies, Laila: Unohduksen lumet.

Laila Hietamies on todellakin kertoja. Hän laatii romaaninsa pohjakuvion laajaksi ja sovittaa siihen runsaasti henkilöitä, eri-ikäisiä, eri säätyisiä. Ja vauhdikkaasti, pysähtelemättä alkaa tarinan kerä sitten purkautua; langat pysyvät koossa. - Tämä romaani on jatkoa edelliseen, kuitenkin niin, että muutama vuosi on kulunut. Ollaan jo sodan kynnyksellä ja sitten talvisodassa. Ratsuväki näyttelee jälleen omaa osaansa, ei kuitenkaan yhtä keskeistä kuin Lehmusten kaupungissa. Rintamakuvaukset on laadittu yllättävän hyvin, sodan ja pommitusten jalkoihin jäävä kaupunki nousee melkeinpä yhdeksi päähenkilöksi. Luotettavuuden leima on ilmeinen. Vauhdikasta romaania on helppo lukea.